INTIAANIT - POHJOIS-AMERIKAN ALKUPERÄISET ASUKKAAT
Intiaanit on laaja käsite, jolla nimitetään erilaisia ihmisryhmiä, jotka elivät Amerikan
mantereella jo ennen eurooppalaisten tuloa. Pohjois-Amerikan alkuperäisiksi asukkaiksi
käsitetään nykyisen Yhdysvaltain ja Kanadan alueella asuvat tai asuneet intiaanit,
inuitit, aleutit ja mestitsit. Yleensä kaikkia näitä ryhmiä kutsutaan intiaaneiksi,
ellei tarkkuus muuta vaadi. Tämä kanta perustuu yleiseen käsitykseen, mutta myös
syksyllä 2007 Yhdysvaltain kongressin tekemään päätökseen, jonka mukaan kaikkia
Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja voidaan yhteisesti ainakin oikeudellisessa
mielessä kutsua intiaaneiksi.
Joko Kolumbus erehtyi - taikka sen teki kirjuri
Intiaaneja Amerikan alkuperäisistä ihmisistä tuli hyvin tunnetun erehdyksen
kautta.
Kolumbus oli matkallaan etsimässä meritietä
Intiaan.
12. päivänä lokakuuta vuonna 1492 Kolumbus nousi
Karibialla maihin pienelle saarelle,
jota sen alkuasukkaat kutsuivat nimellä
Guanahani ja jonka hän nimesi
San Salvadoriksi. Kolumbus luuli tulleensa Intiaan ja alkuasukkaat olivat
hänelle siten intialaisia,
indios eli
indians - intiaaneja.
Toisen tulkinnan mukaan Kolumbus ei erehtynytkään. Sen sijaan hän ylisti
intiaaneja kirjeissään "Jumalan lapsiksi"
(Niños de Dios), josta sitten muotoutui
"in Dios". Joku kirjuri kuitenkin kirjoitti sanat yhteen, kuvitellen Kolumbuksen tarkoittaneen
intialaisia, ja niin syntyi termi
"indios".
Intiaanit eivät tunteneet rautaa, vetoeläimiä, pyörillä varustettuja ajoneuvoja eivätkä
väkipyörää. Kultaa ja kuparia he käyttivät koruihinsa.
Silti moni intiaanikansa saavutti myös teknisesti korkeatasoisen kulttuurin.
Päätelmiä arkeologisten löydösten perusteella
Siperiasta Beringin kautta. Arkeologiset todisteet
ajoittavat ihmisen saapumisen Amerikkaan noin 14 000 vuoden päähän.
Christy Turnerin (1984), esihistoriallisten ihmisten hampaiston asiantuntijan mukaan
aasialaiset muuttivat
Alaskaan yli 14 000 vuotta sitten. Heitä seurasi muutama tuhat
vuotta myöhemmin kaksi siirtolaisryhmää
Siperiasta; nykyisten athapaskan-intiaanien ja
koillisrannikon väestön sekä muinaisten eskimoaleuttien esi-isät.
Ensimmäisten ihmisten Amerikkaan uskotaan
kuitenkin tulleen huomattavastikin tuota ajankohtaa varhemmin, ainakin
30 000 - 35 000 sitten, mutta jopa ehkä vieläkin varhemmin.
Geologien mukaan kahtena pitkänä ajanjaksona 75 000 - 45 000 ja 25 000 - 14 000 vuotta sitten
Beringin salmi oli kuivana. Ensimmäiset amerikkalaiset,
eräänlaiseen esimongolidiseen rotuun kuuluneet intiaanien esi-isät,
muuttivat Siperiasta Beringin salmen yli - tarkempi ajankohta ei ole selvillä.
Tutkimukset ovat osoittaneet että Beringin salmen molemmin puolin on yhä nykyään
nähtävissä yhtenäisiä kielellisiä ja kulttuurillisia perinteitä ja että kasvi- ja eläinkunta
on salmen molemmin puolin lähes samanlaista. Merenpinta nousi noin 14 000 vuotta sitten ja
noin 9000 vuotta sitten maaväylä oli kadonnut. On yleisesti hyväksytty tosiasia, että
Amerikan intiaanit muuttivat maahan Siperiasta.
Vanhin luurankolöytö 10 000 vuoden takaa. Intiaaniheimojen välillä on kuitenkin suuria eroavaisuuksia, ja se kertoo siitä, että vaellus on
tapahtunut jaksoittain ja siinä on ollut mukana monenlaisia ihmisryhmiä. Arkeologisten
löytöjen perusteella on päätelty, että vaellus on pääasiassa tapahtunut Kalliovuorten
itäreunaa ja vuorensolien kautta Kalifornian suuntaan. Vanhin luurankolöyto on noin
10 000 vuotta vanha Mexico Cityn lähettyviltä löytynyt niin sanottu Tepemax-mies. On kuitenkin
epäselvää, milloin Pohjois- ja Etelä-Amerikan yhdistävä kannas on ylitetty.
Suurista hautakammioista löydettyjä kalloja verrattiin nykyaikaisten intiaanien ja mongolien
kalloihin. Esitettiin väite että nämä olivat samoja kansoja ja että ensimmäiset amerikkalaiset
polveutuivat aasialaisista. Biologit ovat todenneet, että pohjoiskiinalaisten ja
pohjoisamerikkalaisten hampaissa on yhteneväisyyksiä. Ilmeisesti metsästäjä-keräilijät,
jotka sittemmin kehittivät oman kulttuurinsa, muuttivat varhain yhtenä suurena ryhmänä.
Sitä seurasi kaksi myöhempää muuttoliikettä, joiden seurauksena syntyivät athapaskanit ja
eskimoaleutit.
Sopeutumista ja elinkeinoja. 11 000 vuotta sitten Beringin seudun asukkaat olivat sopeutuneet erilaisiin ympäristöihin;
merenrantaan, tundraan, jokilaaksoihin ja vuoriin. Luoteis-Aasiassa asui siis useita
erilaisia ryhmiä joilla oli erilainen elämänmuoto ja erilaiset ympäristöolosuhteet. Noista
ryhmistä joidenkin tutkijoiden mukaan vain suurriistan metsästäjät siirtyivät salmen yli ja
seurasivat eläimiä Amerikan eteläisimpiin osiin ja sopeutuivat sitten ympäristön, ilmaston
ja saatavilla olevan ravinnon mukaisiin olosuhteisiin. Alkuaikojen elinkeinot Amerikkaan
tulleilla olivat metsästys ja keräily, mutta jo noin 5 000 - 6 000 eaa. intiaanitkin alkoivat
harjoittaa maanviljelystä.
DNA-kartoitus tuonee lisäselvitystä. Uusien DNA-kartoitusten odotetaan tarkentavan ihmisen leviämishistoriaa myös Amerikan
mantereella. Eräät alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet
epäluulonsa näitä tutkimuksia kohtaan, koska niiden pelätään muun muassa vaarantavan
kansojen omat alkuperäkertomukset.
Amerikan muut maanosat - arkeologiset löydöt Väli- ja Etelä-Amerikassa. On kiinnostavaa tarkastella arkeologisia
löytöjä ihmisasutuksesta Väli- ja Etelä-Amerikassa.
Arkeologit ovat vakuuttuneita siitä, että Väli-Amerikassa Meksikossa oli ihmisasutusta 20 000
vuotta sitten, vaikka luotettavimmat todisteet sijoittuvat ajalle 11 000 vuotta sitten, jolloin
metsästäjäryhmiä esiintyi Rio Granden eteläpuolella Clovis-tyyppisin pistekuvioin
koristautuneina. Etelä-Amerikassa asutusalueita on löydetty niin varhaisilta ajoilta
kuin 14 000 vuotta sitten Pikimachay Cavesta Perusta, vaikka tämä onkin kiistanalainen
kysymys. Brasiliasta on löydetty kauniisti maalattuja luolia, jotka on ajoitettu
7 600 - 8 000 vuotta vanhoiksi. Clovisin ihmiset olivat metsästäjiä, jotka seurasivat
suurten nisäkkäiden jälkiä. He leiriytyivät jokien ja virtojen rannoille joille
suurriista tuli juomaan, ja talvella he asuivat luolissa.
Nämä paleointiaanit tulivat Amerikkaan noin 11 500 vuotta sitten ja levittäytyivät
muutamassa vuosisadassa Pohjois-Amerikan rannikoille ja aina Meksikoon saakka. On yleisesti hyväksyttyä
että Clovisin ihmiset tulivat jääpeitteen pohjoiselta puolen ja muuttivat etelään sitä mukaan
kuin jääpeite suli, mutta arkeologien on vaikea jäljittää heidän juuriaan. Se on ongelmallista,
koska he ilmestyivät eri paikkoihin mukanaan hienosti viimeistellyt kivityökalunsa, joille ei
näytä olevan edeltäjää. Clovisin pisteitä on löydetty Kanadalaisista provinsseista, kautta koko
Yhdysvaltojen ja suurilta preerioilta Pohjois-Amerikasta, Meksikosta ja Etelä-Amerikasta.
Clovisin ihmiset (riistanmetsästäjät) kukoistivat preerioilla noin 500 vuotta, ja katosivat
11000 vuotta sitten. Yksi katoamisen syy voi olla ilmastonmuutokset, jolloin vedensaanti
hankaloitui. Heidän tilalleen tuli lukuisia metsästäjä- ja keräilijäkansoja.
Teorioita
Sitä, milloin ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan, ei tiedetä varmuudella,
mutta on esitetty erilaisia teorioita.
Konservatiivinen eli Clovis-teoria. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan Beringin
salmen yli ehkä noin 10 000 - 15 000 vuotta sitten.
Liberaalinen teoria. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan Beringin salmen yli
ehkä noin 25 000 - 40 000 vuotta sitten.
Radikaaliteoria. Ensimmäiset ihmiset saapuivat Amerikkaan Beringin salmen yli
ehkä noin 60 000 vuotta sitten, joidenkin mukaan vieläkin aikaisemmin. Jotkut tutkijat
pitävät Amerikkaa ihmisen alkukotina tai ainakin arvelevat, että ensimmäiset
amerikkalaiset eivät välttämättä olleet nykyistä ihmistyyppiä homo sapiens sapiens.
Atlantin reunateoria eli Solutreanilaisten teoria. Ensimmäiset ihmiset, tai ainakin
osa heistä, saapuivat Amerikkaan Euroopasta seuraten jään reunaa joskus 10 000 - 15 000
vuotta sitten. Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä ns. solutreanilaiset ihmiset loivat
Clovis-kulttuurin.
Etelämanner-teoria. Ensimmäiset ihmiset, tai ainakin osa heistä, saapuivat
Amerikkaan nykyisen Etelämantereen kautta, josta oli mahdollisesti jääkauden aikana
maasilta nykyiseen Etelä-Amerikkaan noin 12 000 - 20 000 vuotta sitten.