Anna Taneleff Virubova (Vyrubova) (16.7.1884 - 20.7.1964)
Anna Virubova oli keisarinna Aleksandran hovineiti, paras uskottu ja ystävätär.
Moskovassa syntynyt Anna pakeni vallankumouksen jälkeen Venäjältä ja vietti viimeiset vuosikymmenensä Suomessa.
Keisarinnalla oli kolme henkilökohtaista hovineitiä, jotka olivat palveluksessa vuoroviikoittain.
Hovineidit olivat kuin sihteereitä. Heidän piti olla selvillä hovitavoista, tärkeistä syntymä- ja nimipäivistä,
arvonimistä, virka-asemista ja tulevista vierailuista. Heidän piti kyetä ottamaan selvää monenlaisista
asioista, joista keisarinna kulloinkin tarvitsi tietoja. Työpäivät olivat pitkiä ja vaativia.
Anna Virubovan kotitalo, heinäkuu 2014. -
*Kuva Copyright ©
Paul Gilbert - Royal Russia.
Photo used with permission.
Anna Virubova ei asunut keisarin palatsissa, vaan hänellä oli oma asuntonsa Tsarskoje Selossa, lähellä sekä Katariinan, että Aleksanterin palatsia.
Melko ison, sitruunankeltaisen talon on suunnitellut P. V. Nilov, joka johti myös Aleksanterin palatsin rakentamista.
Anna joutui maksamaan talostaan vuokraa, vuodessa dollareiksi muutettuna 2 000 dollaria, mikä oli valtava summa noina aikoina.
Voi vain ihmetellä, miten Anna selvisi vuokristaan. Hänelle olisi kuulunut vuosipalkkaa 4 000 ruplaa,
mutta "koska hän oli niin läheinen ja tärkeä ystävätär keisarinnalle, hänelle ei maksettu lainkaan palkkaa!"
Talo oli huterasti ja huvilatyyppisesti kesäkäyttöön rakennettu, ja sijoitettu maan pintaan ilman kiviperustuksia. Talo oli talviaikaan hyvin kylmä.
Silti, keisari ja keisarinna vierailivat talossa usein Annan vieraina, juomassa kupposet teetä ja juoruilemassa.
Arvovieraatkin joutuivat nostamaan istuessaan jalkansa kylmältä lattialta sohvaan, jotta ne eivät olisi ihan paleltuneet.
Kerran talviaikaan, keisarinna
tuiskahti talon jäisen liukkaalla terassilla pitkälleen, ja tästä Anna sai ylimääräiset sydämentykytykset.
Keisariperheen tyttäretkin vierailivat erityisen mielellään Annan luona. He kaipasivat suuresti palatsien ulkopuolista, tavallista elämää ja kosketusta
muihin ihmisiin, erityisesti poikiin. Näiden vierailuiden yhteyteen Anna kutsui villaansa myös poikaikäisiä ja nuorukaisia, jotka luonnollisesti sävähdyttivät
eläväisiä tyttäriä.
Annan lähdön jälkeen talo on ollut monenlaisessa, julkisluontoisessa käytössä. Siinä on järjestetty häitä ja konsertteja.
Sadat ihmiset ohittavat päivittäin tämän talon ja hyvin harvat tietävät, miten läheisesti talo on liittynyt keisareihin
ja Annasta tuskin kukaan tietää yhtään mitään. Hänhän oli "vain hovineiti", joka katosi vallankumouksen pyörteissä jonnekin.
Jos haluat tutustua Annaan, lainaa kirjastosta kirja: Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti - Otava.