AGA 3314. Matkaradio vuodelta 1963.
- Kuva Copyright
©
Mats Peterson - All Rights Reserved.
Aga-Matic Aga tv 417. Mustavalkotelevisio, korkeus 38 cm, leveys 50 cm, syvyys 36. - Kuva Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma, Lahden kaupunginmuseo.
Oy AGA Ab - (Aktiebolaget Gasaccumulator)
Ruotsalaisen AGAn perusti vuonna 1904 Gustaf Dalén (1869 - 1937), joka sai Nobelin fysiikan palkinnon vuonna 1912.
Dalénia pidetään radiotekniikan edelläkävijänä.
AGA toimii nykyisin kaasuntuotantoyhtiönä.
Se on kuitenkin aiemmin
valmistanut myös kaikenlaista muutakin, kuten televisioita ja radioita. AGAn tytäryhtiö Suomeen perustettiin vuonna 1917.
Vuonna 1919 AGA, Asea ja LM Ericsson muodostivat Svenska Radio AB:n, joka keskittyi radiotekniikan tutkimukseen ja kehittämiseen Ruotsissa.
1920-luvulla AGA alkoi valmistaa kaiuttimia ja radioita ja 1950-luvulla televisioita.
AGAn valmistamat radiot ja gramofonit olivat suosittuja. Vuonna 1927 AGA esitteli Euroopan ensimmäisen sisäänrakennetulla kaiuttimella varustetun verkkovirtakäyttöisen radiovastaanottimen.
Vuonna 1952 AGA esitteli ensimmäisen televisiomallinsa, jossa oli yhtiön oma, amerikkalaiseen patenttiin perustuva väritelevisiojärjestelmä. AGAsta tuli yksi Euroopan ensimmäisistä väritelevisiovalmistajista.
Suomen ensimmäinen väri-TV-lähetys järjestettiin AGAn laboratoriossa vuonna 1962.
Amerikkalaiseen NTSC-järjestelmään perustuvia AGA-väritelevisioita esiteltiin vuoden 1966 Suomalaisen Kauppakorkeakoulun radio-, TV- ja elektroniikkanäyttelyssä.
AGAn väritelevisiojärjestelmä oli yksi näyttelyn kiinnostavimpia nähtävyyksiä ja se tarjosi näyttelykävijöille aivan uudenlaisia katseluelämyksiä.
AGA-Baltic 1951. AGA-merkkinen radio, jossa pitkät, keskipitkät ja lyhyet aallot. Laatikko ruskeaksi petsattua puuta. Etusivu on
kangaspäällysteinen ja varustettu metalliristikolla, vasemmalla pyöreä kaiutin. Säätimet ruskeaa bakeliittia. Asteikkolevy lasia, viisto.
¨Levyn vasemmassa reunassa merkkivaloympyrä. Päätyjen etukulmat pyöristetty. Reunassa ja etuseinän listassa on keskellä kullatuin kirjaimin AGA.
Takaseinä on rei'itettyä kovalevyä, pohjassa vaneria, vahvistettu kovalevyllä, päissä puiset poikkilistat. Takana vasemmassa alareunassa on
liitäntäkosketin antennille ja maadoitusjohdolle sekä levysoittimelle. Pistotulpan johto kangaspäällysteinen. - Kuva Turun museokeskus.
Aga Transistor 3240 AB. Matkaradio - FM, MV, LV. - Kuva Sibelius-museo.
Aga 727. Mustavalkotelevisio - vuosi 1957. - Kuva Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma. Lahden kaupunginmuseo.
Televisioiden ja radioiden valmistus Suomessa
Oy Aga Ab aloitti televisioiden ja radioiden valmistuksen Helsingissä vuonna 1958. Tehdas muutti 1960-luvulla Kiloon, jonne Agan toiminnat keskitettiin.
Suomessa AGA valmisti Finnvista-merkkisiä televisioita 1960-luvulla.
STL:n hyväksymiä AGAn televisiomalleja oli yhteensä 35.
Ensimmäinen oli malli AGA TV 530, joka sai hyväksynnän toukokuussa 1959.
Luettelon viimeinen oli AGA 4752, joka sai hyväksynnän joulukuussa 1967.
Televisioiden ja radioiden valmistus lopetettiin vuonna 1967.
Tehdas keskittyi sen jälkeen ammattielektroniikkaan.
AGAn televisioiden tekniikka oli ruotsalaista, mutta Suomessa myytyjen
tuotteiden muotoilusta vastasi esimerkiksi Eero Rislakki. AGAn nimi katosi radioista ja televisioista 1970-luvun alkupuolella, kun toiminnot myyntiin Ruotsin Philipsille.
Pieni tapahtuma AGAn ajoilta. Vuonna 1958 Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta kerjäsi AGAlta käyttöönsä televisiota.
Kahden viikon mietinnän jälkeen yhtiö lahjoitti ylioppilaille mallikappaleena maahan tuodun kaappitelevision, joka oli niin
kallis, ettei sitä kukaan ostaisi. Kauppakorkeakoulun Monttuun sijoitettuun aarteeseen saivat koskea vain harvat ja valitut. Sen ympärille kokoontui iltaisin toistakymmentä katsojaa.
Aga 5701. Televisio. - Kuva Lahden kaupunginmuseon Radio- ja tv-museon kokoelma, Lahden kaupunginmuseo.
AGA Elekta Typ 31. Radio. - Kuva Sibelius-museo.
Lähteet
*Yle: Ylen historia
*Ylen tietoisku: Väritelevisiolupa
*Yle Uutiset: Philips lopettaa kodin viihdelaitteiden valmistamisen kokonaan
*Suomen Radiohistoriallinen Seura ry, Keskustelufoorumi: Helvarin nimen selitykset - sekä monet muut yksityiskohdat,
kuten ensimmäinen transistoritelevisio
*Leena Järvelä: Väritelevision alkuvaiheet suomalaisessa televisioteollisuudessa
*Yle Uutiset: Sadan kilon televisiot ovat muisto vain
*Kouvolan seudun ammattiopisto: Television historiaa
*Tekniikka ja Talous: Ensimmäiset telkkarit valmistuivat Helsingissä 1955 - suomalaisen televisiovalmistuksen historia: minkä väri toi, sen litteys vei
*Wikipedia: Salora - Asa Radio - Helvar - Finlux - Telefunken
*Filosofian tohtori Reino Tuokko: Radio ja televisio - Tiedon portaat WSOY 1967
*Blogi vanhoja mainoksia: Oy Fenno-Radio Ab
*Salon historiallinen museo SAMU: Televisio auki! -näyttely 16.6.2015 alkaen
*Valitut Palat: Näin alkoi television valtakausi Suomessa
*Tekniska Museet: Luxor Luma Vision
*Tiina Männistö: Helkama - Sata vuotta ilman pakkia
*Antero Tanninen: Suomalaisia radiolaitteita, Asa Radio Oy
*ASAradiomuseo / ASAmuseo
*Biografiakeskus: Teollisuusneuvos Arvo Sakrelius (1898 - 1979)
*Pörssitieto: Iskumetalli Oy
*Spectrum, WSOY: Televisiotekniikka
*Tutkija Helena Parviainen, Radio- ja tv-museo:
Televisiohistorian tapahtumia Suomessa
*Helkama, radio- ja tv-tietokanta-CD - nettiteksti
*Salon tuotanto- ja kulttuurihistoriallinen museo SAMU, Elektroniikkakokoelmat
*AGA: Historia
*Magasiini: AGA - Ensimmäisenä Suomessa
*Turun Sanomat: Nostalgiakone
- yhteisiä muistoja 1950-luvulta alkaen