Miten junaryöstö tapahtui
Jotta junan voi ryöstää, täytyy ryöstäjien ensiksi päästä junaan. Tässä käytettiin monia
menettelyjä. Junaan saatettiin sen pysähtyessä asemalle astua muina miehinä, kuin tavallisina matkustajina,
ja kun juna oli lähtenyt liikkeelle, se kohta ryöstettiin. Joskus junaa odotettiin radan
varressa ja se pysäytettiin jollakin keinolla ja vallattiin sen jälkeen aseilla uhaten.
Juna voitiin ratavaihteilla jopa ohjata jollekin sivuraiteelle ja kun se sinne työntyi,
saatettiin juna taas sen pysähdyttyä ryöstää.
RENO GANG - "The Jackson Thieves"
Ensimmäinen junaryöstö 1866
Renon rikollisjoukkio (Reno Gang) oli Yhdysvaltain ensimmäinen, rikollisten muodostama
veljellinen yhteenliittymä, "Brotherhood of Outlaws". He tekivät myös
ensimmäisen junaryöstön Yhdysvalloissa siviiliaikana, sisällissodan jälkeen.
Ennen junaryöstöä he ryöstivät ja murhasivat matkalaisia Jackson County'ssa.
Junaryöstön kohteeksi tuli Adams Express Company'n
omistama postivaunu rahalähetyksineen - junassa, joka liikennöi Ohion ja Mississipin
välisellä rataosuudella (Ohio and Mississippi Railway). Lokakuun 6. päivänä 1866, Seymourissa,
John Reno, Sim Reno ja Frank Sparkes astuivat junaan, sen ollessa lähtemässä
Seymourista. He murtautuivat postivaunuun, saivat yllätetyksi vartijan
ja saivat avatuksi säilön, josta he saivat rahaa noin 16 000 dollaria.
Liikkuvassa junassa he mukaan liittyneiden muiden rikollisjoukkion
jäsenten kanssa yrittivät avata vielä toisenkin rahasäilön. Se ei onnistunut
ja koko joukkio pakeni, sillä suuri posse (=seriffin
koolle keräämä joukko) lähestyi. Junasta he pääsivät niin yksinkertaisesti,
että vetivät hälytyskelloa, jonka kuullessaan veturinkuljettaja pysähtyi.
Junan matkustajista joku kuitenkin oli ehtinyt tunnistaa osan ryöstäjistä.
Pinkerton liittyy takaa-ajajiin
Tästä alkoi raivoisa joukkion takaa-ajo. Ryöstäjien jäljille ilmaantuivat
junayhtiöiden palkkaamat Pinkertonin etsivät, ja takaa-ajajissa oli lainvalvojien
lisäksi paljon myös vapaaehtoisia. Monet joukkion jäsenistä, kuten John Reno, jäivät
kiinni ja joutuivat vankilaan, toiset jatkoivat ryöstöjen sarjaa, johon kuului
myös useita junaryöstöjä.
Neljännessä junaryöstössään 22.5.1868 Renon joukkio
iski junaan radalla Jeffersonville, Madison and Indianapolis Railroad.
Peräti kaksitoista miestä työntyi junaan, kun se pysähtyi Marshfieldissä, Indianassa.
Junan päästyä kunnon vauhtiin, joukkio työntyi postivaunuun ja viskasi
liikkuvasta junasta ulos vartijan, Thomas Harkins'in, joka sai fataalisia vammoja.
Saalista löytyi 96 000 dollaria. Ryöstö oli niin tavattoman julkea, että se sai suurta
huomiota koko Yhdysvalloissa, ja Pinkertonin miehet tulivat kuin sudet miesten jäljillä.
Heinäkuun 9. päivänä samana vuotena sama Renon joukkio työntyi
taas uuteen junaan ryöstöaikeissa. Pinkertonin etsiville oli selvinnyt se,
miten joukkio toimi, mikä oli sen ryöstötaktiikka, ja kymmenen etsivää oli odottamassa ryöstäjiä.
Nämä kokivatkin varmaan aikamoisen järkytyksen työntyessään junaan, josta
yllättäen Pinkertonin miehet alkoivat ampua sulkutulta.
Ruumiita ei yllättäen silti tullut ainuttakaan ja osa ryöstäjistä pakenikin, haavoittuneena kylläkin,
mutta kolme miestä saatiin pian kiinni.
Vigilantit vauhdissa - kuusi Renon junaryöstäjää roikkumassa samassa puussa
10. päivänä heinäkuuta näitä kolmea ryöstäjää oltiin kuljettamassa junalla, kun Indianassa, kolme
mailia ennen Seymouria joukko näiden ryöstäjien toimiin lopullisesti suuttuneita
siviilejä eli vigilantteja (vigilantti=vapaaehtoinen, joka ottaa oikeuden
omiin käsiinsä, yleensä laittomasti) otti ryöstäjät junasta, ja hirtti heidät kaulastaan eli lynkkasi
siihen paikkaan ilman sen suurempia muodollisuuksia.
Tämän jälkeen siviilien joukko sai kiinni vielä kolme Renon joukkion
jäsentä, ja hirtti heidätkin kaikki saman puun samaan, jykevään oksaan.
Kaiken kaikkiaan tällä samalla paikalla, joka sai sittemmin nimen Hangman Crossing,
tämä vapaaehtoisten komitea lynkkasi kuusi miestä Renon joukosta.
Vapaaehtoisten joukko oli suuruudeltaan vaihtelevasti noin 100 - 300 miestä ja sen nimi oli
Scarlet Mask Society (scarlet mask viittasi joukon jäsenten
kasvoja peittävään punaiseen bandanaan, liinaan - scarlet=punainen, mask=maski, suoja),
toiselta nimeltään Jackson County Vigilance Committee.
Vielä neljä hengiltä - täysi kymppi
Renon joukkoa saatiin tämänkin jälkeen vangituksi ja seurasi sarja dramaattisia tapahtumia,
kun samat vapaaehtoiset vigilantit,
jotka menestyksensä myötä olivat ihan hurmioituneet, murtautuivat poliisiasemille ja vankiloihin, saadakseen lynkatuksi
loputkin. Viimeisessä näytöksessä 12.12.1888, 100 miestä tunkeutui vankilaan, Floyd County'ssa,
New Albanyssa - jonne vangitut oli siirretty turvaan. He ampuivat jopa seriffiä käteen, joten tämä rikollisia rankaiseva joukkio
oli itse suistunut kaikkine lynkkauksineen täydellisesti rikoksen poluille.
Mitäpä sitä ei tekisi, jotta oikeus toteutuu - kaikki uhraukset
ovat silloin tarpeen. He tappoivat vankilasta vielä neljä
Renon joukkion jäsentä, hirttämällä nämä kunkin vuorollaan.
Vuoron perään yksi kerrallaan lähtivät hirsikeinussa ajasta ikuisuuteen Frank Reno, William Reno, Simeon Reno
ja Charlie Anderson, joka piti hirttää kahdesti, koska ensiyrityksellä köysi katkesi.
Näin Renon joukkiosta
tuli vigilanttien lynkkaamaksi yhteensä kymmenen miestä.
Kuitenkaan ketään ei koskaan syytetty tästä tapahtumasta,
koska varmuutta siitä, keitä olivat tekijät, ei ollut. Vaikka oli olemassa
äärimmäisen vahva epäilys siitä, että asialla oli: Jackson County Vigilance Committee.
Koska noin sadan miehen punahuivisia osastoja ei helposti esiinny
samoilla seuduilla useampia.
Paikalliset sanomalehdet uutisoivat tapahtumasta
varsin ymmärtävään sävyyn, niiden mukaan oikeus oli puhunut.
Tämä oli ainut tapaus Yhdysvaltain historiassa, jolloin liittovaltion
vankilassa sisällä olevia vankeja lynkattiin.
Vigilantit muodostivat näinä vuosina osastoja, joissa oli jopa 300 miestä
koolla yhtä aikaa ja käyttäytyivät, kuin sotilasosasto. Renon joukkio teki
myös muita murhia junaryöstöjen lomissa, ja tämä sai paikallisen siviiliväestön
vihan ja kostonhalun kasvamaan ennennäkemättömiin mittoihin. Kun vigilantit kokivat,
että seriffit ja Pinkertonin etsivät ja koko oikeusjärjestelmä ei kyennyt rankaisemaan
tekijöitä, he ottivat oikeuden omiin käsiinsä ja aloittivat lynkkaukset.
Tapahtumasarjan opetus
Tapahtuneella oli se ilmeinen seurausvaikutus, että kaikki ne, jotka suunnittelivat
ryöstöjä ja erityisesti junaryöstöjä, tiesivät, että heille ei sen jälkeen armoa riittäisi.
Varmasti tällä oli ennalta ehkäisevää vaikutusta, mutta silti myös muut rikollisjoukkiot
tekivät tämänkin jälkeen junaryöstöjä. Kuuluisia junaryöstäjiä
Renon joukkion jälkeen olivat
Jesse ja Frank James, sekä Butch Cassidy ja Sundance Kid. Itse asiassa he kohosivat
vielä paljon suurempaan ja myyttisempään maineeseen, kuin Renon joukkio.
Hands up! - Kädet ylös!
Näin tehdään historiaa ja syntyy legendoja. Yksi junaryöstäjistä oli
Bill Miner (1847 - 1913), joka tunnetaan lempinimillä The Gentleman Robber tai The Gentleman Bandit -
eli Herrasmiesryöstäjä tai Herrasmiesbandiitti. Tällaisen nimityksen
hän sai siksi, että häneen liittyy anekdootti, jonka mukaan hän ensimmäisenä
kautta aikain on lausunut nuo maagiset sanat: "Hands up!" - No, sehän sinänsä viestii
siitä, että hän halusi selviytyä tilanteista aina herraskaisesti ja ampumatta,
joten aika mukavasti sanottu. Sanojen arvostusta laimentaa Billin sanomina vain ja ainoastaan se,
että ne lausuttiin ryöstön yhteydessä ryöstöuhrille.
Lähteinä mm:
Kari J. Kettula: Villi Länsi, Villi Länsi
Villi Länsi - toimittaneet William C. Davis ja Joseph G. Rosa
Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit
Mike Sotter: Villi Länsi
Royal B. Hassrick: The Colourful Story of The American West
Norman Bancroft-Hunt ja Werner Forman: The Indians of The Great Plains
United States Marshals Service
Finn Arnesen: Intiaanikirja - WSOY
Näin elettiin Villissä Lännessä - Otava
Ulf Sindt: Intiaanit ja cowboyt - SCHILDTS
Apassit sotapolulla - Apassisoturien historiaa - Art House Oy
Dee Brown: Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen - Otava
Michael Johnson: Villi Länsi - Otava
Kultainen Villi länsi - Tammi
The Apaches - Osprey Publishing
Colin F. Taylor, William C. Sturtevant: Suuri Intiaanikirja - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat
