J. H. Erkko (1849 - 1906) oli kansallisen heräämisen ajan keskeisiä lyyrikkoja. Erkko valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista ja aloitti
kirjallisen tuotantonsa valoisan idealistisessa hengessä. Hän kirjoitti kansanlaulunomaisia, kepeitä runoja, joiden aatteellisena pontimena on
kansallisuusaate. Monet Erkon isänmaallisista runoista ovat irtautuneet tekijästään ja muuttuneet miltei yhteisomaisuudeksi. Tunnetuimpia
hänen runoistaan ovat ”Kansalaislaulu” (”Olet maamme, armahin Suomenmaa”), ”Hämäläisen laulu” (”On mulle Suomi suloisin,/Vaan Häme siitäi kallihin!”)
ja ”Jouluaatto” (”No, onkos tullut kesä/nyt talven keskellen?”). Näytelmissään Erkko käsitteli myös aikansa yhteiskunnallisia ongelmia ja uskonnollisia näkemyksiään. (Doria)
Runot: Kansalaislaulu (Olet maamme armahin Suomenmaa) - Hämäläisten laulu - Vanha mummo - Keväällä - Tyynellä järvellä - Syyslaulu - Ranskan tyttö -
Käynti kotikylässä - Unessa - Yöllä - Se tyttö - Yksin.
2. Kodin ympäri viljavat vainiot
kalarantoja kaunistais,
Jalon kansan kuntoa laulelmat
yli aaltojen kuljettais.
3. Saisi kuulla maailma kummakseen,
miten täälläkin taistellaan,
pyhän, kauniin, oikean voitollen
ilojuhlina riemuitaan.
4. Kuinka kansa, pieni ja köyhäkin
edistykselle uhria toi,
ihanteen, jalon aatteen alttariin
rovon viimeisen kantaa voi.
5. Kuinka uskaltaa sekä toivoa
tämä kansa on tohtinut,
vaikka vallitsi nälkä, kuolema,
valo maast' oli sammunut.
6. Tohti toivoa sekä voittaakin,
valon temmata soihdukseen;
omat laulunsa nostaa kuultaviin
ihanimmaksi oppaakseen.
7. Ja se kuinka nyt kuohuu nuoruuttaan
kuni kihlattu morsian.
Vapautta se häiksensä valmistaa
tulevaisuuden juhlahan.
8. Sitä varten kansa nyt kilvan käy
isänmaallensa uhraamaan,
valon liedellä nuoriso valmistuu
toivon-aikoja ohjaamaan.
9. Nosta, nosta jo henkesi kahleistaan,
satavuosia sortunut!
Kansa yksi on Suomessa, yhdellen
voiton arpa on langennut.
10. Työhön, työhön yhtenä kansana siis
rehellisehen, arvoisaan!
Saman maan, saman kansan onnellen
joka korsikin kannetaan.
11. Kuka kurja hylkien silmäilee
suuriarvoinen alhempaan?
Saman arvon, kunnian ansaitsee,
joka mies on paikallaan!
12. Kaikki, kaikk' ylös yhtenä miehenä nyt
Suomen onnea valvomaan!
Hetken työ tuhatvuosihin vaikuttaa,
isänmaahan ja maailmaan.
Hämäläisten laulu - J.H. Erkko
1. On mulle Suomi suloisin,
vaan Häme siitä kallihin!
|: sen tuskin tiedän vertaista,
niin kaunista, niin herttaista
kuin kulta Hämeen maa!
2. Lempeitä laaksoin lehtoja
ja lintuin laulupuistoja
|: ja marjaisia kankaitaan
en unhottaa voi milloinkaan -
oi Hämeen kallis maa!
3. Oi Hämeen pellot viljavat
ja kasket kullan loistavat
|: ja tuhannet sen tuomikot,
sen niityt, norot, varjostot!
Ei maata vertaistaan!
4. Kuin taivas tääll' on loistoisa
ja iltatähti kultaisa,
|:ja ruskot yhtä runsahat,
syysöiden sähköt leimuvat
ja talvet suojaisat!
5. Ei impee missään rakkaampaa,
ei siveempää, ei jalompaa,
|: kuin Hämeen valkotukkainen,
tuo sinisilmä neitonen
on rusoposkinen.
6. Ja kansaa kussa löytänen
niin jäykkää kuin on Hämehen,
|: niin vakavaa, mi auraltaan
ei suotta siirry milloinkaan,
halveksi säätyään.
7. Jos miestä missä tarvitaan
maan eestä vaikka kaatumaan,
|: niin uljaita on urhoja,
on järkeä, on kuntoa,
jos toimeen tartutaan.
Vanha mummo - J.H. Erkko
Kasteli kukkaa vanha mummo,
Kukkaa ikkunalla.
Missä on tyttösi, vanha mummo?
Kaukana maailmalla."
Tiedätkö millä hän kulkee tiellä,
Vaivainen mummo kulta?
Tiedä en, maailma taisi niellä,
Taikka jo peittää multa:
Kastelen kukkaa, armastani,
Muistelen tyttölasta,
Tuskinpa jälleen puhdastani
Löytänen maailmasta.
Keväällä - J.H. Erkko
Yökynttilänne pankaa pois!
Jo päivä täyttää loukot,
Maailman valtaa valkeus,
Elämä johtaa joukot.
Se luodut henkiin nostattaa,
Jäät sydämmistä sulattaa.
Miss' ennen hohti kylmä jää,
Siin' nousee lämmön asteet,
Jumala ilmaan hengittää,
Luo pilvet, kaataa kasteet:
Elämän virrat lonsiaa
Ja viljavoituu hengenmaa.
Maa pohjan vaihtuu etelään,
Ikuisen kesän maaksi,
Ja hetki lietsoo lempeään,
Luo kansan autuaaksi:
Yks toistaan tuntee veljekseen,
Elämän armaaks isäkseen.
Jumalan, joka lapsissaan
Itsensä ilmi antaa,
Kuin kotka siipipankoillaan
Kaikk' ihmisheimot kantaa,
Heit' tekee verraks toisilleen
Ja omaisiksi itselleen.
Heit' yhdistää kuin perhettä,
Joll' yhteiset on juuret,
On tarkoitukset ylhäällä
Ja perimykset suuret:
Maa aina valmis hedelmiin
Ja uusiin kevätkukkasiin.
Tyynellä järvellä - J.H. Erkko
Nuo taivaan hopeavuoret
Ja kultaiset kunnahat
Syvyyden kirkkaudesta
Niin tyyninä loistavat.
Ja syvyys rantojen paltaat
Niin kauniisti kuvastaa,
Ett' aivan henkeä hurmaa
Tää armas aaltojen maa.
Tuon tahtoisi kaiken kauniin
Mun sieluni omistaa
Ja unhotuksien aaltoon
Maan kurjuuden painaltaa.
Vaan noin sulorunsas rauha,
Kuin järvikin heijastaa,
Se taisteluiden on tuoma,
Sit' ilmaiseksi ei saa.
Syyslaulu - J.H. Erkko
Niin synkkä, kylm' on päivä,
On syys jo Suomessa.
Kun säilyis toivontuike
Sydämmen pohjassa!
Pois väistyi laululinnut
Niin kauas Suomesta.
Kun säilyis laulunhenki
Sydämmen pohjassa!
Ei kukka päätään nosta,
Se vaipui turpeesen.
Kun nousis raitis mieli,
Sydämmen kukkanen!
Palaa ne linnut vielä,
Kohoo ne kukkaset,
Elämä vaan kun valtaa
Sydämmen syvyydet.
Viel' armas päivä nousee,
Valaisten Suomea,
Kun säilyy valo ja lämmin
Sydämmen pohjassa.
Ranskan tyttö - J.H. Erkko
Imi viiniä hän jo äidistään,
Joi janoon sitä ja syödessään.
Niin kasvoi kuutehentoista.
Nyt on hän viiniä puhdasta,
Sitä hehkua enin huulilla.
Moni lie jo juopunut noista.
Niin kuohuu nyt hänen luontonsa
Kuin puhtahin Ranskan sampanja.
Se kirpoaa yli laitain.
Senvuoks' ei siedä hän kahleita,
Ei jähmettyneitä muotoja,
Vaan kapsahtaa yli aitain.
Käynti kotikylässä - J.H. Erkko
Kun kuljin kotilaaksoon,
Sit' tuskin tunsinkaan.
Siell' oli kaikki toisin
Ja uutta kerrassaan.
En vanhaa nähnyt muuta
Kuin kuun ja päivyen
Ja vanhat valtatuulet
Ja virran savisen.
Maa, pohjaltansa vanha,
Myös näytti muuttuneen:
Nyt suurusviljan antaa,
Mut ennen ohdakkeen.
Se mökki, jossa synnyin,
Matala, ränstynyt,
Se uuden uljaan tieltä
Jo pois on väistynyt.
Ja naapuritkin vanhat,
Nyt nuoren näköiset,
Ei niinkuin ennen juopot,
Vaan selvät, puhtoiset.
Kapakkarähjän kohtaan
On koulu noussunna:
Ei kuulu rekivirret,
Vaan laulu sointuisa.
Myös kirkko, "koulun äiti",
On uusi seiniltään.
Mut ken se siellä nyyhkii
Ja itkee yhtenään?
Kaikk' uudistuu ja nuortuu,
Siis miksi huudellaan,
Ett' uusi polvi kaataa
Kumohon kaikki vaan?
Jos ränstyneet se kaataa,
Niin uutta rakentaa.
Myös sen työt aikanansa
Uus suku uudistaa.
Unessa - J.H. Erkko
Sinua suutelin unissani.
Niin puhdas oli se kohtaus.
Olin äärettömästi onnellinen.
Niin syvä oli se rakkaus.
Ei himon hiutua karkeata
Viel' yhtynyt siihen suudelmaan,
Vaan murheen sortama mieli siinä
Sammutti onnenjanoaan.
Mut sitten erosimme — sin' itkit
Ja minua vihloi niin haikeaan.
Sen teki aatos, tuo julma aatos,
Ett'emme yhtyisi milloinkaan.
Yöllä - J.H. Erkko
Nuku, armas, siellä kotosella,
Sisko kultasesi kupehella.
Silmiesi sinitaivosen
Kattaa kansi tummaripsinen.
Unelmista
Suloisista
Punehtuvat poskuesi,
Rauha täyttää sydämmesi.
Sydäntaivahasi kirkkahan
Uni verhoo untuvainen.
Sinust' annan kaiken maailman,
Ollessas noin ihanainen.
Mutta yö sun näkee vainen.
Se tyttö - J.H. Erkko
Hän yritti lehteä puusta,
Tuo viehkeä tyttönen.
Hän yritti lehteä kauan —
Ei käynyt se kätehen.
Min' aattelin: riemastuttaa
Voin tyttöä — ruhjaisin
Puun lehvän ja hälle annoin.
Hän otti ja kiittikin.
Mut halp' oli hälle lehvä,
Sen lehtoset halvat vaan:
Ne leikkien maahan riipi
Ja tallasi jaloillaan.
Yksin - J.H. Erkko
Yksin istun ja armastelen
Luonnon suurta maailmaa,
En voi kuiskata kullalleni
Mitä tunnenkin ihanaa.
Yksin astelen murhemielin,
Olen matkalla murtua.
Kenen kanssa voin neuvotella,
Kuka tahtoisi kuunnella?
Yksin aattelen lentomielin
Kauas taakse ja eteenpäin,
Syvällenkin ja korkealle —
Mutta yksin, vain yksinäin.
Yksin eksyn ja erhetynkin,
Yksin nousen ja lankean,
Yksin, itseeni luottamalla,
Työni, matkani suunnitan.
Lämmint' etsin tok' ympäriltä,
Rakkautta tok' ikävöin:
Senpä puute on kurjuuteni,
Siitä kärsin mä päivin, öin.
© tiedonportailla.fi