Ilmari Kianto, kuva Museovirasto.

Ilmari Kianto

Ilmari Kianto (vuoteen 1906 Calamnius; 7. toukokuuta 1874 Pulkkila – 27. huhtikuuta 1970 Helsinki) oli yksi 1900-luvun alkupuoliskon huomattavimmista suomalaisista kirjailijoista. Käsitys Ilmari Kiannon kirjailijanurasta kietoutuu monella tavalla kirjailijalegendaan, jonka Kianto itse loi pitkän ja vaiheikkaan elämänsä aikana. Oman kirjailijakuvansa hän kanonisoi muistelmissaan, joita ilmestyi 1920-luvun lopulta 1950-luvulle. Kiannon elämä sinänsä oli suuri romaani. Jälkimaailma muistaa hänet erityisesti yksityiselämän värikkäistä käänteistä, rahahuolten piinaamasta korpikirjailijan roolista, provokatorisesta antikristillisyydestä, venäjänkielisestä viestistä talvisodan aikana venäläisille joukoille, kahdesta romaanista Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924) sekä Kainuun maakuntalaulusta Nälkämaan laulu. (Maria-Liisa Nevala)

Runot: Pikku-Inkerin laulu - Yöpurjehtija - Karjalan tyttö - Idylli - Rantakoivulleni - Pappilan tiellä - Kesälaulu - Älä sinä tyttö ja älä sinä tyttö! - Lumimyrskyllä - Turjan tyttö.

Pikku-Inkerin laulu - Ilmari Kianto

Tiu tau tilhi!
Mamman ryytimaassa,
Jokos sinä lensit
Syömähän taas!

Syö, syö tilhi
Punapihlajaani,
Heitä Inkerille
Pikkuisen myös!

Onko sulla kylmä?
Älä lennä poikkeen:
Minä haen vanttuut,
Turkinkin tuon!

Yöpurjehtija - Ilmari Kianto

Yötuuli lauha puhaltaa
Mun kotilahdeltain,
Viel' illan rusko punastaa
Mun valkopurjettain.

Mun purteni — se kehtoni
Ja tuuli tuutijain,
Yön taivas yksin äitini
Ja aalto, armahain!

Karjalan tyttö - Ilmari Kianto

Lipise, lipise järven laine,
Kohise korven koski!
Tyttöni mun on karjalainen
Ja punainen sen on poski.

Tytölläni on sirkut silmät
Ja suortuvat ilman paulaa,
Tyttöni nuoren olkapäillä
Kevään leivoset laulaa.

Kun minä vien sen venheeseen
Ja kiertelen saaren rantaa,
Sorsat sen jäljessä soutelevat
Ja kaihonsa hälle kantaa.

Kun minä nostan sen keinuhuni
Ja kiikutan tahdillensa,
Kuuset sen kutreja riitelevät
Ja heiluvat hiljallensa.

Lipise, lipise lemmen laine,
Kohise onneni koski!
Tyttöni mun on karjalainen
ja punainen sen on poski.

Idylli - Ilmari Kianto

Sininen sauhu se taivaalle kiirii,
Pääskyset lentelevät.
Tyyni on lahti, vaiti on viiri,
Haavat vain hiljaa lipisevät.

Oi mikä ilta,
Unelmain ilta,
Tuutunen tunnelmain!
Täällä mä tahdon
Elää ja kuolla
Maailman unhoittain!

Rantakoivulleni - Ilmari Kianto

Rantakoivu, ritvakoivu,
Tuuletarten tuutima,
Vienon illan vilvehessä
Voi, kuin sua lemmin ma!

Sinä mulle riemujani
Kesä-illoin soittelit
Sinä mulle murheitani
Syksy-öinä säistelit!

Rantakoivu, lemmenkoivu,
Suomen surumielen puu,
Riemun ritva, kaihon katve,
Kauniimpi kuin kaikki muu!…

Muu se täällä maailmassa
Murtuu, jäähtyy, unhoittuu —
Eipä murru muistoistani
Kotirannan koivupuu!

Pappilan tiellä - Ilmari Kianto

Pappilan tiellä on punainen silta
Ja korkea kuusikko-mäki
Muistatko, muistatko, kesä- oli ilta
Ja kukkui se kultainen käki?

Pappilan tiellä on punainen silta
Jo hiukkasen kallellansa
Siellä oon tanssinut joka pyhä-ilta
Mun nuoren neitoni kanssa.

Pappilan tiellä on punainen silta
Ja heiluva luhtaheinä —
Vaan kahden nuoren sydämmen silta
Se seisoo kuin vuoren seinä!

Kesälaulu - Ilmari Kianto

Ja nyt on kesä ja nyt on lämmin
Ja kuusessakin on kukka,
Ja nyt on heinässä hilpeät helpeet
Ja kahleitta impeni tukka.

Ja nyt on lintujen liiton aika
Ja kielojen kukinta-aika,
Ja vetreän metsän läpitse käy
Nyt vanamon tuoksun taika.

Ai auterepilvessä aurinko paistaa,
Ja tuulet ne lahdella untuu,
Ja karja se kaahlovi kaihloja syöden,
Ihan ihmeitä ilmassa tuntuu.

Ja nyt on kesä ja nyt on lämmin
Ja tyttö on avojalka —
Ja ei tällä poijalla paijat paina,
Kun kulkee se uima-rantaan!

Älä sinä tyttö ja älä sinä tyttö! - Ilmari Kianto

Älä sinä tyttö ja älä sinä tyttö,
Älä sinä metsähän lähde,
Kun olet koito ja kun olet keito
Sen sydämmen surusi tähden!

Älä sinä tyttö metsähän lähde,
Kun olet yksinäsi,
Vaan lähde sä sitten kun kerralla käy
Sun ainoa ystäväsi!

Aution metsänpä keskellä
On tyttöni linnunlainen:
Se riksuttaa ja se raksuttaa
Ja se on niin surevainen!

Lumimyrskyllä - Ilmari Kianto

Tuulen, tuiskun lapsi oon,
Vaikka kirkot kaatukoon!
Vaikka kaikki
Talot valot
Lumiryöppyyn sortukoon!

Voiman tunnen rinnassain —
Myrskyssä sen tunnen vain
Tuulispäissä
Jättiläissä
Temmeltelen riemussain!

Hei sä myrsky möyrysää,
Talven tyttö hurjapää!
Sä se vasta
Luonnon lasta
Oikein taidat viihdyttää!

Turjan tyttö - Ilmari Kianto

Ruijan rannalla Jäämeren seljältä raittihisti tuulee,
Tuulen huminata siellä yöt ja päivät kuulee.

Tuntureita Turjan tyttö peurallansa kiitää,
Kinoksissa pulkka kierii, lempeästi liitää.

Tuisku mailla myllertää jo risukoissa riehuu,
Tunturilla tuulispäissä heilani helmat liehuu.

Tuntureilla talvisaika on kuin kuohuva koski,
Mutta siellä sirkeneepi pulmuseni poski.

Kuule, kuule noita-neito, ota minut myötä,
Sinun kanssa katsella ma tahdon Lapin yötä!