Kunniakas ura päättyy hirsipuussa
Vaikka Tom Horn jätti urallaan taakseen paljonkin ruumiita, häntä kunnioitettiin laajasti. Sillä hänen katsottiin
aina toimivan, ainakin noin pääpiirteissään ja suunnilleen, oikeuden puolella ja sinne sun tänne jäävät surmatut olivat kaikki poikkeuksetta
rikollisia, tai sotavihollisia. Ainahan roiskuu kun rapataan, ja mitäs tuosta,
kun pyrkimys ja lopputulos kuitenkin yhteisön kannalta on hyvä. Noina aikoina esimerkiksi karjavarkaus katsottiin hyvin pahaksi rikokseksi
ja hevosvarkaat hirtettiin yleensä aina heti paikan päällä lähimpään puunoksaan silloin, kun heidät tavattiin itse teosta.
Vuonna 1901 Tom Horn oli karjatilallisen, itse asiassa karjaparoonin, John C. Coblen palveluksessa.
18.7.1901 Tom Horn työskenteli niillä tienoilla Wyomingissa, lähellä Iron Mountainia, jossa tuli surmatuksi
neljätoistavuotias lammastilallisen poika Willie Nickell. Tom Horn pidätettiin ja vangittiin 13.1.1902 tästä surmasta,
johon liittyi Joe Lefors-nimisen miehen juovuksissa antama hyvin epäluotettava ja ilmeisen valheellinen todistajanlausunto.
Joka tapauksessa, näin nuoren pojan ampumista ei yleinen mielipide hyväksynyt ja joku haluttiin syylliseksi ja vastuuseen teosta. Jos kyseessä
olisi ollut paatunut karjavaras, tuskin kukaan olisi korvaansa lotkauttanut.
Seuranneessa oikeuskäsittelyssä lokakuussa 1902 ei luonnollisestikaan löydetty Tom Hornia vastaan
minkäänlaista todistusaineistoa. Itse hän kiisti tämän surman jyrkästi. Ajan rikostutkimusmenettelyt olivat
joko olemattomat taikka alkeelliset. Ainut näyttö Tom Hornia vastaan oli se, että hänen tiedettiin
olleen päivä ennen surmaa lähellä surmapaikkaa. Toinen tapahtumaan liittyvä seikka oli se,
että kuolleen pojan pään alle oli asetettu litteä kivi - tapa, jota Tom Horn noudatti ampumiensa miesten kohdalla.
Mutta tämän kivenhän oli saattanut asettaa joku, joka halusi kohdistaa epäilyt Horniin.
Tom Hornin lisäksi yhtään ainutta muuta mahdollista syyllistä ei edes yritetty
etsiä, kun kerran oli Tom Horn jo vangittuna - niin mitäpä suotta vaivautumaan.
On myös syytä mainita, että poika oli ammuttu erikaliiperisella kiväärillä, kuin oli Tom Hornin
kivääri, mutta tämäkin jätettiin oikeudessa huomioon ottamatta.
Oikeudenkäynnissä esiintyi todistajana myös eräs opettaja, joka kertoi, että Willie Nickellin surmapäivän
aamuna eräs Jim Miller, naapuri, oli vaikuttanut hyvin hermostuneelta. Willien isä ja kyseinen Jim Miller
olivat olleet jo aikoja riidoissa lampaisiinsa liittyvissä asioissa.
Tätä todistusta ei kai sitten kuitenkaan juurikaan huomioitu.
Syyttäjänä, kuolemantuomiota Hornille vaatien, toimi Walter Stoll.
Tuomioistuin sitten julistikin Tom Hornin syylliseksi, näyttöjen hataruudesta taikka pikemminkin täydellisestä puuttumisesta huolimatta
ja tuomitsi hänet kuolemaan hirttämällä. Hornin puolustusasianajaja teki vielä valituksen alioikeuden päätöksestä,
mutta korkeampi oikeusaste Wyoming Supreme Court piti tuomion voimassa.
Vankeudessa ollessaan Tom Horn teki yhden pakoyrityksenkin, mutta tuli lähes heti
kiinniotetuksi.
Jälkeenpäin on kiistelty siitä, oliko Tom Horn syypää pojan murhaan, vaiko ei.
Esimerkiksi historioitsija Chip Carlson on sitä mieltä, että Tom Horn oli syytön tähän tekoon.
Samaan aikaan eräät toiset, kuten Dean Fenton Krakel, ovat olleet sitä mieltä, että Tom Horn oli syyllinen tekoon.
Krakelinkin mukaan Tom Hornille tuli tässä tilanteessa vahinko, hän ei tiennyt ampuvansa poikaa,
vaan varsinaista, jäljittämäänsä rikollista, ehkä tämän pojan isää.
Tom Hornin ura, jonka varrella hän oli joutunut ampumaan monta miestä, teki hänestä tässä viime vaiheessa
helpoimman syyllisen. Siltikin, vaikka hän olisikin elämänsä varrella ollut osallisena laittomissakin surmissa, mistä
ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä, ei häntä olisi saanut tuomita vain pelkästään hänen maineensa perusteella.
Tom Horn hirtettiin Cheyennessä 20.11.1903.
Viimeiset sanat
Hirttotuomiotaan odotellessaan Tom Horn kirjoitteli tyrmässään muistelmiaan. Legendan mukaan
hänen viimeiset sanansa olivat:
"Pitäkää kiirettä, minulla ei ole enää mitään muuta sanottavaa!"
Kunniakas ura päättyi itse asiassa automaattihirressä
Tom Horn on yksi niistä harvoista tuomituista, joka on teloitettu eräänlaisessa hirsipuuautomaatissa.
Arkkitehti James P. Julian suunnitteli tällaisen kammottavan aparaatin vuonna 1892 ja sille tuli nimeksi
"The Julian Gallows". Tähän viritelmään oli liitetty vesisysteemi, jossa täyttyvä vesisäiliö
laukaisi lukitusjärjestelmän, joka avasi luukun hirsiköyteen asetetun alla ja pudotti hänet kadotuksen kuiluun.
Näin tuomittu ikään kuin hirtti itse itsensä, eikä varsinaista pyöveliä tarvittu.
Uusintaoikeudenkäynti 1993: syytön
Vuonna 1993 järjestettiin Cheyennessä nykypäivän rikostutkijoiden ja Amnesty Internationalin toimesta
uusintaoikeudenkäynti. Oikeudenkäynti tapahtui samassa oikeussalissa, jossa Tom Horn
oli tuomittu hirtettäväksi 90 vuotta aikaisemmin.
Oikeudenkäyntiä järjestellyt asianajaja Joseph W. Moch
totesi:
"Tämä tapaus Amerikan historiassa on yksi niistä, jotka on oikaistava -
ja on kulunut jo hyvin pitkä aika, joten nyt on oikaisun aika".
Mukana todistamassa oikeudenkäynnissä oli myös asiaan paneutuneita historioitsijoita,
sekä näyttelijöitä, jotka avustivat tapahtumien uudelleen kuvailussa.
Kyseessä oli kuitenkin todellinen oikeudenkäynti, ei uudelleen eletty ja näytelty tapahtuma.
Oikeudenkäynnin lopputulos oli se, että Tom Horn julistettiin syyttömäksi.
New York Times uutisoi tästä tapahtumasta otsikolla:
"Aikoinaan syyllinen,
nyt syytön, mutta pysyvästi kuollut."
Steve McQueen 1960 - photo by Steve Avery.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
Insomnia Cured Here
Steve McQueen
Yksi kaikkein aikojen suurimmista näyttelijöistä, Steve McQueen (kuva yllä) esittää Tom Hornia samannimisessä, vuonna
1980 valmistuneessa westernissä. Jokaisen westernien ystävän kannattaa katsoa tämä erittäin hieno elokuva,
joka kertoo Tom Hornista enemmän, kuin sanat koskaan kykenevät kertomaan.
Koska noilla Hollywoodin näyttelijöillä tuntuisi olevan ylimaalliset kyvyt
esittää äärimmäisen todentuntuisesti mitä vain.
Tosin, ihan kriittisesti ottaen, elokuva antaa Tom Hornista ehkä liiankin kauniin kuvan, mutta se on jo toinen legenda.
Sillä itse elokuva on erittäin hyvä ja Steve McQueen
tapojensa mukaan loistava.
Ei kannata pilkata Tom Hornia!
Elokuvassa on todella nautittavia kohtauksia, joissa joukko rikollisia
yrittää pidellä pilkkanaan Tom Hornia, eivätkä he onnettomat tiedä, kenelle puhuvat.
Katsoja odottaa jännittyneenä seuraamuksia, ja niitä todellakin tulee - kun luodit alkavat laulaa!
Katsoja tuntee kihelmöiviä nautinnon väristyksiä, kun paha saa palkkansa!
Lähteet
WyoHistory.org: Chip Carlson: Tom Horn: Wyoming Enigma
The Thrilling Detective Web Site: Tom Horn
The Seattle Times: Hanged In 1903, Wild West Gunman To Get New Trial - Tom Horn Was Framed, Say Descendants
Leverguns: D.L. Staley: Tom Horn's Rifles
Wikipedia: Tom Horn (englanniksi)
Steve McQueenin elokuva Tom Horn