Suojeluskuntajärjestön synty

Suojeluskuntien syntyhistoria sai alkunsa jo itsenäisyysliikkeemme järjestäytymisvaiheessa 1900-luvun alussa, jolloin Voimaliiton piirissä aloitettiin aseelliseen toimintaan tähtäävät valmistelut. Suojeluskuntien oli määrä muodostaa se aseellinen armeija, jonka tuli vapauttaa maa Venäjän vallasta.

Tapahtumien kulku muuttui kuitenkin ratkaisevasti, keisarillisen Venäjän jouduttua vallankumouksen pyörteisiin. Tällöin Suomessa sosialistinen itsenäisyysliike - jonka yhteiskunnallinen ohjelma oli pääkohdiltaan sama kuin Venäjällä valtaan pyrkivän liikkeen - erosi omaksi suunnakseen. Sen aseelliseksi voimaksi tulivat Punakaartit. Tässä vaiheessa - vuonna 1917 - suojeluskuntien perustaminen levisi nopeasti yli maan, samalla kun itsenäisyyden saavuttamisen mahdollisuudet lisääntyivät. Vapaussodan sitten päätyttyä perustettiin varsinainen Suojeluskuntajärjestö, valtiovallan tukema, vapaaehtoinen maanpuolustusliike. Näissä olosuhteissa oli luonnollista, että suojeluskuntatyö ei saavuttanut kannatusta vasemmistolaisissa kansalaispiireissä.

Suojeluskuntajärjestön asema maanpuolustusjärjestönä määritettiin asetuksella v 1921. Sittemmin puolustusvoimain uudelleenjärjestelyyn liittyen v 1927 annetussa laissa määritettiin tämän maanpuolustusjärjestön tehtävä seuraavasti: "Suojeluskunta on olemassa isänmaan ja sen laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseksi". Tasavallan presidentti oli myös Suojeluskuntain ylipäällikkö. Järjestön toimintaa johti Suojeluskuntain päällikkö apunaan Suojeluskuntain Yliesikunta.

Suojeluskunnat olivat alusta alkaen syntyneet pitäjäjaon pohjalla. Varsinaisena järjestövoimana olivat vapaaehtoisin voimin toimivat paikallisyhdistykset, joiden määrä nousi 1930-luvun lopulla lähes 700:aan jäsenistön määrän ollessa yli 100 000. Suojeluskuntaosastojen toimintaa johti paikallispäällikkö apunaan jäsenistöstä kokoonpantu esikunta.

Suojeluskuntien historian aikana niihin ehti kuulua 150 000 jäsentä. Tuona aikana se oli selvästi Suomen suurin kansalaisjärjestö. Vuositasolla jäseniä oli keskimäärin 90 000. Suurimmillaan Suojeluskuntajärjestö oli vuonna 1941, jolloin sillä oli vajaat 127 000 jäsentä. Pienimmillään se oli vuoden 1918 lopussa, jolloin sillä oli 39 000 jäsentä. Enimmillään Suojeluskuntajärjestöön kuului 672 suojeluskuntaa 22 suojeluskuntapiirissä.

Järjestön toiminnan johtamista varten oli maa jaettu maakunnalliselle pohjalle 22 suojeluskuntapiiriin ja nämä vuorostaan aluepäällikön johtamiin alueisiin. Valtiovallan paikkaamina toimivat Suojeluskuntain Yliesikunnan ja piiriesikuntien henkilöstö sekä aluepäälliköt. Paikallisyhdistysten toiminta perustui kokonaan jäsenistön vapaaehtoisuuteen. (Jalkaväen vuosikirja 1962 - 1963)



Feliks (Feeli) Iisakki Rinta (1893 - 1977) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänet siirrettiin 1. kesäkuuta 1928 Oulun suojeluskuntapiirin VI alueen päälliköksi ja 22. helmikuuta 1938 Pohjolan suojeluskuntapiirin XIII alueen päälliköksi. Suojeluskuntatoimensa lisäksi hän toimi muun muassa vuosina 1924 – 1927 Alavuden keskikoulun voimistelun opettajana ja vuonna 1932 Muhoksen piirin nimismiehen viransijaisena. Hänelle luovutettiin Muhoksen suojeluskunnan kokouksessa 28.1.1937 tasavallan presidentin suoma, Suomen Valkoisen Ruusun II luokan ritarimerkki.



Muhoksen suojeluskunnan paikallispäällikön virka on ollut haussa vuonna 1923. Suojeluskuntalaisen lehti.

Muhoksen suojeluskunta 1918 - 1944

Muhoksen suojeluskunta perustettiin kasvavan turvattomuuden tunteen vuoksi vapaussodan kynnyksellä 27.1.1918. Viimeisen sysäyksen suojeluskunnan perustamiseen antoi vasta perustettu Työmiesten Järjestyskaarti, joka oli majoittunut Työväentalolle ja toimi sieltä käsin ajan lehdistön mukaan "röyhkeästi, ilkivaltaisesti ja anastaen mm. Elintarvikelautakunnalle kuuluvia elintarpeita".

Perustava kokous pidettiin Kestin talossa. Kokouksessa yksimielisesti päätettiin perustaa paikkakunnalle suojeluskunta, "että turvallisuus saataisiin säilymään näinä rauhattomina aikoina", kuten pöytäkirjan ensimmäisessä pykälässä sanotaan. Järjestävään toimikuntaan valittiin seuraavat henkilöt: poliisikonstaapeli Antti Alametsä, kievarinhoitaja Heikki Klasila, maanviljelijä Juho Kärnä, J. Tarvainen, A. Keränen, sahanhoitaja Albert Mikkola, metsänhoitaja Torsten Rydman ja maanviljelijä J.B. Heikkinen.

Muhoksen suojeluskunnan ensimmäisenä paikallispäällikkönä toimi Torsten Rydman. Hänen jälkeensä tehtävää hoitivat ensimmäisinä vuosina Antti Alametsä, Vilho Tallberg, Hannes Vuoritsalo, Aappo Valkola ja Aukusti Airaksinen. Suojeluskunta jakaantui kyläosastoihin, joita edustivat Kirkonkylän, Laitasaaren ja Muhoksen kyläosastot.

Suojeluskunnalle asetettiin myös esikunta, silloisen sanonnan mukaan hallinto, sekä erityinen vahtimiestoimikunta.

Muhoksen suojeluskunnan jäsenmäärä helmikuun lopulla vuonna 1918 oli 380. Jäsenet olivat enimmäkseen talollisia ja talollisten poikia, mutta huomattava osa oli myöskin työläisiä.



Muhoksen leirikomppania ruoturintamassa. Kuvassa ovat Muhoksella kesäleirille osallistuneet suojeluskuntalaiset, joista vain osa on muhoslaisia. Muhoksen leiripäiviin osallistuivat 9-11.6.1924 Muhoksen, Oulujoen ja Utajärven suojeluskunnat. Kuva Pohjan mies 1924.

Ilmeisesti Muhoksen suojeluskunnan toiminta ihan ensimmäisinä vuosina ei ollut erityisen aktiivista. Siitä kertoo Oulun suojeluskuntapiirin kannattajan, Pohjan miehen uutinen vuodelta 1924. Siinä kerrotaan Muhoksella järjestetyistä suojelukuntalaisten kesäleiripäivistä:

"Muhos on kaunis paikka ja ikäänkuin tehty kaikenlaisia kesäisiä kohtauksia varten - isompia ja pienempiä. Muhos osaakin esiintyä siksi rinta pystössä ja pää arvokkaassa kenossa: mutta jotain sieltä kuitenkin näyttää puuttuvan, jotain, mitä syrjäisemmissäkin paikoissa löytyy välistä liiaksikin.

Anteeksi, Muhos, mutta me odotimme näkevämme siellä myöskin miehiä, noita reiluja, harmaita suojeluskuntalaisia, jotka ovat Pohjanmaan ilo ja ylpeys ja jotka ovat synnyttäneet tuon paljon lupaavan laulun, missä sanotaan: Orjuus pois, taikka menköön henki!

Mutta näimme vain toistakymmentä vanhaa ukkoa ja alaikäistä poikasta, puoliksi kumpiakin, seisovan kauniin Muhoksen ohuena suojeluskilpenä. Ja kuitenkin väitettiin, että Muhoksella löytyy kyllä miehiä, kuin tarvitaan - uljaita pulskia poikia."

Uutisen loppupuolella löytyy kuitenkin muutama muhoslainen syynin läpäisevä suojeluskuntalainenkin:

"Ja älä pahastu Muhos! Saithan sinä kunniaakin kolmesta jäntevänilkkaisesta pojastasi: Vesa-parista ja Hartikasta, joista edelliset eivät katsoneet arvolleen alentavaksi pidellä Myöskin kivääriä Muhoksen puolesta."

Edellisen uutisen saatteeksi voi todeta, että kyllä Muhoksen suojeluskunnassa oli mukana myös oman aikansa todellisia supermiehiä. Hartikan urheilevista veljeksistä Niilo kohosi peräti maailman maineeseen ja juoksi Suomen ennätyksen 1 500 metrillä vuonna 1939. Hartikka edusti vuoteen 1932 saakka Muhoksen Katajaisia. Seuran nimeksi tuli 1940-luvulla Muhoksen Suojeluskunnan Urheilijat.

Sotilaallinen koulutus ja aseistus

Muhoksen suojeluskunnan sotilaallinen koulutus oli aluksi heikkoa pätevien voimien puuttuessa. Sitä johti ensin entinen aliupseeri A. Alametsä. Myöhemmin tuli kuitenkin Oulun suojeluskunnan päällikkö, jääkäriluutnantti Artturi Kästämä johtamaan harjoituksia. Niitä pidettiin Koivikon koulutilalla, joka oli luovutettu suojeluskunnan käytettäväksi.

Aseistuskin oli ihan alussa heikkoa. Se koostui metsästysaseista ja muutamista taskuaseista. Helmikuun puolivälissä vuonna 1918 suojeluskunta sai kuitenkin jo 20 kivääriä ja kolmisensataa patruunaa. Suojeluskuntalaiset itse hankkivat varusesineensä, kunnes myöhemmin myös suojeluskunta osallistui kustannuksiin.

Vapaussota

Muhoksen suojeluskunta ei ottanut vuonna 1918 osaa vapaussotaan yhtenäisenä joukkona. Monet sen yksittäisistä jäsenistä osallistuivat kuitenkin useihin taisteluihin, mm. 14 miestä osallistui Oulun valtaukseen. Kun sota alkoi tammikuun lopulla 1918, Muhoksen suojeluskuntalaiset lähtivät avustamaan Oulun valkoisia helmikuun alussa. Oulun lisäksi noin 50 miestä Muhokselta osallistui muihin taisteluihin.

Muhoksella vuoden 1918 sodan aikana ei suuremmin taisteltu. Yksi sellainen kahakka, jossa ei kuollut ketään, tapahtui 2.2.1918. Tuolloin oululaisten avuksi Kajaanista matkalla olleet sissit yllättivät työväentalolle kokoontuneen ja osaksi aseistautuneen punakaartilaisjoukon. Lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen punaiset pakenivat. Toinenkin lievä välikohtaus tapahtui, se jäi punaisten huutelun asteelle, valkoisten ollessa menossa kirkkoon.

Vapaussodan päätyttyä Suomeen muodostettiin vakituinen armeija, joka käsitti kolme divisioonaa, yhden vuoristoprikaatin ja erikoisjoukkoja. Suojeluskunnatkin päätettiin vapaussodan jälkeen säilyttää. Vapaussota-armeija jakaantui näin ollen pian sodan jälkeen kahtia: asevelvolliseen armeijaan ja vapaaehtoiseen suojeluskuntatyöhön. Molempien tehtävä oli sama: "isänmaan puolustaminen ulkoisia ja sisäisiä vihollisia vastaan". Vuonna 1919 maassamme oli 90 000 suojeluskuntalaista.

Seuranneina vuosina Suojeluskuntajärjestön rooli Suomen puolustusvoimien osana vakiintui. Tarkoitus oli, ettei suojeluskuntajärjestö enää edustaisi pelkästään kansalaissodan voittajaksi selviytynyttä valkoista Suomea, vaan olisi yhteisen edun nimissä maanpuolustustyöhön paneutunut taho.



Muhoksen kirkon kirkkopihassa on Vapaussodan muistomerkki eli Vuoden 1918 sodassa kaatuneiden muistomerkki. Sen on luonut vuonna 1922 kuvanveistäjä ja taidemaalari Martti Tarvainen (1897 Pieksämäki – 1985 Oulu).

Vapaussota on yksi Suomen sisällissodasta käytetyistä useista nimityksistä, muita ovat luokkasota, punakapina ja torpparikapina, sekä kansalaissota, vallankumous, kapina ja veljessota. Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin ja Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaiset. Voittajaksi selviytyivät valkoiset.

Muistomerkistä nähdään, että siinä mainituista yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat saaneet surmansa Lempäälässä. Kaikki ovat kuollessaan olleet muutaman vuoden yli 20 vuoden ikäisiä nuoria miehiä. Vuoden 1918 sodassa kaatuneiden muistomerkin viisi vainajaa ovat kaikki syntyneet Muhoksella ja kolmen heistä juuret ovat Laitasaaressa.

Yrjö Eerik Heikinpoika Hartikka (s. 25.2.1895, kaatui 23-vuotiaana Epilän taistelussa Tampereella 29.3.1918).

Matti Johannes Vesa (s. 4.11.1894, Pohjois-Pohjanmaan I jääkäripataljoona, haavoittui Vaasan taistelussa, kuoli haavoihinsa 23-vuotiaana Jyväskylän sotasairaalassa 6.4.1918).

Heikki Heikinpoika Valkonen (s. 12.12.1893, kaatui 24-vuotiaana Lempäälän taistelussa huhtikuussa 1918).

Jaakko Laurinpoika Karppinen (s. 28.11.1894, Pohjois-Pohjanmaan I jääkäripataljoona, haavoittui Lempäälän taistelussa, kuoli haavoihinsa 23-vuotiaana Tampereen sairaalassa 24.4.1918).

Jaakko Valdemar Heikinpoika Laihiainen (s. 16.1.1896, Pohjois-Pohjanmaan I jääkäripataljoona, haavoittui Lempäälän taistelussa, kuoli haavoihinsa 22-vuotiaana Tampereen sairaalassa huhtikuussa 1918).

Henkilötiedot: Laitasaari historiasivusto.



Muhoksen suojeluskunnan voittoisa joukkuejuoksun joukkue vuonna 1924 - Y. Hartikka, H. Vesa, E. Vesa ja T. Saalasti. Parhaan ajan koko kisassa juoksi Y. Hartikka. Pohjan mies, 1924.

Kilpailu- ja urheilutoimintaa

Muhoksen suojeluskunnassa järjestettiin vilkkaasti monenmoista kilpailu- ja urheilutoimintaa. Luonnollisesti ammunnalla oli keskeinen sijansa sekä harjoituksissa että kilpailuissakin, mutta sen lisäksi myös kisailtiin yleisurheilussa ja hiihdettiin.

Yleisurheilun puolella harrastettiin juoksukilpailuja erilaisilla matkoilla, myös maastojuoksukilpailuja. Kuntoisuusmerkki -viisiottelun lajeja olivat kuulantyöntö, keihäänheitto, korkeushyppy sekä 100 ja 1500 metrin juoksut.

Muhoksen suojeluskunnan urheilijat menestyivät yleisurheilun lajeissa, mutta hiihdossa menestys oli vaatimattomampaa.

Pesäpallo oli urheiluohjelmassa myös heti alusta alkaen. Esimerkiksi vuonna 1924 järjestettiin pesäpallo-ottelu Muhoksen ja Oulujoen suojeluskuntain kesken. Ottelun voitti Muhos 35 juoksulla 16 vastaan.

Urheiluseura

Muhoksen Nuorisoseuran piirissä on syntynyt urheiluseura Muhoksen Katajaiset. Se on toiminut 1920-luvulla ja 1930-luvulla ja sillä oli toimintaa niin kirkonkylässä kuin sivukylilläkin. Tämä seura järjesti ainakin juoksu-, pyöräily- ja hiihtokisoja.

1940-luvulla seuran nimi muutettiin Muhoksen Suojeluskunnan Urheilijoiksi ja seuran toimintaan tuli mukaan pesäpallo. Kun sodan jälkeen sitten suojeluskunnat lakkautettiin, muuttui seuran nimi Muhoksen Urheilijoiksi. Muhoksen Urheilijat ry on perustettu 7.1.1945.

Lääkintäkilpailut

Lääkintätaidoissakin kilpailtiin. Vuonna 1930 Oulun suojeluskuntapiirin lääkintäkilpailuissa muhoslainen suojeluskunnan sotamies N. Kylmänen oli kolmas. Se oli hyvä sijoitus, sillä kilpailussa oli 20 osallistujaa. Kilpailun sisällöstä kertoo se, että siinä esimerkiksi kilpailtiin siitä, miten nopeasti ja hyvin osattiin tehdä haavoittuneelle silmäsidos, sidos avonaiselle värttinäluun murtumalle ja kantapään lyöttymälle. Yhtenä lajina lääkintäkilpailussakin oli pistooliammunta, sillä taistelukentällä lääkintämiehenkin piti kyetä sitomisten lomassa nopeasti ja tarkasti ampumaan. Näiden kilpailujen pistooliammunnassa osallistujien tulokset olivat heikkoja.



Pyhänlinna. Muhokselle valmistui välirauhan aikana vuonna 1941 Pyhänlinnan suojeluskuntatalo. Kun suojeluskuntatoiminta määrättiin lakkautettavaksi Moskovan välirauhansopimuksen mukaisesti, talo siirtyi vuonna 1944 Muhoksen Maamiesseuran omistukseen.

Muhoksen kauniiseen kirkkoon kokoontuivat Muhoksen suojeluskuntalaiset usein sanankuuloon.

Koti, uskonto ja isänmaa

Suojeluskunnan piirissä vaalittiin perinteisiä arvoja, kotia, uskontoa ja isänmaata. Kodin ja isänmaan merkitys oli tietenkin selvää, sillä niiden suojaamiseksi ja puolustamiseksihan suojeluskunnat oli juuri perustettukin.

Uskon ja uskonnon mukanaolosta kertoo se, että esimerkiksi jo vuonna 1927 suojeluskuntien jäseninä oli 133 pappia. On laskettu, että ajan suojeluskuntaikäisistä papeista noin 26 prosenttia kuului suojeluskuntiin. Sekin papisto, joka ei kuulunut suojeluskuntiin, oli vähäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta kuitenkin hyvin suojeluskuntahenkistä.

Myös opettajien joukossa oli lukuisia suojeluskuntatyön ystäviä ja monissa kouluissa toimi jopa koululaisten suojeluskuntaosastoja. Suojeluskuntalainen opettaja - heitä oli paljon - joka ehkä oli lisäksi poikatyönjohtaja, pystyi vetämään suuren osan oppilaistaan suojeluskuntien poikatyöhön ja sitä kautta myöhemmin suojeluskuntiin.

Suojeluskunnan ampumaradan muistomerkki

Muistomerkki Suojeluskunnan ampumarata 1936 - 1944 sijaitsee Rovalla, Laitasaaressa. Kiveen kiinnitetyssä laatassa on latinankielinen teksti: "Si vis pacem, para bellum". Suomeksi: "Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan". Se on lainaus Publius Flavius Vegetius Renatuksen teoksesta Epitoma Rei militaris, jonka uskotaan olevan kirjoitettu noin vuonna 390.

Muhoksen reserviläiset osallistuivat hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli pystyttää muistomerkki Muhoksen Rovalla vuosina 1936-1944 sijainneen suojeluskunnan ampumaradan muistoksi. Hanke huipentui muistomerkin paljastustilaisuuteen 15.5.2012.

Muhoksen suojeluskunnan jäljiltä löytyy varsin vähän mitään fyysisiä maastomerkkejä, etenkin kun Pyhänlinnakin paloi ja purettiin, mutta näitä jälkiä löytyy juuri tältä ampumaradalta. Muistomerkin lähimaastossa voi vielä tänä päivänä nähdä merkkejä paikalla sijainneesta ampumaradasta, joista selkeimpiä ovat taustavalli ja näyttösuojan rauniot.

Suojeluskuntajuhlia

Suojeluskunnat järjestivät aika ajoin juhlatilaisuuksia, joissa esitykset olivat korkeatasoisia. Tämän meille todentaa esimerkkinä Muhoksen suojeluskunnan juhla 7.9.1924, jonka ohjelma oli seuraavanlainen:

"Muhoksen suojeluskunnan juhla muodostui lämminhenkiseksi, isänmaalliseksi tilaisuudeksi. Muhoksen suojeluskunnan soittokunnan esitettyä alkusoiton, puhui Oulun sk. piirin sotilasohjaaja J. Nummela lain kunnioituksesta. Opettaja Sanelma Mäkelä lausui runon Väljemmille vesille. Maanviljelijä J.T. Karhu puheessaan alleviivasi suojeluskuntakasvatuksen tärkeyttä. Taiteilija M. Tarvainen esitti ylioppilas L. Arheniuksen säestyksellä viulunsoittoa, joka yleisön pyynnöstä oli toistettava. Soittokunnan jälleen esitettyä muutamia kappaleita piti ylioppilas, rouva Nummela kauniin esitelmän aiheesta Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Opettaja Lydia Hirvelä esitti taidolla Millerin lastun Toveruudelle".



Muhoksen suojeluskunnassa myös laulettiin. Kuvassa suojeluskunnan sekakuoro vuonna 1939. Kuva Pohjan mies.

Muhoksen suojeluskunnan soittokunta

Muhoksen ensimmäinen puhallinsoittokunta perustettiin joulukuussa vuonna 1919, jolloin soittokunta toimi vaihtelevissa kokoonpanoissa Suojeluskunnan alaisuudessa vuoteen 1945 asti. Soittotilaisuudet olivat pääasiassa leiripäivillä, itsenäisyysjuhlissa Ahjolassa ja erilaisissa pitäjäjuhlissa.

Vuosina 1939–1944 sota-aika lamaannutti Muhoksen puhallinmusiikkielämän, vaikka joissakin isänmaallisissa tilaisuuksissa olikin musiikkiesityksiä. Tärkein syy soittotoiminnan vähäisyyteen oli se, että Muhoksen suojeluskunnan soittokunnan jäsenet olivat asevelvollisuusiässä ja heidät kutsuttiin rintamalle, jossa osa heistä menehtyi.

Muhoksen puhallinmusiikin historiikki.



Kahvihetki Ponkilan koulun pihalla kesällä 1931. Kuvassa vasemmalta opettajat Aino Karhusaari, Sanni Hyrkäs ja Jenny Grunström. Taustalla Ranta-Holappa. Keskellä istuva Sanni Hyrkäs oli yksi niistä Muhoksen suojeluskunnan naisista, joka sai kunniamaininnan Muhoksen suojeluskunnan 20-vuotisjuhlassa vuonna 1938. - Kuva Paavo Moilanen, 29.6.1931. Kuva Raimo Rannan arkistosta.

Muhoksen suojeluskunnan naiset

Muhoksen suojeluskunnan toimintaan osallistuivat innolla ja hyvin aktiivisesti myös naiset. He ompelivat miehille sukkia, käsineitä, alusvaatteita ja muita vaatekappaleita. He keräsivät myös ruokatarpeita Ouluun lähetettäväksi. Vuonna 1938, kun Muhoksen suojeluskunta oli toiminut 20 vuotta, erityisen kunniamaininnan saivat naisosaston jäsenet Liisa Kärnä, Anna Tarvainen, Olga Karhu, Inna Linqvist, Elvi Leino, Sanni Hyrkäs, Amanda Inkeroinen, Hilma Korpikallio, Elisabet Leiviskä ja Anna Yrjänä.

Suojeluskuntien aikakauden päättyminen

Niin Muhoksen suojeluskunta, kuin maan koko suojeluskuntajärjestökin, lopettivat valvontakomission määräyksen mukaisesti toimintansa syksyllä 1944 - 7.11.1944 mennessä. Suojeluskuntien lopettamista koskeva laki annettiin 3.11.1944. Seuraavana päivänä suojeluskuntapiirit muuttuivat sotilaspiireiksi ja jo pari päivää myöhemmin kaikki suojeluskuntien virat ja laitokset oli lakkautettu. Marraskuun 7. päivänä Keskisuomalainen julkaisi suojeluskuntien komentajan päiväkäskyistä yhden viimeisistä, jossa Malmberg kehotti: "Pitäkää päänne pystyssä!" - Myös lotat ja heidän järjestönsä Lotta Svärd joutuivat lopettamaan samaan aikaan toimintansa.

Lähteet
*Pohjan mies-lehden vuosikerrat
*Suojeluskuntalaisen lehti, vuosikerrat
*Kaleva 1938: Muhoksen suojeluskunnan 20-vuotiskertomus
*Jalkaväen vuosikirja 1962 - 1963
*Muhoksen seurakunta: Muhoksen Puhallinmusiikin historia
*Jouko Vahtola: Muhoksen kunnan historia 1865 - 1995
*Ali Pylkkänen: Suojeluskuntalaiset - keitä he olivat?
*Muhoksen Urheilijat ry
*Anne Wacklin: Suojeluskunnat ja Lotta Svärd syksyllä 1944