Neitsyt Maria

Rukouksia

Rukoukset ovat toinen toistaan kauniimpia. Ne luovat tyyniä suvantoja arjen kiireiden keskelle ja kasvattavat uskoa tulevaan. Vaikka et koskaan itse rukoilisi, niin viivähdä joskus tovi jos toinenkin lukien rukousten äärellä.

Isä meidän

"Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."

Ennen ateriaa

"Siunaa, Jeesus, ruokamme, ole aina luonamme."

Aterian jälkeen

"Kiitos, Jeesus, ruuasta."

Pitkä rukous aamulla anivarhain

"Minä kiitän Sinua, taivaallinen Isäni. Jeesuksen kristuksen, Sinun rakkaan Poikasi kautta, että minua viime yönä kaikesta vaarasta ja vahingosta armollisesti varjellut olet; ja rukoilen Sinua, että minulle anteeksi antaisit kaikki minun syntini, joilla minä viime yönä Sinun mielesi rikkonut olen, ja myös tänä päivänä varjelisit minua kaikesta synnistä ja pahuudesta, että minun elämäni ja kaikki minun työni mahtaisi Sinulle kelvata! Sillä minä annan itseni, sieluni, ruumiini ja kaikki tyynni, kuin minulla on, Sinun haltuusi ja huomaasi. Sinun Pyhät Enkelisi olkoot minun kanssani ja älkööt kuhunkaan minusta luopuko! Sinun Pyhä Henkesi valaiskoon ja hallitkoon minua, ettei se paha vihamies, Perkele minusta mitäkään voittaisi! Aamen.

Oi Isä, tätä rukoilen,
mä kautta Poikasi, Jeesuksen.
Sä kuule rukoukseni,
ja täytä anomukseni!
Se on mun sieluni toivotus,
ja sydämeni huokaus."

Lyhyt rukous

"Jumala.
Pue minut mutta riisu kaikki turha.
Kiitos."

Lyhyt rukous

"Ota minulta pois tämä ahdistus, Herra. En jaksa enää."

Lyhyt rukous

"Jumala johdata!
Kiitos Jeesuksen nimessä."

Harras rukoilija

Aamurukous

"Jumala, kiitos aamusta. Kiitos sen tuomista mahdollisuuksista. Kiitos arkipäivän yksinkertaisista asioista: leivästä, maasta tuulesta ja vedestä, tavallisista ihmisistä, jotka heijastavat valoasi, musiikista ja hiljaisuudesta, rytmistä ja levosta. Siunaa tämä päivä. Ole minun kanssani."

Ruokarukous

"Jumala, siunaa meidät ja nämä sinun lahjasi, jotka suuressa hyvyydessäsi annat meille nautittavaksi."

Rukous

"Herra, tue meitä pitkin päivää, kunnes varjot pitenevät ja tulee ilta, kunnes kiireinen maailma lepää hiiskahtamatta ja elämän kuume on ohi, työmme tehty. Anna silloin, Herra, meille armossasi turvallinen asunto ja pyhä lepo, rauha kaiken päätteeksi; Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta."

Rukous häijyiltä lihan himoilta välttymiseksi

"Sinua Jeesus odotan,
sydämeheni halajan,
se valmista nyt itselles',
kelpaavaksi asuinsijakseks'!

Se Hengelläsi puhdista,
pyhitä, perin uudista!
Sen ovi sulje synniltä,
himoilta lihan häijyiltä!"

Rukous

"Anna pimeydessä kuulua lempeitä ääniä.
Ääniä, jotka kutsuvat lepoon ja peittävät pelon."
- Ulla Oinonen.

Lyhyt rukous

"Jumala ohjaa, ja näytä jokainen askel!"


Aamu-rukous

"Sun puolees, Herra, korotan
hartahan kiitokseni,
kun annoit päivän ihanan,
taas koittaa ilokseni.

Niin aamuruskon koittaessa,
kuin päivän laskiessa,
vahvassa olen turvassa,
suojassa laupiaassa.

Suo, että pysyn omanas,
Sun rakkautes tähden,
ja osallisna armostas,
kun vihdoin täältä lähden!"

Pyhän Birgitan rukous

"Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie."

Harras rukoilija

Aterian jälkeen

"Herra, kaikki ravitset,
tarpehemme taritset,
ruokaa annat ruumiille,
henkes sanan sielulle.

Kunniaks' siis sinulle,
ylennämme äänemme,
kiittäin Sua armostas',
laupe'ista lahjoistas'."

Rukous Jeesukselle

"Jeesus anna armiaasti,
työn ain' alkaa sinussa,
menestystä laupiaasti,
suo ja päätös suotuisa!
Jeesus, asu tykönän',
Sinuss' suo mun pysyvän!"

Rukous

"Rakas Jeesus, siunaa meitä.
Anna meille enkeleitä.
Siivillänsä meitä peitä,
älä meitä koskaan heitä. Aamen."

Rukous kodin suojaksi

"Suojaa, Herra, kotini,
anna sille armosi,
anna olla enkelein
vartijana kodillein. Aamen."

Ruokarukous

"Kädet ristiin liittäin,
sua rukoilemme,
sydämestä kiittäin,
eestä einehemme.

Siunaa joka muru,
armas antajamme,
poista puute, suru,
köyhyys kodistamme.

Monta joutui lasta
mieron taipaleille,
tulkoon taivahasta,
tarpeet myöskin heille."

Rukous Jeesukselle

"Jeesus, anna nimehes,
meidän tehdä kaikki työmme!
Jeesus, siunauksehes,
kätke päivämme ja yömme!
Anna kirkas sanasi,
meille tielle oppaaksi!"


Rukous isänmaan puolesta

"Maatamme, isänmaatamme,
varjele hyvä Luoja,
vahingot, vaarat estele,
ja ahdingoista suojaa,
suo vapautta, valoa,
suo kunniata, suuruutta,
Sä kaiken hyvän tuoja."

Aamurukous

"Sua kiitän, Jumalani,
kun yöllä suojelit,
kaikista vaaroistani,
armollas varjelit.
Nöyrästi pyydän vielä:
oi, multa köyhältä
apuas ethän kiellä
tänäkään päivänä."

Aamurukous

"Taas siunattu päivä nyt nouseepi,
jo näemme kirkkautensa,
se olkohon meillekin onneksi,
se tuokohon siunauksensa,
oi Jumala, meidät Sun armollas,
taas murheista, synnistä päästä."

Virsi 548: Tule kanssani, Herra Jeesus - Ahkeran ihmisen aamurukous

"1. Tule kanssani Herra Jeesus,
tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain,
tule vielä kun joutuu yö,
tule vielä kun joutuu yö.

2. Tule askele askeleelta
Minun kanssani kulkemaan.
Sua ilman en saata olla,
Pysy luonani ainiaan,
Pysy luonani ainiaan."


Sun armos', Jeesus

"Sun armos', Jeesus sielulleni,
kuin aamukaste vuotakoon,
ja virvoituksen tunnolleni,
Sun veres' Pyhä tuottakoon,
ett' uuden voiman siitä saan,
sun valossas' vaeltamaan!"

Rukous

"Mua Pyhä Henkes hallitkoon, ett' elää aina voisin,
niin kuin Sun Pyhä tahtos on, en tekis koskaan toisin,
oi Herra mua suojele, ja tekemästä varjele,
Sun käskyjäsi vastaan!"

Pieni aamurukous

"Hyvää huomenta, Jumala.
Herätä meidät ihmeeseen,
herätä meidät kauneuteen,
herätä meidät oikeudenmukaisuuteen,
herätä meidät rakkauteen."

Rukous

"Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan." - Paul Tillich

Rukous

"Sinun valosi sulattaa jään,
Sanasi rauhoittaa levottoman mieleni.
Pelkoni peittyy joelta nousevaan usvaan
ja aurinko kuivaa sen.
Herra, Sinä annat valosi, lämpösi ja leposi.
Kiitos."
- Markku Jalava.

Rukous

"Herra, kiitos, että kätket meidän kovuuteemme suojattoman lapsen, ja näin saamme kasvaa Sinun haavoittuvuutesi suojassa. Kiitos, että kätket meidän vihamme peleihin viattomuutesi, meidän ahneuteemme nöyryytesi, tylyyteemme arjen onnen pienet, sädehtivät muruset. Kiitos, että kätket kaikkeen kärsimykseemme oman henkesi kärsivällisyyden." - A.-M. Raittila

Rukous

"Herra, nyt olen ahdistuksessa eikä sydämeni voi hyvin, vaan tämä kärsimys vaivaa minua paljon. Herra, pelasta minut, sillä mitä minä voisin ilman sinua? Auta minua, Jumalani, niin en pelkää, vaikka kuormani tulisi kuinka raskaaksi tahansa. Kunpa kestäisin kärsivällisesti kunnes myrsky menee ohi ja sää selkenee." - Tuomas Kempiläinen

Aamurukous

"Rauhassa olen maannut,
kiitos Luojalle!
Uudet voimat saanut,
kunnia Hänelle!"

Rukous

"1. Sä Herra, elomme
ja kaiken hyvän lähde,
ain' ole apumme
Sun laupeutes' tähden!
Sun hyvyydestäsi
meill' aina elo on,
ja Sinun armosi
suo meille ravinnon.

2. Siis älä lahjojas
Sun ota pieniltäsi,
äläkä apuas,
kun vihollisen käsi
tuhoa uhkaapi.
Vaan auta armosta,
ja hyvyydestäsi
Suo meille tarpeita."


Rukous

"Taivaallinen Isä, en pyydä terveyttä enkä sairautta, en elämää enkä kuolemaa vaan sitä että käyttäisit terveyttäni ja sairauttani, elämääni ja kuolemaani sinun kunniaksesi ja omaksi autuudekseni. Sinä yksin tiedät, mikä minulle on hyödyksi. Sinä yksin olet Herra. Anna minulle tai ota minulta, mutta auta minua tekemään mitä sinä tahdot." - Blaise Pascal (1623-1662), matemaatikko, fyysikko, filosofi

Rukous

"Auta minua palvelemaan tunkeilematta,
auttamaan toisia
nöyryyttämättä heitä.
Anna minun tulla tutuksi pohjalle asti
kaiken kanssa mikä on matalalla
ja mitätöntä
että huolehtisin siitä
mistä kukaan ei kanna huolta
ja oppisin odottamaan, kuuntelemaan
ja olemaan hiljaa.
Tee minusta pieni ja niin köyhä,
että toisetkin voisivat auttaa minua."
- Huub Oosterhuis

Rukous Herralle

"Herra, ota minusta pois kaikki, mikä erottaa minut sinusta.
Herra, anna minulle sitä, mikä vie minua lähemmäksi sinua.
Herra, tyhjennä minut itsestäni ja anna itsesi minulle."
- Mikael Agricola

Pyhäaamun rukous

"Kiitos tästä pyhäaamun rauhasta
Kiitos harmaasta pilvisestä aamusta.
Siunaa ja varjele meitä tänäkin päivänä
Anna sovintoveren suojelus ja turva tähän päivään ja elämään.
Jeesuksen Kristuksen nimessä aamen."


Rukous

"Jumala, anna minulle hyvyydessäsi itsesi, sillä Sinä olet minulle kylliksi. Mitään vähäisempää en voi pyytää, mikä olisi Sinulle kunniaksi. Ja jos pyydän jotain vähäisempää, puuttuu minulta aina jotain. Vain Sinussa minulla on kaikki. Aamen." - Juliana Norwichlainen

Rukous

"Rakas Herra, anna minulle iloinen mieli, että meillä olisi tosi hauskaa. Sillä tämäkin kaikki on sinun lahjaasi, joka ei tulisi itsestään, ellet sinä sitä antaisi. Siksi pyydän Kristuksen tähden, anna minulle iloinen mieli, anna puhdas ilo, että olisin tänään ystävieni seurassa hyvällä tuulella, syntiä tekemättä. Aamen." - Martti Luther

Rukous

"Paljon olet minulle antanut. Yhtä vielä pyydän: kiitollista sydäntä. Ei vain silloin kun minulle sopii, ikään kuin siunauksista olisi vapaapäiviä. Anna minulle sydän, jonka jokainen sykähdys ylistää sinua. Aamen." - George Herbert 1593-1633

Rukous

"Hengittäköön Jumala meissä ja meidän keskellämme jotta näemme pyhän toistemme kasvoissa.

Laulakoon Kristus meissä ja meidän keskellämme jotta aavistamme armon tuoksun arjessamme.

Tanssikoon Pyhä Henki meissä ja meidän keskellämme jotta löydämme kauneuden hyvyyden ja omastamme jakamisen ilon.
Aamen"
- Irja Askola

Rukous

Iltarukouksia

Iltarukous

"Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi."

Iltarukous

"Päivän touhut taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan, peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala. Siunaa meitä kaikkia."

Iltarukous

"Nyt päättyi päivä armas,
yö joutui eteemme,
vaan Herra Jeesus rakas,
ain' asu kanssamme!

Uskomme vahvista,
ja suojassasi meitä,
vaaroissa kätke, peitä,
Suo lepo rauhaisa!"


Rukoilija

Iltarukous - ortodoksit

"Herra, meidän Jumalamme! Anna minulle sinun hyvyytesi ja rakkautesi tähden anteek­si syntini, jotka olen tänä päivänä tehnyt teoin, sanoin ja ajatuksin. Anna minulle rauhallinen ja levollinen uni. Lähetä enkelisi varjelemaan ja suojelemaan minua kaikesta pahasta, sillä sinä olet meidän sielujemme ja ruumiidemme suojelija, ja sinulle me kunniaa kannamme, Isä, Poika ja Pyhä Henki nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen."

Lutherin iltarukous

"Kiitän sinua, taivaallinen Isäni, Jeesuksen Kristuksen, rakkaan Poikasi kautta, kun olet tänäänkin armollisesti suojellut minua. Rukoilen sinua: Anna minulle kaikki syntini anteeksi, kaikki, mitä olen tehnyt väärin. Varjele minua tänäkin yönä. Minä annan itseni, ruumiini ja sieluni, ja kaiken sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon kanssani, ettei paha vihollinen saisi mitään valtaa minuun."

Iltarukous - ortodoksit

"Kristuksen enkeli, pyhä varjelijani, sieluni ja ruumiini suojelija. Anna minulle anteeksi kaikki syntini, jotka olen tänään tehnyt. Päästä minut joka ainoasta minua vastustavan vihollisen kavaluudesta, etten millään synnillä vihas­tuttaisi Jumalaani. Rukoile minun, syntisen ja kelvottoman palvelijasi puolesta, että tulisin otolliseksi kaikkein pyhimmän Kolminaisuuden, Herrani Jeesuksen Kristuksen Äidin ja kaikkien pyhien laupeuteen ja armoon. Aamen."

Iltarukous

"Päivä sammuu iltaan, yöhön.
Hiljennymme viime työhön.
Nöyrä pyyntö Luojallemme:
Tule, Isä, turvaksemme.
Enkeltesi suojan saamme.
Nimessäsi, Jeesus, aamen."


Rukous

Iltarukous

"Suojele meitä, Herra, valvoessamme, niin että valvomme Kristuksen kanssa, varjele nukkuessamme, niin että voimme levätä turvassa."

Iltarukous

"Isä, luomasi päivä on illassa. Kiitos lahjoista, joita tänään annoit minulle."

Iltarukous

"Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani. Minä saan elää turvassa."

Iltarukous

"Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä. Siivillänsä meidät peitä, älä meitä koskaan heitä."

Iltarukous

"Iltahetki tullut on.
Sammuu valo auringon.
Päivän touhu taakse jää.
Tyynyyn painuu pää.
Kiitos tästä päivästä,
jokaisesta hetkestä.
Yöllä ole suojana, hoida kaikkia. Aamen."

Iltarukous

"Suojele meitä, Herra, valvoessamme, niin että valvomme Kristuksen kanssa, varjele nukkuessamme, niin että voimme levätä turvassa."

Pieni iltarukous

"Olen väsynyt, Jumala.
Olen valmis nukkumaan.
Anna minun nukkua käsivarsillasi.
anna minun levätä ilossasi.

Jätän sinulle huoleni.
Annan sinulle unelmani.
Katso minua siunaten,
katso minua rakkaudella."

Iltarukous

"Nukun Herran nimeen nyt,
ilta kun on ehtinyt,
enpä pelkää pimeää,
enkelihän tänne jää,
vartioimaan untani,
Jeesus olen omasi!"


Aamu- ja iltarukous

"Minä kiitän Sinua, Jumala, rakas taivaallinen Isäni, että olet minut tänä yönä (päivänä) kaikesta vahingosta ja vaarasta armollisesti varjellut. Rukoilen Sinua: anna minulle anteeksi kaikki minun syntini, varjele minua armollisesti tänä päivänä (yönä) kaikesta vaarasta. Ota kaikki Sinun haltuusi ja huomaasi. Sinun pyhät enkelisi olkoot minun kanssani, Sinun Pyhä Henkesi johdattakoon minua! Aamen."

Iltarukous

"Poika, sovittamasi päivä on illassa. Kiitos, että saan jättää ristisi juurelle kaiken sen, mitä tänään tein väärin."

Iltarukous - runo

"Unta, unta, unta
syvää uinumaan.
Lunta, lunta, lunta
päälle mustan maan.

Yössä, yössä, yössä
öiset linnut lentää.
Työssä, työssä, työssä
lepää tuskat sentään.

Lennä, lennä, lennä
aatos inehmon!
Mennä, mennä, mennä
aika maata on."
- Eino Leino

Iltarukous

"Päivän touhut loppuun käy,
eikä unta vielä näy.
Huolet ehkä mieltä painaa,
silloin muistan Isän taivaan.
Tarvitsen sua levon tuoja,
ole lohdun rauhan suoja.
Unen annan käsiin sun,
lähelläsi rauhoitun."


Iltarukous

"Jumala, sinä olet päivieni valo, aurinkoakin kirkkaampi. Sinä olet yön lepo, uupumustani syvempi. Kiitos siitä, että joka hetki saan jäädä käsiisi ja laupeutesi syliin. Ole minulle silta illasta aamuun ja herätä minussa yön mentyä uuden päivän toivo ja valo."

Iltarukous

"Henki, johdattamasi päivä on illassa. Kiitos, että tänään olit Puolustajani ja Auttajani."

Iltarukous

"Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani. Minä saan elää turvassa."

Gloria Patri - hymni

"Kunnia Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle.
Niin kuin oli alussa, nyt on ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen."

Lähteet:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Vanhat aapiset
Vanhat uskonnolliset julkaisut
Virsikirja
Tampereen seurakunnat: Rukouksia
Ortodoksit.net
Rauhan Tervehdys