Muhoksen kirkkoherra, rovasti Carl Jacob Frosterus

Carl Jacob Frosterus syntyi 17.3.1778 Iin kirkkoherran Abraham Frosteruksen poikana. Tulkoon mainituksi, että hyvin vakuuttavatkin lähteet, kuten SKS, Geneanet ja Akatemiasampo, esittävätkin hänen syntymäajakseen 21.3.1774.

Hänen nimeään näkee eri yhteyksissä myös seuraavin tavoin kirjoitettuna: Carl Jakob Abrahamsson Frosterus, Karl Jacob Frosterus, Carolus Jacobus Frosterus ja Kaarle Jaakko Frosterus.

Hänen vaimonsa oli Siikajoen kirkkoherran tytär, Maria Kristina (Christina) Carp (9.1.1781 Siikajoki - 2.8.1844 Muhos). Pariskunnalla oli täysi tusina eli kaksitoista lasta - kolme poikaa ja yhdeksän tytärtä:

Abraham Frosterus 1810-1810
Maria Catharina Frosterus 1811-1866
Sophia Charlotta Frosterus 1812-
Agatha Frosterus 1814-1814
Johanna Frosterus 1814-1814
Fredrika Wilhelmina Frosterus 1816-
Emilia Frosterus 1817-
Carolina Frosterus 1819-
Christina Frosterus 1819-1819
Carl Abraham Frosterus 1821-
Agatha Frosterus 1821-
Carl Johan Frosterus 1826-

Carl Jacob Frosteruksesta tuli ylioppilas 1796. Todistus ordinaation* hakemista varten saamaansa kutsua noudattaen registratuurassa* 19.12.1799. Papiksi hänet vihittiin Turun hiippakunnassa 21.12.1799 ja filosofian maisteriksi hänet promovoitiin 6.7.1810. Papiksi vihkimyksen jälkeen hän toimi 1799 Iin kirkkoherran apulaisena. Vuodesta 1800 alkaen hän toimi Raahe-Saloisten kirkkoherran apulaisena ja vt. kappalaisena 1.4.1801. Iin kirkkoherran apulaisena hän toimi uudestaan vuonna 1806. Pastoraalitutkinto* 6.8.1806. Kajaanin pataljoonan saarnaaja hänestä tuli 25.2.1807.

Hän oli saarnaajana eli sotilaspappina vuosina 1808 - 1810 Kajaanin pataljoonassa ja siinä tehtävässään hän osallistui myös Suomen sotaan. Kajaanin pataljoona osallistui taisteluihin Sandelsin joukoissa Savossa.

Carl Jacob Frosterus valittiin Muhoksen kirkkoherraksi vuonna 1822. Kirkkoherran virkaan hän astui 1.5.1823. Rovasti* hänestä tuli 13.12.1834.

Oulun triviaalikoulun alempi kollega* (kollega infimus) 23.11.1808, vt. konrehtori* syyslukukauden 1810, vt. ylempi kollega (kollega supremus) 1811, vakinainen ylempi kollega 2.1.1813, konrehtori 2.12.1818; Oulun triviaalikoulun inspehtori* 30.12.1839 – 1847.

Carl Jacob Frosterus kuoli lavantautiin Muhoksella 30.12.1854. Hän ehti siten toimia Muhoksen kirkkoherrana runsaat kolmekymmentä vuotta. Kuolinilmoituksessa luki:

"Kuollut

Muhoksen Kirkkoherra, Prowasti,* Wiisausopin Tohtori ja tähtikunnan jäsen Carl Jacob Frosterus, Muhoksen kirkkoherran puustellista* 30 päiw. joulukuuta 1854, 76 wuoden, 9 kuukauden ja 13 päiwän iässä." - (Oulun Wiikko-Sanomia 1855 NO 1)

Hallintoa Frosteruksen aikana

Kun Carl Jacob Frosterus syntyi vuonna 1778, elettiin Ruotsin vallan aikaa ja Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa. Suomen sodan seurauksena Suomi siirtyi suuriruhtinaskuntana Venäjän valtaan vuonna 1809.

Kaksi vuotta ennen Frosteruksen syntymää, eli vuonna 1766 Muhos erotettiin Oulun yhteydestä itsenäiseksi seurakunnaksi. 1700-luvun lopulta alkaen seurakunnankin monet asiat, kuten esimerkiksi kaikki taloudelliset toimet, olivat osa pitäjänhallintoa. Kirkkoherran johdolla kokoontuvissa pitäjänkokouksissa talonomistajat, verotalonpojat päättivät kirkonkin asioista.

Muhoksen kunta perustettiin vuonna 1865, jolloin Frosterus oli jo kuollut kymmenkunta vuotta aiemmin. Samalla tuona vuonna maallinen ja kirkollinen valta erkaantuivat toisistaan. Hallinto tosin ei kuitenkaan heti ihan täysin eriytynyt, vaan nyt alkunsa saaneissa kuntakokouksissa käsiteltiin vielä muutamana vuotena seurakunnankin asioita.



Muhoksen kirkon seinustalla sijaitseva, kirkkotarhaan haudattujen, unhoitettujen vainajain muistokivi on oululaisen taiteilijan V. Tuomaisen kirkon 300-vuotisjuhlaan vuonna 1934 lahjoittama. Kirkkotarhan ympärillä oli katollinen, punavärillä maalattu hirsiaita, jota Frosteruksen aikana vuosittain katsastettiin ja kunnostettiin. Hänen virka-aikanaan hautausmaa oli kuitenkin siirtynyt jo kirkon vierellä olevasta kirkkotarhasta Kirkkosaareen.

Kirkkoherran tehtävät

Frosterus huolehti Muhoksella kirkkoherran kirkollisista ja hengellisistä tehtävistä, sekä seurakunnallisesta opetustyöstä hyvin tunnontarkasti. Hän myös järjesti ja luetteloi kirkonarkiston asiakirjat. Hän myös laati biografisen luettelon seurakunnan siihenastisista papeista. Frosteruksen huolellista paneutumista työhönsä kuvaa se, että hän ainoana varhaisista papeista tallensi konseptit* lähettämistään kirjeistä arkistoon.

Yhtenä harvoista pohjoisen papeista hän lahjoitti vuosittain varoja lähetystyötä varten Suomen Lähetysseuran kautta. Hän aloitti nämä lahjoitukset "jäsenmaksuina" vuonna 1837, ja viimeinen lahjoitus tuli häneltä hänen kuolemaansa seuranneena vuotena 1855, se oli suuruudeltaan 35 riks. 20 kill.*

Vuonna 1826 hän anoi tuomiokunnalta henkilökohtaista apulaista, jolle hän lupasi maksaa 80 taalaria* palkkaa - kyvyn mukaan enemmänkin. Etuihin kuuluivat myös vapaa ylläpito ja asunto. Vuonna 1827 Frosterus sai tämän apulaisen itselleen ja piti sitä sitten koko kirkkoherrakautensa ajan. Yhteensä apulaisia hänellä ennätti olla kymmenkunta. Hänen apulaisenaan oli mm. Kaarle Heikel 1842 - 1843, Brändöstä ja Kumlingesta. Heikel mainittakoon siksi, että hän sai Frosteruksen seurassa kipinän lähetysseuran avustamiseen, mitä jaloa tointa hän sittemmin myös itse toteutti. (U. Paunu: Suomen pakanalähetystoimi)




Riikintaaleri, Kaarle XIV Juhana, valmistuttaja 1823, kuva Suomen kansallismuseo.

Muhoksen kirkon kellotapuli ja sankarihaudat.

Muhoksen kehityksen edistäjä

Carl Jacob Frosterus ei pitänyt Muhoksella huolta vain seurakunnasta ja kirkkoherran virasta, vaan hän osallistui myös monin tavoin yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen toimintaan. Tämän vuoksi häntä pidetään Muhoksen varhaisista kirkkoherroista merkittävimpänä. Hänen osallistumisensa vuoksi Muhoksen pitäjäkokousten toiminta tehostui merkittävästi ja yhteiskuntajärjestyksestä pyrittiin huolehtimaan tarkasti.

Suoviljely

Carl Jacob Frosterus oli viehtynyt parantamaan talonpoikien asemaa, maanviljelystä ja suoviljelyä. Suoviljelyn suhteen kirkkoherra teki oman esityksensä siitä, miten suuri Laninsoso olisi ojitettava. Hän näytti myös esimerkkiä omakohtaisella viljelyllä. Hänelle annettiin tätä tarkoitusta varten vuonna 1838 omistus- ja viljelyoikeus 25 tynnyrinalaan Laninsosoa 30 vuodeksi.

Tehostuneen raivauksen ja suoviljelyn ansiosta pitäjään Oulujoen eteläpuolelle muodostui 1800-luvun lopulla yksi maamme suurimpia suoviljelysalueita, suot tunnetaan yleisimmin Soson suon nimellä. Suoviljelyksiä raivattiin siihen aikaan suuressa määrin siten, että itselliset ja mäkitupalaiset saattoivat isojen talojen suot viljelyskuntoon ja saivat siitä palkkioksi kahden vuoden sadon. Suoviljelyn parhaillaan ollessa oli Muhos sangen merkittävä viljantuottaja. Etupäässä viljeltiin ruista ja sen kauppa oli järjestetty sopivasti siten, että ohikulkevat tervamiehet veivät muassaan viljaa ylimaihin. (Liitto 1934 NO 165)

Oulujoen suurperkaus

Oulujoen suurperkauksen käynnistyessä 1820-luvulla, huolehti kirkkoherra tarmokkaasti ja tarkasti siitä, että myös muhoslaiset täyttivät perkauksessa omat velvollisuutensa.

Maantie Muhos-Liminka

Kirkkoherra Carl Jacob Frosterus oli yksi keulamiehistä siinä hankkeessa, jossa seurakuntalaiset anoivat tien rakentamista Muhoksen ja Limingan välille. Tähän anomukseen antoi senaatti myönteisen päätöksensä vuonna 1831.

Frosteruksen mukaan tarvittiin uusi kirkko

Suurmiehetkin ovat erehtyväisiä, niin myös Frosterus. Tammikuussa vuonna 1839, kun kirkon kuntoa tarkasteltiin korjauksia varten, Frosterus eräiden muiden seurakuntalaisten kanssa oli sitä mieltä, että kirkkoa ei enää sen pahoin rappeutuneen sisäkaton vuoksi kannattaisi korjata. Kirkko oli Frosteruksen mukaan myös liian pieni, ja sitä olisi saattanut vielä käyttää muutamia vuosia, mutta sitten olisi pitänyt alkaa rakentaa kokonaan uutta kirkkoa. Voidaan kai sanoa, että onneksi näin ei käynyt, sillä lopulta seurakunta päätyi yksimielisesti siihen, että kirkko piti korjata.

Muhoksen kaunis kirkko on valmistunut vuonna 1634, joten vuonna 2034 se täyttää 400 vuotta. Kirkko on kolmas kirkkorakennus Muhoksella. Ensimmäinen sijaitsi Kirkkosaaressa, toinen suunnilleen nykyisen kirkon paikalla. Venäläiset vihovainolaiset polttivat nämä kaksi ensimmäistä kirkkoa.

"Muhoksen kirkko on kautta vuosisatojen ollut aina seurakuntalaisten hellän huolenpidon ja rakkauden kohteena. Tämä on tullut näkyviin varsinkin kovien koettelemusten aikojen jälkeen, jotka ovat seurakuntaa kohdanneet." - (Liitto 1934 NO 165)

Valistustyö, kirjeenvaihto ja palkitsemiset

Kaiken muun, laaja-alaisen työskentelyssä lomassa kirkkoherra teki jatkuvaa valistustyötä Muhoksen talonpoikien parissa. Muhoksen talouselämän kaikkinaiseksi kehittämiseksi hän kävi jatkuvaa kirjeenvaihtoa Oulun läänin talousseuran kanssa.

Merkittäviä ja näyttäviä olivat talonpoikien palkitsemistilaisuudet. Esimerkiksi Utajärven kirkossa pidettiin vuonna 1845 tilaisuus, jossa Frosterus luovutti Talousseuran palkinnon suoviljelijä Henrik Raappanalle, pitäen suomenkielisen puheen. Myös, ilmeisesti Frosteruksen aloitteesta, luovutettiin aiemmin, 4.10.1829 Muhoksen kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen järjestetyssä juhlassa talon isännälle, Abraham Henttuselle kullattu hopeamalja eli "hopio pikari", palkinnoksi esimerkillisestä ja ahkerasta pellavan viljelystä.

Tätäkin tilaisuutta Frosterus käytti hyväkseen, pitämällä laajan puheen siitä, miten alueen elinkeinoja voitiin kehittää. Hän kehotti harjoittamaan muutakin viljelyä, kuin riskialtista viljanviljelyä, mm. juuri pellavanviljelyä. Ajan lehdessä kuvattiin puhetta näin:

"Herra kirkkoherra piti soweliaan ja sangen kehoittawan puheen, josa hän selwitti sekä edut että esteet, jotka maamiestä meijän puolesa auttawat, manasi kansaa Jumalan pelkoon, siiwollisiin tapoin, toimeen ja uutteruuteen, ja näytti kelpo yritysten taijolla aina menestywän ja myös Pohjanmaan kylmällä perällä siunattawan kaiken siunauksen Isältä. Seurakunta kuunteli tätä puhetta hiljasella tarkkaudella ja sitten erkani kukin kotihinsa, mutta Henttunen ja muutamia muita Seurakunnan wanhimpia, poikkeusiwat, herran kirkkoherran kuttumisesta, pappilaan kirkko-murkinalle." - (Oulun Wiikko-Sanomia 1829)

Pieniä erimielisyyksiä idyllin keskellä - riidoista rakkauden hedelmiin

Kirkkoherra Frosterus eli kunnioitettavaa ja ihanteellista elämää ja sai paljon aikaan elämän eri osa-alueilla, seurakuntalaisten ja koko Muhoksen hyväksi. Pieni käärmekin luikerteli hänen idylliinsä, sillä uusi kappalainen Johan Zacharias Cajaner pommitti 1830-luvulla tuomiokapitulia valituksilla, joiden mukaan kirkkoherra olisi peräti laiminlyönyt joitakin tehtäviään. Cajaner valitti myös sitä, että tehtävien jako kirkkoherran ja kappalaisen välillä ei hänen mielestään mennyt aina oikein.

Todellisena syynä näille täysin keksityille ja aiheettomille valituksille oli se katkeruus, jota Cajaner poti, tultuaan syrjäytetyksi kirkkoherranvaalissa.

1840-luvulle tultaessa välit kuitenkin palautuivat normaaleiksi ja rauha alkoi taas vallita. Rovastintarkastuksessa vuonna 1847 tuomiorovasti Aron Gustaf Borg antoikin jo "hyvän todistuksen papiston ahkeruudesta, sovusta ja veljellisyydestä." Tarkastuspöytäkirjaan kirjattiinkin tarkastuksen lopuksi nämä kauniit sanat:

"Tarkastaja saattoi todeta tämän suurella tyydytyksellä, sillä hän tiesi hyvin, että ne ajat olivat tulleet, jolloin veljelliset siteet monin paikoin jo olivat rikkoutuneet ja mielipideriidat estivät todellisen rakkauden hedelmät".

Anteliaisuus

Frosterus oli antelias ihminen, hän lahjoitteli ja antoi omia varojaan ei vain lähetystyöhön, vaan muuallekin. Helmikuussa vuonna 1825 pidetyssä rovastintarkastuksessa nimitettiin Anders Ekstedt kiertäväksi lastenopettajaksi, etäisimpiin Vuoton ja Kylmälän kyliin. Palkakseen hän oli saava näistä kylistä tulevat kirkonvartijan kapat. Koska palkka oli kirkkoherra Frosteruksen mielestä kovin pieni, hän lupasi Ekstedtille palkanlisää omista tuloistaan, mikäli Ekstedt osoittautuisi pystyväksi opettajaksi. Juuri sellaiseksi ja hyvin tunnolliseksi opettajaksi Ekstedt sitten osoittautuikin.

Kirkon korjailua - ovet aukeamaan ulospäin

Frosteruksen aikana Muhoksen kirkkoa korjailtiin monin tavoin. Oma lukunsa olivat kirkon ovet, jotka vuoteen 1830 saakka olivat avautuneet sisäänpäin, ja jotka sitten piti muuttaa ulospäin avautuviksi. Tällainen muutostyö toteutettiin tuomiokapitulin määräyksellä kaikissa kirkoissa. Syynä oli tarve varmistua siitä, että ovet saadaan nopeasti auki ja nimenomaan ulospäin, jos tulipalo syttyisi kirkonmenojen aikana.

Vetelehtimistä ja tupakointia kirkonaidalla

Ensimmäisenä keväänä, 4.5.1823 Frosterus pyysi jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokansaa jäämään istumaan penkkeihinsä. Hän oli suureksi mielipahakseen havainnut kaikenlaisia epäkohtia ja huonoja tapoja seurakuntalaistensa käytöksessä, juuri jumalanpalveluksen vietossa. Ensiksi hän muistutti kaikkia siitä, että kirkkoon piti saapua ajoissa ja penkkeihin piti asettua ilman melua ja häirintää, niin että kirkossa säilyisi harras ja juhlava tunnelma. Erityisen pahana Frosterus piti sitä, että jotkut jäivät vielä jumalanpalveluksen alettuakin istumaan ja vetelehtimään, tupakkaa pössytellen kirkonaidalle. Kirkkoon tämä kansanosa saapui vasta saarnan alkaessa, sisään tullessaan vielä tupakasta köhien ja muutenkin häiriten. Jotkut taas poistuivat kirkosta heti saarnan päätyttyä. Sellaisen oli oitis loputtava!

Osasyynä kirkkovieraiden huonoon käytökseen oli varmaankin se, että tärkeinä juhla- ja rukouspäivinä jumalanpalvelukseen osallistuminen oli pakollista. Ripille ja ehtoollisellekin oli jokaisen konfirmoidun osallistuttava kerran vuodessa. Nuorille hyviä käytöstapoja opetettiin pyhäkoulussa, jonka toiminta alkoi vuoden 1850 tienoilla.

Niukkaa taloutta

Frosteruksen aikana Muhoksen kirkonkassa oli melkoisen tyhjillään. Heti virkakautensa alussa, vuonna 1823 hän alkoi kohentaa kirkon taloutta ja vaati, että kirkonkassan kohentamiseksi ryhdyttäisiin perimään maksua kuolinkelloista, paarivaatteesta* ja ns. multarahaa*. Multarahaan seurakuntalaiset eivät suostuneet, mutta tämän jälkeen paarivaate maksoi 3 killinkiä vainajalta ja kuolinkellojen soitosta piti kaikkien muiden, paitsi talonomistajien maksaa 4 killinkiä.

Pappilan juhlia

Pappilassa oli kirkossa Henttusen kunniaksi vietetyn juhlan jälkeen päivällistilaisuus, jonne oli kutsuttu Henttunen, muutamia muitakin talonpoikia ja seurakunnan säätyhenkilöt. Frosterus on kertonut, että päivällisillä ei kohoteltu maljoja vain Henttusen kunniaksi, vaan myös niiden voittojen kunniaksi, joita keisarin joukot olivat saavuttaneet turkkilaisista ja joista julkinen kiitos oli luettu jo kirkossa.



Suomen kansalliseepoksen Kalevalan sekä Kantelettaren kokoaja, tiedemies, filosofi, muusikko, runoilija, kirjailija, toimittaja, kielentutkija, keksijä, lääkäri sekä suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja Elias Lönnrot (1802 - 1884), taiteilija tuntematon, kuva Åbo Akademin säätiö.

Elias Lönnrot Muhoksella, kirkkoherra Carl Jakob Frosteruksen vieraana

Pappila oli noina aikoina yksi kulttuuri- ja sivistyselämän ja myös erilaisten juhlien päänäyttämöistä. Erityisen näyttävä juhla ja kulttuuritapahtuma koettiin Muhoksen kirkkoherran pappilassa vuonna 1835. Silloin paikalla oli Lääkintöhallituksen pääjohtaja Carl von Haartman, joka oli Pohjois-Suomessa laajalla tarkastus-, vierailu- ja virkistysmatkalla. Hänen seurueeseensa kuului mm. Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot.

Seurueen matkan eräs huippukohdista olivat Muhoksen pappilassa pidetyt juhlapäivälliset sen johdosta, että päivälleen 25 vuotta aiemmin runoilija, kirkonmies, Härnösandin piispa, professori ja akateemikko Frans Mikael Franzén oli vihkinyt Frosteruksen, Haartmannin ja professori, runoilija, kirjailija ja kansallisen herätyksen puolestapuhuja Johan Gabriel Linsénin filosofian maistereiksi.



Kirkkosaaren puustoa kauniissa kesäauringossa.

Kertomus Muhoksesta Ilmarisessa vuonna 1852

Ilmeisesti juuri kirkkoherra Frosterus kirjoitti nimimerkkiä käyttäen vuonna 1852 aikakauskirja Ilmariseen kiinnostavan kuvauksen Muhoksesta. Jo tuolloin hän selitti sen, mistä tulee nimi Muhos, sen kantasanana on muho, suomaa.

Muhoksen luontoa esiteltiin kirkkoherran kirjoituksessa romanttisen ihannoivassa hengessä. Sen mukaan seudun säätyläiset tekivät retkiä Leppiniemeen, mukanaan ruokaa, kahvia ja jokunen pullo viiniäkin. Myös alueen mytologia, kuten Pyhäkosken alueen tarusto, on ollut kirjoituksessa kirkkoherran kiinnostuksen kohteena.



Frosterusten tyttären, Emeliuksen silkkilangoin vuonna 1829 kirjoma merkkausliina. Ylhäällä kolme riviä kirjaimia ja numeroita sekä nimikirjaimet MCF (Maria Catharina s. 1811), SCF (Sofia Charlotta s. 1812), FVF (Fredrica Wilhelmina s. 1816), CF (Carolina s. 1819), AF (Agatha s. 1821) sekä merkintä: Muhos d: 4: Sept: Emelie Frosterus 1829. Keskellä kruunatussa kukkaseppeleessä nimikirjaimet CIF (kirkkoherra Karl Jakob Frosterus, isä) ja MCC (Maria Kristina Carp, äiti). Kruunatuissa palmunlehtikehissä isovanhempien nimikirjaimet IAC (Jakob Arndt Carp) ja CCT (Katarina Kristina Toppelius) sekä AF (Abraham Frosterus) ja MAL (Maria Agata Laestadius). Kuva Suomen kansallismuseo.

Vitsan käyttö opetusmetodina

Konrehtorina Oulun koulussa Frosterus oli hyvin ankara opettaja, eikä hän kolmannella luokalla opettaessaan jättänyt vitsaa käyttämättä. Opettajana ja ihmisenä hän oli väsymättömän uuttera, harras, jumalinen, vilpitön, pohjaltaan puhdas ja vitsan käytöstään huolimatta sydämellisen hyvä.

Hänen luonteensa ja olemuksensa vuoksi hänelle tehtiin koulussa kuitenkin paljon kujeita. Oppilaat laittoivat mm. muutamia ruudinjyviä kynttilänniistimiin. Niinpä, kun Frosterus alkoi lyhentää niistimellä kynttilän sydänlankaa, sai hän kokea muutamia yllättäviä paukahduksia. - (Kaleva 1906 NO 130: Muuan wanha koulu - Kuvaus Oulun triwiaalikoulusta, kirjoittanut Juhana Wilhelm Snellman)

Muhoslainen Frosteruksen arvioimana

Frosterus oli hyvin paljon tekemisissä muhoslaisten kanssa ja hän teki tarkkoja havaintoja siitä, millaisia ihmisiä täällä asui. Muhoslaiset olivat usein omapäisiä ja pikemminkin kylmiä, kuin avoimia ja helliä. Ehkä tämänkin vuoksi muhoslaiset olivat hyvin taipuvaisia juopotteluun, sehän tekee ihmisistä ainakin avoimempia. Tosin myös riidanhaluisia, kateellisia ja omanvoitonpyynnin valtaamia, jollaisia ainakin jotkut muhoslaiset Frosteruksen mukaan olivat. Suurin osa muhoslaisistakin oli kuitenkin hänen mielestään ihan kunnon kansaa. He olivat huomaavaisia ja heissä oli kunnon vanhan ajan rehellisyyttä ja avosydämisyyttä.

Lähteet
*Muhoksen seurakunta
*Jouko Vahtola: Muhoksen seurakunnan historia
*Raimo Ranta: Muhoksen seurakunnan historia
*Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS
*Akatemiasampo
*Geneanet, sukupuu: Carl Jakob Frosterus