Muhoksen pappilan naisia

Kirkkoherrat ja papit muistetaan paremmin, mutta heidän vaimonsa jäävät usein taustalle. Muhoksenkin pappilassa on elänyt lukuisa määrä hyvin vaikuttavia naisia, jotka kaikki ovat ansainneet sijansa, huomionsa ja kuolemattoman maineensa omilla avuillaan.

Tässä yhteydessä esittelyssä pienin palasin ovat kolme ruustinnaa eli rovastinnaa: Hilma Snellman, Alma Strömmer ja Hilja Srömmer. Muistelemme heitä erityisesti heidän tekemänsä merkittävän hyväntekeväisyystyön valossa ja siinähän ompeluseuroilla oli tärkeä sijansa.

Hilma Aurora Snellman os. Forsman (23.8.1836 Vähäkyrö - 20.12.1930 Helsinki)

Hilma Snellmanin puoliso oli Gustaf Adolf Snellman (2.11.1827 Kuortane - 1.7.1896 Muhos), joka oli Muhoksen kirkkoherra vuosina 1881 - 1896. Hänestä tuli rovasti vuonna 1882 ja Oulun rovastikunnan lääninrovasti vuonna 1891.

Gustaf Adolf Snellman tuli Muhokselle Puolangan kirkkoherran virasta. Hänestä tuli Muhoksella pidetty ja tunnettu suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä. Hänen kahdesta pojastaan kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä. A. H Snellman ja Paavo Snellman, jotka ottivat suomalaisen sukunimen Virkkunen. Muhoksen pappilasta tuli merkittävä kulttuurikoti huomattavine vieraineen ja ovet olivat auki myös rahvaalle. Pappilassa elettiin hyvin kansanomaista elämää.

Kun Snellmanit vuonna 1881 muuttivat Puolangalta Muhokselle ja asettuivat Oulujoen rannalla, erittäin kauniilla paikalla sijaitsevaan kirkkoherran Kortelan (Korttila, Kortila) pappilaan, he oitis kiintyivät uuteen kotiinsa. Luonnonkauneuden kaipuu, joka asusti Hilman sydämessä, sai hänet vielä parantelemaankin pappilan kaunista ympäristöä. Hän perusti koristepuutarhan, entisen kasvi- ja keittiöpuutarhan lisäksi. Sen jälkeen pappilan ympäristö suorastaan tulvi kauneutta, mikä ei jäänyt vierailtakaan huomaamatta. Erityisen kauniita olivat kukkivat, kauniit köynnöskasvit, jotka peittivät laajan verannan seinät täysin alleen.

Seurakuntalaiset ottivat Snellmanit hyvin lämpimästi vastaan. Kesäisin pappila suorastaan kuhisi vieraita. Se oli noina aikoina läheisten ja etäisten vieraitten mieluisa käymäpaikka, jonka emäntä säilyi monien matkailijoitten hyvässä muistissa. Snellmanien myötä Muhoksen pappila liittyi niihin pappiloihin, joissa vanhojen kulttuurivaikutelmien perintätapa niin henkeen kuin elämään nähden säilyi ja oli rikasta.

Pappilassa ei liikkunut vain sen ajan "parempaa" väkeä, vaan myös tavallista, köyhääkin väkeä. Hilma Snellmanin myötätunto, sydän ja auttava käsi olivat aina kaikkien kärsivien ja hädänalaisten puolella. Varsinkin kansan äitien vaikeuksia ja tarpeita hän ymmärsi hyvin, olihan hän itsekin ollut 14 lapsen äiti.

Ompeluseurat

Hilma Snellman oli hyvin tarmokas ja aloitekykyinen nainen. Heti, kun Snellmanit olivat kotiutuneet Muhokselle, perusti Hilma Snellman ompeluseuran, joka kokoontui kerran viikossa rovastin pappilassa talven aikana.

Ompeluseurassa valmistettiin vaatteita, sukkia, käsineitä ym., jotka sitten rovastinnan toimesta jaettiin seurakunnan puutteellisimmissa oloissa oleville. Jakamisen ohella näitä ompeluseuran valmistamia tuotteita myös myytiin, ja näin saadut varat jaettiin hätääkärsiville. Varat tämän työn alkuun saamiseksi saatiin vapaaehtoisilla lahjoilla, joista suurin osa tuli pappilasta monessa eri muodossa, mm. kahvi oli aina talosta ja mitä siitä oli tuloa, tuli ompeluseuralle.

Lienee myös maanviljelijä Simo Keränen pannut 100 mk ompeluseuran alkurahastoon. Seura kokoontui useimmiten pappilassa, mutta joskus muuallakin, mm. Hakkarilassa insinööri Sjöholmilla.

Ompeluseurassa laulettiin virsiä ja hengellisiä lauluja. Rovasti luki tai piti puheen, rovastinna antoi monenlaisia neuvoja ja ohjeita, kosketellen nämä monia elämän eri aloja.

Rovastinna oli seurakunnan äiti ja laupias sisar

Kysymyksessä olevana aikana, 1880-luvulla, ei Muhoksella ollut apteekkia, ei sairaanhoitajaa eikä lääkäriä ja tiedot näiltä aloilta olivat olemattomat. Rovastinna Hilma Snellman oli tällä alalla seurakunnan äiti. Pitäen lääkevarastoa kotonaan, antoi hän aina neuvoja ja apua tarvitseville ja etenkin köyhille ja osattomille.

Hän saattoi olla kuin laupias sisar jossakin hoitamassa kuumeista nuorukaista yötä päivää, vaihtaen kääreitä ja neuvoen taitamatonta sisarta hoitotapoihin.

Myös pienten lasten hoidossa antoi rovastinna neuvoja. Ollen suuren perheen äiti, oli hänellä omakohtaista kokemusta ja siitä hän alttiisti jakoi tietoja niille, jotka niitä tarvitsivat.

Hilma Snellman otti hyvin monella tavalla osaa seurakuntalaisten elämään, tehden esimerkillistä armeliaisuustyötä ja ollen koko elämällään hyvänä esimerkkinä. Hänen kotinsa oli aina avoin rikkaalle ja köyhälle. Kaikki saivat sieltä aina jotakin hyvää ja opettavaa.

Muhoksen kirkon kellotapuli ja sankarihaudat.

Rovastin kuolema

Heinäkuun ensimmäisen päivän vastaisena yönä vuonna 1896 Hilma Snellman tapasi miehensä vainajana vuoteesta. Kuolema oli tullut äkkiä ja odottamatta, vaikka ei ehkä ihan ilman enteitä. Hilma Snellman oli tällöin 60 vuoden ikäinen ja hän eli vielä miehensä kuoleman jälkeen 35 vuotta.

Miehensä kuoleman jälkeen Hilma Snellman vietti vielä pari vuotta pappilassa, mutta sitten päätettiin, että hän rakennuttaa itselleen ja tyttärelleen, josta tuli äitinsä uskollinen seuralainen, vanhojen päivien asunnon lähelle pappilaa, mutta pohjoispuolelle jokea, aivan vastapäätä kaunista kirkkonientä. Sieltähän avautuu yksi Muhoksen kauneimmista näkymistä, yli kimmeltävän Oulujoen, kohti kirkkoa.



Suvela. Hilman kuoltua vuonna 1930, Suvela jäi Snellmanin perillisten kesäpaikaksi aina vuoteen 1952 saakka, jolloin sen osti Oulujoki Oy.

Elämää Suvelassa ja kirjeenvaihtoa

Huhtikuussa vuonna 1899 Hilma Snellman muutti Suvelaan, joksi hän alkoi kutsua uutta kotiaan. Suvelasta tuli kuitenkin pian hänelle vain kesänviettopaikka, sillä talvet siellä olivat yksinäisiä ja vaikeita. Talviksi Hilma ja tytär muuttivat Ouluun. Siellä oli monet vuodet kaksi omaisperhettäkin ympärillä, ja yhteydenpito kolmen etäämmällä asuvan pojan kanssa oli vilkasta. Hilma Snellman matkustelikin usein lastensa luokse eri puolelle Suomea. Useimmat merkkipäivänsä hän kuitenkin vietti lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä Suvelassa.

Elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta Hilma Snellman harrasti laajaa kirjeenvaihtoa poikiensa perheiden kanssa. Kirjeenvaihto tapahtui miltei kokonaan suomen kielellä. Hilma Snellmanin ja hänen miehensä keskinäisenä puhekielenä säilyi loppuun saakka ruotsi. Kirjeistä on nähtävissä, miten oivallisesti ja mielellään Hilma Snellman on kirjoittanut suomeksi, virheitä niistä löytyy vähän. Hilma Snellman halusi aina olla kielellisesti yhtä sekä kansansa, että palvelusväkensä kanssa.

Elämänsä viimeisen vuosikymmenen Hilma Snellman eli kirkastuneen vanhuuden aikaa. Viimeisen kerran Hilma Snellman kävi Suvelassa 90-vuotiaana. Sitten hän matkusti junalla Helsinkiin ja kun juna lähti Muhoksen asemalta, Hilma Snellman suuntasi liikuttuneena katseensa viimeisen kerran kohti Oulujokea ja pappilan maisemia ja lausui mukana seuraaville pojalleen ja miniälleen Runebergin Isänmaan virrestä: "Gud, skydda detta kära land från sjö till sjö, från strand till strand!" - "Suo, Herra, suojas rakkaille sen järville ja rannoille".



Muhoksen kirkko.

Nukkuminen lepoon

Hilma Snellman nukkui kuolemaan 94 vuoden ikäisenä 20 päivänä joulukuuta 1930. Kun hän pääsi kauan ikävöimäänsä lepoon, hänessä poistui myös menneen, jälkipolvien silmissä suuren ja muistorikkaan aikakauden viimeinen edustaja. Hilma ja Gustaf Snellman on haudattu Muhoksen hautausmaalle.

Muhoksen kirkkoherran pappila. Pappilan nimi alunperin oli Korttila, siitä se muuntui Kortilaksi ja 1800-luvun lopulla pappilaa kutsuttiin nimellä Kortela.

Alma Augusta Strömmer os. Bäckwall (19.8.1855 Oulunsalo - 28.5.1922 Muhos)

Rovasti Snellmanin kuoltua Muhoksen kirkkoherraksi tuli Samuel Abraham Strömmer (18.9.1854 Kiihtelysvaara - 5.9.1923 Muhos). Hän toimi Muhoksen kirkkoherrana vuosina 1899 - 1923. Rovasti 30.11.1899. Hänen puolisonsa, Alma Strömmer jatkoi Hilma Snellmanin toteuttamaa hyväntekeväisyystyötä ja köyhien auttamista ompeluseuran avulla.

Alma Strömmerin aloitteesta Muhoksen seurakunnassa alkoi toimia diakonaatti-ompeluseura, jonka päätavoitteena oli saada palkatuksi diakonissa.

Niinpä seurakuntaan saatiinkin sitten palkatuksi sairaanhoitaja, eli diakonissa Sofia Weijola vuonna 1902. Alma Strömmerin johdolla ompeluseura toimi toistakymmentä vuotta, maksaen diakonissan palkan, huoneen vuokran, laittaen instrumentit, vuoteita ja vuodevaatteita, varattomille sairasvaatteita, lääkkeitä ja kaikkea mahdollista apua.

Ompeluseuran arkea

Meille nykypäivän ihmisille tulee ompeluseurasta mieleen sellainen naisten käsityökerho, jossa kudotaan, juodaan kahvia ja juoruillaan. Ruustinnojen, myös Alma Strömmerin aikaan, ompeluseuralla oli tärkeä tehtävä auttaa ja avustaa, niin köyhiä kuin sairaitakin ja kaikkia muitakin apua tarvitsevia. Se oli tuon ajan hyväntekeväisyyttä mitä jaloimmassa muodossaan.

Rovastin perhe oli aina kaikki mukana työssä ja toiminnassa. Heidän kotinsa oli tämän ompeluseuran kokoontumispaikka ja olo siellä oli aina virkistävää ystävällisen isäntäväen vieraana.

Ompeluseura työskenteli pappilan ystävällisessä huomassa rauhallisesti hyvässä yhteisymmärryksessä ja sovussa. Sinne kokoontui vanhoja ja nuoria. Luettiin ja laulettiin. Taloutta hoidettiin vuoroviikoin, ettei kaikki työ jäisi yksinomaan talonväen huoleksi.

Diakonissalle oma talo

Kun ompeluseuran taloudellinen tilanne parani, saatiin ajatus siitä, että diakonissalle pitäisi laittaa oma talo. Eipä muuta kuin tuumasta toimeen! Lähellä kirkkoa sijaitseva pieni talo tuli myyntiin. Isäntämies Jaakko Lukan avustamana ompeluseuran naiset ostivat tämän talon, joka myöhemmin, sairaanhoidon muututtua kunnalliseksi, seurasi sairaanhoitajan asuntona.

Vapaussota 1918

Kun vapaussota eli kansalaissota koitti, muuttuivat ompeluseurankin tavoitteet. Alma Strömmer totesi silloin seuralaisilleen, että nyt lopetetaan seurakuntatyö ja aletaan sen sijaan työskennellä isänmaan puolustajien hyväksi. Niin sitten tehtiinkin suurella alttiudella.

Alma Strömmerin ompeluseuran loppuajat

Vapaussodan ponnistusten jälkeen ompeluseura kohdisti voimansa vielä joksikin aikaa varattomien vaateapuun. Kun diakonissa tuli näihin aikoihin kunnan palkkaamaksi, ei siihen enää tarvittu ompeluseuran tukea. Vuosina 1910 - 1920 diakonissan virkaa hoiti katkonaisesti Hilja Jokinen. Mukana olleista naisista monet löysivät myös uusia harrastuksia ja niinpä diakonaatti-ompeluseura lopettikin toimintansa.

Vähän aikaa tämän jälkeen toimi vielä pastorska Valli Simeliuksen aloitteesta ompeluseura, jonka tarkoituksena oli jakaa vaatteita varattomille lapsille. Tämä seura kokoontui jo kuitenkin Koivikon koulusalissa ja toimi ainoastaan yhtenä talvena.

Hilja Sigfrid Strömmer os. Hämäläinen (11.5.1879 Helsinki - 28.11.1937 Muhos)

Edellisen kirkkoherran, Samuel Abraham Strömmerin poika, Kaarlo Alfred Strömmer (18.11.1879 Ylikiiminki - 6.3.1944 Muhos) oli Muhoksen seuraava kirkkoherra vuosina 1925 - 1944. Hänestä tuli rovasti 4.12.1930. Hänen vaimonsa, Hilja Strömmer jatkoi ompeluseurankin avulla sitä merkittävää köyhien auttamista ja hyväntekeväisyystyötä, jota häntä edeltäneet ruustinnat eli rovastinnat olivat harjoittaneet.

Hilja Strömmerin aikana ompelutöihin ei aina kokoonnuttu pappilaan, vaan yksittäiset mukana olijat ompelivat töitään kodeissaan, myös pieninä ryhminä ja toimittivat sitten valmiit työt pappilaan. Tässä työssä kunnostautuivat mm. opettajatar Sanni Tilvis-Hyrkäs ja opettajatar Inna Lindqvist, kuten myös emännät Anna Timonen, Anna Yrjänä ja monet muut.

Hilja Strömmerin aikana mukaan ompelemalla tapahtuvaan hyväntekeväisyyteen tulivat myös eri puolilla Muhosta toimineet marttayhdistykset. Muhoksen Martta-yhdistys perustettiin vuonna 1918. Martat tekivät alusta alkaen ns. kapalotyötä, eli valmistivat vaatteita köyhien perheiden lapsille. Martat tekivät myös merkittäviä lahjoituksia Muhoksen kirkolle, kuten käytävämatot ja uudet alttarivaatteet.

Myös Muhoksen Lotta Svärd -yhdistys perustettiin samana vuonna 1918, vaikka se silloin toimikin suojeluskunnan naisosaston nimellä. Senkin parissa ommeltiin ja kudottiin vaatteita, sukkia ja käsineitä, jotka lähetettiin Ouluun, sieltä edelleen rintamalle toimitettavaksi - olihan tuolloin meneillään vapaussota. Ja niin - tietysti myös lapsilla oli 1900-luvun alkupuolella Muhoksellakin oma ompeluseuransa.

Lähteet
*Hilja Haahti: Kodin kynttilät, Otava 1931
*Liitto 1934, Liisa Kärnä: Muistelmia Muhoksen naisten osanotosta seurakuntaelämään viimeisenä 50-vuotiskautena
*Kaiku 1937 NO 264 A, Paavo Virkkunen: Puoli vuosisataa taaksepäin
*Suomen nainen 1916 NO 18: Hilma Aurora Snellman 80 vuotta
*Oulun ilmoituslehti 04.07.1902: Diakonissa Sofia Weijola
*Muhoksen seurakunta
*Jouko Vahtola: Muhoksen seurakunnan historia
*Raimo Ranta: Muhoksen seurakunnan historia
*Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS: Suomen papisto
*Akatemiasampo
*Geneanet