Uikkujen heimo

Lintujen lahkossa uikkulinnut (Podicipediformes) on heimo uikut (Podicipedidae). Heimon lajeista silkkiuikku, härkälintu, pikku-uikku ja mustakurkku-uikku pesivät Suomessa. Mustakaulauikku on alueellamme harvinainen vieras.

Uikut ovat pienempiä kuin kuikat, ja niillä on typäkämpi ruumiinrakenne. Suurimmillaan uikut ovat sinisorsan kokoisia, useimmat lajit ovat selvästi pienempiä ja pienimmät vain vähän kottaraista isompia. Uikuilla on kuikkien tavoin ruumiin takaosassa sijaitsevat jalat, joiden varpaissa on kussakin oma liuskaräpylänsä. Niillä on terävä nokka ja olematon pyrstö.

Uikut elävät vedessä, uivat ja sukeltavat taitavasti. Ne eivät mielellään nouse siivilleen, eivätkä liiku juuri koskaan maalla.

Lennossa erottuu suhteellisen pitkä kaula, jota uikut roikottavat alaspäin, mikä tekee niistä kyttyräselkäisten näköisiä.

Monilla uikkujen lajeilla on kesäpuvussaan erilaisia töyhtömäisiä koristeita päässään. Sukupuolet ovat toistensa kaltaisia.

Silkkiuikku (Podiceps cristatus)

Silkkiuikkujen koristeellinen höyhenpuku oli aikoinaan koitua lajille turmioksi, sillä sen värikkäät partahöyhenet olivat haluttuja koristeita naisten hattuihin!

"Silkkiuikku on Suomen runsain uikkulintu. Se on runsastunut vesistöjen rehevöityessä, kun monet ennen karut rannat ovat ruovikoituneet. Toisaalta, vesistöjen liiallinen rehevöityminen ja umpeenkasvaminen pakottaa silkkiuikun kuitenkin siirtymään vapaammille vesille. Usein silkkiuikku pesii lähellä mökkirantaa tai tietä, lintu ei ole mitenkään arka."

Silkkiuikulla on pituutta 46 – 51 cm, siipien kärkiväliä 59 – 73 cm ja painoa 1 300 – 2 000 grammaa. Kesäpukuinen silkkiuikku on erittäin helppo tuntea. Se on suurikokoinen, pitkänokkainen ja pitkä- ja sirokaulainen ja sen päälaella on musta, kaksiosainen töyhtö sekä poskilla punaruskeat, riippuvat koristehöyhenet.

Päältä silkkiuikku on tummanruskea, kupeilta punertavanruskea. Kaulan etuosa ja koko linnun alapuoli ovat puhtaanvalkeat.

Talvipukuinen silkkiuikku on melko kaksivärinen: päältä tumma ja alta vaalea. Siltä puuttuvat pään töyhdöt lähes tyystin ja poskiparrastakin on vain vähän alkua jäljellä.

Silkkiuikku. - Kuva Copyright © Andrey Gulivanov - Creative Commons.

Nuori uikku muistuttaa talvipukuista uikkua, mutta sillä on vielä alkusyksylläkin jäljellä poikaspuvun tummaa pitkittäisjuovitusta päässä ja poskilla.

Silkkiuikku lentää nopein ja työläin siiveniskuin, kaula ja jalat ojennettuina, ja se on siten pitkän ja laihan näköinen. Siivet ovat pitkähköt ja kapeat. Kyynärsiiven etu- ja takaosassa on valkeat laikut.

Silkkiuikku oleskelee avovedessä ja sukeltelee usein. Sukelluksen kesto on 15 - 20 sekuntia.

Runsaat äänivarat

Silkkiuikut ovat hyvin äänekkäitä lintuja ja niiden jankkaavaa äähtelyä kuulee yleisesti myös öisin. Harmi vain, että äänet ovat senlaatuisia, että niitä verrataan variksen kraakuntaan ja porsaan röhkintään.

Silkkiuikulla on runsaasti korisevia, käheitä ja suhteellisen voimakkaita ääniä. Monet äänet vievät ajatukset varislintuihin. Luonteenomainen on läpitunkeva korrr tai kraa-ar.

Ravinto

Silkkiuikun ravintona ovat ennen muuta pikkukalat, aina 12 cm pituisiksi saakka. Joskus myös vesihyönteiset, sammakonpojat, sammakot ja äyriäiset.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Silkkiuikku on Etelä-ja Keski-Suomessa paikoin yleinen, Lapissa harvinainen. Suomen pesimäkanta on noin 50 000 paria.

Silkkiuikun tapaa lähes kaikilta järviltämme Etelä- ja Keski-Suomessa. Ainoa edellytys on, että järven jossakin kolkassa kasvaa hieman järviruokoa. Silkkiuikku viihtyy myös merellä, saariston sisäosissa. Ruovikkoa se tarvitsee kelluvan pesänsä rakentamiseen ja ennen muuta pesän kiinnittämiseen.

Silkkiuikun sievän mustavalkoraitaiset poikaset kerjäävät piipittävällä äänellään ruokaa emoiltaan ja kapuavat välillä väsyneinä niiden selkään lepäämään, niin että ainoastaan pikku pää pilkistää emon suojaavien siipien ja höyhenten lomasta. Poikaset selkäänsä ottavia lajeja ovat myös isokoskelo ja kyhmyjoutsen. - Kuvat Copyright © Diana Robinson - Creative Commons.

Lisääntyminen

Silkkiuikku oleskelee pesimipaikoilla hyvin avoimesti. Silkkiuikun soidin kuuluu lintumaailmamme juhlavimpiin ja se on ihastuttavaa katsottavaa. Tapahtuma on täynnä riehakkaita syöksyjä pitkin vedenpintaa, sukelluksia, kumarteluja ja ojennuksia.

Pesimiskauden alussa pari uiskentelee ruovikon laidassa suorittamassa huomiota herättävää ja omalaatuista soidintaan. Usein linnut asettuvat toisiaan vastaan kaulat ojennettuina ja ravistavat päätään sivuille, joskus kasviksia nokassaan. Toisinaan ne kohottautuvat vedestä ja seisovat rinta rintaa vasten, eli ovat nokikkain pingviiniasennossa, pingviinitanssin huumaavissa pyörteissä. Tähän soitimeen kuuluu vesikasvien eli pesän rakennusaineiden esittelyä ja uhkailun tapaisia eleitä.

Silkkiuikku muodostaa ruovikossa pesäpaikan ympärille pienen reviirin, mutta avovesialuetta käyttävät eri parit yhteisesti. Silkkiuikku pesii tavallisesti useiden, jopa kymmenien parien yhdyskuntina kaislikon tai ruovikon suojissa, kalaisilla järvillä ja merialueiden sisäsaariston lahdilla.

Silkkiuikun pesä on kelluva ruokolautta, ruokoihin kiinnitettynä. Joskus vedenpinnan rajut vaihtelut pilaavat pesinnän. Ulkosaaristossa voi rakkolevästä koottu pesä sijaita rantaviivalla.

Toukokuussa naaras munii 3 - 6 munaa, joita molemmat emot hautovat 25 - 29 vrk. Emot kuljettavat poikasiaan aluksi selässään. Molemmat emot ruokkivat poikasiaan niiden ensiviikkoina. Vasta 10 - 11 viikon ikäisinä poikaset ovat täysin itsenäisiä. Perhe saattaa pysyä koossa pitkälle syksyyn.

Muutto

Keväällä jäiden lähtö vaikuttaa suuresti ensimmäisten silkkiuikkujen saapumiseen. Yleensä ne ilmestyvät huhtikuun alun tai puolenvälin tienoilla. Pääosa kevätmuutosta tapahtuu huhti-toukokuun vaihteessa.

Syksyn muuttokausi alkaa elokuussa, päämuutto on syyskuussa ja muutto jatkuu lokakuulle saakka. Pääosa silkkiuikuistamme muuttaa Keski-Eurooppaan ja Välimerelle. Yksittäisiä viivyttelijöitä tavataan rannikkoalueiltamme vielä marraskuussakin. Talvehtimishavaintojakin tunnetaan.

Uikkumuutto on keväin syksyin melko huomaamaton tapahtuma. Linnut lentävät kovaa vauhtia melkein vedenpintaa hipoen. Toisaalta niitä voi kerääntyä eräille ruovikkorannoille suuriksikin parviksi lepäämään ja kalastelupuuhiin.

Silkkiuikku. - Kuva Copyright © Andrey Gulivanov - Creative Commons.

Lähteet
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat