Kuva yllä, Joseph Henry Sharp (1859 – 1953): "Rikkoontuneen jousipyssyn korjausta".

Jousipyssy

Jousi ja nuoli tulivat preeriaintiaanien käyttöön noin vuonna 500 jaa. ja jousipyssy oli tärkeä väline puhvelijahdeissa. Eivät intiaanien jouset aina olleet mitään tehokkaita tappovälineitä. Esimerkiksi yumat omistivat jousipyssyjä, jotka olivat kylläkin pitkiä, miehenmittaisia, mutta hentoja ja varsin tehottomia. Niitä käytettiinkin vain lintujen ja pienriistan ampumiseen.

Eri heimot osasivat rakentaa jousipyssyjä eri tavoin, toiset tekivät niistä parempia, toisille se ei onnistunut. Ylätasangoilla jousipyssy kehitettiin lähes täydelliseksi, ja tasankointiaanit pitivät sitä ylivoimaisena omaansa verrattuna ja pyrkivät kaikin tavoin, kaupankin avulla, saamaan näitä himoitsemiaan aseita itselleen.

Hienoimpia olivat vuorilampaan sarvesta tehdyt jouset, jotka olivat nimenomaan nez percein erikoistuote. Jouset saattoivat olla komposiittirakenteisia, eli tehdyt useammista materiaaleista. Inuiittien jousessa oli jänteiden avulla yhdistettyä puuta, hirvensarvia ja myskihärän sarvea.

Konkow-heimon jousi tehtiin marjakuusesta. Sen selkäpuolelle liimattiin kerros peuranjänteitä, lisäjäntevyyden saamiseksi.

Pomojen jousipuita olivat setri ja haapa.

Intiaanit käyttelivät jousipyssyä ratsastaessaan, saatuaan hevosia eurooppalaisilta, joten siksi intiaanien puusta valmistettu jousipyssy oli usein ainakin hevosaikana varsin lyhyt. Hevosen selässä jousipyssyn oli oltava lyhyt, jotta sitä saattoi käytellä nopeasti. Nopeita intiaanit jousipyssyineen olivatkin, ja on sanottu, että he kykenivät ampumaan 20 kertaa samassa ajassa, kuin eurooppalainen ampui kerran. Jousipyssy oli intiaaneille ensisijaisesti ase riistanmetsästyksessä, mutta sitä käytettiin myös taisteluissa, joissa se vielä 1700-luvulla oli intiaanien pääase.

Nuolen kärki

Nuolen kärki oli tehty joko luusta, lyijystä, kaulajänteestä, kivestä tai metallista. Lyijy ja metallit tulivat mahdollisiksi eurooppalaisten saapumisen myötä. Kuten oli suuria eroja eri heimojen valmistamissa jousissa, niin oli myös nuolissa.

Apachet tekivät nuolistaan paljon pitempiä, kuin tasankointiaanit.

Yamaheimon nuolet olivat kärjettömiä, joten ne olivat hyvin tehottomia.

Hidatsat tekivät nuoliinsa kärjen puhvelin kaulajänteestä. Hidatsojen perinteen mukaisesti tällaisia nuolia käytettiin ennen kivikärkisiä nuolia. Erityisen hyvinä ja vahvoina näitä kaulajännenuolia pidettiin puhvelinmetsästyksessä. Näiden nuolten käyttö loppui viimeistään 1830-luvulla.



Nuija.

Creative Commons
Kuva Copyright Mary Harrsch.



Sioux-päällikkö jousipyssyineen. Bone Necklace, Oglala Sioux council chief, by Heyn Photo, 1899.

Creative Commons
Kuva Copyright © Flickr/trialsanderrors.

Nuoliviini

Nuolia kuljetettiin nuoliviinissä, joka oli valmistettu vaikkapa nahasta. Esimerkiksi tarahumarat valmistivat viinin vuoristoleijonan, eli puuman nahasta. Heillä viinissä oli kerrallaan noin 17 nuolta. Maidut valmistivat viininsä villikissan nurin käännetystä nahasta. Myös jousipyssyä saatettiin kuljettaa viinissä, yhdessä nuolten kanssa.

Veitset

Tomahawkien ja jousipyssyjen lisäksi intiaanien henkilökohtaiseen aseistukseen kuuluivat veitset. Veistä tarvittiin paitsi riistasaaliin käsittelyyn, myös taisteluun - ja erityisesti sitä tarvittiin skalpeeraukseen. Veitset olivat ennen metalleja kiviveitsiä ja niiden käyttötarkoitukset olivat monet. Maiduilla obsidiaaniveitsi oli arvokas voimaesine, jota samaani kantoi kaulassaan ja jota hän käytti parantamiseen.

Naissoturit

Usein unohdetaan, että intiaanien taisteluihin eivät aina osallistuneet vain miehet, vaan joukkoon mahtui myös maineikkaita ja pelottomia naissotureita. Heitä olivat:

- Varisintiaanien "Petäjän oksa eli Naispäällikkö" (Pine Leaf, Woman Chief). 10-vuotiaana varisten joukkoon kaapatusta tytöstä tuli hurja taistelija. Aikuisena, saatuaan naispäällikön aseman, hän otti miespäälliköiden tapaan itselleen viisi vaimoa. Nämä avioliitot ovat tehneet hänestä ikonin kahden hengen yhteisössä.

- Chiricahua apassien "Lozen" (1840 - 1889). Hän osallistui vuosikymmenten aikana lukemattomiin taisteluihin, myös Geronimon rinnalla. Lozen ratsasti, ampui ja taisteli kuin miehet - ja omasi sen lisäksi suurta sotilaallista ymmärrystä.

- Mustien kojoottien naissoturi, "Biisonivasan tien nainen" (Buffalo Calf Road Woman). Hän pelasti eräässä taistelussa veljensä, jonka alta hevonen oli ammuttu - ja sen jälkeen hänen kansansa kutsui taistelua nimellä: "Taistelu, jossa tyttö pelasti veljensä".

- Siouxien "Liikkuva viitta" (Moving Robe, Tashenamani). Hän oli yksi eturintamassa syöksyneistä taistelijoista Little Bighornin taistelussa, jossa everstiluutnantti George Armstrong Custerin johtama Yhdysvaltain 7. ratsuväkirykmentti murskattiin täydellisesti. (Indian Country Today)

Preeriaintiaaneilla oli käytössään monenlaisia sotanuijia, joissa varsi oli puuta ja iskuosa kiveä. Tällaisella kivinuijalla kun kumautti vihollista päähän, oli taistelu ohi. Kun tehokkaammat aseet tulivat käyttöön, jäi nuijille vain symbolinen merkitys. Niitä kantamalla osoitettiin sotureiden seuroissa urheutta.

Nuijia, joissa iskuosana oli biisonin sarvet (kuvassa ylimpänä), käytettiin tanssiessa. Näin kunnioitettiin arvokkainta metsästettyä eläintä, biisonia.

Creative Commons
Kuva Copyright © ::michelleprovince::

Sotakilpi, sotanuija ja sotakeihäs

Kilvet valmistettiin nahasta ja voitiin koristella monin tavoin, piirroksin, nauhoin ja sulin. Niitä, kuten sotanuijiakin tarvittiin sotimiseen. Esimerkiksi huroneiden nuijaa kuvataan hirmuiseksi aseeksi lähitaistelussa. Se oli tehty rautapuusta, 60 - 70 cm pitkä, päässä suuri nuppi tai pallo, läpimitaltaan 12 - 15 cm. Siihen oli usein kaiverrettu eläinkuvioita, ehkäpä omistajan toteemin merkkejä ja suojaavia voimia.

Keihäitä intiaanit käyttivät metsästyksessäkin, mutta sotimiseen olivat erityiset sotakeihäät. Sodassa tönäistiin keihäällä vihollinen alas satulasta ja joka tapauksessa lävistettiin hänet viimeistään sitten, kun hän oli pudonnut alas. Esimerkiksi tarahumaroiden keihäs oli ruokovartinen ja terä oli metallia. Usein keihäs oli tehty puusta ja siinä oli luu- tai kivikärki, jos metallikärkeä ei ollut saatavilla. Jousella voitiin ampua etäältä, mutta lähitaistelussa käytettiin tomahawkeja, nuijia, keihäitä ja veitsiä.

Springfieldit ja Winchesterit

Intiaaneilla oli jo varsin varhain pitkäpiippuisia kivääreitä eli "ukkoskeppejä", joita he alkoivat saada käyttöönsä eurooppalaisilta siirtolaisilta. 1800-luvulle tultaessa intiaanitkin olivat siirtyneet taistellessaan käyttämään tuliaseita. Heidän aseitaan olivat pitkäpiippuiset kiväärit, kuten Springfieldit ja Winchesterit, jotka vuorilla ja preerioilla olivat käyttökelpoisimpia myös metsästyksessä. Revolvereiden käyttö ei kuulunut intiaanien kulttuuriin.



Intiaani esittää demonstraatiossa vuonna 1934 sitä, kuinka jousta käsiteltiin.

Creative Commons
Kuva Copyright - Century of Progress Records, 1927-1952, University of Illinois at Chicago Library - Digitized images from the collections of the University of Illinois at Chicago Library.

Pelottavat sotanuijat olivat intiaanisotureiden käytössä parin kolmen vuosisadan aikana. Sotanuija saatettiin jättää onnistuneen iskun jälkeen uhrin viereen. - Kuva The Metropolitan Museum of Art.