Kuvassa yllä mehiläissyöjä (Merops apiaster).
Suomessa on säihkylinnuista tavattu joko harvinaisuuksina tai suurharvinaisuuksina kuningaskalastaja (Alcedo atthis), vihermehiläissyöjä (Merops persicus), mehiläissyöjä (Merops apiaster), sininärhi (Coracias garrulus) ja harjalintu (Upupa epops). Kaikki edellä mainitut viisi säihkylintulajia ovat ainoat Euroopassa pesivät säihkylinnut.
Säihkylinnuilla on takanaan pitkä historia, sillä fossiilien perusteella näyttää siltä, että säihkylinnut olivat johtava, puissa elävä linturyhmä tertiäärikauden alussa 60 miljoonaa vuotta sitten, sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Kuningaskalastajien jäännöksiä on löydetty 30 - 40 miljoonan vuoden ikäisistä kerrostumista muun muassa Wyomingista, Saksasta ja Ranskasta. Vanhimmat sininärhifossiilit eoseenikaudelta, on niin ikään löydetty Saksasta ja Ranskasta.
Mehiläissyöjät pyydystävät taitavasti pieniä hyönteisiä. Molemmat sukupuolet ovat samannäköiset. Äänet ovat pehmeän trillimäisiä, joillain lajeilla vaimeaa lörpöttelyä. Elinympäristö on avointa maastoa, jota pikkumetsiköt, tai yksinäiset, osittain kuivuneet puut tai pensaat elävöittävät. Mehiläissyöjät pesivät useimmiten yhdyskunnissa, itse rantapenkereisiin tai sorakuoppiin kaivamissaan, syvissä koloissa.
Mehiläissyöjällä on pituutta 25 – 29 cm, sen siipien kärkiväli on 36 – 40 cm ja sillä on painoa noin 60 g. Se on ison rastaan kokoinen, mutta hoikempi. Sen ruumiinmuoto on pitkänomainen ja siro. Kaksi keskimmäistä pyrstösulkaa ovat tunturikihumaisesti, voimakkaasti pidentyneet.
Väreiltään mehiläissyöjä on uskomattoman loistelias ja kirjava: selkäpuoli punakeltainen ja keltainen - siivet tummansiniset, punakeltaiset ja sinivihreät - vatsapuoli ja pyrstö sinivihreät - siiven aluset punakeltaiset - ja kurkku vaaleankeltainen. Silmän kautta ja rinnan ylitse kulkee kapea, musta juova.
Naaras on selkäpuolelta koirasta vihertävämpi ja muistuttaa näin talvipukuista koirasta. Nuori lintu on väreiltään kuin talvipukuinen aikuinen, mutta himmeämpi, ja pyrstösulat eivät ole pidentyneet.
Mehiläissyöjä on mestarilentäjä ja se muistuttaa taidokkaassa lennossaan hieman suurta pääskyä. Lento on tiheiden räpytysten ja lyhyiden liitolentojen vuorottelua. Liidon aikana on nähtävissä kolmiomaisten siipien musta takareuna. Pitempiä matkoja mehiläissyöjä lentää loivasti aaltoillen. Mehiläissyöjät liikkuvat yleensä parvissa. Ne vaanivat usein saalista puhelinlangoilla ja kuolleiden puiden oksilla istuen. Mehiläissyöjä on ympäri vuoden seurallinen lintu.
Lintujen maailmaassa höyhenpukujen värien tehtävänä on joko herättää huomiota soidinmenoissa tai sulauttaa lintu ympäristöönsä ja kätkeä se pedon katseilta. Miksi mehiläissyöjät ovat niin värikkäitä? Tähän on mahdotonta antaa varmaa vastausta. Ehkäpä värit auttavat kätkeytymään trooppisissa, melko värikkäissä ympäristöissä ja väreillä on ilmeisesti merkitystä myös mehiläissyöjienkin soidinmenoissa.
Mehiläissyöjä käsittelemässä ilmavasti saalistaan.
Mehiläissyöjä istuu hiljaa näköalapaikallaan tarkkailemassa ympäristöään. Havaitessaan hyönteisen se syöksähtää sen perään. Se havaitsee saaliin jopa 50 - 100 metrin päästä.
Mehiläissyöjät ruokailevat yhdessä ja yksittäinen lintu saattaa hälyttää muut parven jäsenet sopivalle ruokailupaikalle. Yleensä mehiläissyöjät ruokailevat noin kilometrin säteellä pesästä, mutta toisinaan ne matkaavat muutaman kymmenenkin kilometrin päähän ruoanhakuun.
Mehiläistarhaajat eivät pidä mehiläissyöjistä, sillä parvi saattaa tehdä tarhassa melkomoista tuhoa.
Säihkylintujen lahko
Säihkylintujen (Coraciiformes) lahkon kuusi heimoa ovat: kuningaskalastajat (Alcedinidae) – marhet eli maasininärhet (Brachypteraciidae) – sininärhet eli säihkynärhet (Coraciidae) – mehiläissyöjät (Meropidae) – momotit (Momotidae) – todit (Todidae). Eri heimoihin kuuluvien lintujen ulkonäkö vaihtelee melkoisesti, mutta kaikille yhteisistä piirteistä näkyvin on eksoottinen värikkyys. Erityisen värikkäitä ovat kuningaskalastajat ja mehiläissyöjät.Suomessa on säihkylinnuista tavattu joko harvinaisuuksina tai suurharvinaisuuksina kuningaskalastaja (Alcedo atthis), vihermehiläissyöjä (Merops persicus), mehiläissyöjä (Merops apiaster), sininärhi (Coracias garrulus) ja harjalintu (Upupa epops). Kaikki edellä mainitut viisi säihkylintulajia ovat ainoat Euroopassa pesivät säihkylinnut.
Säihkylinnuilla on takanaan pitkä historia, sillä fossiilien perusteella näyttää siltä, että säihkylinnut olivat johtava, puissa elävä linturyhmä tertiäärikauden alussa 60 miljoonaa vuotta sitten, sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa. Kuningaskalastajien jäännöksiä on löydetty 30 - 40 miljoonan vuoden ikäisistä kerrostumista muun muassa Wyomingista, Saksasta ja Ranskasta. Vanhimmat sininärhifossiilit eoseenikaudelta, on niin ikään löydetty Saksasta ja Ranskasta.
Mehiläissyöjien heimo
Säihkylintujen (Coraciiformes) lahkossa on heimo mehiläissyöjät (Meropidae). Mehiläissyöjät ovat kirkkaan värisiä lintuja, joilla on pääskymäisen pitkät, miltei kolmikulmaiset siivet ja pitkä pyrstö. Nokka on pitkä ja kaareva. Lyhyiden koipien varpaat ovat pienet, keski- ja ulkovarvas sininärhen tavoin yhteenkasvaneet.Mehiläissyöjät pyydystävät taitavasti pieniä hyönteisiä. Molemmat sukupuolet ovat samannäköiset. Äänet ovat pehmeän trillimäisiä, joillain lajeilla vaimeaa lörpöttelyä. Elinympäristö on avointa maastoa, jota pikkumetsiköt, tai yksinäiset, osittain kuivuneet puut tai pensaat elävöittävät. Mehiläissyöjät pesivät useimmiten yhdyskunnissa, itse rantapenkereisiin tai sorakuoppiin kaivamissaan, syvissä koloissa.
Mehiläissyöjä (Merops apiaster)
"Jo säihkylintujen nimi huokuu loisteliaina säihkyviä värejä ja eksotiikkaa. On jopa ihan vaikeaa uskoa, että jotkut niistä pesivät tai ainakin näyttäytyvät Suomessakin säännöllisesti."Mehiläissyöjällä on pituutta 25 – 29 cm, sen siipien kärkiväli on 36 – 40 cm ja sillä on painoa noin 60 g. Se on ison rastaan kokoinen, mutta hoikempi. Sen ruumiinmuoto on pitkänomainen ja siro. Kaksi keskimmäistä pyrstösulkaa ovat tunturikihumaisesti, voimakkaasti pidentyneet.
Väreiltään mehiläissyöjä on uskomattoman loistelias ja kirjava: selkäpuoli punakeltainen ja keltainen - siivet tummansiniset, punakeltaiset ja sinivihreät - vatsapuoli ja pyrstö sinivihreät - siiven aluset punakeltaiset - ja kurkku vaaleankeltainen. Silmän kautta ja rinnan ylitse kulkee kapea, musta juova.
Naaras on selkäpuolelta koirasta vihertävämpi ja muistuttaa näin talvipukuista koirasta. Nuori lintu on väreiltään kuin talvipukuinen aikuinen, mutta himmeämpi, ja pyrstösulat eivät ole pidentyneet.
Mehiläissyöjä on mestarilentäjä ja se muistuttaa taidokkaassa lennossaan hieman suurta pääskyä. Lento on tiheiden räpytysten ja lyhyiden liitolentojen vuorottelua. Liidon aikana on nähtävissä kolmiomaisten siipien musta takareuna. Pitempiä matkoja mehiläissyöjä lentää loivasti aaltoillen. Mehiläissyöjät liikkuvat yleensä parvissa. Ne vaanivat usein saalista puhelinlangoilla ja kuolleiden puiden oksilla istuen. Mehiläissyöjä on ympäri vuoden seurallinen lintu.
Lintujen maailmaassa höyhenpukujen värien tehtävänä on joko herättää huomiota soidinmenoissa tai sulauttaa lintu ympäristöönsä ja kätkeä se pedon katseilta. Miksi mehiläissyöjät ovat niin värikkäitä? Tähän on mahdotonta antaa varmaa vastausta. Ehkäpä värit auttavat kätkeytymään trooppisissa, melko värikkäissä ympäristöissä ja väreillä on ilmeisesti merkitystä myös mehiläissyöjienkin soidinmenoissa.
Pehmeää kurahtelua
Mehiläissyöjän tavallisin ääni on usein toisteltu, pehmeästi kurahtava prryik. Varoitusääni on dik-dik-dik.
Mehiläissyöjä käsittelemässä ilmavasti saalistaan.
Ravinto
Pitkä- ja terävänokkainen mehiläissyöjä on erikoistunut heimon muiden lajien tavoin pyydystämään pistäviä hyönteisiä, joita muut lintulajit karttavat. Sen pitkä, käyrä nokka soveltuu tähän erinomaisesti. Lentävästä hyönteisravinnosta suurin osa on pistiäisiä kuten mehiläisiä, ampiaisia ja herhiläisiä. Ennen pistiäisen syömistä mehiläissyöjä poistaa myrkkypiikin hakkaamalla saalista jotakin kovaa vasten. Ravintoon kuuluvat myös korennot.Mehiläissyöjä istuu hiljaa näköalapaikallaan tarkkailemassa ympäristöään. Havaitessaan hyönteisen se syöksähtää sen perään. Se havaitsee saaliin jopa 50 - 100 metrin päästä.
Mehiläissyöjät ruokailevat yhdessä ja yksittäinen lintu saattaa hälyttää muut parven jäsenet sopivalle ruokailupaikalle. Yleensä mehiläissyöjät ruokailevat noin kilometrin säteellä pesästä, mutta toisinaan ne matkaavat muutaman kymmenenkin kilometrin päähän ruoanhakuun.
Mehiläistarhaajat eivät pidä mehiläissyöjistä, sillä parvi saattaa tehdä tarhassa melkomoista tuhoa.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Mehiläissyöjä pesii yleisenä Etelä- ja varsinkin Kaakkois-Euroopassa, Lähi- ja Keski-idässä sekä Pohjois- ja Etelä-Afrikassa. Lämpiminä ja kuivina keväinä lintu harhautuu lämpimien ilmavirtojen mukana kauas pohjoiseen.Suomessa lajia tavataan kesäaikaan touko-elokuussa, lähes vuosittain vierailijana, jopa Lapissa saakka. Vuonna 1999 mehiläissyöjä nähtiin Muonion Kangosjärvellä ja pian sen jälkeen nähtiin Enontekiön Hetassa peräti seitsemän linnun parvi.
Ensimmäinen havainto lajista maassamme on tehty vuonna 1949. Elokuussa vuonna 1954 havaittiin Saimaan kanavan varrella emo ja 2 - 3 lentopoikasta, mikä tuolloin viittasi vahvasti pesintään. Suurimmissa, maassamme tavatuissa parvissa on ollut yli 10 lintua.
Lisääntyminen
Pieninä yhdyskuntina, usein alle kymmenen parin ryhminä, pesivien mehiläissyöjien pesimämaastoa ovat hiekkaiset jokivarret ja niiden rinnetörmät. Joskus yhdiskunnissa voi olla useita satojakin lintuja. Naaras ja koiras solmivat elinikäisen parisuhteen.Mehiläissyöjä kaivaa pesäkolonsa hiekkaiseen maahan, eikä aina vaadi erityisen jyrkkää pengertäkään. Pesäonkalo voi olla yli 2 metrin pituinen. Se päättyy sisustamattomaan peräkamariin.
Pesäänsä emo pyöräyttää touko-kesäkuussa, joskus vieläkin myöhemmin, 4 - 7 hohtavan valkoista munaa. Kumpikin emo hautoo ja osallistuu poikasten ruokintaan. Poikaset jättävät pesän 30 vrk:n ikäisinä, Pesyeitä on vuodessa yksi.
Muutto
Mehiläissyöjä on muuttolintu. Se muuttaa syysmuutollaan, elo-syyskuussa talviajaksi Saharan eteläpuolelle trooppiseen Afrikkaan ja palaa kevätmuuton myötä huhtikuun lopussa tai toukokuussa pesimäalueilleen. Paluu ajoittuu ajankohtaan, jolloin ilmassa on riittävästi lentäviä hyönteisiä.Muuttoparvet ovat tiiviitä ja linnut kerääntyvät muuton aikana yöksi vierekkäin, pitääkseen toisensa lämpiminä.
Lähteet
*Suomen Luonto, Juha Valste: Sulkien säihkettä
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Wikipedia
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Mehiläissyöjä pesätunnelinsa suulla.