Keräsen torppa - Muhos
Torppareilla ja mäkitupalaisilla oli Muhoksen asutuskuvassa merkittävä osuus 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.
Muhoksella, Oulujoen pohjoispuolella entisen Pyhäkosken kohdalla sijaitseva Keräsen torppa on tiettävästi yksi viimeisimmistä
käytössä olleista torpparilakiin perustuvista torpista. Sen kontrahti oli tehty vuonna 1912 ja rakennukset ovat noin
vuosilta 1907–1924. Pihapiiriin ovat kuuluneet aikoinaan torppa, pikkutorppa, navettarakennus, paja, maakellari ja
savusauna sekä pari pientä vajaa. Huonompikuntoiset rakennukset on sittemmin purettu ja jäljellä olevia torppaa,
pajaa ja saunaa kunnostettu.
Keräsen torpan perustamisen alkuvaiheilta ei ole tarkkaa tietoa, mutta on todennäköistä, että ensimmäiset asukkaat olisivat olleet
Heikki Keräsen vanhemmat - Heikki Aaponpoika Keränen (s. 18.12.1851 Muhosperä) ja Emilia Laurintytär o.s. Ähkynen (s. 23.4.1859 Muhos).
He toivat mukanaan paikalle asumuksensa Suokylästä. He asuttivat torpan 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkupuolelta vuoteen 1912 saakka.
Heidän poikansa Heikki Keränen ja Halolan tilan
omistajat Maria ja Heikki Halonen solmivat kirjallisen torpankontrahdin 4.4.1912. Heikin Muhoskylässä syntynyt vaimo Katri, os. Väyrynen,
tuli torppaan Heikin seuraan avioliiton myötä vuonna 1924.
Maa-ala vuokrattiin Halolan tilalta kontrahdin mukaan asunto- ja viljelytarkoituksiin sadaksi vuodeksi.
Se oli tuolloin tällaisissa kontrahdeissa varsin pitkä ja harvinainenkin aika.
Halolan perintömaasta arenteeratulle torpalle
tuli torppakontrahdin mukaan maata ala, jolla oli kokoa 400 x 400 metriä. Torppakontrahdissa oli tarkat määräykset siitä,
millä tavalla torppari saattoi käyttää torppansa maiden puustoa, miten sai niittää heinää, miten karja sai laiduntaa
ja miten mailla sai metsästää. Peltopinta-alaa torpalla sen kukoistaessa oli noin 4,5 hehtaaria. Kotieläimistöön kuului
muutama lehmä, hevonen ja niiden lisäksi muutamia vasikoita ja lampaita.
Halolan päätila ostettiin Metsäntutkimuslaitokselle 1920-luvulla, jolloin Metsäntutkimuslaitoksesta tuli samalla torpparin uusi isäntä.
Metsäntutkimuslaitos yritti ostaa torpan jäljellä olevaa vuokraoikeutta vuonna 1971. Kuitenkin vasta vuonna 1979
päästiin sopimukseen kontrahdin purkuehdoista. Kauppakirja allekirjoitettiin Muhoksella 6. päivänä helmikuuta vuonna 1980
ja siten siirtyi yksi sivu suomalaista asutus- ja kulttuuriperinnettä historiaan. METLA liitti torpan
retkeilyreitin, Huikarin polun kohteeksi. Sittemmin rakennukset ovat taas palanneet yksityisomistukseen.
Museovirasto arvioi lausunnossaan vuonna 1980 Keräsen torpan kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi kohteeksi.
Olihan Keräsen torppa koko torpparilaitoksen viimeinen, käytössä ollut torppa.
Torppa nykyisin
Nykyisin eli vuonna 2024 torppa on keltaisin lautaseinin todella kauniissa kunnossa, mutta koska se on yksityisomistuksessa, ei siihen tutustuminen
taikka sen kuvaaminen ole tietenkään enää mahdollista.
Kauniisiin kesäisiin torppatunnelmiin meidät johdattelee Paikkarin torppa. Se on suosittu matkailunähtävyys, kuten monet
muutkin torpat eri puolilla Suomea. Valkjärven rannalla Sammatissa sijaitseva Paikkarin torppa on kansalliseepoksen Kalevalan kokoajan Elias Lönnrotin syntymäpaikka. -
Kuva Volker von Bonin, Museovirasto.
Heikki Keränen (s. 5.3.1891 Suokylä, k. n. 1967)
Torppari Heikki Keränen oli monitaitoinen mies. Hän oli suutari, seppä, keksijä ja taidemaalarikin.
Heikki kehitteli ja rakenteli torpantiluksilleen monenlaisia laitteita ja koneita. Näissä toteutuksissa häntä
auttoi suuresti sepänpaja, jonka hän myös rakensi. Hänen teknisiä ja suorastaan aikaansa edellä olevia aikaansaannoksiaan olivat mm.
oma tuulivoimalaitos talousrakennuksen katolle, vesiratas Oulujokeen, pärehöylä, joka toimi vesivoimalla ja pyörivällä terällä varustettu saha.
Torppansa sähköistyksen jälkeen hän keksi ja kehitteli sähkötoimiset palkeet pajalleen.
Käytännön jokapäiväistä elämää helpottavien rakentelujen ohella boheemiksikin mainitun Heikin harrastus ja innostus suuntautui
myös taidemaalaukseen.
Heikki Keränen kuoli vuonna 1967 ja hänen vaimonsa Katri Keränen muutti torpasta pois vuonna 1973.
Katri Keränen, o.s. Väyrynen (s. 13.5.1905 Muhoskylä)
Heikin vaimo Katri on jäänyt historian aikakirjoihin Suomen viimeisenä torpparina.
Heikin kuoltua Katrista tuli torpan vuokrakontrahdin haltija. Helsingin Sanomat kirjoitti
vuonna 1978, että "niin kauan kuin vuokrasopimuksen haltija ja Suomen viimeinen torppari Katri Keränen, 73, maksaa säännöllisesti
torppansa vuokran 40 penniä vuodessa, ei mikään pysty viemään torppaa häneltä."
Tiluksen aika torppana päättyi sitten lopulta vuonna 1980, kun Keräsen torpan vuokraoikeudet siirtyivät
Metsäntutkimuslaitokselle, joka oli silloin jo pitkään omistanut koko Halolan tilan.
Torpankontrahti
Tämän kautta arenteeraamme eli torpan paikaksi annamme me allekirjoittaneet omistamamme Halolan perintömaasta No 1
Muhoksen pitäjän Muhoskylästä torpparin pojalle Heikki Keräselle Syväoja nimiseltä ulkosaarelta Tikkalan tilan rajasta kosken vartta
ylöspäin 400 metriä pitkältä ja 400 metriä leveältä maata, jonka mitan sisälle on sovellutettava vanhan karjalan aitaus seuraavilla ehdoilla:
1 Torppari saapi ottaa polttopuukseen torpan tarpeen mukaan sanotulla saralla löytyviä lehti ja havupuita kuin myöskin rakennus ja torpan
tarvetta varten sillä löytyviä aidas ja seiväs puita.
2 Torppari saapi heinämaanaan niittää sanotun saran sisällä löytyvät suomaat kuin myöskin Wiitaselkä nimisellä ulkosaarella löytyvät suomaat.
3 Torppari saapi vapaasti metsästää talon ulkosaarella.
4 Torppari saapi vapaasti käyttää karjaansa laitumella koko sillä metsämaalla.
5 Tätä vastaan tulee torpan omistajan suorittaa päätilan haltijoille joka vuosi vuokraa rahassa 40 markkaa josta
ensi kesänä ainoastaan 20 markkaa, arenti on aina maksettava heinäkuun kuluessa tahi kaksi viikkoa niittää
sanotusta arennista torpan omistajan ja päätilan haltijan keskenään sovittuna aikana.
6 Torppari saapi luovuttaa sanotun torppansa toisellekin henkilölle ilman isäntää siitä kuulustelematta, vain jos torppari
tahtoo kokonaisuudessa myydä torppansa pois, on hänen ilmoitus tehtävä päätilan haltijalle jolla myös olkoon oikeus ostaa
sanottu torppa sillä hinnalla, minkä vieraskin siitä antaa.
7 Tämä kontrahti tulee kestämään 100 vuotta tästä päivästä lukien jonka ajan perästä on päätilan haltija velvollinen
suorittamaan torpparille työvaiviot arvion mukaan, jos kontrahtia ei tulla enää jatkamaan,
8 Tätä kontrahtia on tehty kolme kappaletta joista yksi jääpi päätilan haltijalle yksi torpparille ja yksi
vuokralautakunnalle.
9 Torppari saapi hakea laillisen kiinnityksen torppaansa ilman meitä sen enempää kuulustelematta.
Vakuutamme Muhoksella huhtikuun 4 päivä 1912.
Maria Halonen - Heikki Halonen.
Tähän kontrahtiin olen tyytyväinen ja sitoudun siinä määrätyt ehdot täyttämään. Aika ja paikka kuin edellä sanottu.
Heikki Keränen.
H.K.
Todistavat: Katri Pikkarainen - Lyyli Keinänen.
Tämä vuokrasopimus on tänään pidetyssä vuokralautakunnan kokouksessa vahvistettu.
Muhoksella 21 p. syyskuuta 1912. Vuokralautakunnan puolesta
A. Kinnunen.
Rekisteröity Muhoksen kunnan vuokrarekisterissä, No 15/1912 Halolan 7/12 manttaalin perintötalon No 1 sanotun
kunnan Muhoskylässä. Syyskuun 26 päivänä 1912 todistaa
kihlakunnanoikeuden puolesta
Smk 1 m 50 p - F.A. Pehkonen.
Louhisaaren kartanon torppa - piirtäjä Ernst Nordström, 1874 - kuva Museovirasto.
Suomen torpparilaitos
Torpparit saivat pääasiallisen toimeentulonsa
viljelystä ja vauraimpien torppareiden asema saattoi olla hyvinkin verrattavissa joidenkin talollisten asemaan.
Torpparilaitos oli Ruotsissa ja Suomessa syntynyt maanvuokrajärjestelmä, jonka mukaan pienehkö maanviljelystilan osa, torppa,
erotettiin kartanosta tai talonpoikaistilasta ja luovutettiin viljelijän, torpparin, käyttöön.
Korvaukseksi torppari teki päivätöitä tai maksoi sovitun vuokran rahana tai luontaistuotteina tilan omistajalle. Sosiaalisesti
torpparit erosivat varsin selvästi talollisista ja lampuodeista, jotka viljelivät kokonaista, usein aatelisen omistamaa vuokratilaa.
Mäkitupalaisten, jotka eivät harjoittaneet varsinaista maanviljelyä, ja torpparien välinen raja sen sijaan oli häilyvä.
Suomen torpparilaitoksen juuret ulottuvat 1600-luvulle, jolloin aateliskartanoiden maille ryhdyttiin perustamaan torppia helpottamaan
kartanoiden työvoimapulaa. Torpparityövoima oli pitkään aatelisten erioikeus. Vuodesta 1740 lähtien saivat myös talonpojat ottaa perintötiloilleen
torppareita. Torpparijärjestelmä olikin yksi merkittävimmistä 1700–1800-lukujen yhteiskunnallisista muutoksista. Talonpoikien tiloille perustettiin
työvoimantarpeen lisäksi torppia myös talonpojan nuorempien veljien tai aikuistuvien poikien viljeltäviksi. Talonpojan kanssa samaa perhettä
olevan torpparin oikeudet olivat merkittävästi paremmat kuin vieraan maille viljelyksensä raivanneen torpparin.
Torpparilaitos oli voimakkaimmillaan 1800-1900-lukujen vaihteessa. Torppareita oli tuolloin noin 70 000, pääasiassa
Lounais- ja Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomen torpparit olivat yleensä ns. kruununtorppareita.
Vuonna 1918 säädetty torpparilaki (135/1918) oikeutti vuokratilalliset halutessaan lunastamaan tilansa itselleen. Lakia täydennettiin vuosina 1919 ja 1922.
Torpparilain perusteella lunastettiin 1940-luvulle mennessä 45 000 tilaa itsenäisiksi.
