Helvar 362 TV. Kuvassa yllä vasemmalla putkiradio - vuodelta 1942.
HelvaRama 2000 L. Kuvassa yllä oikealla mustavalkotelevisio, 23" kuvaputki - vuodelta 1963. - Kuvat Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma, Lahden kaupunginmuseo.
Helvar Geloso. Mustavalkotelevisio - vuosi 1955. - Kuva Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma, Lahden kaupunginmuseo.
Helvar
Helsinki Varsova = Helvar
Helsingin varasto = Helvar
Vuonna 1921 perustettiin Helvar, jonka nimen alkuperälle on esitetty kahta erilaista selitystä.
Oikeampana pidetyn selityksen mukaan se sai nimensä sen harjoittamasta öljykaupasta Helsingin ja Varsovan välillä.
Toisen selityksen mukaan pahimpina pulavuosina 1922 perustettiin Helsingin varasto niminen asioimistoliike, jonka tehtävänä oli hankkia materiaaleja mm. ulkomailta.
Tästä Helsingin varastosta juontuu alkutavujen myötä helposti nimi Helvar. - Helvarin itsensä mukaan nimi tulee Suomen ja Puolan pääkaupunkien ensimmäisistä tavuista.
Helvar TVR 4121. Mustavalkotelevisio, kuvaputki 17", valmistusvuosi 1957.- Kuva Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma, Lahden kaupunginmuseo.
Radiot ja televisiot
Alkuvuosiensa jälkeen
Helvar luopui öljykaupasta ja alkoi tuoda maahan mm. gramofoneja ja äänilevyjä Saksasta.
Kun yleisradiotoiminta Suomessa alkoi vuonna 1926, Helvar aloitti radiovastaanottimien tuonnin.
1930-luvulla Helvarilla aloitettiin radioiden kokoonpano
ja omien radioiden tuotanto alkoi vuonna 1935. Pari vuotta myöhemmin Helvar oli jo Suomen suurin radionvalmistaja.
Vuonna 1955 Helvar alkoi valmistaa televisioita tuontiosista.
Helvarin televisiot olivat usein suunniteltu yksinkertaisiksi ja käyttäjäystävällisiksi, mikä teki niistä suosittuja erityisesti keski-ikäisemmän
väestön keskuudessa. Yhtiö keskittyi kotimarkkinoihin, ja sen televisiot olivat usein saatavilla suomalaisista tavarataloista ja elektroniikkaliikkeistä.
Radioita ja televisioita Helvar valmisti vuoteen 1967 asti.
Philips 208U-40 -7 / Helvar Meka 15 P. Helvarin valmistama Philips-radio - vuosi 1944. - Kuva Helsingin kaupunginmuseo.
Yhteenveto
Helvar oli suomalainen elektroniikkavalmistaja, jonka radiot ja televisiot olivat laadukkuudestaan ja luotettavuudestaan tunnettuja. Yhtiö menestyi
hyvin 1950- ja 1960-luvuilla, mutta kansainvälisen kilpailun ja teknologian kehityksen myötä sen elektroniikkaliiketoiminta hiipui.
Nykyään Helvar on keskittynyt valaistuksen ohjausjärjestelmiin, ja sen televisiot ja radiot ovat osa suomalaista teollisuushistoriaa.
Yhtiön televisiot ja radiot ovat keräilyharvinaisuuksia, ja niitä arvostetaan erityisesti suomalaisen teollisen historian ystävien keskuudessa.