Kuvassa yllä Matterhorn, vuorenhuippu Etelä-Sveitsissä, Italian rajalla, Valais’n Alpeilla - korkeus 4 478 m.
Eroosiovuori Mount Bruce (1 234 m), Länsi-Australia. Mount Bruce sijaitsee Hamersley-alueella, jossa vuoret ovat hyvin vanhoja, niillä on ikää 2 miljardia vuotta. Mount Bruce on syntynyt niin, että joen vedet ovat kuluttaneet kallion sen ympäriltä ja siitä on tullut vuori. Samalla tavalla on syntynyt Grand Canyonin maisema. - Kuva Copyright © julie burgher - Creative Commons.
Vuorijonon muodostumisen voidaan ajatella tapahtuvan neljällä tavalla, jotka perustuvat joko vulkaaniseen toimintaan, tai poimutuksesta, työnnöstä ja siirroksista aiheutuneisiin maankuoren kohoamisiin.
Vuorijono on sellainen vuoristo, jossa vuoret ovat jonomuodostelmassa. Vuorijonot ovat pitkiä, vaihtelevan levyisiä ja korkuisia maankuoren kohoumia, jotka enimmäkseen koostuvat poimuttuneista kerroskivilajeista. Myös horsti- ja eroosiovuoristot voivat esiintyä jonomuotoisina.
Nykyisin esiintyvät vuorijonot ovat syntyneet kolmessa eri orogeniavaiheessa, kaledonialaisen, variskilaisen eli herkyniläisen sekä alppilaisen poimutuksen aikana.
Kaledonialaiset vuorijonot sijoittuvat siluuri-devonikaudelle noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Näiden vuorten jäänteitä on havaittavissa mm. Skandeissa, eli myös Suomessa Käsivarren suurtuntureilla.
Variskilaiset vuorijonot eli variskidit eli herkynidit tarkoittaa kivihiili- ja permikaudella, runsaat 300 - 260 miljoonaa vuotta sitten vuorijonopoimutuksessa muodostuneita vuorijonoja. Näitä ovat esimerkiksi Altai, Ural ja Appalakit.
Nuorimmat vuorijonot ovat syntyneet tertiäärikaudella noin 35 miljoonaa vuotta sitten alkaneen alppilaisen poimutuksen aikana. Tässä yhteydessä ovat kohonneet nykymaailman korkeimmat vuorijonot Alpidit, joihin kuuluvat mm. Alpit, Himalajan jakso Euraasiassa sekä Tyyntämerta ympäröivät vuorijonot.
Vuorijonojen syntyyn vaikuttavista syistä on useita teorioita, joista mikään ei pysty yksiselitteisesti selvittämään tarvittavaa energiaa. Todennäköisesti vuorijonoja synnyttävistä voimista kuitenkin osa johtuu maankuoren pyrkimyksestä isostaattiseen tasapainoon.
Ural on vanha poimuvuoristo, se on poimuttunut jo noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Vanhoissa poimuvuoristoissa vuorten muoto on madaltunut ja tasoittunut pitkäaikaisen, eksogeenisille tekijöille - jää, vesi, rapautuminen ja eroosio - altistumisen vuoksi.
Prosessi on monimutkaisempi, mutta yksinkertaisesti kuvaten poimuvuoristo syntyy niin, että litosfäärilaatat eli mannerlaatat liikkuessaan puristuvat toisiaan vastaan, jonka seurauksena kohtaamislinjalla kiviainesta puristuu alas- ja ylöspäin. Ylöspäin kohoavasta ja poimuttuvasta aineksesta syntyy vuoristo. Skandit, Ural ja Alpit ovat tällä tavalla syntyneitä poimuvuoristoja.
Poimuvuoristot jaotellaan nuoriin ja vanhoihin poimuvuoristoihin. Nuorilla poimuvuoristoilla on ikää muutamia kymmeniä miljoonia vuosia ja niitä ovat esimerkiksi Alpit, Pyreneet, Apenniinit, Karpaatit ja Balkanvuoret. Vanhoilla poimuvuoristoilla on ikää satoja miljoonia vuosia ja niihin kuuluvat variskilaiset vuorijonot.
Kaikki vuoret ja vuoristot ovat alttiina eroosiolle. Poimuvuoristoa, jonka eroosio on kuluttanut kumpuilevaksi maastoksi, sanotaan peneplaaniksi.
Vuoristot
Vuoristo on useiden, toisiinsa liittyvien vuorten alue, joka erottuu selvin rintein ympäristöstään ja jolla on huomattava relatiivinen korkeus.
Eroosiovuori Mount Bruce (1 234 m), Länsi-Australia. Mount Bruce sijaitsee Hamersley-alueella, jossa vuoret ovat hyvin vanhoja, niillä on ikää 2 miljardia vuotta. Mount Bruce on syntynyt niin, että joen vedet ovat kuluttaneet kallion sen ympäriltä ja siitä on tullut vuori. Samalla tavalla on syntynyt Grand Canyonin maisema. - Kuva Copyright © julie burgher - Creative Commons.
Erilaiset vuoristojen muodostumistavat - vuorijonot
Vuoristoja syntyy monin eri tavoin ja vuoristojen syntytapojen selvittely on geologian tärkeimpiä ja myös mielenkiintoisimpia tehtäviä.Vuorijonon muodostumisen voidaan ajatella tapahtuvan neljällä tavalla, jotka perustuvat joko vulkaaniseen toimintaan, tai poimutuksesta, työnnöstä ja siirroksista aiheutuneisiin maankuoren kohoamisiin.
Vuorijono on sellainen vuoristo, jossa vuoret ovat jonomuodostelmassa. Vuorijonot ovat pitkiä, vaihtelevan levyisiä ja korkuisia maankuoren kohoumia, jotka enimmäkseen koostuvat poimuttuneista kerroskivilajeista. Myös horsti- ja eroosiovuoristot voivat esiintyä jonomuotoisina.
Nykyisin esiintyvät vuorijonot ovat syntyneet kolmessa eri orogeniavaiheessa, kaledonialaisen, variskilaisen eli herkyniläisen sekä alppilaisen poimutuksen aikana.
Kaledonialaiset vuorijonot sijoittuvat siluuri-devonikaudelle noin 400 miljoonaa vuotta sitten. Näiden vuorten jäänteitä on havaittavissa mm. Skandeissa, eli myös Suomessa Käsivarren suurtuntureilla.
Variskilaiset vuorijonot eli variskidit eli herkynidit tarkoittaa kivihiili- ja permikaudella, runsaat 300 - 260 miljoonaa vuotta sitten vuorijonopoimutuksessa muodostuneita vuorijonoja. Näitä ovat esimerkiksi Altai, Ural ja Appalakit.
Nuorimmat vuorijonot ovat syntyneet tertiäärikaudella noin 35 miljoonaa vuotta sitten alkaneen alppilaisen poimutuksen aikana. Tässä yhteydessä ovat kohonneet nykymaailman korkeimmat vuorijonot Alpidit, joihin kuuluvat mm. Alpit, Himalajan jakso Euraasiassa sekä Tyyntämerta ympäröivät vuorijonot.
Vuorijonojen syntyyn vaikuttavista syistä on useita teorioita, joista mikään ei pysty yksiselitteisesti selvittämään tarvittavaa energiaa. Todennäköisesti vuorijonoja synnyttävistä voimista kuitenkin osa johtuu maankuoren pyrkimyksestä isostaattiseen tasapainoon.
Ural on vanha poimuvuoristo, se on poimuttunut jo noin 300 miljoonaa vuotta sitten. Vanhoissa poimuvuoristoissa vuorten muoto on madaltunut ja tasoittunut pitkäaikaisen, eksogeenisille tekijöille - jää, vesi, rapautuminen ja eroosio - altistumisen vuoksi.
Poimuvuoristot
Poimu on kovan paineen seurauksena maankerroksiin syntynyt mutka. Poimuttuneen vuorijonon synty oli orogenia on monivaiheinen prosessi, joka etenee asteittain. Vuorijonojen synty poimuttumalla on nykyisen käsityksen mukaan seurausta maapallon vaipassa tapahtuvista konvektiovirtauksista. Maankuori koostuu joukosta erillisiä laattoja, jotka konvektiovirtausten ansiosta liikkuvat toistensa suhteen ja myös liukuvat toistensa alle.Prosessi on monimutkaisempi, mutta yksinkertaisesti kuvaten poimuvuoristo syntyy niin, että litosfäärilaatat eli mannerlaatat liikkuessaan puristuvat toisiaan vastaan, jonka seurauksena kohtaamislinjalla kiviainesta puristuu alas- ja ylöspäin. Ylöspäin kohoavasta ja poimuttuvasta aineksesta syntyy vuoristo. Skandit, Ural ja Alpit ovat tällä tavalla syntyneitä poimuvuoristoja.
Poimuvuoristot jaotellaan nuoriin ja vanhoihin poimuvuoristoihin. Nuorilla poimuvuoristoilla on ikää muutamia kymmeniä miljoonia vuosia ja niitä ovat esimerkiksi Alpit, Pyreneet, Apenniinit, Karpaatit ja Balkanvuoret. Vanhoilla poimuvuoristoilla on ikää satoja miljoonia vuosia ja niihin kuuluvat variskilaiset vuorijonot.
Kaikki vuoret ja vuoristot ovat alttiina eroosiolle. Poimuvuoristoa, jonka eroosio on kuluttanut kumpuilevaksi maastoksi, sanotaan peneplaaniksi.
Grand Canyon ja siinä virtaava Coloradojoki, joka on uurtanut tasangosta vuoristomaisen maiseman.
Eroosiovuoristot
Epeirogeneettisten liikuntojen yhteydessä, hyvin pitkällä ajalla, maanpinnalla voi laajoja alueita joko vajota tai kohota ylös. Nämä ylöspäin kohonneet alueet, ylätasangot, ovat hyvin tasaisia, eikä niihin muodostu syntyaikana maankuoren halkeamia tai suuria poimuja.Ylätasangoista hyvä esimerkki on, korkeimmillaan noin 3 000 metrin korkeudessa oleva Coloradon laakio. Tähän ylätasankoon Coloradojoki sivujokineen on uurtanut syviä uomia eli kanjoneita. Virtaavan veden eroosiovoimien vaikutettua kyllin kauan ja jokien koverreltua kanjoneita, muodostuu tasangosta lopulta vuoristomainen maasto, eroosiovuoristo. Coloradon ohella eroosiovuoristoja tavataan maapallolla monin paikoin, esimerkiksi Ardenneilla. Suomen Pallas-Ounastunturin jakson on arveltu olevan eroosiojäännös.
Horstivuoristo Harz Saksassa ja maisemien ihailuun rakennettu köysirata.
Horstivuoristot
Siirrosrakenteille ovat luonteenomaisia laajat, lähes tai aivan pystysuorat, yhdensuuntaiset siirrokset, jotka erottavat maankuoresta suuria lohkoja. Siirros on maankuoressa oleva murtuma, jota pitkin on tapahtunut tai on tapahtumassa vastakkaisten lohkojen siirtymistä paikaltaan toisiinsa nähden. Siirroksia on useita eri muotoja; normaali siirros, työntösiirros, vaakasuora siirros ja vinosiirros.Horsti- eli lohkovuoristot syntyvät niin, että maankuoren siirrosrakenteiden jännitteet purkautuvat lohkoliikuntoina. Tällöin kallioon syntyy repeämä, jossa kalliolohkot siirtyvät ympäristöönsä nähden joko alas- tai ylöspäin. Alaspäin liikkuvat lohkot synnyttävät hautavajoamia ja ylöspäin liikkuvat muodostavat horsteja eli vuoria ja vuoristoja. Repeämästä voi syntyä laaja repeämälaakso, kuten Itä-Afrikan tunnettu repeämälaakso.
Alkuperäisten horstien pystysuorat rajat häviävät vähitellen eroosion vaikutuksesta. Tunnettuja horstivuoristoja ovat Harz Pohjois-Saksassa, sekä useat muut Saksan vuoriseudut, kuten Schwarzwald. Horstivuoristot ovat yleensä matalampia, kuin poimuvuoristot.
Landmannalaugar, Islanti.
Vulkaaniset vuoristot
Pelkästään vulkaanisista aineksista koostuvat vuorijonot ovat harvinaisia. Tällaisten vuorten syntyselvitys on yksinkertainen. Vulkaanisen toiminnan purkaustuotteet, kuten laava ja tuhka, kasaantuvat purkausaukon läheisyyteen. Purkauksen tapahtuessa yhdellä paikalla, on tuloksena ympäristöstään kohoava kartio eli yksi vuori. Jos purkaus tapahtuu maankuoren halkeamasta laajemmalla alueella, syntyy vulkaaninen vuorijono.Vulkaanisia vuoristoja ovat Unkarin Mátra-vuoristo ja Islannin läpi kulkevan Atlantin keskiselänteen tuliperäinen vuorijono. Vulkaanisia vuorijonoja on säilynyt erityisesti valtamerten pohjassa, koska eroosio veden alla on hitaampaa. Suurin vulkaaninen vuoristo onkin Atlantin keskiselänteen vuoristo.
Kaikki on katoavaista - myös vuoristot
Heti synnyttyään ja kohti taivaita kohottuaan vuoret ja vuoristot joutuvat kohtaamaan hyökkäyksen, joka hyvin pitkällä aikavälillä pyrkii pyyhkimään ne hitaasti mutta varmasti tyystin pois. Ne joutuvat eroosion armoille. Eroosio tarkoittaa kallioperän hallitsematonta kulumista veden, sateen, auringonpaisteen, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai jonkin muun maaperää kuluttavan tekijän tähden. Jääkaudet ovat tuoneet oman osansa vuoristojen mataloittamiseen ja tasoittamiseen.Näyttää ihan siltä, että minkään kivilajin ei sallittaisi kohota muuta luontoa korkeammalle, luonnon liittoutumatta sitä vastaan tuodakseen sen jälleen alas. Luonnolla on suuri keinovalikoima tähän alastuontiin.
Sokeritoppa, Rio de Janeiro, Brasilia. Vuori on syntynyt vuosimiljoonien aikana rapautumisen ja eroosion seurauksena, kun kemiallinen rapautuminen murensi sen ympäriltä gneissikerrostumat, ja ilmaston muuttuminen kosteammaksi sai rapautuneen maan huuhtoutumaan pois.
Fysikaalisessa eroosiossa, rapautumisessa, kivi voi lämmetä päivällä ja jäähtyä yöllä, mistä seuraa laajenemista ja kutistumista vuoron perään. Se saa kiven säröilemään ja lopulta kuoriutumaan "sipulia muistuttavalla tavalla". Tästä "hilseilyprosessista" on hyvä esimerkki Rio de Janeiron Sokeritoppavuori.
Pakkasen voima kivien ja vuorten tuhoamisessa, fysikaalisen eroosion kautta veden avulla on myös suuri. Kivilajien halkeamissa oleva vesi voi jäätyä ja laajeta ja sitten taas sulaa ja kutistua. Näin syntyvät vuorottelevat jännitteet halkaisevat lopulta kiven. Näin syntyy pakkasen pirstomia, neulan muotoisia kärkiä, joita kutsutaan nimellä "aiguille".
Kemiallista rapautumista tapahtuu, kun laimeat happamat liuokset tunkeutuvat kivilajeihin ja reagoivat niiden kanssa. Tällaisen laimean happaman liuoksen muodostaa sadevesi, joka sisältää hiilidioksidia ja toimii laimeana hiilihappona.
Vuoret valuvat, painovoiman vaikutuksesta alaspäin. Rapautuneiden kiviainesten valumista tapahtuu kaiken aikaa ja nämä pienet ja isot kivivyöryt irrottavat mukaansa lisää kiveä vuorten pinnasta.
Kivimuodostelma, Magaliesberg, Etelä-Afrikka. Magaliesbergin vuoristolla on ikää yli 2 miljardia vuotta ja sen korkein huippu yltää 1 852 metriin. Alueella ovat eläneet myös eräät ihmisen vanhimmista esi-isistä, kuten Mrs. Ples (Australopithecus africanus).
Maapallon ikä on noin 4 600 miljoonaa vuotta ja sen vanhimmat kivet, eräät Kanadasta löydetyt gneissit, ovat hieman yli 4 000 miljoonaa vuotta vanhoja. Suomen vanhin kivi on noin 3 500 miljoonaa vuotta vanha Pudasjärven Siuruan trondhjemiittinen gneissi. Vanhimmat tutkitut kalliomme ovat noin 3 500 miljoonan vuoden ikäisiä. On mahdollista, että tätäkin vanhempia löytyy vielä joskus.
Vanhimmat vuoristot ovat jo, pienin poikkeuksin kuten Magaliesberg, kadonneet eroosion ja erilaisten maankuoren ja merten myllerrysten kautta. Kambrikautta edeltävä aika, ns. prekambrinen maailmankausi, käsittää ajanjakson maapallon synnystä kambrikauden alkuun n. 570 miljoonaa vuotta sitten. Tuon ajan vuoristot ovat kuluneet pois ja vain niiden syvät juuret ovat jäljellä. Nykyisin nämä muodostavat suhteellisen suuria ja vakaita alueita, joita nimitetään kilviksi. Näillä kilpialueilla on hamassa menneisyydessä ollut useita orogeenisia jaksoja, eli jaksoja, jolloin uusia vuoristoja on syntynyt.
Suomen muinaisvuoristot - Svekokarelidit, Karelidit ja Svekofennidit
Svekokarelidit on ollut Ruotsista Suomen kautta Venäjän Karjalaan ulottunut muinaisvuoristo, noin 2 miljardia vuotta sitten.Suomen muinaisvuoristoihin on kuulunut Svekokarelidien koillisosan muodostanut Karelidit, joka syntyi noin 2 miljardia vuotta sitten. Se kulki Itä-Suomesta Länsi-Lappiin. Se muodosti nykyisen Itä-Suomen vaara-alueen ja Lapin tunturialueet halkoen Keski-Suomea. Korkeutta Karelideilla oli saman verran kuin nykyisillä Alpeilla, eli noin 4 kilometriä.
Ruotsissa ja Suomessa tapahtui 1 900 miljoonaa vuotta sitten Svekofenninen orogenia eli kohosi poimuttunut vuorijono Svekofennidit, josta on nykyisin jäljellä vain kuluneet juuriosat eli kilvet. Samassa tapahtumassa muodostui myös suurin osa Suomen etelä- ja keskiosien kivilajeista.
Lähteet
*Suuri maailmantieto - Valitut Palat
*Maat ja kansat - Otavan maantieteellinen tietosanakirja
*Kodin suuri tietosanakirja - Weilin+Göös
*Spectrum - WSOY
*Wikipedia
*Tieteen maailma: Maapallon pinta
*Geologia.fi: Suomen kallioperä
Vuoristot, laaksot, kanjonit