Merilokki. - Kuva yllä Copyright
©
Mick Thompson - Creative Commons.
Suomessa pesiviä lokkeja ovat merilokki, selkälokki, harmaalokki, kalalokki, naurulokki ja pikkulokki.
Lokit ovat pitkäsiipisiä merenrannikoiden ja järvien lintuja. Niillä on leveämmät ja tylpemmät siivet kuin tiiroilla, ja lento on raskaampaa ja hitaampaa. Erityisesti isot lokit ovat hyviä purjelentäjiä. Lokit lentävät muuttomatkoilla usein auroissa. Useimmat lokit ovat kookkaita lintuja ja vain muutamat lajit pieniä. Näiden rakenteeltaan tukevahkojen lintujen siivet ovat pitkät ja tavallisesti teräväkärkiset.
Lokkien nokka on voimakas ja kärjestään koukkupäinen; monilla suuremmilla lajeilla on punainen täplä alanokassa. Räpyläjalkaiset koivet ovat pidemmät, kuin tiiroilla. Useimmat lajeista ovat valkeita, vain selkä ja siiven yläpuolet ovat harmaat tai mustat. Joillakin lajeilla on kesäpuvussa musta pää. Sukupuolet ovat ulkonäöltään samanlaiset.
Lokkien äänet ovat voimakkaita kaklatuksia ja huutoa sekä käheää rääkymistä. Lokit ovat lähes kaikkiruokaisia ja ne syövät usein myös jätteitä.
"Ken liikkuukaan ulkosaaristossamme, voi nähdä jonkin karin taikka luodon korkeimmalla kohdalla
seisovan suuren linnun. Siellä päivystää ulkosaaristomme valtias, jykevä merilokki.
Merilokki on suhteessaan ihmiseen varsin arka lintu, sillä se pakenee ihmistä jo matkan päästä. Tämä johtuu ehkä siitä,
että sitä on menneinä vuosikymmeninä ankarasti vainottu. Saariston kalastajat eivät pidä merilokista, joka hävittää haahkanpoikaset
ja ryöstää verkkoihin tarttuneet kalat.
Suomen ja samalla koko maailman suurin lokki on merilokki. Sillä on pituutta 61 – 74 senttimetriä ja siipien kärkiväliä 1,4– 1,7 metriä. Painoa voi olla yli kaksi kiloa.
Se on siten kooltaan erittäin suuri ja roteva. Sillä on korkeampi pää ja jykevämpi nokka, kuin muilla lokeilla.
Merilokin selkä ja siipien yläpuoli ovat harmaanmustat ja väritys tuo mieleen selkälokin. Merilokin siivenkärjissä on laajalti valkeaa ja siiven takareunassa on kapea, valkea reunus. Koivet ovat harmaanvalkoiset ja nokka keltainen.
Kaukana lentävää merilokkia voi joskus ensi näkemältä erehtyä pitämään petolintuna - niin raskas on linnun siivenisku.
Merilokki, nuori yksilö. - Kuva Copyright © Ryan Mandelbaum - Creative Commons.
Nuori merilokki on yleisväriltään mustanruskea ja se muistuttaa harmaalokkia. Käsisulat ovat mustanruskeat ja selkäpuoli on tummaa kirjailua. Pää, pyrstön tyviosa ja ruumiin alapuoli ovat vaaleammat, kuin nuorella selkä- tai harmaalokilla. Nokka on nuorella linnulla ruskeanmusta, vaaleakärkinen ja esiaikuisilla aluksi ruskeanmusta, myöhemmin kellanvalkoinen ja keskeltä tumma.
Yksilöllisten vaihtelujen ja sulkasatojen pituuden vuoksi nähdään hyvin erinäköisiä ja eri pukuvaiheissa olevia yksilöitä.
Merilokki. - Kuva Copyright © Mark Hope - Creative Commons.
Merilokki sopeutuu joustavasti kaikkeen muuhunkin ravintoon, joten sitä voi pitää kaikkiruokaisena. Merilokki vierailee myös kaatopaikoilla ja sille maistuvat myös haaskat.
Merilokki on lokeistamme selväpiirteisin saalistaja. Pesimäaikana se on erikoistunut saalistamaan vesilintujen, muiden lokkien ja tiirojen poikasia - sekä linnunmunia.
Merilokki kykenee syöksystä sukeltamaan metrin syvyyteen. Se tavoittelee varsinkin haahkan, pilkkasiiven ja koskeloiden poikasia, tehden niin kauan syöksyjä saalistaan kohden, että tämä ei jaksa enää sukeltaa. Laji aiheuttaa tuntuvia pesimätappioita, poikueita vähentäessään. Tappaapa se kohdalleen osuneen aikuisenkin merilinnun, joka on jollakin tavalla heikentynyt tai vioittunut.
Lokkien heimo
Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo lokit (Laridae). Uudemman jaottelun mukaan varsinaiset lokit on yksi lokkien Laridae-heimon kolmesta alaheimosta (Larinae).Suomessa pesiviä lokkeja ovat merilokki, selkälokki, harmaalokki, kalalokki, naurulokki ja pikkulokki.
Lokit ovat pitkäsiipisiä merenrannikoiden ja järvien lintuja. Niillä on leveämmät ja tylpemmät siivet kuin tiiroilla, ja lento on raskaampaa ja hitaampaa. Erityisesti isot lokit ovat hyviä purjelentäjiä. Lokit lentävät muuttomatkoilla usein auroissa. Useimmat lokit ovat kookkaita lintuja ja vain muutamat lajit pieniä. Näiden rakenteeltaan tukevahkojen lintujen siivet ovat pitkät ja tavallisesti teräväkärkiset.
Lokkien nokka on voimakas ja kärjestään koukkupäinen; monilla suuremmilla lajeilla on punainen täplä alanokassa. Räpyläjalkaiset koivet ovat pidemmät, kuin tiiroilla. Useimmat lajeista ovat valkeita, vain selkä ja siiven yläpuolet ovat harmaat tai mustat. Joillakin lajeilla on kesäpuvussa musta pää. Sukupuolet ovat ulkonäöltään samanlaiset.
Lokkien äänet ovat voimakkaita kaklatuksia ja huutoa sekä käheää rääkymistä. Lokit ovat lähes kaikkiruokaisia ja ne syövät usein myös jätteitä.
Merilokki (Larus marinus)
"Ken liikkuukaan ulkosaaristossamme, voi nähdä jonkin karin taikka luodon korkeimmalla kohdalla
seisovan suuren linnun. Siellä päivystää ulkosaaristomme valtias, jykevä merilokki.
Merilokki on suhteessaan ihmiseen varsin arka lintu, sillä se pakenee ihmistä jo matkan päästä. Tämä johtuu ehkä siitä,
että sitä on menneinä vuosikymmeninä ankarasti vainottu. Saariston kalastajat eivät pidä merilokista, joka hävittää haahkanpoikaset
ja ryöstää verkkoihin tarttuneet kalat.
Lintumaailmassa merilokki on pelätty ja petomainen lintu, sillä se voi
napsia kerralla koko haahka- tai pilkkasiipipoikueen, ellei emo ole tarkkana. Se voi myös röyhkeästi
ryöstää muilta lokeilta tai koskeloilta niiden saaliin, ja saattaapa järeällä nokallaan kalauttaa hengiltä itse saalistajankin."
Suomen ja samalla koko maailman suurin lokki on merilokki. Sillä on pituutta 61 – 74 senttimetriä ja siipien kärkiväliä 1,4– 1,7 metriä. Painoa voi olla yli kaksi kiloa.
Se on siten kooltaan erittäin suuri ja roteva. Sillä on korkeampi pää ja jykevämpi nokka, kuin muilla lokeilla.
Merilokin selkä ja siipien yläpuoli ovat harmaanmustat ja väritys tuo mieleen selkälokin. Merilokin siivenkärjissä on laajalti valkeaa ja siiven takareunassa on kapea, valkea reunus. Koivet ovat harmaanvalkoiset ja nokka keltainen.
Kaukana lentävää merilokkia voi joskus ensi näkemältä erehtyä pitämään petolintuna - niin raskas on linnun siivenisku.
Merilokki, nuori yksilö. - Kuva Copyright © Ryan Mandelbaum - Creative Commons.
Nuori merilokki on yleisväriltään mustanruskea ja se muistuttaa harmaalokkia. Käsisulat ovat mustanruskeat ja selkäpuoli on tummaa kirjailua. Pää, pyrstön tyviosa ja ruumiin alapuoli ovat vaaleammat, kuin nuorella selkä- tai harmaalokilla. Nokka on nuorella linnulla ruskeanmusta, vaaleakärkinen ja esiaikuisilla aluksi ruskeanmusta, myöhemmin kellanvalkoinen ja keskeltä tumma.
Yksilöllisten vaihtelujen ja sulkasatojen pituuden vuoksi nähdään hyvin erinäköisiä ja eri pukuvaiheissa olevia yksilöitä.
Kumeaa kaklatusta
Merilokin tavallisin ääni on römeä ga-o tai glaoo. Kaklatus on mylvivä ja karkea kro-kro-kro-kro ja haukkuva ho-ho-hov-hov. Eniten merilokit ovat äänessä keväällä. Erityisen äänekäs merilokki on myös silloin, kun liikkeellä on sitä itseään suurempi merikotka.
Merilokki. - Kuva Copyright © Mark Hope - Creative Commons.
Ravinto
Merilokin pääravintoa ympäri vuoden on kala. Se kalastaa kuitenkin itse varsin vähän, sillä se on erikoistunut ryöstämään kalat toisilta lokeilta tai koskeloilta. Sisämaajärvellä on nähty myöskin sellainen tilanne, että merilokki nosti nokallaan verkkoa pintaan ja toinen noukki siitä kalat. Tämähän on hienoa yhteistoimintaa linnun itsensä kannalta, mutta ei kalastajan.Merilokki sopeutuu joustavasti kaikkeen muuhunkin ravintoon, joten sitä voi pitää kaikkiruokaisena. Merilokki vierailee myös kaatopaikoilla ja sille maistuvat myös haaskat.
Merilokki on lokeistamme selväpiirteisin saalistaja. Pesimäaikana se on erikoistunut saalistamaan vesilintujen, muiden lokkien ja tiirojen poikasia - sekä linnunmunia.
Merilokki kykenee syöksystä sukeltamaan metrin syvyyteen. Se tavoittelee varsinkin haahkan, pilkkasiiven ja koskeloiden poikasia, tehden niin kauan syöksyjä saalistaan kohden, että tämä ei jaksa enää sukeltaa. Laji aiheuttaa tuntuvia pesimätappioita, poikueita vähentäessään. Tappaapa se kohdalleen osuneen aikuisenkin merilinnun, joka on jollakin tavalla heikentynyt tai vioittunut.
Merilokki. - Kuva Copyright © Mick Thompson - Creative Commons.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Suomessa pesii noin 3 000 paria (harmaalokkipareja on noin 30 000). Merilokki on tyypillinen ulkosaariston lintu, joka pesii yleisenä ja tasaisesti, mutta muita lokkeja harvalukuisempana koko merialueellamme. Pääosa kuitenkin Saaristomerellä ja Suomenlahdella.Sisämaassa pesii noin 100 paria merilokkeja, pääasiassa Lapin suurilla järvillä sekä muutamilla eteläsuomalaisilla järvillä. Vuodesta 1976 alkaen merilokkeja on tavattu pesimässä Vanajavedellä ja vuodesta 1977 lähtien Saimaalla.
Merilokki. - Kuva Copyright © Mick Thompson - Creative Commons.
Lisääntyminen
Tavallisessti merilokki pesii yksittäisparein pienillä, matalilla ja puuttomilla luodoilla keskellä isompaa selkää. Rannikkoseuduilla, missä saaria on vähän, voi esiintyä pieniä yhdyskuntia. Ensimmäisen kerran todettiin merilokin pesivän saaristossa yhdyskunnittain vuonna 1959. Merilokki pesii myös harmaalokkiyhdyskunnissa.Merilokki ilmestyy pesimäpaikalleen jo selvästi ennen jäiden lähtöä. Molemmat emot osallistuvat suuren pesän rakentamiseen, joka valmistuu heinistä, sammalesta ja jäkälästä ja onpa koristeena muutama höyhenkin. Pesä sijaitsee tyrskyrajan yläpuolella luodon korkeimmalla kohdalla, järvillä isolla kivellä tai suolla mättäällä.
Merilokin muninta huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa tuottaa 2 - 3 munaa, joita molemmat emot hautovat ja siihen kuluu aikaa 27 - 28 vrk. Poikaset poistuvat pesästä parin päivän ikäisinä, mutta jäävät sen lähettyville. Emojen ruokinnassa poikaset varttuvat lentokykyisiksi 7 viikon ikäisinä. Näihin aikoihin poikaset itsenäistyvät.
Merilokki. - Kuva Copyright © Tom Murray - Creative Commons.
Muutto
Keväällä merilokit saapuvat varhain, yleensä jo maaliskuussa. Nuoret merilokit palaavat vasta pari kuukautta vanhojen lintujen jälkeen ja kiertelevät sitten pitkin rannikoita kesän ajan.Syysmuutolle osa kannasta lähtee jo heinä-elokuussa, osa pysyttelee merialueilla ja satamissa sekä kaatopaikoilla koko sulan veden ajan. Valtaosa merilokeistamme muuttaa talveksi joko Ruotsin itärannikkoa tai Baltian rannikkoa seuraten Tanskan, Puolan ja Pohjois-Saksan vesille, osa pysyttelee merialueellamme läpi vuoden. Silloin harvoin, kun Itämeri jäätyy lähes kokonaan, muuttavat kaikki merilokit Tanskaan ja Pohjanmeren rannikoille.
Merilokki. - Kuva Copyright © Ryan Mandelbaum - Creative Commons.
Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Wikipedia
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Lokit
Tiirat