Lynne Roberts ja Roy Rogers elokuvassa Billy the Kid Returns vuonna 1938. Heidän yläpuolellaan, sivun yläreunassa Lee Van Cleef.

Lännenelokuvat, länkkärit eli westernit

Ajallisesti lännenelokuvat yleisimmin liittyvät aikaan jälkeen Yhdysvaltain sisällissodan - eli vuodesta 1865 vuosisadan loppuun. Toki ajalta ennen tätä rajakohtaa on tehty myös lännenelokuvia. Sisältönsä ne ammentavat Lännen kaukaisilta rajaseuduilta, joilla käydään villiä kamppailua selviytymisestä ja olemassa olosta.

Erityisinä, tyypillisinä elokuvan tapahtumien näyttämönä voivat olla etäiset, eristäytyneet rajalinnakkeet, karjatilat ja kaukaiset rajakaupungit saluunoineen ja omine vankiloineen.



Yksi on westerneissä ylitse muiden ja hän on John Wayne.



Sheriffi (High Noon) - lännenelokuvaklassikko vuodelta 1952, pääosassa Gary Cooper.

Takaa-ajot, kaksintaistelut ja seriffit

Lännenelokuvaan kuuluvat pitkät ja uuvuttavat takaa-ajot, uhkaavan hiljaiset, kaksintaistelua illan purppurassa odottavat kadut, meteliä ja musiikkia pursuavat saluunat korttipöytineen ja väärinpelureineen, karjapaimenet laulamassa hempeästi iltanuotioillaan, ilotalot punahämyisine valotuikkuineen ja äärettömän sydämellisine emäntineen - mutta myös hirttolavat ja hirsipuut, satulat ja stetsonit, ratsuväki, intiaanit, majavanpyytäjät ja kullanhuuhtojat. Unohtamatta tärkeimpiä eli seriffejä ja lainsuojattomia kauniine naisineen.

Lännenelokuvan aineksia

Mukana elokuvissa on oltava revolverit ja etenkin coltit sekä winchester, jolla koko Länsi sanotaan valloitetun. Paljon asetaisteluja, sekä laajoja sotia että kaksintaisteluja: ja kun taisto raukenee ja ruudinsavu hälvenee, näkyvät kurjat kuolleet, joita kukaan ei voi enää auttaa. Hevoset, junat, junaryöstöt, suuret ja joskus villiintyvätkin karjalaumat ja pitkät ja pölyiset karjankuljetukset, uudisasukkaiden vankkurit ja postivaunut, yksinäiset postiasemat, vaatimattomat pankit odottamassa ryöstäjiään - huikaisevan avarat preeriat, taustalla jylhinä kohoavat kallioiset vuoret. Kaikkia näitä tarvittiin kunnon westerniin.

Clint Eastwood on yksi kaikkien aikojen suurimmista westernien tähdistä. Kuva on hänen tv-lännensarjastaan Rawhide, jota tehtiin vuosina 1959 - 1965.

Hyvän ja pahan taistelu

Lännenelokuvien perusasetelma on hyvän ja pahan välinen taistelu. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että laillisuutta ylläpitävät, kunnialliset tahot, kuten seriffit ja armeija, laittavat kuriin ja järjestykseen pahoja, joita eivät edusta vain lainsuojattomat, vaan myös intiaanit. Intiaanien oli lännenelokuvissa syytä olla todella villejä ja sotaisia, jotta elokuvia ylipäänsä voitiin tehdä. Kuriositeettina mukana saattoi olla joku yksittäinen, ystävällismielinenkin intiaani historiallisten esikuviensa tapaan, oppaana tai jossakin muussa erityisessä tehtävässä.

Lännenelokuvissa ovat vastakkain hyvä ja paha, laillisuus ja laittomuus, seriffi ja selkäänampuja, uudisasukas kera armeijan ja intiaanit - sivilisaatio ja anarkia, inhimillisyys ja luonto, joka koetaan usein vihamieliseksi ja joka sekin on voitettava jollei muuten, niin laittamalla viljelykseen ja vaikkapa kunniakas opettaja ja kevytmielinen saluunan tanssityttö. Tilanteet ja olosuhteet ovat täynnä jyrkkiä vastakkain asetteluja ja elokuvalle onnellinen loppu merkitsee sitä, että katsojalle käy selväksi, mikä on oikein ja mikä väärin, kuka on sankari ja kuka konna.



Vuoden 1968 westernissä Bandolero, Dean Martin ja Raquel Welch.

Sankareita ja joskus kirjailijoitakin sankareiden takana

Sankareina lännenelokuvissa ovat lainvalvojat, seriffit ja apulaisseriffit, sotilaat ja upseerit, tilalliset ja karjapaimenet, joskus lainsuojattomatkin - tai selkeimmillään vain revolverisankarit, jotka olivat aina valmiina osoittamaan paremmuutensa kenelle vain, ajan ja paikan sai määrätä hän, joka oli elämäänsä väsynyt.

Lännenelokuvien suoranaisina lähteinä saattavat olla historialliset tapahtumat tai eläneet henkilöt. Useimmin näistä eläneistä henkilöistä valkokankaalle saattoi nousta ensimmäisissä lännenelokuvissa biisoninmetsästäjä, sotilas ja kansallissankari William Frederick Cody eli "Buffalo Bill", yksi pahimmista lainsuojattomista William Bonney eli "Billy the Kid", toinen vieläkin hurjempi lainsuojaton Jesse James, sotilaista kenraali George A. Custer ja seriffeistä Wild Bill Hickok eli "Hurja Bill" Hickok tai Wyatt Earp. Ja lukuisat muut Davy Crockettista Calamity Janeen.

Lähteinä ja innoittajina saattoivat olla myös kansantarinat, jotka väriteltyinä ja paranneltuina painoksina ja mielikuvituksen uuteen kiitoon siivittäminä löytyivät ajan kirjallisuudesta. Kirjailijoita varhaisimpien lännenelokuvien takana olivat James Fenimore Cooper, Francis Parkman, Mark Twain, Samuel Clemens, Owen Wister ja Zane Grey (1872-1939), jonka yli 60 lännenkirjasta on tehty kymmenittäin elokuvia. Greyn tarinoiden pohjalta tehtyjä varhaisia elokuvia ovat mm. Riders of the Purple Sage (1918, 1925, 1931, 1941), The Rainbow Trail (1918, 1925), The Vanishing American (1925), Rangle River (1937), The Mysterious Rider (1933, 1938), Lone Star Ranger (1942), Nevada (1927, 1936, 1944), Western Union (1941), Gunfighters (1947) ja Red Canyon (1949).

Gary Cooper.



Hyökkäys erämaassa.

Eräitä westernejä

John Fordin vuonna 1939 ohjaama Hyökkäys erämaassa (Stagecoach) on hänen westerneistään kuuluisin. Se on kuvaus pienestä ryhmästä postivaunumatkalla intiaanisotia käyvän maan läpi. Elokuvan tähtenä on Fordin myöhempien westernien suosikkitähti, John Wayne. Tässä elokuvassa sai tulikasteensa puitteina esteettisesti karu mutta siltikin huikaisevan vaikuttava Monument Valley. Elokuvan merkityksestä kertoo vaikkapa se, että Orson Welles katsoi sen neljäkymmentä kertaa valmistellessaan ensimmäistä elokuvaansa Kansalainen Kane (Citizen Kane, 1941).

Fred Zinnemannin ohjaama Sheriffi (High Noon), seriffi Will Kanen osassa Gary Cooper - on yksi vaikuttavimmista westerneistä. Se on katsojansa herpaantumattomasti vangitseva kuvaus keskipäivään huipentuvasta odotuksesta, kun seriffi kohtaa kaupunkiin saapuvan murhamiehen. Eikä tämä teräshermoinen seriffi väistä velvollisuuttaan, vaikka koko kaupunki, jota hän oman henkensä vaarantaen suojelee, hylkää hänet.

Punainen virta (Red River), jonka ohjasi Howard Hawks vuosina 1946 - 1947, ensi-iltaansa elokuva ehti vuonna 1948, on oman aikansa superwestern, joka kertoo suuresta karjanajosta Rio Grandelta pohjoiseen ja jonka pääosassa on kukapas muu kuin John Wayne. Waynen esittämä karjaparoni Tom Dunson joutuu pitkällä matkalla selvittelemään välejään sekä miestensä, että ensimmäisessä elokuvaroolissaan esiintyneen Montgomery Cliftin esittämän, ottopoikansa Matthew Garthin kanssa.

Rio Bravo, joka valmistui vuonna 1959 ja jonka ohjasi myös Howard Hawks, on yksi näistä elämää suuremmista John Waynen westerneistä.

Perinteisten, suurten klassisten westernien rinnalla vähintäänkin tasaveroisina on mainittava Sergio Leonen dollaritrilogia, Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, Pahat ja Rumat sekä Huuliharppukostaja, pääosissa viimeksi mainitussa Henry Fonda, Claudia Cardinale, Charles Bronson ja Jason Robards - suurimmat spagettiwesternit kautta aikain.

Samalla vuosikymmenellä spagettiwesternien kanssa valmistui vuonna 1968 Sam Peckinpahin Hurja joukko (The Wild Bunch), josta on käytetty kaikki ylistävät sanat. Elokuvan pääosissa näyttelevät William Holden, Ernest Borgnine, Robert Ryan, Edmond O'Brien, Ben Johnson, Warren Oates ja Jaime Sanchez.



John Wayne ja Gail Russell westernissä Enkeli ja lainsuojaton (Angel and the Badman 1947). Suomessa elokuvan teatteriensi-ilta oli 10.12.1948. Televisiossa elokuva nähtiin ensimmäisen kerran 11.12.1995, TV2.

Lännenelokuvat osana Amerikan historiaa

Lännenelokuvat muodostavat yhden keskeisen genren amerikkalaisessa filmiteollisuudessa aivan elokuvan alkuajoista lähtien. Samalla ne ovat erityinen osa juuri amerikkalaista elokuvaa, elokuvatyyppi, jota ei olisi voinut missään muualla syntyäkään. Lännenelokuvien juuret ovat syvällä paitsi Amerikan historiassa ja menneisyydessä, myös amerikkalaisuuden syvimmissä ihanteissa. Niissä kerrotaan myyttisiä sankaritarinoita ihmisistä, jotka vapaina ja kaikkeen valmiina suunnistavat ajan virrassa kohti päämääräänsä ja suorittavat uhrautuvia urotekoja.

Samalla, kun lännenelokuvat kuvaavat yhteiskunnallisen murroksen ja muutoksen aikaa, jolloin suuret joukot ovat liikkeellä - ne ottavat lähitarkasteluun yksilön, jolle tärkeitä elämässä ovat vapaus, riippumattomuus, uskollisuus, rehellisyys ja rajaton rohkeus. Lännenelokuvilla on ollut suuri merkitys koko elokuvan kehitykselle ja useat lännenelokuvat ovat jääneet elokuvataiteen historian merkkiteoksiksi.

Ensimmäiset lännenelokuvat. Ihan ensimmäiset Lännestä kertovat mykkäfilmit olivat yleensä 15 - 20 minuuttia pituudeltaan ja niitä olivat Thomas Edisonin Cripple Creek Bar Room Scene (1898) ja Poker at Dawson City (1898). American Mutoscope and Biograph Co tuotti elokuvat Kit Carson (1903) ja The Pioneers (1903). Ensimmäinen todellinen lännenelokuva oli Edwin S. Porterin ohjaama ja kuvaamakin Suuri junaryöstö/The Great Train Robbery (1903). Porter oli ennen tätä omaa elokuvaansa toiminut Thomas Edisonin kameramiehenä ja oppinut siinä elokuvan tekemisen saloja.

Suuren junaryöstön kuvaamisessa toteutettiin useita elokuvan tekemiseen liittyviä teknisiä asioita ensimmäistä kertaa. Ohjaaja Porter vapautti elokuvan studiosta, hän vei kameran autenttisille tapahtumapaikoille ja seurasi kahdessa eri paikassa samanaikaisesti kehittyvää juonta. Tässä elokuvassa myös ensimmäistä kertaa joku joutui hyppien "tanssimaan", jonkun ammuskellessa kohti jalkoja - erityinen huvittavakin kohtaus, joka sen jälkeen toistui useissa westerneissä.



Westerneissä urheat miehet suojelevat viattomia kaunottaria. Kuvassa Glenn Langan ja Coleen Gray vuonna 1948 ilmestyneessä westernissä Kovat otteet (Fury at Furnace Creek).



Vuoden 1948 länkkärissä oltiin karjapaimenten kuninkaan, Roy Rogersin matkassa Nevadan yöelämässä.

Western ratsastavista kaveruksista valmistui vuonna 1938. Sankarit löytävät kadonneen intiaanikaupungin. Kaupunkia vartioi omituinen kivimuodostelma.



Elokuvaa Kalifornian tähtien alla (Under California Stars 1948) tähdittivät, vasemmalta Roy Rogers, Jane Frazee ja Andy Devine.

Lännenelokuva - amerikkalaisen elokuvan rakastetuin ja kestävin lajityyppi

"Lännenelokuva eli western on amerikkalaisen elokuvan rakastetuin ja kestävin lajityyppi, Elokuvaa ja Seikkailua isolla kirjaimella ja samalla poeettisen tunteen uusi muoto (Apollinaire, 1913). Hollywoodin Länsi sijoittuu historiallisesti vuosiin 1865 - 1890. Alussa ollaan keskellä sisällissotaa, lopussa häämöttää jo monopolien ja imperialismin aikakauden alku. Aihepiiri on lavea: kultakuume, rautateiden rakentaminen, intiaanisodat, suuret karjankuljetukset, pienten välikulkupaikkojen räjähtäminen suuriksi ja eläviksi kaupungeiksi, ratsuväen vaiheet, lainsuojattomat ja sheriffit, farmarin asettuminen aloilleen.

Henry Nash Smithin kuulussa tutkimuksessaan The Virgin Land esittämän ajatuksen mukaan Länsi on Amerikan historian ja tietoisuuden vertauskuva, keskeinen ajatus matkassa Länteen on Frontier - Raja - eli tietoisuus rajoittamattomista mahdollisuuksista, unelma ikuisesta nuoruudesta ja ikuisesta elämästä. Suuret imperiumit ovat aina siirtyneet länteen päin: Kreikasta Roomaan, Roomasta Englantiin, sieltä Amerikkaan, ja Länteen sijoittuvat myös tarujen maailmat, Atlantis, Eldorado, Elysium. Matka Länttä kohti on meidän Odysseiamme, kirjoitti Bazin.
Tietoisuuden tasolla Länsi merkitsee avainhetkeä: kansallinen identiteetti syntyy. Vastakkain ovat peruskuvat Lännestä Puutarhana (luonnollinen arvokkuus ja viattomuus tarjoavat suojan sivistyksen rappiolta) ja Erämaana, joka hylkii yhteisöllisiä arvoja. Lännenfilmin maiseman koruttomuus heijastaa sankarin moraalikäsityksen selkeää voimaa, mutta kyseessä on enemmänkin: suurimmilla ohjaajilla, kuten John Fordilla, on kyky valita erämaansa ja vihreät laaksonsa siten, että yksi kuva luo laajan näkökulman seudun maantieteelliseen rakenteeseen, matkaajien yhteiskunnalliseen ajatteluun ja niihin vaikeuksiin, joita asuttajilla on ollut ja on.

Andrew Sarris on puhunut Fordin kaksoisvisiosta: ohjaaja sekä vangitsee tapahtuman konkreettisen hetkellisyyden että näkee tapahtuman luonteen muiston ja muistin ilmauksena, liittää sen historiaan. Monet hienoimmista lännenkuvista näyttävät rinnan karheita tosiasioita ja niiden muuttumisen mytologiaksi.
Ajallisesti Länsi ei ole kaukanakaan: 1900 sattui Union Pasific-linjalla suuri junaryöstö, 1903 syntyi aihetta käsittelevä klassinen Porterin elokuva. Mytologiaa oli siihen asti käsitelty varsin vaatimattomalla tasolla ja vasta kielen kahleista vapautettu lännenkirjallisuus saa valkokankaalla arvoisensa mitat, aivan kuin kuva ja mielikuvitus viimeinkin saisivat yhteiset ulottuvuudet (Bazin). Jo varsin pian vakiintui kaksi pääsuuntaa, joista William S. Hart edusti realistista, ulkoista historiallista todellisuutta kunnioittavaa, ja Tom Mix epärealistista siipeä. Kumpaakaan puolta ei voi julistaa ainoaksi oikeaksi; se olisi mahdotontakin, koska ne enimmältään sotkeutuvat välimuodoiksi.

Suuria realistisen westernin edustajia ovat. esim. sellaiset varhaiset äänielokuvat kuin Vidorin Billy the Kid tai Raoul Walshin Onnen maata kohti, molemmat vuodelta 1930. Walshin työssä kuten myöhemmin Hawksin Punaisessa virrassa tai Fordin teoksessa Wagonmaster tyyli kaihtaa kaikkea konstailua ja pääpaino on yhteisöllisissä tapahtumissa, karjankuljetuksessa ja villiintymisessä, hautajaisissa, illanvietoissa. Epärealistisen siiven puhdasta kukintoa taas on 40-luvun lopulla alkanut psykologisen yliwesternin aika." (Peter von Bagh: Elokuvan historia).

James Coburn.

Lännenelokuvien historiaa ja näyttelijöitä

Ensimmäinen westernien supersankari oli näyttelijä William S. Hart, joka näytteli lukuisissa mykän kauden elokuvissa. Lännenelokuviin kehittyi heti alkuunsa myös ns. B-luokka, ja näiden B-filmien tähtiä alkuaikoina olivat:

Gilbert M. "Broncho Billy" Anderson (1881-1971), Tom Mix, Buck Jones, Tim McCoy, Ken Maynard, Tim Holt, George O'Brien, Bill Elliott, Charles Starrett ja Johnny Mack Brown.

1930-1940-luvuilla tehtiin myös elokuvia, Lännen musikaaleja, joissa cowboyt lauloivat. Näiden hempeämielisten, usein vähällä rahalla tehtyjen B-luokan filmien tähtiä olivat Gene Autry, Tex Ritter, Bob Baker, Dick Foran, Jimmy Wakely, "Smiley" Burnette, Eddie Dean, Rex Allen, musta laulava cowboy Herb Jeffries ja Bing Crosby. Unohtumattomia Lännen musiikkielokuvia ovat Moonlight on the Prairie (1935) ja Song of the Saddle (1936) - pääosissa Dick Foran, Ride, Ranger, Ride (1936) - pääosassa Gene Autry, Song of the Gringo (1936), ensiroolissaan elokuvassa Tex Ritter sekä Rhythm of the Saddle (1938), toinen Gene Autryn Lännen musikaali.

Westerneissä oli 1930-luvulle tultaessa siirrytty äänielokuvan aikaan. Ja tällä vuosikymmenellä alkoi todellinen lännenelokuvien rynnistys, kun kun valkokankaan valloittivat suuret tähtinäyttelijät, kuten Gary Cooper, Errol Flynn ja John Wayne, lempinimeltään "Duke", joka näytteli 1930-luvulla kymmenissä B-luokan westerneissä. Vuosikymmenen lopulla John Ford ohjasi suuren klassikkonsa Hyökkäys erämaassa/Stagecoach (1939). Elokuva oli Fordin ensimmäinen äänellinen western ja se kohotti lännenelokuvatkin B-luokasta laatuelokuviin - elokuvan pääosassa oli John Wayne. Toisen maailmansodan aikaan 1940-luvun alkupuolella vaikutti hetken jo siltä, että westernien aika oli ohi. Mutta toisin kävi, sillä todellinen perinteisen lännenelokuva-genren kulta-aika olikin vasta 1950-luvulla. Sitten jo 1960-luvun alkupuolella alkoi hiljeneminen.

Klassisten lännenelokuvien ohessa valmistuivat myös parodian ja komedian keinoja käyttävät westernit. Osa westerneistä, kuten muistakin elokuvista, kuuluu useampaan elokuvan genreen, eikä sijoitu selkeästi vain westerneihin. Ihan oma lukunsa ovat spagetti-westernit eli italo-westernit, joita tehtiin Euroopassa, Italiassa ja Espanjassa. Spagettiwesternien aikakausi kesti kuitenkin vain vajaat kaksivuosikymmentä. Sen kulta-aika alkoi 60-luvulla ja päättyi 70-luvun loppupuolella. Tuona aikana elokuvayhtiöt tuottivat liki 600 spagettiwestern-elokuvaa. 1980-luvulle tultaessa oli meneillään lännenelokuvien tuotannossa hiljainen kausi. Elokuvayleisön maku oli muuttunut. Silti vielä edelleenkin on tehty westernejä, jotka ovat menestyneet, niistä esimerkkinä Tanssii susien kanssa/Dances with Wolves (1990), pääosassa Kevin Costner. Tämä länneneepos keräsi peräti seitsemän Oscaria ja osoitti menestyksellään, ettei lännenelokuva ole lajityyppinä kuollut.

Suomalaisillakin on ollut westernien näyttelijöiden huippukaartissa "oma" miehensä, Albert Salmi, joka syntyi New Yorkissa ja jonka vanhemmat Svante ja Ida olivat suomalaisia maahanmuuttajia. Albert Salmi oli näyttelijänä hyvin arvostettu ja hän on mukana noin 60 elokuvassa, TV-elokuvassa tai TV-sarjassa - ja vierailijana lukuisissa TV-sarjoissa, kuten Bonanzassa ja Virginialaisessa.

Alempana tarkemmin kaikkine lännenelokuvineen lueteltujen näyttelijöiden lisäksi lännenelokuvissa ovat esiintyneet tähtinä mm. Dustin Hoffman, William Holden, Ernest Borgnine, Robert Redford, Randolph Scott, Alan Ladd, Robert Mitchum, Eli Wallach, Gene Hackman, Humphrey Bogart, Richard Harrison, Yul Brynner, Steve McQueen, Robert Vaughn, Brad Dexter, Gregory Peck, Spencer Tracy ja spagettiwesternien legendaarinen näyttelijä-duo Terence Hill ja Bud Spencer. Lännenelokuvien määrästä antaa kuvaa Internet Movie Database, jossa haku tuottaa 8774 lännenelokuvaa, TV-elokuvaa tai TV-sarjaa.

Bonanza

TV:n lännensarjoista yksi on ylitse kaikkien muiden, se on tietenkin ikumuistoinen Bonanza. Siinä isää, Ben Cartwrightia esittää Lorne Greene (kuvassa yllä). Perheeseen kuuluvat hänen kolme poikaansa "Little Joe", jota näyttelee Michael Landon, Adam, jota näyttelee Pernell Roberts ja Eric, jota näyttelee Dan Blocker.

Jos pitäisi esittää jotakuta Lännen hahmoa, joka omaisi eniten hyveellisyyttä, rehtiyttä, oikeudenmukaisuutta ja esikuvallisuutta, niin Lorne Greene Bonanzan roolissaan olisi varmasti yksi heistä, ehkäpä ykkönen. Lorne Greene omasi aivan erityisen, matalana soljuilevan puheäänen, jonka vuoksi hän on saanut erityisen arvonimen "Kanadan ääni". Uskomattoman sympaattinen näyttelijä, joka Bonanzan keskeisenä hahmona teki poikiensa keralla Bonanzasta kaikkien aikojen parhaan lännensarjan.

Virginialainen eli The Virginian

Yksi oman aikansa suurista TV:n lännensarjoista pääosassaan James Drury. Sarjaa kuvattiin vuosina 1962 - 1971 ja James Drury vieraili myös Suomessa juhannuksena vuonna 1971. Virginialaista kuljetettiin vauhdikkaasti normaaliin Suomen kesäyön tahtiin helikopterilla viidelle eri paikkakunnalle - Drury ratsasti lavalle ja toivotti "Terveisiä Shiloh-ranchilta". Tätäkin hyvin suosittua sarjaa on esitetty uusintoina Suomessa ihan vielä viime vuosinakin.



Rio Grande (Rio Grande, 1950)



Lee Van Cleef - lännenelokuvien supertähti - omassa sarjassaan, yksi ylitse muiden. Hän oli kuin syntynyt westernien revolverisankariksi. Lee Van Cleef on westerneissään sellainen hieman omien teidensä kulkija, yksinäinen ja ulkopuolinenkin. Kova ja armoton, mutta aina löytyy pohjalta kuitenkin empatia ja oikeudenmukaisuus, sekä hänelle tyypillisen hymyn myötä oma huumorinsakin. Mestarillinen revolverinkäsittelijä, jolle ei voisi kuvitella kenenkään Lännessä ikinä pärjänneen.



Lee Van Cleef ja kuvan Lee Marvin - molemmilla sama etunimi - molemmat westernien supersankareita. Hevosnaamainen Lee Marvin omaa annoksen kapinallisuutta, häntä ei määräile kukaan, hän sen sijaan on kaikissa Lännen miesjoukoissa se näkyvin ja johtava hahmo. Rehevä, ahnaan viskijuoponkin ominaisuuksia omaava persoonallisuus, joka karkealla ja väkivahvalla olemuksellaan ja räyhällä naurullaan ottaa westerneissä kaikki tilanteet hallintaansa. Lee Marvin on Lorne Greenen lailla yksi niistä näyttelijöistä, jotka muistetaan myös erityisestä ja hyvin mieleenpainuvasta äänestään.

Lähteinä mm:
Peter von Bagh: Elokuvan historia
Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat
Peter von Bagh: Elämää suuremmat elokuvat II
The Illustrated Who's Who in Cinema
Harto Hänninen: Kinosaurus
Douglas Jarvis: Hollywood 1960s
Western Films
The Internet Movie Database
Aakkosellinen luettelo lännenelokuvista Western Wikipedia