Varisten heimo

Varpuslintujen (Passeriformes) lahkossa on varisten eli varislintujen (Corvidae) heimo. Heimoon kuuluu 22 sukua ja 126 lajia, joista Suomessa pesii kahdeksan. Ne ovat harakka, korppi, kuukkeli, mustavaris, naakka, närhi, pähkinähakki ja varis.

Varikset ovat keskikokoisia tai suuria ja usein seurallisia lintuja. Niillä on voimakas, hieman alaskaartuva, pitkä nokka ja voimakkaat jalat. Sieraimet ovat tavallisesti sukasten peittämät.

Variksilla on harittavakärkiset siivet ja useimmiten suhteellisen pitkä, poikki- tai pyöreäpäinen pyrstö. Monet heimon linnuista ovat hyviä lentäjiä ja eteviä purjelentäjiä. Jotkut lajit lentävät tikkojen tapaan syvän aaltomaisesti. Sukupuolet ovat samannäköiset.

Nuoret linnut ovat lähes vanhojen kaltaisia. Suurin osa lajeista hakee ruokansa maasta, mutta ne voivat myös ryöstää pesiä. Haaskat ja jätteet kuuluvat varisten ravintoon. Ne pesivät puissa, koloissa ja joskus kalliopahdoilla. Yleisesti varikset ovat kovaäänisiä - äänet ovat käheitä, vaakkuvia tai kilahtavia. Varikset ovat älykkäitä ja kekseliäitä lintuja. Siitä kielii mm. kyky käyttää työkaluja. Yksi heimon lajeista on pähkinähakki.

Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes)

"Ensimmäinen varma pesimähavainto pähkinähakista tehtiin vuonna 1873 Porin ja Rauman väliseltä alueelta.

Pähkinähakki on kuin valtava kottarainen. Sen tapaa varmimmin vaellusaikaan sembramännyn käpyjen kimpusta tai muina aikoina pesimäpaikoiltaan, pähkinälehtojen lähistöltä. Pähkinähakki vierailee harvinaisena myös lintulaudoilla ja se on lintulautojen isokokoisimpia vieraita. Lintulaudoilla pähkinähakki on mieltynyt pähkinöihin, mutta monenlainen muukin ravinto, kuten rasva ja auringonkukan siemenet kelpaavat."

Pähkinähakilla on pituutta 32 – 35 senttimetriä, sen siipien kärkiväli on 52 – 58 senttimetriä ja painoa on 140 – 190 grammaa. Pähkinähakki on väriltään suklaanruskea ja valkotäpläinen. Siivet ja päälaki ovat ruskeanmustat. Siivissä on sinivihreä metallinkiilto. Hakki on närhen kokoinen, mutta leveäsiipisempi ja erittäin lyhytpyrstöinen.

Valkeasta alaperästä ja pyrstön kärkivyöstä muodostuu muuten tumman pyrstön kanssa hyvä tuntomerkki. Myös pähkinähakin iso nokka on tunnusomainen piirre.

Lennossa pähkinähakki on hyvin etupainotteisen näköinen. Se lentää epävakaasti ja palokärjen lailla aaltoilevasti, mutta kuitenkin suoremmin, kuin vieläkin enemmän vaappuva närhi.

Paksunokkaiset ja ohutnokkaiset pähkinähakit

Meillä tavataan säännöllisesti kahta pähkinähakin alalajia. Paikoitellen Etelä-Suomessa pesivä, paksunokkainen läntinen alalaji, nimilaji caryocatactes eroaa siperialaisesta alalajista macrorhynchos nokan muodon perusteella: siperialaisen linnun nokka on kapeampi ja pidempi. Siperialaisella pähkinähakilla on myös enemmän valkoista pyrstössä, kuin nimilajilla. Maastossa näitä eroja on kuitenkin hyvin vaikea todeta. Alalajit myös ilmeisesti risteytyvät, joten raja ei aina ole selkeä.

Käheää krääkymistä ja jäkätystä

Pähkinähakin tavallisin ääni on käheä ja voimakas, karkea ja ontto, usein kuusen latavasta kantautuva krää, jota seuraa usein hermostunut krrä, krrä. Pähkinähakin kuvaillaan myös jäkättävän: jäk, jäk, jäk. Varoitus on pitkä ja kova surina. Pähkinähakin laulu on osaksi sointuvan huilumaista, osaksi vaimeaa rupattelua. Kesällä, lintujen ruokaillessa, saattaa kuulua punatulkkumaista pulputusta.

Ravinto

Ravintona ovat hyönteiset, etanat, pikkujyrsijät, madot, marjat ja jätteet sekä etenkin pähkinät, joita laji varastoi runsaasti tiheisiin kuusikoihin, sammalpeitteen alle talven varalle ja vielä seuraavan kevään poikastenkin syötäviksi. Yhdellä kertaa lintu pystyy kuljettamaan parisenkymmentä pähkinää nielunsa pussimaisessa laajentumassa. Pähkinähakit löytävät uskomattoman hyvin varastonsa talvella paksunkin lumen alta.

Pähkinähakit voivat hyödyntää myös ylivuotisia pähkinävarastojaan, mikä merkitsee sitä, että niiden täytyy kyetä pitämään kätköpaikat muistissaan yli 15 kuukauden ajan.

Itäisen alalajin pääravintoa ovat sembramännyn siemenet. Juuri sembramännyn täydellinen siemenkato aikaansaa ajoittaiset suurvaellukset. Täällä kaukana lännessä idän pähkinähakit hakeutuvat uskomattoman tarkasti paikoille, missä sembramäntyjä kasvaa, kuten hautausmaille ja puistoihin, joista ne löytävät yksinäisetkin puut.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Pähkinähakki viihtyy havu- ja sekametsissä, mutta erityisesti kuusikoissa, siellä, missä lähistöltä löytyy pähkinäpensaita. Vaelluksilla ollessaan sembramänniköissä.

Siperialainen alalaji pesii harvinaisena mutta pysyvänä kantana Punkaharjulla, eikä se pesi ilmeisesti muualla Suomessa. Suomen pesimäkanta koostuu pääasiassa läntisen alalajin linnuista, ja on kooltaan noin 1 800 paria, joista valtaosa elää Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen tammi- ja pähkinäpensasvyöhykkeellä. Kanta on vahva eritoten Lohjan–Karjaan seudulla.

Siperiassa elävät pähkinähakit tekevät ajoittain, lähinnä syksyisin maahamme invaasioluonteisesti suurvaelluksia. Näillä vaelluksilla pähkinähakkeja on tuhansittain. Osa vaeltajista jatkaa matkaansa Ruotsiin ja Norjaan, joista ne palaavat talven ja kevään kuluessa takaisin itään. Osa vaeltajista saattaa jäädä pesimäänkin Suomeen, muodostaen siten ainakin joksikin aikaa pysyvän pesimiskannan.

Vaikka pähkinähakit aina muistetaan vaelluksistaan, niin ne normaalioloissa ovat kuitenkin hyvin paikkauskollisia lintuja. Pähkinähakkiparin pariside kestää läpi elämän ja molemmat puolisot asuttavat muutaman kymmenen hehtaarin suuruista, kuusivaltaista metsikköä ympäri vuoden.

Lisääntyminen

Suurin osa hakeista pesii maan eteläosissa pähkinäpensaan mailla. Pähkinähakki on pesimäaikaan, keväällä ja kesällä hyvin hiljainen ja piilotteleva lintu. Sen pesä on tiheässä kuusessa tai männyssä, risukkoisessa seka- tai havumetsässä. Pesän rakennusaineet ovat risut, lahopuu, maa, sammalet ja katajankuori ja se on vuorattu heinillä.

Munia on 2 - 4, tavallisimmin 3 - 4. Ne ovat sinivihreitä, harmaa- tai ruskealaikkuisia. Muninta tapahtuu aikaisin, maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupuolella. Haudontaan menee aikaa noin 18 vrk ja tästä toimesta huolehtivat molemmat emot vuorotellen. Yhdessä pari myös ruokkii poikasensa, vielä 24 - 26 vrk kestävän pesäpoikasajan jälkeenkin.

Emojen poikasilleen kantama ruoka on "pähkinäpuuroa", jota ne tuovat leukapussissaan. Poikasten lähdettyä pesästä, perhe pysyttelee vielä yhdessä koko kesän. Poikue hajoaa vasta uuden pähkinäsadon kypsyttyä. Pesyeita on vain yksi vuodessa. Pesyeen koko riippuu edellissyksyn pähkinäsadon suuruudesta.

Muutto

Pähkinähakki on etupäässä paikkalintu, mutta se vaeltelee jonkin verran syksyisin ja talvisin. Siperiassa elävä itäinen alalaji tekee joskus suurvaelluksia Suomeen ja aina Länsi-Eurooppaan saakka.

Lähteet
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Suomen Luonto: Lintulaudalla, 11. osa: pähkinähakki
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat