Robinson Crusoe

"Olin nyt päässyt maihin ja pelastunut merihädästä. Aloin katsella vapaammin ympärilleni ja kiittää Jumalaa siitä, että henkeni oli säästynyt onnettomuudessa, jossa joitakuita minuutteja aikaisemmin oli tuskin ollut mitään toivon sijaa. On luullakseni mahdotonta tajuttavasti ilmaista sitä hurmioitumista ja haltioitumista, jonka valtaan joutuu ihminen vapautuessaan tuolla tavoin ihan kuoleman kidasta, kuten voin sanoa."

Todellakin! Robinson Crusoe oli pelastunut hirvittävien aaltojen kurimuksesta. Hänellä oli aikaa katsella ensimmäiset kerrat ympärilleen. Satumaisen kaunis auringonlasku palmujen katveessa ei kyennyt kuitenkaan peittämään karua todellisuutta - alkuhetkillä Robinson joutui ihan masennuksen valtaan. Hän näki lähitulevaisuudessaan vain kaksi vaihtoehtoa: joko nääntyä nälkään taikka joutua petojen saaliiksi.



Ensimmäisen yönsä saarella Robinson Crusoe vietti puussa nukkuen. Seuraavana päivänä hän aloitti hetkeäkään aikailematta toimet selvitäkseen eteenpäin. Hän ui haaksirikkoutuneelle laivalle. Sieltä löytämistään raakapuista, tukevista parruista ja ylimääräisistä märssytangoista hän rakensi itselleen lautan, jolla alkoi kuljettaa aluksesta keräämiään ruokatarpeita ja muita tarvikkeita rantaan.

Kerran toisensa jälkeen hän kuljetti laivalta arvokkaan tavaralastin ja tuskinpa on kauppiaalla ollut runsaampaa varastoa, kuin oli kohta Robinsonilla teltassaan.

Robinson Crusoe piti saarella ollessaan kaiken aikaa tarkkaa päiväkirjaa tekemisistään. Hänen omia arvioitaan omasta kohtalostaan, sen pahoja ja hyviä puolia.

Pahat puolet

- Olen ajautunut kammottavalle autiolle saarelle, voimatta toivoakaan pääseväni pois.
- Minut on kuin valittu kurjuuteen ja suljettu pois maailmasta.
- Minut on erotettu ihmiskunnan yhteydestä, olen yhteiskunnasta karkotettu erakko.
- Minulla ei ole vaatteita verhokseni.
- Olen suojaton, kyvytön puolustautumaan ihmisen tai petoeläimen väkivaltaa vastaan.
- Olen ilman ainoatakaan puhekumppania tai oloni huojentajaa.

Hyvät puolet

Olen hengissä enkä hukkunut kaikkien laivakumppanieni keralla.
- Minut on myös valittu laivani koko miehistöstä säästymään kuolemalta: ja Hän, joka ihmeellisesti pelasti minut kuolemasta, voi minut vapauttaa tästä tilastani.
- Minä en näe nälkää enkä menehdy karussa paikassa, joka ei mitään elatusta anna.
- Olen kuumassa ilmanalassa, missä tuskin voisin vaatteita käyttääkään.
- Olen osunut saarelle, missä en näe mitään henkeäni uhkaavia petoja, kuten Afrikan rannikoilla näin; entä, jos olisin siellä haaksirikkoutunut?
- Merkillisesti lähetti Jumala laivan kylliksi lähelle rantaa, jotta olen saanut tuoduksi niin paljon tavaraa kuin toimeentuloni tai sen hankkimisen kannalta on tarpeen koko elämänikin ajaksi.

Näemme, että kaikille ikäville asioille Robinson Crusoe löytää positiiviset vastapuolensa! Systemaattisesti hän yrittää löytää kaikesta jotakin hyvää - se on erittäin tärkeä osa hänen selviytymisstrategiaansa: ainakaan mikään ei koskaan voi olla niin huonosti, etteikö vieläkin huonommin voisi olla. Tällainen näkökulma tuo hänelle lohtua - ja antaa voimia katsoa tulevaisuuteen. Robinson Crusoe oli koettelemustensa keskelläkin uskossaan vakaa ja horjumaton.

Erakon omaisuus

Ennen karille juuttuneen laivan lopullista uppoamista ja katoamista Robinson ennätti hamstrata sieltä itselleen seuraavanlaisen erakon omaisuuden, joka näissä oloissa oli kulta-aarrettakin arvokkaampi:

- lautoja ja lankkuja niin paljon kuin sai irti ja kokoon
- yksi merimiesarkullinen ruokatavaroita: leipää, riisiä, kolme Hollannin juustoa, viisi kimpaletta kuivattua vuohenlihaa, jonkin verran eurooppalaisia jyviä, ohraa ja riisiä
- juomia useita laatikollisia, muutamia hienoja liköörejä ja viisi-kuusi nassakkaa arrakkia
- kirvesmiehen arkku, joka oli arvokkaampi kuin laivanlastillinen kultaa
- ampuma-aseita ja ampumatarpeita, kaksi sangen hyvää lintupyssyä ja kaksi pistoolia, muutamia ruutisarvia ja haulipusseja, kaksi vanhaa, ruostunutta miekkaa ja kolme ruutitynnyriä, kaksi nassakkaa musketinluoteja, seitsemän muskettia, yksi lintupyssy, suuri pussillinen hauleja
- kaksi sahaa, kirves ja vasara sekä tahko, iso harkko lyijyä
- pari kolme pussillista isoja ja pieniä nauloja, pari tusinaa veistokirveitä ja kolme rautakankea
- paljon erilaista vaatetavaraa, varapurjeita, purjekangasta, riippumatto ja muutamia patjoja, köysiä ja naruja
- suuri tynnyrillinen laivakorppuja, kolme suurta nassakkaa rommia, tynnyri sokeria ja säkillinen jauhoja
- touvit ja erilaisia rautaesineitä
- pari kolme partaveistä, suuret sakset, tusinan verran veitsiä ja haarukoita
- rahaa, osaksi eurooppalaisia ja osaksi brasilialaisia kulta- ja hopearahoja

Alkuhetkinä ohimenevä toivottomuuskin saattoi vallata Robinsonin hetkeksi. Robinson Crusoeta voimme hiljentyä ihailemaan moninkin tavoin. Voimme vain hämmästellä sitä taidokkuutta, jolla hän järjestelee saarellaan jokapäiväisen arkisen elämänsä. Näemme hänessä universaalin ideaalin ihmisestä, jollainen ehkä itsekin haluaisimme olla: hän on kekseliäisyyden ja selviytymisen ehdoton mestari.

Melkeinpä tyhjästä hän synnyttää itselleen toimivan karjatalouden, kehittelee viljelysmenetelmät, rakentaa majapaikat, metsästää ja kalastaa ruokansa. Tällä arkisella uurastuksella ja rutiineilla hän saa elämänsä ulkoiset puitteet järjestykseen - jopa niin hyvin, että jo kohta hän melkein alkaa nauttia erakkoudestaan.

Suuremman ihailun osakseen meiltä saa Robinson Crusoe kuitenkin siksi, että hän henkisesti niin hyvin kestää osakseen tulleen kolkon kohtalon. Hän ei murru! Miellämme yksinäisyyden äärimmäisyyteen vietynä joksikin tavattoman pelottavaksi ja sietämättömäksi. Yksinäisyyteen eristämistä on ihminen käyttänyt vuosisatojen mittaan mitä erilaisimmin tavoin rangaistuksena. Robinson Crusoe on jättänyt mieliimme ikuisen, sankarillisen esimerkin ja ikäänkuin toivon kipinän siitä, että ihminen voi kestää mitä vain - ja toivoa ei koskaan saa heittää menemään, ei kauhistuttavimmassakaan tilanteessa!



Ihan yksin ei Robinsonkaan suinkaan alkuvaiheissaankaan jäänyt. Hänen mukaansa saarelle selviytyi haaksirikkoutuneesta laivasta koira - ja kaksi kissaa! Hänen saarellaan oli runsas linnusto ja eläimistö. Erilaisia haukkoja ja sorsalintuja, vuohia, jäniksiä, hylkeitä ja kilpikonnia.

"Niin ikään huomasin saareni viljelemättömäksi ja epäilemättä asumattomaksikin, paitsi mikäli täällä majaili petoja, joita en kuitenkaan nähnyt ainoatakaan. Lintuja huomasin kosolti, vaikka en tiennyt, mitä lajia ne olivat, enkä sittemmin niitä ampuessani osannut sanoa, mitkä olivat syötäviä ja mitkä ruoaksi kelpaamattomia".



Papukaijankin Robinson tietenkin kesytti itselleen! Poll oppi kutsumaan isäntäänsä nimeltä - joten kävihän sekin jonkinlaisesta korvike-keskusteluseurasta. Saaren rehevään puustoon kuului myös yllin kyllin kaakao-, appelsiini- ja sitruunapuita




Robinsonin rannoilla puhaltavat uudet tuulet. Robinson Crusoen jälkeen ovat Karibiankin saarille saapuneet turistit ja surffailijat ja merta kyntävät valtavat loistoristeilijät. Karibia on nykyisin turistien lomaparatiisi.

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Tim Miller
*Kuva alla Copyright © Breezy Baldwin

Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Margaret River

Jalanjälki hiekassa!

"Kerran puolipäivän seuduissa, ollessani venevalkamalleni menossa, satuin määrättömäksi hämmästyksekseni näkemään paljaan ihmisjalan jäljen, joka oli hyvin selvästi painunut rantahiekkaan. Seisoin kuin salaman iskemänä tai niin kuin olisin nähnyt kummituksen. Kuuntelin, katselin ympärilleni: en kuullut enkä nähnyt mitään. Nousin läheiselle ylänteelle tähyilläkseni kauemmaksi, kuljin edestakaisin pitkin rantaa, mutta tuloksetta: en havainnut mitään muuta jalanjälkeä kuin tuon yhden. Menin uudestaan paikalle katsomaan, oliko siellä lisää, ja ottamaan selvää, eikö näkyni ollut mielikuvitusta. Mutta epäilyn sijaa ei ollut, sillä siinä näkyi selvästi jalan jälki - varpaat, kantapää ja kaikki jalkapöydän osat".

Pehmeään rantahiekkaan jäävät kävelijästä selkeät jalanjäljet.

Robinsonin ensimmäinen havainto siitä, että alueella oli muitakin ihmisiä, oli yllättävä ja dramaattinen! Se oli jalanjälki hiekassa! Tuo jälkihän sai hänet suorastaan kauhun valtaan. Mielensä myllerryksessä hän yritti selvitellä itselleen, mistä tuo käsittämätön jälki hiekkaan oli ilmestynyt. No, lopulta hän sai sisäisen kuohunsa rauhoittumaan. Siinä auttoivat hänen taipumuksensa syvällisiin uskonnollisiin pohdiskeluihin, joita sävyttivät hänen puritaanisen kotitaustansa arvot ja ihanteet.

Tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta tuo jälki toi kuitenkin hänen toimiinsa entistäkin enemmän: hän tiesi, että vaikka täällä oltiinkin syrjässä, niin täälläkin liikkui muitakin. Ja niin kauan, kuin muuta ei ollut todistettu - oli noihin muihin kulkijoihin suhtauduttava kuin vihollisiin. He saattoivat merkitä uhkaa hänen idyllilleen ja kaiken loppua.

"Enintään saatoin ajatella vaaraa koituvan merellä eksyneiden villien satunnaisesta ja vastentahtoisesta maihinnoususta. Sellaiset eivät kauan viipyneet, vaan läksivät kiireen kautta takaisin; harvoin he yöpyivätkään saarelle, jotteivät menettäisi vuoroveden ja päivänvalon apua paluumatkallaan. Sen vuoksi ei minulla ollut muuta tehtävää kuin etsiä jokin turvallinen piilopaikka siltä varalta, että näkisin villien lähestyvän... Ryhdyin siten kaikkiin turvatoimiin, mitä inhimillinen varovaisuus saattoi esittää, ja aikanaan ilmenee, etteivät ne aivan aiheettomia olleetkaan. Alkujaan en kyllä aavistanut mitään erityistä; pelkoni vain herätti ylimalkaisen vaaran tunteen".

Perjantai

Kun saarella oli aikaa kulunut reilusti yli kaksikymmentä vuotta - saapui Perjantai! Robinson Crusoe pelasti tämän villin varmalta kuolemalta toisten villien kynsistä. Tätä pelastusta edelsi raivoisa taistelu, jossa Robinson ensiksi iski toisen villin maahan pyssynsä perällä. Toisella oli kuitenkin huonoksi onnekseen jousi ja nuoli, joita mies viritteli kohti Robinsonia. Robinson Crusoelle ei jäänyt valinnan varaa:

"Minun oli siis ammuttava häntä ensin, ja sen teinkin ja surmasin hänet ensimmäisellä laukauksella".

Kamppailun kulusta näkee hyvin, miten loistavaan fyysiseen kuntoon on oleskelu saarella viritellyt Robinsonin: hänhän suorastaan lentää ilmassa! Ja vaikka hän on yksin tätä joukkoa vastassa - niin hän on ylivoimainen!
Perjantaista oli Robinson kouluttava itselleen uskollisen apulaisen:

"Milloinkaan ei ihmisellä ole ollut uskollisempaa, rakastavampaa ja vilpittömämpää palvelijaa kuin Perjantai oli minulle. Hän ei kiihtynyt, ei murjottanut eikä juonitellut, vaan työskenteli sävyisästi ja aina tyytyväisenä."



Robinson ja Perjantai kohtaavat - kuvan tervehdysseremonioissa näkyy ajan henki: emme näe Perjantain kasvoja, jotka alamaisuuden osoitukseksi ovat painuneet liiankin syvälle saaren muhevaan maaperään...

"Viimein hän saapui luokseni ja silloin hän polvistui taaskin, suuteli maata ja painoi siihen kasvonsa, tarttui minua sitten jalkaan ja nosti sen päänsä päälle, nähtävästi siten vannoutuen elinkautiseksi orjakseni".

Robinson Crusoen elämään saarella mahtui paljon; vaaraa ja kiihkeitä taisteluita ja sen vastapainoksi rauhaa, mietiskelyä ja tyyntä hiljaisuutta. Suuren osan hänen ajastaan vei uurastus jokapäiväisen leivän eteen.

"Kipeästi kaipasin elonleikkuuseeni viikatetta tai sirppiä, eikä auttanut muu kuin muovata siihen suuntaan käypä tekele lyömämiekasta, joita olin muutamia korjannut laivan asevarastosta. Saihan niin pienen laihon toki leikatuksi ilman suurtakaan vaivaa, kun sen korjasin omalla tavallani katkomalla pelkät tähkäpäät".

Robinsonin aika saarella kului sikäli aika nopsaankin, että hänelle riitti aivan määrättömästi työtä ja askarta taloutensa ylläpidossa. Olisiko ollut hieman niinkin, että hän "heittäytyi työnarkomaaniksikin" - se oli oiva tapa olla mietiskelemättä kaiken aikaa omaa tukalaa asemaansa. Hänen "työkalujensa vajavuus" merkitsi sitä, että hyvinkin vähäpätöisiltä vaikuttaviin suorituksiin saattoi tuhraantua tavattomasti aikaa. Häneltä kului peräti täydet neljäkymmentäkaksi päivää siihen, kun hän työsti itselleen luola-asuntoonsa isoa hyllyä varten yhden ainoan lankun!

"Seikka oli seuraava. Oli kaadettava iso puu, koska tarvitsin leveää lankkua. Puuta kesti hakata poikki kolme päivää; kaksi meni vielä oksien karsimiseen ja rungon lyhentämiseen tukiksi. Hellittämättömällä koloamisella ja nyrhimisellä silppusin sen molempia kylkiä lastuiksi..."

Niin - elämä paratiisisaarella ei suinkaan ollut kaiken aikaa vain suurta seikkailua. Se oli enimmäkseen kovaa työtä ja puurtamista. Jokainen voi kuvitella, millaisia ponnistuksia ja suunnatonta ahkeruutta ja kärsivällisyyttä tuollaiset hyllypuitten nyrhimiset vaativat...