Paavo Cajander

Paavo Cajander, syntynyt Hämeenlinnassa 1846, filosofian maisteri, kirjailija, on kirjoittanut ihania runoja sekä erittäin taitavasti suomentanut varsinkin Shakespearen näytelmiä. (K. Raitio)

Runot: Toivoni - Iloa ja huolta - Poissa on kulta - Elämä - Oi, jos oisi - Unien maissa - Sormien lävitse - Tähdet - Viihdytystä - Tähti.

Toivoni - Paavo Cajander

Oi, jos mul olis’ linnun siivet,
halki pilvien lentäisin,
tähtitarhojen kultaniidet
Suomen korpihin johtaisin.

Jokivarret ja vetten partaat,
laaksot, tunturit henkineen,
lehdot, nurmet ja vuorten kaltaat
loisin kultaan ja kukkaseen.

Sitte laskisin tähtirihman
aallon helmahan helkkymään,
tähtirihman ja sädevihman
toisin aaltohon välkkymään.

Niin, kun jättäisin pilven harjat,
tähdet aalloista loisteleis’,
tähdet loistais, ja sädesarjat
taivaan talohon mielen veis’.

Iloa ja huolta - Paavo Cajander

Kun aamun koi
Maan kultiin kaarittaa,
Kun kannel soi
Ja linnut säveltää;

Tuon sovitan
Oloosi, synnyinmaa,
Uus aamuhan
Noin sullei sarastaa.

Taas koittaret
Kun kiertää lounahan,
Maan kukkaset
Kehittäin kuorestaan;

Ma mietin: noin
Sa pukeut kukkihin,
Noin kerran koin
Luo päiväks Suomikin.

Mut umpeen kun
Käy päivän pyörä tuo,
Kun sulkuhun
Teränsä kukka luo;

Niin silloin lyö
Surusta rintan': oi!
Noin synkkä yö
Myös kansat kattaa voi.

Poissa on kulta - Paavo Cajander

Taivahan silmä entää
Purppuravuoteelleen,
Perhonen lepoon lentää
Kukkaseen;
Pyydä ei muuta:
Mett' unimaljasta jois,
Suikkasee suuta,
Nukkuu pois.

Taivaalla tähdet kulkee
Kuutamo kattaa maan,
Patjahan impi sulkee
Suortuviaan;
Silm' iskee tulta,
Rinta se riehuu ja lyö
Poissa on kulta,
Pitkä on yö!

Elämä - Paavo Cajander

Voi kuinka tääll' on ihanaa!
Voi kuinka linnut pauhaa!
Ei huolta ole, kuolemaa,
Tääll' elo tyynt' on rauhaa;
Niin tääll' on koti armahin,
Tääll' äiti, täällä kultakin.

Näin poika miettii. Armahat
Nyt tunteet rinnan täyttää,
Ne helkkyvät, ne pauhaavat,
Kuin soinnult' elo näyttää.
Mut tuskin aikaa vierryt on,
Ne raukee hajasointohon.

Syys tulee, kukat maaksi lyö,
Ja linnun äänet raukee,
Talv' ehtii, syksyn jätteet syö,
Ja tuonen ovet aukee,
Heilt' tuskin muisto säilöön jää,
Ett' oli kulta=aikaa tää.

Ja voitost' telme kiihon saa,
Se myrskyt irti kiskoo;
Ja laineit' tuuli kuohuttaa,
Ja venhett' aallot viskoo.
Ja elämä se riehuu näin
Ja rientää yhä eteenpäin.

Sit' asettamaan riitä ei,
Ei miel', ei miehen järki;
Se monet mietteet kuohuuns' vei
Se monet järjet särki;
Mut purjeit' taidoin käytä vaan,
Niin tyyneen pääset satamaan.

Ja siell' on taasen ihanaa,
Ja siellä linnut pauhaa.
Ei huolta ole, kuolemaa,
Siell' elo tyynt' on rauhaa,
Niin siell' on koti armahin,
Siell' äiti, siellä kultakin.

Oi, jos oisi - Paavo Cajander

Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta,
Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa.

Mieli ois kuin päivänpaiste, aatos huolta vailla,
Korkealle liiteleisi ilman kotkan lailla.

Soitellen ma kulkisin ja laulain päivätöillä,
Kullan kuva mielessäni nukahtaisin öillä.

Metsät tieltä siirtyis pois ja rymähtäisi kuusi,
Kunhan kankaan kainalossa pirtti nousis uusi.

Sinne kullan saattaisin ma kurkihirren alle,
Liedestä kun ensi sauhu nousis taivahalle.

Ja kun sieltä oman kullan kirkkohon ma veisin,
Kadehtien lintusetkin meitä katseleisi.

Nurmen heinä helkkyisi ja kukat kumartaisi,
Kumartaisi kukkaset ja tuomet tuoksahtaisi.

Oi jos oisi, niinkuin muilla, mulla oma kulta,
Vilisten kuin virran juoksu luistais aika multa.

Unien maissa - Paavo Cajander

Ol' eloni outo kantaa,
Pois rauha ol' itsestäin;
Näin silmäten taivaan rantaa
Siell' auringon laskevan näin.

Ja kulta= ja purppuraverhot
Sen katteheks kierrettiin,
Ja pilvet, kuin kukkahan perhot,
Sen vaipuivat siimeksiin.

Elon mailta se näkö mun sulki,
Ma hukuin sen purppuraan,
Ja taivaalla tähdet kulki,
Ja kuutamo kattoi maan,

Ja kahlehens' irroittaissa
Kuin kotka lens aatteeni mun,
Ma lepäsin kukkien maissa,
Luon' istuimen kirkastetun.

Löin painia enkelin kanssa,
Elon immeltä suutelon sain
Nous aurinko loistossansa,
Mä heräsin taivaastain.

Mä heräsin maallen tälle,
Maryn helmaani suljin taas,
Soin enkelin muiskun hälle,
Ja—taas olin unien maass'.

Sormien lävitse - Paavo Cajander

Jos sua päivän silmä häikää,
Kätes mättää eteen vaan,
Sormien lävitse katsoin
Kaikki vaihtuu purppuraan.

Sydäntäs jos toukka kalvaa,
Jos sua tuntos ahdistaa,
Sormien lävitse katso,
Ne sun kullaks kuvastaa.

Äitiäs jos konna pilkkaa,
Lapses, veljes orjiks myö,
Sormien lävitse katso,
Niin on työnsä veljen työ.

Ja jos äitis veriin sortuu,
Mitä siitä huoataan,
Sormien lävitse katso,
Kaikki vaihtuu purppuraan.

Sulje silmäs, sulje tuntos,
Nauti itsees, juo ja syö,
Vaan kun vihdoin silmäs avaat,
Saattaa olla synkkä yö.

Tähdet - Paavo Cajander

Heloittain taivahalla
Kimaltaa tähtivyö;
Niin kirkkaasti ne loistaa,
Kun maass' on musta yö.

Mut toinen tähtisarja
All' ilmanrannan on,
Se tumman kuusimetsän
Kätkeytyy varjohon.

Asuntoj' autuaitten
On tähdet taivasten,
Mut tähdet taivaan alla
Kotoja rakkauden.

Kun rakkaus maassa syntyy,
Sanotaan, putoo näin
Autuuden maasta tähti
Majahan lempiväin.

Mut tähteä kas tuolla:
On sarjan kirkkain tuo.
No, hepo, juokse, lennä
Mun armaiseni luo!

Ma helmahansa tahdon
Murheeni vajottaa
Ja hetkeks saada rauhaa
Ja hetken rakastaa.

Ja sielun sielun kanssa
Sulattaa yhtehen
Ja lemmen siivill' lentää
Kotihin autuuden.

Viihdytystä - Paavo Cajander

Nukkumaan sua tuuditan,
Niinkuin vanhempi lastahan.
Nuku turvissa enkelein,
Nuku, mun sydämmein!

Puhdas lumi jo peittää maan,
Luonto vaipuvi nukkumaan,
Huurrevaippahan pukeutuu
Koivu ja pihlajapuu.

Tilhikin, siiven alla pää,
Pihlajassa jo levähtää,
Huoli ei hyörinästä maan,
Rauhassa nukkuu vaan.

Nuku sinäkin, sydämmen',
Niinkuin tilhinen oksallen,
Niinkuin pihlaja uinahtaa,
Kuin lumen alla maa.

Rukoilen minä taivasta
Säälimään sua vaivaista,
Lunta päällesi vihmomaan,
Lunta puhdasta vaan.

Tähti - Paavo Cajander

Ma taivahalle katselen
Ja katselen sua, tähtönen,
Ja pienoinen vaikk' olet vainen,
Ain' olet minust' ihanainen.

Kun kirkkaan välkkynäsi nään,
Niin rintan' alkaa sykkimään,
Ja tunne oudonlainen minuun
Käy aina kun ma katson sinuun.

Se rakkaus on, sanotaan,
Mi silmistäs luo loistoaan,
Ja rakkauden tuli pyhä,
Se povessasi palaa yhä.

Ja kirkas valo auringon
Se sinun lemmittysi on,
Ja tämän valkeuden laina
Se matkallas sua johtaa aina.

Ja kohti määrääs riennät vain,
Tien pituutta et kysy lain,
Et kysy, millaiset on alat,
Sä toivot vaan ja lemmit, palat.

Oi, kirkas pieni tähtönen,
Ma välkkynääsi katselen,
Ja aina kun ma katson sinuun,
Käy tunne oudonlainen minuun.