Kuvassa intiaanihuilu, jonka on valmistanut intiaanipäällikkö Arthur Two Crows.

Creative Commons
*Kuva - Copyright © DJANDYW.COM AKA NOBODY

AMERIKAN ALKUPERÄISKANSOJEN MUSIIKKI

Intiaanimusiikki

Alkuperäisten amerikkalaisten musiikki on pääasiassa yksiäänistä laulumusiikkia. Laulua esitetään yleensä kuorolauluna - mutta joidenkin heimojen parissa myös yksinlaulu on laulumuotona. Musiikki on melodista, mutta polyfonia ja harmonia puuttuvat.

Laulut eivät ole viihteellisiä esityksiä, joissa muut kuuntelisivat laulajaa eikä musiikki ole itsetarkoitus - vaan se on yhteisöllinen tapa, joka liittyy hyvin monenlaisiin tilanteisiin ja asioihin. Intiaanien laulut jaetaan kolmeen ryhmään:

1. Perinteiset laulut. Nämä laulut kulkevat sukupolvesta toiseen.

2. Seremonialliset ja parantavat laulut. Lauluja, joissa yritetään saavuttaa yhteys yliluonnollisiin voimiin.

3. Modernit laulut. Näissä näkyy eurooppalaisen kulttuurin vaikutus - sankarilaulujen tilalle tulivat rakkauslaulut ja tätä pidetään intiaanien oman lauluperinteen rappeutumisena.

Entistetty intiaanirumpu.

Creative Commons
*Kuva rummusta Copyright Penn State.

Huilu ja rummut

Intiaanien instrumentteja ovat huilut ja rummut.

Kuvassa musiikkilehden Etude kansi, vuodelta 1932, ja siinä intiaanihuilisti soittaa musiikista lumoutuneelle metsänväelle.

Creative Commons
Kuva Copyright bunky's pickle.



Creative Commons
Kuva huiluista Copyright Robert Nunnall.

Intiaanihuilu

Intiaanihuilussa on sormin suljettavia aukkoja tavallisimmin 5 - 6, mutta aukkojen määrä voi vaihdella nollasta seitsemään.

Erään navajohuilistin tarina

Kuvien navajohuilisti oli rahattomana pitkällä matkalla 4 Corners Navajo Nation reservaatista San Diegoon. Siellä hänen päämääränsä oli hänen kaksos-sisarensa hautapaikka. Hän koki tällä matkallaan monenlaisia vastoinkäymisiä. Los Angelesissa hän yritti yöpyä puistossa ja joutui poliisin kaltoinkohtelemaksi. Hän oli joutunut bussin maahan tönäisemäksi. Amtrak-junassa hän oli kokenut suurta ahdistusta. Hän oli sotaveteraani ja sen jäljiltä hänellä oli polvessaan metallia. Soittoesityksensä jälkeen hän sai kuvaajalta avustusta matkakassaansa ja puhkesi itkuun. Kuvassa alla kuvaajan koira Benni.



Creative Commons
Kuvat - Copyright © Bennilover.

Intiaanihuilut.

Creative Commons
Kuva intiaanihuilut, Copyright Ellen Macdonald.



Apassiviulu uustuotantoa, vuodelta 1989.

Creative Commons
Kuva uudesta apassiviulusta Copyright Daderot.



Apassiviulu - sijainti Arizona State Museum - Tucson, Arizona, USA.

All Rights Reserved
*Kuva Copyright Zlatko Altandziev - Isosceles Diego.

Apassiviulu - "puu joka laulaa"

1800-luvun puolella preerioilla liikkui uudisasukkaita, joilla oli mukanaan Euroopasta tuotuja viuluja. Näiden viulujen innostamina apassit opettelivat tekemään viulusta oman versionsa, apassiviulun.

Varsinaisena viulun runkona apassiviulussa oli agaaven taikka mescalin kaltaisen kasvin varsi, jonka päälle oli pingotettu yksi taikka kaksi kieltä. Kielet tehtiin yleensä hevosen jouhista. Jousen pintaan saatiin liukkautta männyn pihkalla. Sävelkorkeutta muuteltiin ihan kuten viulussa tehdään, vasemman käden sormilla.



Apassi soittamassa apassiviulua vuonna 1886.

Intiaanirumpu, Fort Concho National Historic Landmark, San Angelo.

Creative Commons
*Kuva - Copyright © Diann Bayes.

Tätä on intiaanien musiikki!

Musiikki on keino tuoda julki uskoa. Musiikki on vahvasti mukana uskonnollisissa rituaaleissa ja tällä tavalla otetaan yhteyttä kuolleiden henkiin. Musiikin myötä shamaanit tekevät henkimatkojaan. Musiikkiin liittyy usein vahvasti tanssi ja myös hallusinaatioita aiheuttavien kasvien käyttö. Musiikilla on tällöin pyrkimys loputtomana, monotonisena toistona juovuttaa ja huumata esittäjänsä ja kuulijansa nirvanaan ja ylimaalliseen tilaan. Musiikin avulla voidaan valmistautua sotaan tai sen kautta jotenkin muuten kuulutetaan laulaen julki sanomaa.

Musiikki on tapa saada yhteys luonnonvoimiin, jumaliin tai esi-isiin. Musiikki liittyy myös sairaiden parantamiseen ja parantamisrituaaleihin. Usein intiaanien lauluja ei ole tehnyt kukaan, vaan ne on "saatu" suojelushengiltä.

Intiaanien omista kielistä puuttuu kokonaan sana "musiikki". Musiikin sijaan he puhuvat laulamisesta, juhlimisesta ja puhumisesta. Useille intiaaniheimoille musiikki on voiman muoto ja annettu samalla, kun kansat ovat syntyneet, suoraan Luojalta.

Intiaanien soittimet

Etelä-Amerikassa soittimiakin oli runsaampi kirjo, mutta Pohjois-Amerikan asukkailla pääasialliset soittimet olivat lyömäsoittimia, rumpuja, helistimiä, kalistimia ja kelloja - myös huiluja, puu- ja ruokopillejä, sekä linnun luista tehtyjä pillejä. Rumpuja, intiaanimusiikin keskeisiä instrumentteja, valmistettiin eri tavoin, eri eläinten nahkoja käyttäen ja eri kokoisina.

"Maaginen huilu - Huilunsoittaja keväällä - Magic Flute - Flute Player at the Spring" - E. Irving Couse (1866 - 1936).

Rumpujen kuminassa sykkii intiaanien sielu ja elämä!

Rumpujen, etenkin matalaäänisimpien bassorumpujen uhkaaviakin sävyjä sisältävässä kuminassa sanotaan olevan mukana intiaanien koko sielun ja elämän. Rumpujen rytmi toistaa intiaanien kansakunnan sydämen sykettä. Tasankointiaanit suosivat näitä matalaäänisiä rumpuja. Rummut olivat mukana monissa yhteyksissä. Niitä käytettiin seremonioissa, etsittäessä parannuskeinoa sairauksiin. Erilaisissa seremoniallisissa tansseissa, kuten satotoiveisiin liittyvissä tansseissa, vaikkapa sadetanssissa, rummut antoivat tanssijoille rytmin. Myös sotaan valmistauduttiin tanssien rumpujen jylistessä.

Rummut lähettivät samalla koko ympäröivälle maailmalle signaalin siitä, että tämä on intiaanien omaa maata. Laulamista säestettiin yleensä aina soittimin - ja ainakin rummuin. Rummuillaan intiaanit saivat myös yhteyden taivaisiin ja jumaliinsa, jotka eivät voineet olla kuulematta rumpujen kumua. Rummut auttoivat myös saamaan yhteyden kuolleisiin esi-isiin.

Intiaaneille rumpu oli pyhä soitin ja monissa heimoissa valittiin erityinen henkilö, jonka tehtävänä oli pitää huolta rummuista. Tämä henkilö oli jonkin arvostetun perheen vanhin poika. Pyhästä rummusta huolehtiminen oli suuri ja erityinen kunniatehtävä.

Vaikutukset muuhun musiikkiin

Jo 1800-luvun loppupuolelta alkaen intiaanimusiikkia on tutkittu ja eräät säveltäjät ovat hyödyntäneet sitä tuotannossaan. Intiaanimusiikkikin tavalla taikka toisella näkyy myös amerikkalaisessa, maahan muuttaneen väestön tekemässä musiikissa - sillä musiikissa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lukemattomat tyylit omivat toisiltaan ja ovat vuorovaikutuksessa.



"Huilun kutsu - The Call of the Flute" - E. Irving Couse (1866 - 1936)

MENESTYNEITÄ INTIAANIMUUSIKOITA

Buffy Sainte-Marie (20.2.1941)

Buffy Sainte-Marie on Saskatchewanissa syntynyt cree-intiaani, joka adoptoitiin lapsena Yhdysvaltoihin. 1960-luvulla hän nousi maan protesti- ja folklaulajien eturiviin. Hänelle on myönnetty Oscar-palkinto Upseeri ja herrasmies-elokuvan tunnusmusiikista Up Where We Belong. Hänen laulujaan ovat esittäneet useat muutkin artistit, esimerkiksi Elvis Presley, Donovan ja Cher. Hänen tunnetuimpia sävellyksiään on Suomessa Hectorin esittämä Palkkasoturi (Universal Soldier) - sekä Soldier Blue, samannimisestä elokuvasta Soldier Blue, Verinen sotilas.

Buffy Sainte-Marie on myös kuvataiteilija, joka maalaa ja tekee tietokonetaidetta, ja merkittävä kansalaisaktivisti. Hän myös vetää Amerikan alkuperäiskansojen koulutusprojektia, jota hän rahoittaa esiintymisillään.

Sainte-Marie tuo esille intiaanien oikeuksien ajamisen sekä lauluissaan, että puheissaan. Monet hänen lauluistaan käsittelevät intiaanien elämää ja arvostelevat ankarastikin sekä Yhdysvaltain että Kanadan intiaanipolitiikkaa. Esimerkiksi laulussaan Now That the Buffalo's Gone (Nyt kun biisonit ovat kuolleet) Sainte-Marie moittii valkoisia siitä, että he mielellään ylpeilevät intiaaniesi-isillään, mutta eivät tee mitään nykypäivän intiaanien hyväksi. Intiaanien oikeuksien puolustajana ja Vietnamin sodan vastustajana Sainte-Marie joutui Yhdysvaltain liittovaltion poliisin mustalle listalle. Hänen viimeisimpiä sävellyksiään on laulu Elijah Harperista, jota hän pitää intiaanien sankarina.

"Tomtomin valmistusta - Tom Tom Tom Maker" - E. Irving Couse (1866 - 1936). - Kuvassa yllä intiaani valmistamassa intiaanien perinteistä rumpua, "tomtomia". Huomaa kuvasta, kuinka tomtomin alapuolelle viritetään naruristikko, josta rummuttaja pitää rumpua toisessa kädessään. Rumpu on käsirumpu.

Vaikka usein virheellisesti niin luullaan, niin intiaanien omassa kielessä rummulla ei ole nimenä tomtom - se on valkoisten keksimä nimitys. Sanan ja nimityksen alkujuuret juontuvat brittien kulttuuriin, jossa lasten leikkirummusta on käytetty nimitystä tomtom.

Floyd Westerman (17.8.1936)

Floyd Westerman on lakota, ja hän aloitti myös protestilaulajana, ollen myös varsin aktiivisesti mukana esimerkiksi Kansainvälisen intiaanien sopimusneuvoston työssä (International Indian Treaty Council, IITC). Hänen tunnetuimpia 1970-luvun laulujaan on BIA - I am Not Your Indian Anymore, jossa laulaja kertoo Yhdysvaltain intiaaniasiainvirastolle, ettei ole enää sen intiaani. Westerman oli ensimmäisiä, joka yhdisti musiikissaan tehokkaasti eurooppalaista musiikkia perinteiseen intiaanimusiikkiin. Myöhemmin hän lähti monien muiden radikaalien tavoin mukaan elokuviin. Hän on näytellyt comancheintiaaneja tai lakotoja televisiosarjoissa ja oli mukana myös Kevin Costnerin suursuosion saavuttaneessa elokuvassa, Tanssii susien kanssa.

Carlos Nakai (16.4.1946)

Navajomuusikko Carlos Nakai aloitti huilunsoittajana, ja on yhdistellyt erilaisia kulttuuriperinteitä erittäin suosituksi Lounaisalueen musiikiksi.

Robert "Tree" Cody

Robert "Tree" Cody on dakotataustainen huilisti, yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä intiaanihuilun soittajista. Hän on julkaissut useita CD-levyjä ja kiertänyt esiintymässä Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa. Lempinimensä "Tree" (puu) hän on saanut suuresta koostaan.



"Tom Tom - The Tom Tom" - E. Irving Couse (1866 - 1936).



"Rukousloitsu Sateen jumalalle - Chant to the Rain God" - E. Irving Couse (1866 - 1936). - Erilaisia intiaanien rumpumalleja edustivat kädessä pidettävät rummut ja erilaiset alustalle sijoitetut rummut, kuten maalauksen korkea rumpu.

Lähteenä
Rani-Henrik Andersson, Markku Henriksson: Intiaanit - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia - Gaudeamus 2010