Rantakanojen heimo

Lahkossa kurkilinnut (Gruiformes) on heimo rantakanat (Rallidae). Siihen kuuluu 138 lajia. Suomessa pesiviä rantakanoja ovat luhtakana, liejukana, luhtahuitti, nokikana ja ruisrääkkä.

Rantakanat ovat pieniä tai keskisuuria, kanalintumaisen pyyleviä lintuja. Niiden siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, nokka terävä ja koivet suhteellisen pitkät. Useimmat rantakanat ovat piileskeleviä. Ne juoksentelevat tiheän kasvillisuuden suojassa pyrstö terhakkaasti pystyssä tai uivat päätään nyökytellen. Lentoon ne nousevat vain vastenmielisesti ja lentävät yleensä lyhyitä matkoja. Lentoonlähtiessä kiinnittyy huomio kuperiin siipiin, lepattaviin siivenlyönteihin ja roikkuviin koipiin.

Nokikana (Fulica atra)

"Nokikana on rehevien lintulahtien ja -järvien 1800-luvun uudistulokas. Se on hyvin näkyvä laji. Se uiskentelee usein avovedessä nykivin liikkein ja etupainoisena, välillä sukellellen jopa parin metrin syvyyteen, tullen lähtökohtaansa ylös jokin kasvinpalanen nokassaan.

Huhti-toukokuussa nokikanat metelöivät kuuluvasti. Silloin koiraat tappelevat keskenään, käytellen sekä nokkaansa että voimakkaita koipiaan apunaan. Vesi pärskyy ja rannat raikuvat joutsenmaisista toitotuksista, kun ne kamppailevat reviiriensä rajoista. Puolisotkin osallistuvat toisinaan mylläkkään. Vahvimmilla koirailla on isoin otsakilpi ja heikommin varustautuneet koiraat voivatkin pelästyä jo pelkkää uhittelua ja väistyä saman tien."

Hieman tavia kookkaampi ja kokomusta nokikana on helposti tunnistettava rantakana, jolla on palleromainen ruumis ja uidessa kaiken aikaa nyökkäilevä pää. Nokikanalla on pituutta 36 – 38 cm ja siipien kärkiväliä 70 cm. Koiraat painavat keskimäärin 890 g ja naaraat 750 g. Nokikanalla on valkoinen nokka ja otsakilpi - koiraalla suurempi, kuin naaraalla.

Nuori nokikana on harmaanmusta, ilman aikuisen linnun otsakilpeä. Sen kurkku ja kaula ovat laajalti valkeat.

Lintuharrastajat kutsuvat nokikanaa keilapalloksi.



Silmän värikalvo on aikuisella nokikanalla punainen, nuorella ruskea. Koivet ovat suhteellisen voimakkaat ja tummat tai harmaanvihreät. Jokaisessa varpaassa on erillinen uimaräpylä.

Kök-kö äänimaailma

Nokikanan äänet ovat oudosti törähtäviä tai sirahtavia. Nokikanan tavallisia ääniä ovat metallinen ja särähtävä kök tai ki-kök.

Ravinto

Nokikana etsii ravintoaan veden pinnalta ja alta, sukeltaen ja korkkimaisesti pulpahdellen - sukellukset ovat vain muutaman sekunnin pituisia. Ravintona ovat vesikasvit, hyönteiset, siemenet ja simpukat. Kuten myös levät, vidat, limaskat ja palpakot. Talvisin nokikana syö ruokintapaikoilla leipää, viljaa ja vihanneksia.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Nokikana esiintyy yleisenä runsasravinteisissa vesissä Keski- ja Etelä-Suomessa. Eniten nokikanaa esiintyy Lounais-Suomessa, mistä levinneisyys ulottuu Perämeren tuntumaan ja Pohjois-Karjalaan. Nokikanoja arvellaan olevan Suomessa noin 15 000 paria. Rehevimmillä, umpeenkasvavilla järvillä ja merenlahdilla nokikanat ovat runsaslukuisempia kuin yksikään toinen vesilintulaji, vaikka laji on maassamme melko tuore uudistulokas.

Nokikana viihtyy samantapaisessa ympäristössä kuin uikut, vaatien avovettä. Nykyisin nokikana on paikoin hyvinkin runsaslukuinen lintujärvien tyyppilaji. Laji levisi meille vasta 1800-luvun loppupuolella pääasiassa lounaan suunnasta. Sen jälkeen se levittäytyi voimakkaasti, saavuttaen esiintymisalueensa jokseenkin nykyiset rajat jo 1930-luvulla.




Nokikanan poikanen, josta sanotaan aika ilkeästi, että se on lintumaailman rumin poikanen - mutta samaan hengenvetoon lisätään kuitenkin, että ehkä se juuri siksi näyttääkin niin vetoavalta ja söpöltä. Pienillä untuvikoilla on punainen pää. - Kuva Copyright © Charos Pix - Creative Commons.

Lisääntyminen

Pesimäaikana nokikanat ovat hyvin hyökkääviä lajitovereitaan kohtaan. Molemmat puolisot puolustavat yhdessä reviiriä tunkeilijoita vastaan. Mikäli alueen kanta on tiheä, näitä "rajakahakoita" tapahtuu vähän väliä, sillä reviirien rajat ovat ihmeteltävän tarkasti määritetyt ja vartioidut. Tappelevat nokikanat asettuvat, pyrstön ja levitettyjen siipien varaan kallistuneina, vastatusten sekä potkivat, raapivat ja nokkivat toisiaan parhaansa mukaan.

Ruohoista, edellisvuoden kuivista korsista ja muista vesikasveista kyhäten kasattu kekopesä on tavallisimmin korkealla, kuivien ruokojen päällä. Se on kuitenkin kelluva. Nokikanoilla on selkeä työnjako pesän tekemisessä: koiras tuo paikalle materiaalit ja naaras rakentaa pesän.

Naaras munii pesään 6 - 10 kellanharmaata, tiheään mustapilkkuista munaa, joita molemmat emot vuorovaihdoin hautovat, yhteensä 21 - 24 vrk. Molemmat emot huolehtivat myös poikasista niiden ensimmäisten elinpäivien aikana. Myöhemmin poikue usein jakaantuu kahtia molemmille emoille, jotka senkin jälkeen vastaavat "omista" poikasistaan. 3-viikkoiset poikaset eivät ole enää riippuvaisia emojen ruokinnasta, minkä merkkinä pään punainen väri haalistuu.

Noin kuukauden iässä poikaset itsenäistyvät, mutta lentokykyisiksi ne varttuvat vasta 55 - 60 päivän ikäisinä.

Muutto

Keväällä nokikana saapuu huomaamattomasti öisin. Ensimmäiset ovat täällä jo maaliskuun lopulla ja pääjoukkojen tulovuoro on huhtikuussa, kun merenlahdet ja järvet vapautuvat jäistä.

Salamyhkäisesti tapahtuu syysmuuttokin öiseen aikaan. Linnun musta hahmo sulautuu täydellisesti syysyön pimeyteen. Syysmuutto alkaa elokuussa ja on huipussaan syyskuun lopulla. Matka ei välttämättä ole pitkä, sillä nokikanamme talvehtivat paitsi Keski- ja Etelä-Euroopassa, myös Itämeren alueella.

Ahvenanmaalla suuretkin parvet viivyttelevät siihen saakka, kunnes meri jäätyy. Yksittäiset linnut ovat tavallinen näky myös etelärannikon aina avoimissa sulapaikoissa. Lintu tarvitsee kuitenkin ruokaillessaan hyvin matalaa vettä. Tämä tekee siitä alttiin kovien pakkastalvien tuhoille, sillä nokikanan suosimat vedet jäätyvät ensiksi.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat