Maalaus yllä, Charles Schreyvogel (1861 - 1912): "Viimeinen tippa".

Lännen tietoa ja taidetta - tiesitkö että?!

Olivatko meksikolaiset Villissä Lännessä todellakin aina vain konnia?! Meksikolaisilla on Villin Lännen tarinoissa ja historiassa osana olla ei vain amerikkalaisten vihollisia lukemattomissa sodissa ja kahakoissa, ja konnia - vaan kaikkein epäluotettavimpia, alhaisimpia, saastaisimpia, pullomahaisia niljakkeita maan päällä, juoppoja, tyhmiä, vähämielisiä, petollisia, kavalia ja selkään puukottajia ja selkään ampujia, irstailijoita, elostelijoita, varkaita ja murhamiehiä, sanalla sanoen heidän osansa ei ole mairitteleva. Todellisuus tässäkin toki usein on ihan jotakin muuta.

Meksikolaisissa oli varmasti Lännen kuohuvina aikoina todella pahoja, kuten myös amerikkalaisissa - mutta oli hyviäkin, kuten kaikissa ihmisissä. Oma lukunsa on se, että meksikolaiset ovat olleet aina suuria tyylitaitureita, hienostuneita, kauniin musiikin, ruoan, ylipäänsä kauneuden ja romantiikan rakastajia.



Amerikkalainen William "Buck" Dunton (1878 - 1936): "Prairie Courtship / Seurustelua preerialla 1910". Maalauksessa karkeanoloinen cowboy yrittää tehdä tuttavuutta hienostuneen, nuoren naisen kanssa. Menestymisen mahdollisuudet vaikuttavat heikoilta. Nainen katsoo torjuvana muualle ja jopa naisen hevonenkin kääntää päätään pois. - Kuva Copyright © ktmqi - All Rights Reserved.

Villin Lännen viihteen kultaiset vuosikymmenet 1950-1960-luvuilla. 1950-luvulla Yhdysvalloissa tuotettiin valtava määrä Villin Lännen kirjallisuutta, sarjakuvia, elokuvia, tv-sarjoja ja kaikenlaisia tuotteita, kuten vaikkapa intiaaniasuja. Pelkästään Davy Crockettiin liittyviä esineitä ja tarvikkeita pesukarhulakkeineen oli satoja erilaisia nimikkeitä. Myös Suomessa leikittiin noina aikoina intiaanileikkejä.

Toteemipaaluun ei sidottu koskaan ketään. Toteemipaalut olivat parhaimmillaan yli 20-metrisiä ja niillä saattoi olla ympärysmittaa 3 metriä. Vain Amerikan luoteisosien rannikkointiaanit veistivät näitä paaluja, yleensä setripuun rungosta. Toteemipaaluihin veistettiin mitä satumaisimpia hahmoja käytellen sahaa, kirvestä, veistä ja talttaa. Hyvä veistäjä oli erittäin arvostettu. Vanhoissa elokuvissa taikka sarjakuvissa esiintyy joskus intiaaneja tanssimassa toteemipaaluun kiinni sidotun vangin ympärillä. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, sillä intiaanit eivät koskaan sitoneet ketään kiinni pyhiin paaluihinsa.



Ajanviettoa iltanuotiolla. Modest Stein on maalannut vuonna 1933 tunnelmallisen kuvan illan hetkillä korttia pelaavista karjapaimenista. Nuotion loimu valaisee pelaajat ja taivaalla tuikkivat kauniisti tähdet. Tunnelma on Lännen kuohuvina aikoina suorastaan hartaan levollinen.

Eihän Villissä Lännessäkään suinkaan kaiken aikaa vain riehuttu ja ammuttu, vaan suurin osa ihmisistä kuitenkin uurasti töittensä parissa.

Ulkona taivasalla yöpyminen oli noihin aikoihin hyvin tavallista. Ulkona viettivät öitään karjapaimenet, turkismetsästäjät, kullanetsijät, pitkiä matkojaan vaeltavat uudisasukkaat ja sotilaat, sekä monenmoiset muut kulkijat. Matkat laajalla Amerikan maaperällä olivat useinkin tavattoman pitkiä, eikä asutustakaan yöpymispaikkoineen suinkaan ollut vielä kaikkialla siellä, minne matka vei. - Kuva Copyright Tom Simpson - Creative Commons.



Little Finland Nevadassa!? - Nevadassa, paiute-intiaanien mailla sijaitsee Little Finland eli Pieni Suomi, osana Gold Butte National Monumentia. Tulee tietysti heti mieleen, että miten siellä voi sijaita Little Finland? Nimi ei kuitenkaan liity mitenkään Suomeen. Alueen eroosion muovaamilla, hyvin erikoisen näköisillä kivillä on nimenä fin, ja kun siihen laitetaan perään land eli maa, niin saadaan finland. - Kuva Copyright © Matthew Dillon - Creative Commons.

Amerikkalainen William Robinson Leigh (1866 - 1955): "Tid Bits / Pientä välipalaa 1946, yksityiskohta". Cowboy on työnsä lomassa istahtanut preerialla pienelle välipalalle, joka koostuu monenlaisista säilykkeistä. Hänellä näyttää olevan antaa hevoselleenkin pientä makupalaa, ehkä pala leipää lisukkeineen. - Kuva Copyright © ktmqi - All Rights Reserved.

Ei ylipainoisia intiaaneja. Miljoonat amerikkalaiset, monet intiaanitkin, kamppailevat nykyisin ylipaino-ongelmiensa eli lihavuuden kanssa. Villissä lännessä pitkin preerioita ratsastava läski intiaani oli hyvin harvinainen, ehkä täysin tuntematon näky. Eivätkä cowboytkaan ehtineet lihomaan. Väkisinkin tuolloin pysyttiin laihoina, sillä ulkoilmaelämä ja jatkuva liikkeellä olo kulutti paljon energiaa. Sen ohessa ruokailu useimmiten oli varsin vaatimatonta, kuitenkin perusterveellistä - mässäilyihin ei ollut mahdollisuuksia, eikä nälkäkään ollut tuntematon asia.

Mitä olivat preeriakuunarit? Tasainen preeria tuo mieleen kuin meren, heinämeren. Katetuissa vankkureissa vaalea kangaskate näyttää kaukaa ihan kuin purjeelta. Uudisasukkaiden vankkureita kutsuttiinkin usein preeriakuunareiksi ja heidän karavaaninsa olivat kuin preerioilla hitaasti eteneviä purjelaivaosastoja. Jos on laivan kulku myrskyisellä merellä keikkuvaa, niin sitä oli tämän preerialaivankin kulku. Vankkurit särkyivätkin usein ja niiden pyörät juuttuivat ja hajosivat syviin pyöränuriin. Virkistystä matkalaisille saattoivat tuoda intiaanit, jotka eivät aina hyökänneet - vaan tulivat vaihtamaan ruokaa erilaisiin tarvikkeisiin.

Karjapaimenissa oli myös intiaaneja ja mustia. Elokuvissa cowboyt ovat useimmiten valkoisia. Todellisuudessa joka kolmas cowboy oli joko musta taikka intiaani. Bat Mastersonin ystävä oli musta cowboy Nat Love, joka ratsasti paremmin ja ampui tarkemmin, kuin juuri kukaan muu. Deadwoodin rodeokisoissa hän voitti kisan toisensa jälkeen ja saikin lisänimen "Deadwood".

Cowboyn kalsareissa oli takaluukku! Kalsareiden takaluukusta voi tulla mieleen pieni lapsi, mutta tällainen systeemi oli usein cowboynkin kalsareissa, ja se ainakin nopeutti hänen toimiaan paljaan taivaan alla. Kiire oli aina suuri, sillä karja ei jäänyt odottamaan.

Amerikkalainen William Robinson Leigh (1866 - 1955): "The Roping / Lassoaminen 1914". Cowboyn työ on vaativaa ja vauhdikasta ja siinä tarvitaan erittäin hyvää ratsastustaitoa ja lasson käsittelytaitoa. - Kuva Public domain.

Intiaaneja veistoksissa. Intiaaneista on tehty runsaasti veistoksia. Yksi niistä on kuvan intiaaniratsukko - sijaintipaikka on Scottsdale, Arizona, USA. Tämä metallista tehty veistos kuvaa intiaanisoturin varsin karkeapiirteisenä.

Cowboy ei käyttänyt hattua vain päässään. Leveälierinen hattu cowboyn päässä suojasi auringolta ja sateelta. Hattua käytettiin myös tarvittaessa sekä cowboyn että hevosen juoma-astiana ja joskus jopa pesuvatinakin. Kylmillä säillä sen lieret käännettiin leuan alle mummonhuivin tapaan.

Cowboyn tunnisti parhaiten hajusta. Karjanajomatkat saattoivat kestää jopa kuukausia ja näissä oloissa peseytyminen preerioilla oli hyvin harvinaista. Siksi cowboyn tunnistikin parhaiten jo kaukaa hajusta. Viimeistään cowboyn tunnisti tämän hypättyä ratsultaan, keinuvasta ja hajasäärisestä kävelytyylistä.

Lehmiä miljoonittain irrallaan. Lehmiä pääsi suuria määriä, intiaanien hyökkäyksienkin vuoksi, irtaalleen ja villeinä elämään. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen näitä vapaana kulkevia lehmiä oli noin viisi miljoonaa - ja etelässä lehmä olikin tovin aikaa liki arvoton.

Palkkio intiaanin päänahasta! Ajattelemme, että vain intiaanit ottivat päänahkoja. Mutta erääseen aikaan Amerikan viranomaiset maksoivat palkkion jokaisesta tapetusta intiaanista. Palkkion lunastajan oli esitettävä skalppi.

Intiaanit ymmärsivät merkkikielellä toisiaan! Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli yli 200 eri kieltä ja sadoittain paikallismurteita. Kielten runsaudesta huolimatta he ymmärsivät toisiaan käyttämällä merkkikieltä.

Intiaaniheimoja yli 800! Tunnemme apassit, siouxit ja joukon muita intiaaniheimoja. Mutta hyvin harva voi sanoa tuntevansa kaikki intiaanien heimot, sillä niitä oli yli 800. Pienimmissä heimoissa jäseniä oli vain muutama sata, suurimmissa tuhansia.

Intiaanejakin polttomerkittiin! Lehmät polttomerkittiin, polttoraudalla, niin että tiedettiin, kuka minkäkin lehmän omisti. Ensimmäisinä Meksikoon tulleet espanjalaiset valloittajat polttivat intiaanienkin poskeen ison G-kirjaimen - se oli orjan merkki.

Turvetaloilla alkuun. Uudisasukkaille asumaan alkaminen oli preerioilla erityisen helppoa, sillä puut puuttuivat ja pellot olivat valmiita. Toisaalta, puuta ei ollut myöskään rakentamiseen eikä ruuan laittamiseen taikka lämmitykseen. Ensimmäiset talot rakennettiinkin usein turvelaatoista ja tällaiset talot kestivät vuosia.

Ei aitapuita eikä piikkilankoja! Puuta ei ollut karja-aitauksienkaan rakentamiseen. Niinpä uudistilalliset keräsivät luonnosta valmiit aitatarpeet, piikikkäät mesquitopensaat, joista he rakensivat karjalleen tarvittaessa aitauksia.



Kuva Copyright © Tom - Creative Commons.

Hiawatha - World's Tallest Indian eli maailman suurin intiaani. Hiawatha perusti irokeesien liittokunnan 1500-luvulla. Hänen kunniakseen on Ironwoodissa, Michiganissa kesällä 1967 kohotettu lasikuituinen patsas, jolla on korkeutta 15,8 metriä.

Linnunrata oli laukkaavien eläinten tomua! Tasankointiaaneille biisoni oli pyhä eläin. Heidän harras toiveensa oli kuoltuaan päästä sellaiseen paikkaan taivaassa, jossa oli paljon biisonien henkiä. Linnunradan uskottiin olevan laukkaavien eläinhenkien jälkeensä jättämää tomua.

Taiteilijasta tuli intiaanien ystävä! Amerikkalainen taiteilija, George Catlin patikoi vuosien ajan, 1830-1836, yksinään pitkin tasankoja. Hän vieraili 48 heimon luona maalaten yli 600 taulua. Valokuvaustahan ei ollut vielä keksitty. Useat näistä Catlinin kohtaamista intiaaneista eivät olleet ikinä nähneet valkoista miestä, mutta he ottivat taiteilijan hyvin vastaan ja hänestä tuli heidän ystävänsä.



Saksalais-Amerikkalainen Albert Bierstadt (1830 - 1902): "The Wolf River / Susijoki 1859". - Kuva Public domain.

Catlinin galleriasta intiaanit tutuiksi. George Catlinin maalaukset, jotka tunnettiin nimellä "Intiaanigalleria", kiersivät valmistuttuaan ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa kolmenkymmenen vuoden ajan. Näiden hyvin realististen maalausten kautta lukemattomat ihmiset tutustuivat aitoon Lännen elämään.

Lännessä oli myös naisrosvoja. Kaikki Lännen lainsuojattomat eivät suinkaan olleet miehiä. Eräs Lännen kuuluisimpia maantierosvoja ja hevosvarkaita oli nainen nimeltä Belle Starr. Hänen asuunsa kuuluivat yleensä kultaiset korvarenkaat, suuri meksikolaishattu ja samettihame. Hänen kohtalonsa oli karu, kuten niin monen tuolloin - hän sai surmansa vuonna 1889, selkäänsä osuneesta, tuntemattoman ampujan luodista.