Severi Nuormaa

Severi Nuormaa (1865 Pälkäne – 1924 Turku), vuoteen 1906 asti Nyman, oli suomalainen runoilija, sanoittaja, toimittaja ja kansansivistäjä. Nuormaa syntyi Pälkäneellä syksyllä 1865 käsityöläisperheeseen. Hänen isänsä Reinhold Nyman oli ammatiltaan seppä. Äiti oli sepän tytär Helena Salomontytär. Heidän poikansa kävi koulua ja valmistui ylioppilaaksi 1888. Hän jatkoi opintoja yliopistossa, josta valmistui filosofian kandidaatiksi 1893. Vuonna 1894 hän avioitui Hilja Dagmar Ernestine Wendellin kanssa ja julkaisi vuotta myöhemmin esikoisrunokokoelmansa Kotoisilla rannoilla. (Wikipedia)

Runot: Revontulet - Suomen laulu - Nyt valitkaa! - Juhani Aho - Vanha mökki - Toivioretki - Edelweiss - Kaksi kukkavihkoa - Ruskeatukkani - Joululaulu - Elämä - Ritariaikaan - Pojalleni.

Revontulet - Severi Nuormaa

On päivä poissa, ei hohda hanki,
Ja yöhyt uhkavi Pohjolaa,
Ja vait on järvi ja virta vanki,
Ja yllä pakkanen paukkuaa.
Mut kohta öisessä sankeassa
Jo taasen taivolla salamoi,
Ja päivä uusi on alkamassa,
Ja koittamassa on uusi koi.

Kas kuin jo loistavat pohjan pielet,
Ja taivas kaarena kirkastuu!
Ja tuolla, katsohan, valokielet
Jo halki taivahan viskouu!
On niinkuin taistoa tulten julmaa
Tai valomerten tää myrsky ois,
Kun liekin leiskuvin pohja huimaa,
Ja päiv' on kirkas ja yö on pois!

Kuin Noan aikoina taivahalle
Sai Luoja kaarensa korkean,
Ettei hän vast'edes vetten alle
Hukuta kansoja kuolemaan,
Niin meill' on merkkinä pohjan puolla,
Kun tulet ilmoissa öiset lyö,
Ettei oo Suomenkaan suotu kuolla,
Vaikk' uhkais kylmä ja uhkais yö.

Suomen laulu - Severi Nuormaa

Tule, laulamme laulua Suomenmaan,
Tule, laulamme raikkahin rinnoin!
Koko kansa nyt käykösi soittelemaan,
Sitä kannelta kuulua koittelemaan,
Jota Väinämö soitti jo innoin!

Se laulu on uskoa, toivoa täys,
Se on tenhona taisteloihin!
Ken vihamies kansalle surmaa suo,
Hänet laulumme taika jo hurmaa tuo,
Hänet laulaen sorramme soihin!

Nyt valitkaa! - Severi Nuormaa

Nyt valitkaa!
Joko lepo ja yö,
Tai taisto ja työ.

Nyt valitkaa!
Joko toivottuus,
Tai se usko uus,
Se usko, mi surman vuoretkin siirtävä on.
Joka hakatun haudankin paatehen piirtävä on: Kuolematon.

Nyt valitkaa!
Joko orjan kieli
Ja orjan mieli
Ja orjan omatunto,
Tai Suomen kieli
Ja Suomen mieli
Ja Suomen tunto ja kunto.

Nyt valitkaa!
Joko kulta ja kullan kunniaa,
Tai isänmaa!

Juhani Aho - Severi Nuormaa

(Kirjailijan kuvaan "Joululyhteissä" 1899).

Sä ethän paho,
Juhani Aho,
Kun piirsimme tuohon kuvan?
Ei palstan täytteeks,
Mut miehen näytteeks,
Ja pyysimmehän me luvan.

Niin — näytteeks miehen,
Mi kansan tiehen
Loi viitat katajasta.
On oksat suuret,
Ja huimat juuret;
Ne viitat on viittoja vasta!

Ne siintävät julki,
Ja ne suoraan kulki
Päin korpea, suota ja selkää;
On määrämme loitos,
Lie raskas se koitos —
Mut eksymist' emme pelkää.

Kun viitat on vankat,
Ja vartiot sankat,
Ja tulet kukkuloilla.
Jos herpoisi työkin,
Ja jos yltäisi yökin —
Me jatkamme aamun koilla!



Kuva Copyright © Ninara - Creative Commons.

Vanha mökki - Severi Nuormaa

Kun sinut muistan, niin jo värähtää
Sielussain omituinen onnen soitto;
Järvellä aallot armaat läikkyää,
Ja pihamaalla perhot väikkyää,
Ja kallioilla hehkuu aamun koitto.

Ja aamuruskon säihke kirkastuu,
Ja mökistäni saapi kultalinna,
Min pihall' leikkii prinssi hymysuu,
Ja kuningatar kaunis kumartuu
Sen puoleen, silmä välkkyin ihaninna.

Ja min' oon hohtolinnan prinssinen,
Ja kuningatar se on äitikulta.
Ken linnaan veis mun vielä hetkeks, ken?
Ja sois mun nähdä välkyn silmien,
Tuon välkyn äidinrakkauden tulta!

Oi, sinne kotipirtin hämäriin,
Ja vuotehelle kaikkein rakkaimmalle,
Jons' äidin silmä valvois nukuksiin! —
Mut siell' on ovet lyöty laudoin kiinn',
Ja isä, äiti viety mullan alle.

Toivioretki - Severi Nuormaa

Me kuljemme kirkkotiellä,
Kun aamu on kirkkainnansa,
Kun kaikki on hiljaa siellä,
Ja kun poikessa viel' on kansa.

Me siirrymme hautausmaalle,
Siell' lemuu ruusujen tuokse,
Ja istumme pihlajan alle
Tuon vanhan ristin luokse.

Ja kuolemanristin juureen
Ma vaivun elohon omaan,
Ma haivun onneen suureen
Ja kaihoon sanattomaan.

Ja mist' on riemuni siellä?
Mä sylihin lastani suljen.
Ja mist' olen murhemiellä?
Mä isäni haudalla kuljen.

Edelweiss - Severi Nuormaa

Alppien tyttönen antoi sen,
Tyttönen tummatukka.
Hältä se mulla muistona on
Vienoinen vilukukka.

Kalpea kukkanen edelweiss,
Kukkanen ikilunten, —
Vilukko toivoini valkeain,
Lumikki lempeni unten!

Kaksi kukkavihkoa - Severi Nuormaa

He koristivat mun kukkasilla,
Lemmikeillä ja resedoilla
Ja hienoilla heinän helpehillä
Ja ruususilla
Ja vienoilla violoilla.

Ja toinen lausui: "Sun lauluistasi
Sekin yks on niin nätti, että"…
Mut toinen taas oli veitikas:
"Täm' on kaikesta siitä", hän ilkkui näin,
"Jota et ole laulanut, ystäväin".
Mut hälle ma pilkat kostin,
Kun kihlat hälle mä ostin.

Ruskea tukkani - Severi Nuormaa

Ruskeatukkaista pikkuruistani.
Naurusuistani,
Voi sua veitikka vieno!
Kuinka sa mun niin hullusti hurmasit,
Sitte mun suuret toivoni surmasit,
Sinäkin, sinäkin pieno!

Hurmasit silmillä vilkkuvaisilla,
llkkuvaisilla,
Hurmasit kesää pitkin.
Syksyllä sitte sä toisen kihlasit,
Silloin niin sä mun sydäntäni vihlasit,
Että mä oikein itkin!

Joululaulu - Severi Nuormaa

Joulu armas on joutununna,
Joulu-ilta kulta.
Himmeli heiluu pöydän yllä,
Kynttilöiss' on tulta.

Piltti pienoinen hymyhuuli
Kuiskii maahan rauhaa.
Ulkona vinkuu vinha tuuli,
Merten aallot pauhaa.

Kuiski rauhoa, piltti pieni,
Kuiski, kultahapsi, —
Että sen kuulis suuri Luoja,
Kuulis ihmislapsi!

Piltti pieni on seimessänsä,
Uinuu ruusuist' unta.
Ilma on kylmä, yö on musta,
Ikkunoiss' on lunta.

Elämä - Severi Nuormaa

Päin tuulista, tummaa taivalta uhmii
Kulkija muuan. Minnekkä tie?
Onnelan saariin, rauhalan rantaan,
Sinne, mä toivon, vie tämä tie.

Ja jos kerta sen rakkahan rauhan sa saisit
Sun mielesi taas olis taisteluun!
Ja jos löytäisit etsimäs onnelan saaret,
Sä itkien kaipaisit — etsintääs.

Ritariaikaan - Severi Nuormaa

On Don Quixote jo kuollut ja Sancho Pansa,
Nuo entisajan sankarit urhoisat, oivat,
Mut ritareita vieläkin täynnä on kansa,
Ja sotahuudot raikuu ja torvet soivat.

Ja tuulimyllyt myös ovat entisellään,
Ja moni mies on aasilla ratsastamassa;
Ja nykyajan urholla kyllä, jos kellään,
On laumantäysi lampaita armeijassa.

Pojalleni - Severi Nuormaa

Sun elos olkoon,
Niin toivon sullen,
Kuin linnunpoian
Suviaamun tullen.

Kun herätessä
Tuli päivyt luokse,
Ja ilmat valtas
Niin vieno tuokse.

Kun laulut helkkyi
Niin joka puolin,
Ja siskot lempi
Niin hellin huolin.

Kun taivas näytti
Niin loistavalta,
Ja siipi tuntui
Niin kantavalta.

Ja niinkuin sitten,
Kun kesää kesti,
Se ylös lensi
Niin tulisesti,

Niin siekin, lapsi,
Kun taivas siintää,
Et unelmias
Saa maahan kiintää,

Vaan lennä sinäkin
Linnun lailla,
Ja siivet harjoita
Kaukomailla!