Leppiniemen lapset

Muistomerkki Leppiniemen lapset sijaitsee lähellä Pyhäkosken voimalaitosta - Leppiniemi; Leppiniementie 550. - Muistomerkin paljastustilaisuus pidettiin 8.7.2000. Muistomerkin symboliikka oli eri ikäluokkien lapset (kivet), turvallinen kasvuympäristö ja kiitollisuus Oulujoki Osakeyhtiölle (laatta).

Leppiniemeen sijoittui Pyhäkosken voimalaitoksen yhteyteen kehittynyt asukasyhteisö, joka erityisesti menneinä vuosikymmeninä on elänyt omaa elämäänsä.

Muhoksen kunnan historiassa Leppiniemeä on nimitetty paikkakunnan vatikaanivaltioksi. Leppiniemi oli kuin oma maailmansa, saareke kunnan rajojen sisällä. Se oli paljolti omillaan toimeentuleva, itsenäinen, osin omaa, muusta kunnasta erillistä elämäänsä viettävä yhdyskunta. Siellä sijaitsivat muun muassa oma päiväkoti, kansakoulu, ruokakauppa, kirjakauppa, ruokala, elokuvateatteri ja posti. Leppiniemen erilaisuutta muuhun Muhokseen lisäsi myös se, että suuri osa Leppiniemen asukkaista oli muuttanut paikalle muualta Suomesta. Kantamuhoslaisia oli asukkaiden joukossa vähän.

Muistotaulun lähellä ovat suuret kivet, jotka symboloivat eri ikäluokkien lapsia.



Kupa muu voisi paremmin tietää, mitä oli Leppiniemen lasten elämä, kuin Leppiniemen lapset itse:

Seija Saarikko: Pikkutyttöjen leikkejä Leppiniemessä

Leppiniemi – koko kylä kasvatti

Pyhin mielin Pyhäkosken kuohuissa

Vain Leppiniemen lapset tietävät, millaista oli lapsuus Leppiniemessä, mutta Pyhäkoskeen sen vapaana kuohuessa pääsivät tutustumaan myös ulkopaikkakuntalaiset. Mainio matkakirjailija Ernst Lampén (1865 - 1938) on yksi monista, joka on kirjoittanut tästä ikimuistoisesta elämyksestä:

"Tultiin Pyhälle. Mieli muuttui juhlalliseksi, sillä ilta lähestyi ja komein koski oli edessämme. Laskijamme kohosi seisomaan veneen laidoille, nähdäkseen selvemmin, ja hänen parempi puolensa, pienoinen laiha vaimoihminen, joka jostakin oli yhtynyt retkeemme, otti äyskärin käteensä, syytääkseen veneestä tungettelevia hyökyaaltoja. Mieliala muuttui oikein pyhäksi.

Vene kiiruhti kulkuaan. Pyhä alkoi vetää syliinsä. Aallot juoksentelivat hiljaista hölkkää kuin myöhästyneet kirkkomiehet temppelin pyhätölle. Täältä alkoi jo kuulua selvästi ikäänkuin aamuvirren veisuuta. Pyhä selvitteli kulkkuaan. Ääni kasvoi yhä voimakkaammaksi, ja kohta olimme keskellä kovinta virrenveisuuta.

Jos Niska oli oikullinen ja raivokas, niin Pyhä sen sijaan on juhlallinen ja tasainen. Ei ole yhtään suvantoa tällä pitkällä taipaleella. Eipä voi huomata missään putouksen tapaisiakaan; vesi laskee koko matkan pauhaten, kiehuen tasaisesti viettävää rinnettä alas. Kun taakseen katsoo, huomaa, että loivaa mäkeä lasketaan, sellaista, josta suksikin kulkisi hyvänlaista vauhtia. - (Ernst Lampén: Suomea maitse ja meritse, Otava 1918)