Prinsessa Ruusunen - Grimmin veljesten klassikkosatu

Olipa kerran - kauan sitten kuningas ja kuningatar. Joka päivä he sanoivat haaveillen toisilleen: "Voi, jospa meillä olisi lapsi!" Mutta he eivät saaneet lasta.

Sattuipa sitten kerran, kun kuningatar oli uimassa että sammakko hyppäsi vedestä maalle ja sanoi hänelle: "Toiveesi toteutuu. Ennen kuin vuosi on kulunut umpeen, sinulle syntyy tytär."

Ja sammakon ennustus toteutui! Kuningatar sai tyttären, joka oli niin kaunis, että kuninkaan ilolla ei ollut mitään rajoja. Hän pani toimeen komean juhlan. Hän kutsui siihen sukulaisia, ystäviä ja tuttavia, mutta heidän lisäkseen hän kutsui mukaan myös haltijattaria, jotta nämä antaisivat onnea ja menestystä hänen lapselleen.



Kuninkaan valtakunnassa oli kolmetoista haltijatarta. Mutta kuninkaalla oli vain kaksitoista kultalautasta, joilta haltijattarien oli määrä syödä, ja niin joutui yksi haltijattarista jäämään kotiin.

Juhlasta tuli todella komea! Ja kun se oli päättynyt, haltijattaret astuivat prinsessan luo ja antoivat hänelle mitä ihanimpia lahjoja. Ensimmäinen haltijatar antoi hänelle hyvyyttä, toinen kauneutta, kolmas rikkautta ja niin edelleen kaikkea, mitä ihminen vain saattoi itselleen toivoa.

Kaamea uhkaus

Kun haltijattarista yksitoista oli antanut lahjansa, astui yhtäkkiä kolmastoista haltijatar juhlasaliin. Hän tahtoi kostaa, koska häntä ei ollut kutsuttu juhlaan. Ketään tervehtimättä ja kehenkään katsomatta hän huusi kovalla äänellä: "Kuninkaan tytär pistää viisitoistvuotiaana värttinällä sormeensa ja vajoaa kuolleena maahan!"

Ja sanomatta enää sanaakaan kääntyi kolmastoista haltijatar ja lähti pois salista.

Kaikki kauhistuivat. Mutta silloin astui esiin kahdestoista haltijatar. Hän ei ollut vielä antanut lahjaansa prinsessalle. Hän ei voinut peruuttaa pahan haltijattaren ennustusta, mutta hän saattoi muuttaa sitä. Hän sanoi: "Kuninkaan tytär ei kuole, vaan vaipuu ainoastaan syvään, satavuotiseen uneen!"

Kuningas tahtoi tietenkin varjella rakasta lastaan onnettomuudelta. Niinpä hän käski polttaa kaikki värttinät koko kuningaskunnasta.

Hyvien haltijattarien kaikki toivomukset täyttyivät tytön kasvaessa. Hänestä tuli kaunis ja hyvä, ystävällinen ja ymmärtäväinen. Jokainen, joka näki hänet, rakasti häntä.

Pahan haltijattaren uhkaus toteutuu

Mutta sattuipa sitten niin, että kuningas ja kuningatar olivat poissa linnastaan juuri sinä päivänä, jolloin prinsessa täytti viisitoista vuotta.

Tyttö oli aivan yksin suuressa linnassa. Hän kuljeskeli nyt huoneesta huoneeseen ja pysähtyi mielensä mukaan katselemaan sekä suuria että pieniä saleja.

Lopulta hän tuli vanhaan torniin, jossa hän ei ollut koskaan ennen käynyt. Hän nousi ylös kapeita kierreportaita ja tuli pienelle ovelle. Ovessa oli lukko ja siinä vanha, ruostunut avain. Prinsessa kiersi avainta. Ovi avautui. Pienessä ullakkohuoneessa istui vanha eukko värttinä kädessä ja kehräsi ahkerasti pellavaa. "Päivää, täti", sanoi kuninkaan tytär. "Mitä sinä teet?" "Minä kehrään", sanoi eukko ja nyökkäsi päätään. "Mutta mikä kumma kapine tuo on, joka pyörähtelee niin lystikkäästi?" kysyi tyttö.

Hän meni eukon luo ja otti värttinän käteensä, sillä hänkin tahtoi kehrätä. Mutta hän oli tuskin koskettanut värttinää, ennen kuin pahan haltijattaren ennustus toteutui ja hän pisti sormeensa. Samalla hetkellä, kun prinsessa tunsi piston sormessaan, hän vajosi vuoteelle, joka oli huoneessa. Hän vaipui heti syvään uneen.

Linna vaipuu uneen

Ja uni levisi koko linnaan. Kuningas ja kuningarar olivat juuri palannet kotiin, ja kun he olivat ehtineet linnan saliin, he nukahtivat. Ja samalla nukahti koko hovi. Hevoset ja koirat nukahtivat pihalle, kyyhkyset katonräystäälle ja kärpäset seinille. Jopa keittiön takassa leimuava tuli hiljeni ja nukahti. Ja paistikin lakkasi pihisemästä. Kokki oli juuri aikonut antaa kokkipojalle korvapuustin, koska poika oli tehnyt jonkin tyhmyyden, mutta nyt kokki nukahtikin seisaalleen ihan siihen paikkaan. Ja tuuli asettui tyystin eikä yksikään lehti liikahtanut puissa linnan edustalla.

Prinsessa Ruusunen unessa

Linnan ympärille alkoi kasvaa orjantappurapensaikko. Vuosi vuodelta se kohosi yhä korkeammalle, ja lopulta se ympäröi tiiviisti koko linnan. Niin, se kasvoi jopa katonkin päälle ja peitti kaiken alleen niin tyystin, ettei linnasta näkynyt enää yhtään mitään, ei edes lippua sen katolla.

Mutta kansan parissa kerrottiin tarinaa kauniista Ruususesta, sillä siten nimitettiin kuninkaan tytärtä. Aika ajoin saapui paikalle kuninkaan poikia, jotka yrittivät tunkeutua pensaikon lävitse linnaan. Mutta sinne pääseminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. Okaat pysyivät tiiviisti kiinni toisissaan ihan kuin niillä olisi ollut raudanlujat kädet, ja nuorukaiset jäivät niiden otteeseen.

Prinssi kuulee Ruususesta

Monen, monen vuoden kuluttua tuli kerran taas eräs prinssi paikalle. Muuan vanha mies kertoi hänelle orjantappurapensaikosta. Sen keskellä oli linna, sanoi mies. Ja linnassa nukkui ihmeellisen kaunis kuninkaantytär, jonka nimi oli Ruusunen. Hän oli nukkunut siellä jo sata vuotta. Ja hänen mukanaan nukkuivat myös kuningas ja kuningatar sekä koko hovi.

Mies oli myös kuullut isoisänsä kertovan, että monet kuninkaanpojat olivat tulleet paikalle ja yrittäneet tunkeutua orjantappurapensaikon lävitse, mutta kaikki olivat takertuneet siihen ja saaneet surmansa.

Silloin nuori prinssi sanoi: "Minä en pelkää! Minä haluan raivata tieni linnaan ja nähdä kauniin Ruususen!"

Vanhus yritti estää häntä, mutta nuorukainen ei välittänyt hänen sanoista. Prinssi ei lainkaan halunnut kuunnella häntä.

Prinssi saapuu nukkuvaan linnaan

Mutta nyt olikin tarkalleen sata vuotta kulunut ja oli koittanut päivä, jolloin Ruususen oli määrä herätä. Kun prinssi lähestyi pensaikkoa, siinä ei ollutkaan enää teräviä okaita, vaan suuria, kauniita kukkia. Ja kukat taipuivat itsestään syrjään ja päästivät hänet menemään ilman naarmuakaan. Mutta heti hänen jäljessään ne painuivat uudelleen toisiinsa kiinni.



Linnan pihalla prinssi näki hevosten ja metsästyskoirien nukkuvan sikeästi. Katolla kyyhkyset istuivat pää siiven alla. Ja kun hän astui linnaan, hän näki kärpästen nukkuvan seinillä. Keittiössä kokki seisoi edelleenkin käsi ojossa kuin hän olisi aikonut läimäyttää kokkipoikaa, ja palvelustyttö istui paikallaan pidellen mustaa kanaa, jota hän juuri aikoi ruveta kynimään.

Prinssi käveli edelleen. Linnan salissa hän näki koko hoviväen nukkuvan, ja valtaistuimella olivat myös kuningas ja kuningatar unessa.

Hän käveli vieläkin eteenpäin. Kaikkialla oli niin oudon hiljaista, että hän saattoi kuulla oman hengityksensä.

Suudelma herättää prinsessa Ruususen

Vihdoin prinssi tuli torniin. Hän nousi ylös kapeita kierreportaita ja tuli pienen ullakkohuoneen ovelle. Sen takana nukkui Ruusunen. Prinssi avasi oven.

Ja siinä hänen edessään lepäsi prinsessa niin kauniina, että prinssi ei voinut kääntää katsettaan hänestä. Prinssi kumartui ja suuteli häntä. Samalla hetkellä Ruusunen avasi silmänsä, heräsi ja katseli prinssiä lämpimästi ja ystävällisesti.

Linna herää eloon

He lähtivät yhdessä alas, ja kun he tulivat linnan saliin, kuningas heräsi. Silloin kuningatarkin heräsi ja samoin koko hoviväki. Ja kaikki katselivat ihmeissään toisiaan.

Linnan pihalla hevoset nousivat jaloilleen ja ravistivat itseään. Metsästyskoirat hypähtivät pystyyn ja heiluttivat häntäänsä, ja räystäällä kyyhkyset vetivät pienen päänsä esiin siiven alta, katselivat ympärilleen ja lehahtivat lentoon.

Linnassa kärpäset alkoivat taas liikkua seinillä. Keittiössä tuli leimahti liekkiin ja alkoi kuumentaa ruokaa. Paisti alkoi pihistä ja kokki antoi korvapuustin kokkipojalle, niin että tämä rupesi ulvomaan. Ja palvelustyttö kyni kanansa.

Häät

Sitten ei mennyt enää aikaakaan, kun jo vietettiin prinssin ja Ruususen häitä. Niistä tuli hyvin komea juhla, ja kuningas ja kuningatar olivat yhtä iloisia kuin morsiusparikin. Vieraskirja täyttyi häävieraiden nimistä tuotapikaa. Ja niin Ruusunen ja prinssi elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Sen pituinen se.

Charles Perrault

Myös ranskalainen satukirjailija Charles Perrault (12. tammikuuta 1628 - 16. toukokuuta 1703) on kirjoittanut oman versionsa Prinsessa Ruususesta, kuten monista muistakin saduista, vaikkapa Punahilkasta.