Mahlapussikiitäjä - sokeriorava (Petaurus breviceps)

Pussiliito-oravien (Petauridae) heimossa on 11 lajia. Yksi niistä on mahlapussikiitäjä, joka on aiemmin tunnettu nimellä sokeriorava. Nimi juontaa lajin mieltymyksestä makeisiin eukalyptuksen ja akaasian mahloihin sekä eräiden hyönteisten erittämään mesikasteeseen. Englanniksi laji on "sugar glider", joten se on sokeriliitäjä.

Luonnonvaraisena laji elää Australiassa, Uudessa-Guineassa, Tasmaniassa sekä Bismarckinsaarilla. Lajin tieteellinen nimi merkitsee vapaasti käännettynä pienipäistä köysitanssijaa, mikä viittaa akrobaattisiin taitoihin.



Sokerioravan koko pituus on 20 cm ja siitä puolet on häntää. Urokset painavat tavallisesti n. 140 ja naaraat n. 110 grammaa. Sokerioravan korvat ovat karvattomat ja kääntyvät äänien suuntaan kuten kissan korvat. Kädet ovat melko suuret ja ihmismäiset sormineen (4 kpl) ja peukaloineen, ja niitä käytetään kiipeilyssä sekä syömisessä (apinoiden tapaan).

Sokeriorava on liikekannalla enimmäkseen hämärä- ja yöaikaan, ja siksi sillä on kaikkien yöeläinten lailla suuret silmät. Päiväajoiksi sokeriorava piiloutuu vihreiden lehvistöjen suojissa puiden onkaloiden kätköihin. Lajin vaarallisia vihollisia ovat esimerkiksi pöllöt ja luonnonvaraiset, pienet kissaeläimet.

Liito-oravien lailla sokerioravakin liikkuessaan liitelee, käytellen siinä apunaan raajoihin kiinnittyviä liitopoimujaan ja häntäänsä. Yhdellä liidolla voi olla mittaa jopa 50 metriä ja ylikin sen. Vaikka sokeriorava liitelyineen muistuttaakin liito-oravaa, lajit eivät ole keskenään lähisukuisia. Sokeriorava ei ole liito-oravan lailla jyrsijä, vaan se on pussieläin.



Sokerioravan äänistä yksi on varsin voimakas, liki kissamainen sähinä. Lajilla on useampia erilaisia tapoja äännellä, yksi niistä kuulostaa aivan pienen koiran haukunnalta.

Yhdysvalloissa jalostettu, valkoinen sokeriorava. Väritys on yleensä harmaa. Mahan puolella on silloin mustan ja kerman värisiä laikkuja.

Sokeriorava on kaikkiruokainen. Kasvustosta sokeriorava nauttii esimerkiksi eri puiden nesteitä, jolloin se kuorii puita ja tekee niihin reikiä hampaillaan. Ruokavalioon kuuluvat myös pienet liskot ja linnutkin, lintujen munat, makeat hedelmät, hyönteiset, jauhomadot, sirkat, akaasian siemenet, sienet ja jopa siitepöly. Sokeriorava tarvitsee kuivaruokaa 11 grammaa päivässä.

Sokeriorava lemmikkinä

Pikkuriikkisiä ja hellyttäviä sokerioravia pidetään myös eksoottisina lemmikkeinä siellä, missä se on luvallista, erityisesti Yhdysvalloissa. Niitä on pidetty lemmikkeinä myös Suomessa. Sokerioravaa kutsutaan lemmikkinä joskus leikillisesti "taskulemmikiksi", vaikka ei sitä tietenkään sovi taskussa kuljetella. Se on myös "sokru". Sokerioravia pidetään kotioloissa häkissä, mutta niiden on saatava kuljeskella huonetiloissa vapaana 3 - 5 tuntia jokaisena iltana.

Sokerioravat ovat älykkäitä ja sosiaalisia lemmikeitä. Ne kiintyvät lujasti sekä lajikumppaneihinsa että niitä hoitaviin ihmisiin. Niitä pitäisi olla yhdessä aina 2 - 3, jotta ne pysyvät vireinä ja elämä pysyy kiinnostavana. Tällöin kaikkien on mielellään oltava samaa sukupuolta, jotta jatkuva lisääntyminen välttyy. Muiden lemmikeiden seuraan sokerioravat eivät sovi. Koirat ja kissat voivat olla niille vaarallisiakin.

Sukupuolten välillä on eroa; esimerkiksi naaras ei välitä ihmisestä niin paljon, mutta uros on seurallisempi. Lemmikkinä sokeriorava on haasteellinen ja sen sanotaan soveltuvan pitkäjänteisille ihmisille. Jo siksikin, että se voi elää vankeudessa jopa 15 vuotta, tavallisimmin kuitenkin 6-10 vuotta.

Lähteet
Yle Uutiset: Lentävä sokeriorava on vilkas lemmikki
Wikipedia: Sugar glider
Juulia Virtanen: Sokeriorava