Strömningsbådanin majakka.- Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons. - Majakkayhteisö Strömningsbådan kuuluu Wargögaddarnan saariryhmään, joka tunnettiin jo ruotsinvallan aikana nimellä "Fartygsgraven". Kun Pohjanlahden majakkaverkkoa suunniteltiin 1800-luvun puolessa välissä oli selvää, että myös tälle alueelle oli rakennettava valomajakka. Yleisten rakennusten ylihallitus ehdotti, että majakka rakennettaisiin Strömningsbådanista noin 4 km itään sijatsevalle Gåsbergetin saarelle. Majakan perustamistyöt aloitettiinkin Valtiopäivien myöntämin varoin syksyllä 1867. - Vuonna 1945 Strömningsbådanille siirrettiin Norrskärin sumusireeni, jota varten tehtiin erillinen rakennus entisen liiterin paikalle.



Marhällanin majakka Ahvenanmaalla. - Kuva Copyright © Esquilo - Creative Commons.

Sumusireenit

Sumusireeni on merenkulun turvalaite, jonka sovelluksia käytetään myös yleishälyttiminä. Sumusireenejä on ollut erityisen paljon majakoilla ja majakkalaivoilla. Näkyvyyden huonontuessa alettiin majakalla soittaa joko sumukelloa tai sumusireeniä. Sähköisesti toimivaa sumusireeniä kutsutaan nautofoniksi. Järjestelmä poistui käytöstä yhtaikaa radiomajakoiden kanssa; viimeinen toiminut oli Marhällanin majakka.



Tankar, majakka Kokkolan edustalla.- Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons.

Kuulamoottori - viisimetristen torvien äänivoimaa

Sumusireenejä on erilaisia ja erilaisilla teknisillä ratkaisuilla toimivia. Kesällä 1903 Tankariin hankittiin kuulamoottorilla toimiva sumumerkinantolaitos. Sen koneistot sijoitettiin punaiseen puurakennukseen, jonka toisessa päässä oli sumusireeninhoitajan asunto. Laitoksen kaksi viisimetristä torvea asennettiin rakennuksen ullakolle. Ne puhalsivat hirvittävällä äänenvoimalla kaksi pitkää törähdystä kerran kahdessa minuutissa. Tankarin sumumerkinanto-koneisto korvattiin vuonna 1961 sähköisellä nautofonilla.



Bengtskärin majakka. - Kuva Copyright © Sami Uskela - Creative Commons.

Sumusireenin ääni kantoi 15 - 50 kilometriä

Matalat äänet kuuluvat kauas ja sen vuoksi laivojen sumusireenit ja majakoiden kiinteät sumusireenit eli nautofonit lähettivät käheää 150 - 300 Hz:n ääntä. Se kuului erittäin suotuisissa olosuhteissa äärimmillään jopa 50 kilometrin päähän.

Bengtskärin majakan sumumerkkilaitos rakennettiin vuonna 1907. Sen käyttövoimana oli paineilma, jota puristettiin kahdella, kuulamoottorikäyttöisellä kompressorilla. Asuinsiiven ullakolle sijoitettiin itse sireeni seitsemän metrin pituisine peltitorvineen. Torven suun halkaisija oli kolme metriä ja se oli suunnattu etelään.

Sumun alkaessa käynnistettiin kompressori ja torven aukkoa peittävät luukut avattiin. Matoruuvein ja hammaspyörin varustettu aikauttamiskoneisto huolehti lopusta. Majakka mylvähti kerran minuutissa omalla äänitunnuksellaan, jonka muodostivat kaksi matalaa ja yksi korkea ääni. Sumumerkit kuuluivat suotuisissa olosuhteissa kymmenien kilometrien päähän.



Hansenin sumutorvi. - Kuva Copyright © Helsingin merimuseo - Creative Commons.

Hansenin sumutorvi - kantama kolme meripeninkulmaa

Monella majakallamme sumumerkinantoaseman ensimmäisenä äänilähteenä toimi norjalainen, käsikäyttöinen Hansenin sumutorvi. Tämä laite oli sijoitettu raskaaseen, neljän miehen voimin kannettavaan puulaatikkoon, jonka päällä oli iso, messinkinen torvi. Laatikon kupeessa oli samanlainen veivi kuin vanhan ajan posetiiveissa. Mitä ripeämpi mies oli veivissä, sitä ankarammin parkui torvi.

Kallon luotsiasemalla Porin Reposaaren edustalla järjestettiin lokakuussa vuonna 1901 testi, jossa selvitettiin sitä, miten kauas Hansenin sumutorven ääni kuuluu. Luotsilaiva Eläkööltä voitiin tällöin kuulla torven ääntelyt melkein kolmen meripeninkulman päähän. Kun yksi meripeninkulma on tasan 1 852 metriä, niin torven ääni kuului siten runsaan viiden kilometrin päähän.

Kallossakin käsinveivattava sumutorvi vaihtui konekäyttöiseen sireeniin vuonna 1906. Uuden koneen käyttövoimana oli kaksi isoa kuulamoottoria kompressoreineen. Kompressorista tuleva paineilma johdettiin putkia myöten katolle, jonne omalle parvelleen oli sijoitettu kaksi peltitorvea. Niistä isompi oli seitsenmetrinen ja kolmen metrin suuaukolla varustettu. Tällä järjestelmällä ääni kantoi kahdeksan meripeninkulmaa aina Säppiin asti.

Tankar Kokkolan edustalla, sireeninhoitajien varasto.- Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons.

Tankarin dynamiittipommit

Jos viisimetristen torvienkin teho kävi Tankarissa riittämättömäksi, otettiin sakealla sumulla avuksi torvien kanssa yhtä aikaa käyttöön myös pienet dynamiittipommit. Dynamiittipanos räjäytettiin veivattavan sähkölaturin kanssa joka kymmenes minuutti. Niiden pauke sai ikkunat helisemään koko saaressa. Joskus sumua riitti viikkokausia ja se tiesi jatkuvaa sumupommitusta. Näiden aikojen muistona kallioihin on syöpynyt mustumia sinne, missä pommeja ammuttiin.

Norrskärin sumukanuuna ja pommituslaitos

Norrskärin paljaat, kalliosta ja moreenista muodostuneet saaret sijaitsevat Merenkurkun eteläisessä nielussa. Suomen rannikolle niiltä on matkaa 40 kilometriä. Norrskärin majakka rakennettiin vuonna 1846 ja sillä on korkeutta 21 metriä.

Sumumerkinantoa varten majakalla oli aluksi äänekäs laivakello. Vuonna 1884 sen tilalle hankittiin pronssinen sumukanuuna. Se sijoitettiin pikkuruiseen harjakattoiseen kanuunavajaan. Näkyvyyden huonontuessa aukaistiin vajan seinässä oleva luukku, joka oli samantapainen kuin tykkiportit entisaikojen sotalaivoissa. Sitten tykinlavetti kangettiin eteenpäin niin, että tykinputki sojotti kohti ulappaa. Putken suusta työnnettiin sisään ruutikartussi ja tykki laukaistiin sasnkkireiästä. Laukauksia ammuttiin yksi neljännestunnin välein.

Kanuunaa laukaistaessa sattuneen onnettomuuden jälkeen majakalle hankittiin vuonna 1899 vaarattomampi, sähkökäyttöinen ns. "pommilaitos". Siihen kuului pitkä, tornin seinään saranoitu puomi, jonka nokkaan ripustettiin neljännen kerroksen ikkunasta pumpuliruudista tehty räjähdyspanos. Sitten puomi laskettiin vaakatasoon ja pommi räjäytettiin sähkönallin avulla. Kun saarelle saatiin sähkö, lopetettiin pommitus ja se korvattiin sähköisellä nautofonilla.

Sälgrundin paukkupommit

Kaskisten sataman suulla sijaitsee Sälgrundin saari. Sinne rakennettiin majakka vuonna 1875. Vuonna 1900 Sälgrundiin perustettiin sumumerkinantolaitos. Se toimi pienillä sähkönallein laukaistavilla pommeilla, joita paukuteltiin aina kaksi peräkkäin.



Ulkokallan majakka. - Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons.

Käsinveivattava sumusireeni

Kalajoen suun edustalla sijaitsee Ulkokallan majakka. Sinne hankittiin vuonna 1903 käsinveivattava sumusireeni. Huonon näkyvyyden vallitessa sillä annettiin kuuden sekunnin pituinen äänimerkki aina kerran kahdessa minuutissa. 1920-luvulla saarelle hankittiin paineilmalla toimiva sumusireeni, joka päästi kaksi törähdystä puolen minuutin välein. Näiden tekniikan edistysaskelten myötä yksi majakanvarijan viroista muutettiin sumusireeninhoitajan viraksi.



Strömningsbådan, Maalahti, sumusireenin koneistoa.- Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons.



Strömningsbådan, Maalahti, majakka ja sumutorvirakennus. Sumusireenit olivat isoja laitteistoja ja niille rakennettiin oma talonsa - kuten saatettiin rakentaa oma talo myös sumusireeninhoitajalle. - Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons. - Vuonna 1945 Strömningsbådanille siirrettiin Norrskärin sumusireeni, jota varten tehtiin erillinen rakennus entisen liiterin paikalle. Strömningsbådan on avomeren laidalla sijaitseva häviävän pieni kallioluoto. Majakkayhteisön rakennukset seurailevat kallion muotoja ja peittävät huomattavan osan kohteen maapinta-alasta. Strömningsbådanilla kiteytyvät historiallisille majakkayhteisöille tyypilliset piirteet, kuten merellisyys, eristyneisyys sekä karu ja rajallinen elinympäristö. Maantieteellisesti se voidaan lukea osaksi Merenkurkun historiallista majakkaketjua.

Sälgrundin majakka, liiterirakennus. - Kuvaaja Harri Nyman, kuva Copyright © Museovirasto - Creative Commons.

Sälgrundin majakka ja luotsiasema

Sälgrundin saari sijaitsee Kaskisten edustalla alle kilometrin merimatkan päässä Kalasatamasta. Sen eteläkärjessä seisovat Sälgrundin majakka ja vanha luotsiasema. Syksyllä vuonna 1986 yli kaksi vuosiataa kestänyt luotsipalvelu Sälgrundissa päättyi. Sälgrundin vanhan luotsiaseman hirsirakenteinen päärakennus sekä pihapiirin aitat ovat nykyisin matkailijoiden käytettävissä.

Lähteet
Seppo Laurell: Suomen majakat
Harri Nyman: Meriväylien rakennusperintö
Kimmo Koivunen Majakkamestarit ry