Suulien heimo

Lahkossa Suliformes on merilintujen heimo suulat (Sulidae). Siihen kuuluu kolme sukua ja 10 lajia.

Suulat ovat suuria, virtaviivaisia merilintuja, joilla on pitkät, kapeat ja teräväkärkiset siivet Niiden pyrstö on kiilamainen ja pitkä ja nokka on tikarimainen. Ne muistuttavat merimetsoja, sillä niillä on suuriräpyläiset jalat ja sierainaukkojen paikalla on vain pienet merkit. Ne hengittävätkin suun kautta ja niiden hengityselimistön ilmapussit ovat suuret. Hengitys tapahtuu taaempaa kapeiden rakojen kautta, jotka jäävät nokan väliin, vaikka nokka olisi suljettu.

Suulat ovat erittäin hyviä lentäjiä - suurilla siivillään ne kykenevät lentämään purjelentoa. Ne syöksysukeltavat kaloja, pudottautuen veteen korkealta, hämmästyttävän tarkasti saaliinsa kimppuun. Suulat ovat tavallisesti hiljaisia, mutta pesimäpaikallaan ne ääntelevät karheasti haukkuen.

Suulat pesivät yhdyskunnittain korkeilla ja jyrkillä kalliorannoilla. Ne ovat hyvin pitkäikäisiä lintuja ja pysyvät läpi elämänsä uskollisina pesäpaikoilleen ja puolisoilleen.

Suulien fossiileja on löytynyt muun muassa Ranskasta, Pohjois-Amerikasta ja Australiasta. Vanhimmat ovat oligoseenikaudelta yli 30 miljoonaa vuotta sitten. Fossiiliset suulat näyttävät sopeutuneen vedessä elämiseen paljon paremmin, kuin nykyiset lajit.




Hanhen kokoisella, sukkulan muotoisella suulalla on pituutta 87 – 100 cm ja siipien kärkiväliä 165 – 180 cm. Koiras on hieman naarasta suurempi. Suula on ulkoisine piirteineen varsin helposti tunnistettava lintu. Vanha lintu on valkea, lukuun ottamatta mustia siivenkärkiä. Vatsapuolen vaaleus estää kaloja näkemästä saalistajaansa. Pää ja kaula vivahtavat kermankeltaiseen.

Kapeat siivet ovat erittäin pitkät, varsinkin kyynärsiipi, ja teräväkärkiset. Suulan vaalean siniharmaa nokka on sekä järeä, että terävä. Nokka on sopeutunut kalojen saalistamiseen vedestä. Suula ei kuitenkaan keihästä saalistaan, vaan nappaa sen suuhunsa. Nokkaansa suula pitää usein alaspäin suuntautuneena. Nokan ja silmän välissä näkyy mustaa ihoa. Silmät ovat vaaleansiniset ja ne suuntautuvat eteen, jotta tarkan näkemisen sektori olisi mahdollisimman laaja.

Nuori suula on ruskeanmusta. Sillä on jokaisen sulan tai höyhenen kärjessä täplä. Ruskeanmusta puku vaihtuu asteittain vuosien myötä aikuisen puvun kaltaiseksi, täplät katoavat ja puku on viidessä vuodessa valkea.

Äänet

Suula on hiljainen pesimäpaikkoja lukuun ottamatta. Tavallisin ääni on toistettu, käheä ja kovaääninen arrah.



Suula lentää matalalla aaltojen pinnassa voimakkain, jäykin ja hitain siiveniskuin, välillä liidellen tai kaarrellen. Sen lento näyttää hyvin uljaalta. Ilmavirtoja taitavasti hyväkseen käyttäen se pystyy kaartelemaan lähes liikkumattomin siivin, tähystellessään ravintoa. Se on sopeutunut tekemään huimia sukelluksia ja saattaa syöksyä nokka edellä kohtisuoraan veteen jopa 30 metrin korkeudesta, lähes sadan kilometrin tuntinopeudella. Veteen iskeytymistä pehmentävät pään ihonalaiset ilmapussit ja aivojen suojana on erittäin vahva kallo. Sisäänpäin avautuvat sieraimet estävät veden pääsyn henkitorveen.

Kun suula lävistää vedenpinnan, sen nokka, pää ja kaula muodostavat ikään kuin kartion. Silloin iskun aiheuttama voima jakautuu tasaisesti kaikille vahvoille niskalihaksille. Suula voi sukeltaa yli 25 metrin syvyyteen.

Välillä suulat lepäilevät aalloilla, mutta rannikolle ne poikkeavat harvoin. Vasta pesimäajan lähestyessä ne suuntaavat kohti pesimäsaariaan, jotka kohoavat merestä ikään kuin valloittamattomina kalliolinnoituksina.

Suurimman osan päivästään suula viettää ilmassa lentäen suunnattoman pitkiä matkoja. Maassa se liikkuu vaivalloisesti, mutta sen sijaan se ui hyvin. Vedessä se ajaa sukelluksissa takaa kaloja, käytellen sukelluksessa sekä siipiään että jalkojaan. Sukellus ei aina välttämättä tapahdu korkealta ilmasta, vaan suula saattaa painua veden alle suoraan pinnaltakin.

Ravinto

Suulan ravintona ovat etupäässä kalat, mustekalat, äyriäiset ja piikkinahkaiset. Kalalajeja ovat kolja, kuore, silli, makrilli, seiti, kilohaili ja valkoturska. Pääosa suulien heimon lajeista kalastaa lämpimien merialueiden rannikkovesillä ja muilla matalikoilla ja vain suula on sopeutunut subarktisiin ilmasto-oloihin.

Suulat ajavat usein joukolla takaa silli- ja makrilliparvia. Linnut lentävät kehää noin 15 metrin korkeudessa ja syöksyvät siivet laskostettuina eli puoliksi supussa kalaparven kimppuun.

Suulien viholliset

Suulilla on kalliolinnoituksissaan myös vaarallisia vihollisia. Fregattilinnut ja eräät lokit pesivät usein lähellä suulayhdyskuntia ja käyvät niissä saalistusretkillä. Niillä ovat tähtäimessään suulien nokassaan kuljettamat saaliskalat, kuten myös munat ja poikaset pesissä. Suulien vihollisia linnuissa ovat myös suopöllöt, haukat, merikotkat ja andienkondorit. Muita vihollisia ovat ihmisen lisäksi kissat, rotat, villisiat, taskuravut ja hait.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suula pesii yhdyskunnissa Pohjois-Atlantin jyrkillä kalliorannoilla ja -saarilla. 60–70 prosenttia maailman suulista pesii Yhdistyneen kuningaskunnan alueella. Suulayhdyskuntia on myös Islannissa, Norjassa, Färsaarilla, Irlannissa ja Ranskassa, ja toisella puolen Atlanttia Newfoundlandissa ja Québecissä.

Jo vuonna 1518 suulat ovat tiettävästi pesineet Skotlannin edustalla, Bass Rockin saarella, jossa vuonna 1971 pesi jo 13 000 suulaparia ja vuonna 2014 75 000 suulaparia. Norjassa laji pesi ensimmäisen kerran Rundöyn saarella vuonna 1957, silloin suulapareja oli seitsemän. Vuonna 1971 niitä oli jo 383. Vuonna 2016 koko Norjassa oli 6 900 pesivää suulaparia.

Suomessa suula on erittäin vähälukuinen, mutta vuosittainen satunnaisvieras keväisin ja syksyisin. Sitä on tavattu erityisesti sisämaamme järvillä. Ensimmäinen havainto suulasta tehtiin saaristomerellä, Houtskärissä 3.7.1956.




Suulat poikasineen. Ylemmässä kuvassa varttuneemmalla poikasella on jo tumma puku, alemmassa kuvassa nuorempi poikanen on vielä valkoinen untuvikko. - Kuvat Copyright © Becky Matsubara - Creative Commons.

Lisääntyminen

Suula pesii yhdyskuntina Atlantin rannikoilla, sekä vaikeapääsyisillä, jyrkillä kalliosaarilla ja lintuvuorilla. Pesimäkolonioissa voi olla tuhansia suulapareja. Suulien soidinkäyttäytyminen on hyvin näyttävää. Suulapariskunnan hyvin koristeellisiin soidinmenoihin kuuluu erilaisia kaulan liikkeitä samoin kuin siipien ojentelua. Soidinaikana suulat ovat hyvin hyökkääviä naapureitaan kohtaan. Meteli on korviahuumaavaa ja kalliot ovat täynnä keskenään nokallaan miekkailevia puolisoita ja tappelevia naapuruksia.


Naaras rakentaa koiraan keräämistä materiaaleista pesän, kekomaisen pesäkummun, joka koostuu guanosta, kalanruodoista, höyhenistä, levästä, heinistä, sulista ja maasta. Se on itse asiassa yksinkertainen, kaikenlaisista jätteistä kerätty kasa, joka vieläpä haiseekin pahalle.

Suula munii yhden ainoan sinertävänvalkoisen, epäsäännöllisesti pilkkuisen munan, jota molemmat emot vuorotellen hautovat, käytellen siinä apunaan melajalkojensa räpylöitä. Suulalla ei ole rinnassaan haudontalaikkua, vaan se hautoo munaansa runsassuonisten räpylöidensä välissä. Joskus hautova suula saattaa lentoon lähtiessään potkaista munan pois pesästä, mutta se vierittää haudottavakseen kaikki munat, joihin se pesältään käsin nokallaan ulottuu. Niinpä suulaemo saattaa hautoa jopa seitsemää munaa - omaansa ja naapuripesistä vierineitä.

Poikanen kuoriutuu sokeana ja avuttomana 44 vuorokauden haudonnan jälkeen. Parissa viikossa sille kehittyy valkoinen untuvapeite. Poikasen ruokana on emojensa oksentama kala. Toinen emoista viipyy poikasen seurassa 90 päivää, kunnes siitä on tullut lentokykyinen. Ensimmäisen kerran suula pesii 5 - 6 vuoden ikäisenä.

Muutto

Suula talvehtii sekä rannikko- että ulappavesillä. Muuttavat suulat lentävät usein jonossa, matalalla meren pinnan yllä. Osa Pohjois-Atlantilla pesivistä suulista muuttaa talvehtimaan etelään, Atlantin rantoja seuraillen. Vanhemmat suulat jäävät tavallisesti talvehtimaan Länsi-Euroopan edustalle.

Nuoret suulat muuttavat trooppisille ja subtrooppisille vesille Afrikan länsirannikon edustalle, missä ne tavallisesti viettävät kaksi ensimmäistä talveaan. Osa suulista muuttaa tämän jälkeen Välimerelle. 4 vuoden iässä melkein kaikki ovat palanneet pesimäyhdyskuntiinsa.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös