Riskilä. - Kuva yllä Copyright
© Fyn Kynd - Creative Commons.
Ruokit ovat mustia tai mustavalkoisia merilintuja, joilla on lyhyt kaula ja virtaviivainen ruumis. Jalat sijaitsevat aivan ruumiin takaosassa, ja niissä on kehittyneet räpylät. Nokka on sivuilta litteä.
Ruokkien siivet ovat lyhyet ja kapeat sekä teräväkärkiset - kuitenkin riittävän suuret lentämiseen. Ruokit eivät kuitenkaan kykene lentämään pitkiä muuttomatkoja. Lento on nopeaa ja siiveniskut tiheitä. Ruokit uivat ja sukeltavat taitavasti, maalla ne liikkuvat pystyssä ja kömpelösti. Sukupuolet ovat samannäköiset. Talvipuku on erilainen, kuin kesäpuku.
Ruokkien äänet ovat korisevia, murisevia tai viheltäviä. Ruokit ovat seurallisia merilintuja, jotka tulevat maihin vain pesiäkseen koloissa tai kalliopahdoilla. Kaikki ruokit ovat hyviä sukeltajia ja eräät lajit voivat pysytellä pinnan alla parikin minuuttia.
Siluetiltaan ruokit muistuttavat eteläisiä pingviinejä. Niitä onkin aikaisemmin pidetty pingviinien, kuikkien tai uikkujen sukulaisina lähinnä erikoisten elintapojensa ja ulkonäkönsä perusteella. Yhdennäköisyys on kuitenkin todennäköisesti vain seuraus siitä, että linnut elävät samanlaisessa ympäristössä. Nykykäsityksen mukaan ruokkien lähimpiä sukulaisia ovat kahlaajat ja lokkilinnut.
Eräiden ruokkilajien poikaset kuoriutuvat hyvin kehittyneinä ja lähtevät pesästä alle kahden vuorokauden ikäisinä, kun taas toisten lajien poikaset voivat viipyä pesässä jopa seitsemän viikkoa. Molemmat emolinnut osallistuvat munien haudontaan ja poikasten hoitoon.
Ruokkeja on 22 lajia, joiden koko vaihtelee 12 senttimetriä pitkästä pikkukiislasta lähes puolimetriseen pohjankiislaan.
Ruokkien heimon lajeista Suomessa pesii vakituisesti kolme: ruokki, riskilä ja etelänkiisla. Lisäksi pikkuruokkia tavataan säännöllisesti harhailijana vuosittain. Lunni puolestaan on tavattu Suomessa noin 50 kertaa. Pääosa lunnihavainnoista on tehty talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista. Ruokeista myös pohjankiisla on tavattu maastamme muutamia kertoja. Viimeisin havainto on vuodelta 1988, kun kalaverkosta löytyi kuollut pohjankiisla.
Riskilä talvipuvussaan. Talvipuvussa riskilä on valkean ja mustan kirjava. Alapuoli on pääosin valkea, mutta selässä on vaihtelevassa määrin erilaista mustaa vipevöintiä ja kirjailua. Riskilän kesä- ja talvipuku eroavat toisistaan hyvin jyrkästi. Oikeastaan valkea siipilaikku ja punaiset jalat ovat ainoat kesästä talveen säilyvät piirteet. - Kuva Copyright © Mark Hope - Creative Commons."Riskilänpoikasillä on takanaan synkkä menneisyys, sillä ne ovat aikoinaan olleet saaristolaisten suurta herkkua.
Niitä on pyydetty pesäkoloista erityisillä riskiläkoukuilla.
Riskilä on saanut suomalaisen nimensä lajin ruotsinkielisestä nimestä johdettuna ja muuntuneena. Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran Gabriel Porthanin
lisäyksissä Daniel Jusleniuksen sanakirjaan 1770-luvulla. Sitä ennen tunnetaan muoto riskeläinen Eric Lencqvistin Taivassalon pitäjäkertomuksesta 1760-luvulta.
Riskilä kuuluu Suomen kauneimpiin lintuihin. Se on tavin kokoinen, rusehtava, sametinmusta ruokki, jolla on suuret valkeat laikut siiven yläpeitinhöyhenissä. Riskilällä on pituutta 32 – 38 cm, siipien kärkiväliä 50 – 60 cm ja painoa 350 – 450 g.
Riskilän nokka on musta ja ohut. Kita on kirkkaan punainen ja riskilä aukoo sitä, seurustellessaan lajikumppaniensa kanssa. Vaikkakin se on vähemmän seurallinen, kuin muut ruokit, niin siltikin sen mainitaan olevan ihastuttavan sosiaalinen lintu. Koivet ovat voimakkaan helakanpunaiset.
Nuori riskilä muistuttaa talvipukuista aikuista, mutta on sotkuisemman näköinen, sekä tummempi ja ruskehtavampi.
Ruokkia selvästi pienempi ja hennompi riskilä lentää nopein, tasaisin ja hurisevin siiveniskuin, lähellä veden pintaa, jalat taakse ojennettuina. Sen valkea siipilaikku tulee lennossa selvästi näkyviin, sen kallistellessa lennossa luonteenomaisesti ruumistaan puolelta toiselle.
Riskilä kyllä lentää nopeasti, mutta ei kovinkaan taitavasti. Erityisesti pesimäaikana lentotaidon puute tulee esille, kun riskilä yrittää viedä kalaa poikasilleen. Kun lokitkin ovat hamuamassa riskilän kaloja, niin se joutuu lentämään valtavaa vauhtia suoraan pesäkololleen. On ihme, ettei se vahingoitu, paiskautuessaan kiviseen asuntoonsa.
Riskilä. - Kuva Copyright © Fyn Kynd - Creative Commons.
Riskilä voi sukeltaa 50 metrin syvyyteen nopeudella 1 - 2 m/s. Poikasilleen riskilä kantaa kalaa nokassaan.
Ruokkien heimo
Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo ruokit (Alcidae). Kaikki ruokit elävät pohjoisen pallonpuoliskon kylmillä seuduilla. Ne ovat yhdyskuntalintuja, jotka voivat muodostaa valtavia, jopa miljoonan yksilön pesimäyhteisöjä.Ruokit ovat mustia tai mustavalkoisia merilintuja, joilla on lyhyt kaula ja virtaviivainen ruumis. Jalat sijaitsevat aivan ruumiin takaosassa, ja niissä on kehittyneet räpylät. Nokka on sivuilta litteä.
Ruokkien siivet ovat lyhyet ja kapeat sekä teräväkärkiset - kuitenkin riittävän suuret lentämiseen. Ruokit eivät kuitenkaan kykene lentämään pitkiä muuttomatkoja. Lento on nopeaa ja siiveniskut tiheitä. Ruokit uivat ja sukeltavat taitavasti, maalla ne liikkuvat pystyssä ja kömpelösti. Sukupuolet ovat samannäköiset. Talvipuku on erilainen, kuin kesäpuku.
Ruokkien äänet ovat korisevia, murisevia tai viheltäviä. Ruokit ovat seurallisia merilintuja, jotka tulevat maihin vain pesiäkseen koloissa tai kalliopahdoilla. Kaikki ruokit ovat hyviä sukeltajia ja eräät lajit voivat pysytellä pinnan alla parikin minuuttia.
Siluetiltaan ruokit muistuttavat eteläisiä pingviinejä. Niitä onkin aikaisemmin pidetty pingviinien, kuikkien tai uikkujen sukulaisina lähinnä erikoisten elintapojensa ja ulkonäkönsä perusteella. Yhdennäköisyys on kuitenkin todennäköisesti vain seuraus siitä, että linnut elävät samanlaisessa ympäristössä. Nykykäsityksen mukaan ruokkien lähimpiä sukulaisia ovat kahlaajat ja lokkilinnut.
Eräiden ruokkilajien poikaset kuoriutuvat hyvin kehittyneinä ja lähtevät pesästä alle kahden vuorokauden ikäisinä, kun taas toisten lajien poikaset voivat viipyä pesässä jopa seitsemän viikkoa. Molemmat emolinnut osallistuvat munien haudontaan ja poikasten hoitoon.
Ruokkeja on 22 lajia, joiden koko vaihtelee 12 senttimetriä pitkästä pikkukiislasta lähes puolimetriseen pohjankiislaan.
Ruokkien heimon lajeista Suomessa pesii vakituisesti kolme: ruokki, riskilä ja etelänkiisla. Lisäksi pikkuruokkia tavataan säännöllisesti harhailijana vuosittain. Lunni puolestaan on tavattu Suomessa noin 50 kertaa. Pääosa lunnihavainnoista on tehty talvimyrskyjen aikana Pohjois-Suomeen harhautuneista linnuista. Ruokeista myös pohjankiisla on tavattu maastamme muutamia kertoja. Viimeisin havainto on vuodelta 1988, kun kalaverkosta löytyi kuollut pohjankiisla.
Riskilä talvipuvussaan. Talvipuvussa riskilä on valkean ja mustan kirjava. Alapuoli on pääosin valkea, mutta selässä on vaihtelevassa määrin erilaista mustaa vipevöintiä ja kirjailua. Riskilän kesä- ja talvipuku eroavat toisistaan hyvin jyrkästi. Oikeastaan valkea siipilaikku ja punaiset jalat ovat ainoat kesästä talveen säilyvät piirteet. - Kuva Copyright © Mark Hope - Creative Commons.
Riskilä (Cepphus grylle)
"Riskilänpoikasillä on takanaan synkkä menneisyys, sillä ne ovat aikoinaan olleet saaristolaisten suurta herkkua.
Niitä on pyydetty pesäkoloista erityisillä riskiläkoukuilla.
Kerrotaan, että Nauvon kirkkoherra joskus 1800-luvulla lähetti ulkosaarille kryptisen kyselyn: Onko kypsää? Kun
vastaus tähän lyhyeen kysymykseen oli myönteinen, hän määräsi saman tien siellä pidettäviksi kinkerit, jotta pääsisi herkusta osalliseksi."
Riskilä on saanut suomalaisen nimensä lajin ruotsinkielisestä nimestä johdettuna ja muuntuneena. Kirjakielessä sana esiintyy ensimmäisen kerran Gabriel Porthanin
lisäyksissä Daniel Jusleniuksen sanakirjaan 1770-luvulla. Sitä ennen tunnetaan muoto riskeläinen Eric Lencqvistin Taivassalon pitäjäkertomuksesta 1760-luvulta.
Riskilä kuuluu Suomen kauneimpiin lintuihin. Se on tavin kokoinen, rusehtava, sametinmusta ruokki, jolla on suuret valkeat laikut siiven yläpeitinhöyhenissä. Riskilällä on pituutta 32 – 38 cm, siipien kärkiväliä 50 – 60 cm ja painoa 350 – 450 g.
Riskilän nokka on musta ja ohut. Kita on kirkkaan punainen ja riskilä aukoo sitä, seurustellessaan lajikumppaniensa kanssa. Vaikkakin se on vähemmän seurallinen, kuin muut ruokit, niin siltikin sen mainitaan olevan ihastuttavan sosiaalinen lintu. Koivet ovat voimakkaan helakanpunaiset.
Nuori riskilä muistuttaa talvipukuista aikuista, mutta on sotkuisemman näköinen, sekä tummempi ja ruskehtavampi.
Ruokkia selvästi pienempi ja hennompi riskilä lentää nopein, tasaisin ja hurisevin siiveniskuin, lähellä veden pintaa, jalat taakse ojennettuina. Sen valkea siipilaikku tulee lennossa selvästi näkyviin, sen kallistellessa lennossa luonteenomaisesti ruumistaan puolelta toiselle.
Riskilä kyllä lentää nopeasti, mutta ei kovinkaan taitavasti. Erityisesti pesimäaikana lentotaidon puute tulee esille, kun riskilä yrittää viedä kalaa poikasilleen. Kun lokitkin ovat hamuamassa riskilän kaloja, niin se joutuu lentämään valtavaa vauhtia suoraan pesäkololleen. On ihme, ettei se vahingoitu, paiskautuessaan kiviseen asuntoonsa.
Väräjävää vihellystä
Riskilän ääni soidinaikana on korkea, väräjävä vihellys iiih, joka laskee loppua kohden. Ääniin lukeutuu myös imevä siip siip siip. Sitä kuulee sarjoina ja se muistuttaa luotokirvisen laulua. Riskilä voi äännellä kauas kantavaa, "elektronista" piipitystä, samalla kun se aukoo kitaansa ja kohottelee siipiään.
Riskilä. - Kuva Copyright © Fyn Kynd - Creative Commons.
Ravinto
Riskilän ravintona on lähes yksinomaan kala. Usein pohjan tuntumassa elävät lajit, kuten rasvaiset kivinilkat, joita riskilät käyvät pyydystämässä syvältä.Riskilä voi sukeltaa 50 metrin syvyyteen nopeudella 1 - 2 m/s. Poikasilleen riskilä kantaa kalaa nokassaan.
Riskilä. - Kuva Copyright © Kjetil Rimolsrønning - Creative Commons.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Suomessa pesii 8 000 – 20 000 riskiläparia koko merialueen ulko- ja välisaaristossa. Ulkosaariston huomiota herättävämpiä ja samalla merellisimpiä lintujamme on riskilä. Eniten riskilän suosimia, lohkareisia pesimäsaaria ja kirkkaita kalavesiä on Merenkurkun saaristossa, missä laji on varsin yleinen pesimälintu.Riskilä ei ole yhtä sidoksissa avomereen, kuin muut ruokit. Riskiläyhdyskuntien pahana vihollisena on ulkosaaristossa ollut sinne levittäytynyt minkki. Sen myötä monet riskilöiden yhdyskunnat ovat tyystin autioituneet.
Riskilä. - Kuva Copyright © Fyn Kynd - Creative Commons.
Lisääntyminen
Pesimäpaikoilla näkee riskilöiden ryhmiä kellumassa vedessä soidinmenoissaan. Ne ääntelevät, sukeltelevat ja ajavat toisiaan takaa veden pinnan alla ja kosivat välillä toisiaan kaula mutkalla. Toisinaan ne kohottautuvat kymmenien metrien korkeuteen ja jatkavat siellä toistensa takaa-ajoa nopeasti lentäen, lyhyiden liitojen vuorotellessa tiheiden siipien räpyttelyn kanssa. Näiden huimaavien lentonäytösten aikana näkyvät kirkkaanpunaiset koivet ja siiven kärkien valkoiset alapinnat.Riskiläpariskunta on tarkkana pesäkolonsa edustasta ja lepäilypaikastaan. Niitä se puolustaa, toisen riskilän tullessa paikalle. Puolustus on kuitenkin vahvasti ritualisoitunutta ja perustuu eleisiin, kuten punaisen kidan esittelyyn tunkeilijalle.
Riskilät pesivät sekä yhdyskunnissa, että yksittäisparein rannikkoalueemme avoimissa, kivikkoisissa ja louhikkoisissa saarissa. Riskilöiden yhdyskunnat sijaitsevat tavallisesti pienissä saarissa, joissa on lohkareita tai kallionhalkeamia. Riskilä valitsee pesäpaikakseen jonkin kallionkolon, kivilouhikon tai isojen paasien alla olevan onkalon. Vain muutama ruo'onkorsi näissä paikoissa tekee pesän virkaa. Riskilä munii säännöllisesti kaksi munaa, vaikka muilla ruokeilla on tavallisesti vain yksi muna. Molemmat emot hautovat.
Poikaset kuoriutuvat kuukauden haudonnan jälkeen ja niiden untuvapuvut ovat mustanruskeat. Myöhemmin poikanen saa vaaleanharmaan nuoruuspuvun. Poikaset viipyvät pesässä pitkään, 50 - 60 vrk. Emojen varoitusvihellyksen kuultuaan poikaset painautuvat äänettöminä ja liikkumattomina pimeän pesäonkalon pimeimpään nurkkaan. Pesää olisi vaikea löytää, ellei sen suuaukkoa koristaisi tuore, kauas tuoksuva ulosterappaus.
Pesän lopulta jättäessään poikaset ovat niin lihavia, että eivät osaa lentää. Ne ovat emojensa tuoman kalaravinnon avulla lihoneet pulleiksi rasvapalloiksi ja painavat enemmän kuin emonsa. Veteen päästyään ne tulevat toimeen yksinään ja tässä niitä auttaa muutamien ensimmäisten elinviikkojen kalastelujen aikana niiden kehossa oleva vararavinto.
Riskilä. - Kuva Copyright © caroline legg - Creative Commons.
Muutto
Riskilät saapuvat keväällä maahamme heti, kun jäätilanne sen sallii. Ensimmäiset tulevat usein jo maaliskuun puolivälissä.Syksyllä riskilät kiiruhtavat takaisin etelään vähittäin, pesimäajan päätyttyä. Ne talvehtivat eteläisellä Itämerellä, osittain myös Pohjanmerellä.
Jotkut riskilät voivat talvehtia maamme etelärannikolla. Kaikkien aikojen kolmas talvihavainto lajista Suomen sisämaassa tehtiin Savonlinnassa 23. helmikuuta 2010.
Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Wikipedia
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Ruokit