Kauneimmat virret
21) Enkeli taivaan lausui näin
Sävel: Tuntematon saksalainen 1539. Tai sitten Martti Luther (10. marraskuuta 1483 Eisleben, Saksi - 18. helmikuuta 1546 Eisleben). Saksalainen pappi, teologi ja uskonpuhdistaja.
Sanat: Martti Luther. Suom. Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605. Uud. Elias Lönnrot 1867, Julius Krohn 1880.
Virren taustaa
Martti Lutherin jouluvirsi Enkeli taivaan syntyi kaiketi jouluksi 1534; seuraavana vuonna se painettiin Wittenbergin virsikirjaan. Alkuperäisenä virressä on
15 säkeistöä, ja se oli tarkoitettu lasten seimikuvaelmaksi, jollaisia siihen aikaan harrastettiin.
Sitä ei tiedetä, kirjoittiko Luther tämän virtensä erityisesti omia lapsiaan ajatellen, kuten yleensä arvellaan. Esikoinen Hans oli siihen aikaan 8-vuotias,
Magdalena 5- ja Martin 3-vuotias. Luther sepitti runonsa tuttuun kansansävelmään, mutta nyt käytössä oleva sävelmä on luultavasti Lutherin oma ja julkaistu
ensimmäisen kerran vuonna 1539.
Martti Luther kirjoitti virtensä "Enkeli taivaan lausui" näin aluksi lasten iloksi. Se oli tarkoitettu laulettavaksi enkelin ja paimenten vuorolauluna.
Suomessa virsi on muuttunut aikojen saatossa alkuperäisestä saksalaisesta esikuvastaan poiketen aikuisille soveltuvaksi.