Peippojen heimo

Peipot (Fringillidae) on monilukuinen lintuheimo varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa. Suomessa tavataan parikymmentä peippolajia, jotka kuuluvat kahteentoista sukuun. Peipoille tunnusomaisia piirteitä ovat tukevan paksu, yleensä teräväkärkinen nokka, joka on siemenravintoon sopeutunut, aaltoileva lentorata sekä parvien muodostus pesimäajan ulkopuolella. Kooltaan peipot ovat melko pieniä. Sukupuolet ovat useissa tapauksissa erivärisiä ja aina niin, että koiras on pesimispuvussaan kirkasvärisempi kuin naaras. Yksi heimon lajeista on punavarpunen.

Punavarpunen (Erythrina erythrina) eli (Carpodacus erythrinus)

Punavarpunen pesi jo 1800-luvun puolivälin tienoilla yleisenä kaakkoisessa Suomessa. Magnus von Wright kirjoitti vuonna 1859: "Punahemppo (punavarpunen) esiintyy verraten yleisenä koko Kaakkois-Suomessa. Täällä Helsingissä sitä on kaikissa puutarhoissa, kuten kasvitieteellisessä, yleisessä promenadipuistossa, kaivopuistossa ja usein itse kaupungissakin esplanadeilla ja yksityisissä puutarhoissa pistäytymässä. Samoin on laita ympäröivällä maaseudulla. Vuosittain tavataan jokunen pari Kuopiossa asti."

Sitten kanta taantui ja 1900-luvun alkupuolella punavarpunen oli maassamme suuri harvinaisuus ja tilanne jatkui suunnilleen samanlaisena 1930-luvulle. Laji aloitti kuitenkin uuden maamme valloittamisen 1940-1950 luvuilla. Pohjanmaan rannikon punavarpunen saavutti 1950-1960-luvuilla. Sen jälkeen pesivien parien määrä on kohonnut vuosikymmenten myötä satoihintuhansiin. Suomessa ei pesi monta lintulajia, jonka räjähdysmäinen lisääntyminen vetäisi vertoja punavarpuselle. Tosin on todettava, että ihan viime vuosikymmeninä, 1990-luvun huippujakson jälkeen punavarpusten määrä maassamme on mennyt taas alaspäin.

Talitiaisen kokoinen punavarpunen on solakka ja melko pitkäpyrstöinen peippo. Sillä on pituutta 14 – 15 senttimetriä ja painoa 19 – 25 grammaa. Vanhan koiraan koko eturuumis, samoin kuin yläperä, ovat loistavan karmiininpunaiset. Aikoinaan sitä onkin nimitetty karmosiinihempoksi tai punahempoksi. Koiras saa punaisen värinsä vasta kahden vuoden iässä. Selkä, siivet ja pyrstö ovat ruskeat ja punertavanruskeat, vatsa valkeahko. Siivellä on kaksi heikkoa, valkeaa juovaa.

Naaras on vaatimattoman harmaanruskea ja heikosti juovikas. Hyvänä tuntomerkkinä on siivellä kaksi vaaleaa juovaa. Nuori lintu on ennen syyssulkasatoa juovikkaampi kuin naaras. Punavarpusella on paksu ja suhteellisen lyhyt kekonokka. Sen silmät ovat tummanruskeat. Peippolintujen tapaan punavarpunen lentää aaltoilevasti.

Laulukauden loputtua punavarpunen on, liikuskellessaan lehvistön kätköissä, hyvin huomaamaton, hiljainen ja piilotteleva laji.

Kirkkaita vihellyksiä

Punavarpusen laulua kuulee kesäisin yleisesti sopivilta, pensaikkoisilta avomailta. Säe on hyvin tunnusomainen, kirkas vidje-vyi tryi-vidja -vihellys. Laulun rakenne vaihtelee jonkin verran esittäjän mukaan. Laulaessaan istuu punavarpunen usein pensaan latvassa, osittain kätkeytyneenä.

Koiraan voi saada näkyviin, matkimalla pehmeästi vihellellen linnun säettä. Punavarpusta on usein vaikeaa saada näkyviin, sillä se kätkee itsensä taitavasti kasvillisuuden joukkoon.

Kutsuääni on suunnilleen viherpeipon djy'yi -kutsun ja punavarpusen oman laulusäkeen puolivälistä nouseva yit. Sen kuulee yhtä hyvin lentävältä, kuin istuvaltakin linnulta.

Jo Magnus von Wright aikoinaan kuunteli, kauniina ja lämpimänä toukokuun jälkipuoliskon aamuna, katajahaasta kuuluvaa punavarpusen hyvin pirteää ja kirkasta laulua, jonka hän kirjasi muotoon tihu-tiu. Englantilaiset kertovat punavarpusen keväisen tervehdyksen ihmisille tarkoittavan: pleased to see you - hauska nähdä sinua.

Vaikuttaa melkein kuin siltä, että punavarpusen äänen tunkevuus olisi kehittynyt siksi, että se erottuisi heti alkuunsa muiden lintujen joukosta. Sillä se saapuu varsin myöhään, juuri silloin, kun kaikki muut lajit ovat äänekkäimmillään.

1800-luvulla lintujen tarkkailijoissa herätti hämmennystä se, että laulava punavarpuskoiras olikin usein yhtä vaatimattoman harmaa, kuin naaraskin. Ei aina tiedetty, että koiras saa karmiinipukunsa vasta toisena keväänään. Magnus von Wrightille tämä oli tuttu asia jo vuonna 1827.

Ravinto

Punavarpusen ravintona ovat siemenet, kuten voikukan siemenet, pajujen eminorkot ja vihreät kasvinosat. Näitä ovat mm. pihlajan, viinimarjojen ja omenapuun lehti- ja kukkasilmut. Ravintoon kuuluu myös koko joukko hyönteisiä, kuten kirvoja. Poikasia ruokitaan jossain määrin hyönteisillä. Pesinnän aikana punavarpunen hakee ravintoa kaukaakin, oman reviirinsä ulkopuolelta.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Punavarpunen pesii varsin tavallisena Etelä- ja Keski-Suomessa. Sen levinneisyysalueen pohjoisraja on Kuusamon–Rovaniemen korkeudella, Metsä-Lapin eteläosissa. Punavarpusen parimäärä Suomessa on 100 000–150 000.

Punavarpunen asustaa mielellään pensaikkoisilla kulttuurimailla, kosteikoiden ja joenvarsien pensaikoissa ja lehtimetsissä. Se suosii myös vesakkoa ja heinikkoa kasvavia rantametsiköitä, avoimia metsämaita ja pieniä lehtolaikkuja - sekä puistoja, puutarhoja, katajikkoisia hakamaita ja hakkuupensaikkoja.

Lisääntyminen

Naaras rakentaa pesän matalalle, tiheän pensaan suojaan, pensasaitaan, kuusen tai katajan näreeseen. Melko hatara pesäkuppi on koottu ruohoista ja korsista, sekä vuorattu hienommilla kasvinosilla ja karvoilla.

Naaras munii kesäkuussa 4 - 7 sinivihreää, puna- ja mustanruskean harvasti kirjomaa munaa. Se hautoo niitä 11 - 12 vrk. Poikasten hoitamiseen osallistuvat molemmat emot. Poikaset jättävät pesän vielä osaksi lentokyvyttöminä 10 - 15 vrk:n ikäisinä. Yksi pesye vuodessa.

Muutto

Punavarpunen on pääasiassa yömuuttaja. Se saapuu keväällä myöhään, ennen toukokuun puoliväliä ja kanta on täysilukuinen kesäkuun alkupuolella. Kun punavarpunen keväällä saapuu pesimäpaikalleen, kuuluttaa koiras sen voimakkaalla laulullaan.

Hyvin varhainen syysmuutto käynnistyy jo heinäkuun puolivälissä. Koiraita seuraavat naaraat muutaman päivän perästä ja lopuksi lähtevät nuoret linnut heinä-elokuun vaihteessa. Syyskuussa punavarpunen on maassamme jo harvinainen.

Punavarpunen on harvoja kauas kaakkoon muuttavia lintujamme. Se talvehtii Aasian kaakkoisosissa ja Intiassa.

Lähteet
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat