Luhtakana. - Kuva yllä Copyright
© Andy Morffew - Creative Commons.
Rantakanat ovat pieniä tai keskisuuria, kanalintumaisen pyyleviä lintuja. Niiden siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, nokka terävä ja koivet suhteellisen pitkät. Useimmat rantakanat ovat piileskeleviä. Ne juoksentelevat tiheän kasvillisuuden suojassa pyrstö terhakkaasti pystyssä tai uivat päätään nyökytellen. Lentoon ne nousevat vain vastenmielisesti ja lentävät yleensä lyhyitä matkoja. Lentoonlähtiessä kiinnittyy huomio kuperiin siipiin, lepattaviin siivenlyönteihin ja roikkuviin koipiin.
"Luhtakanaa ei juuri pääse näkemään, mutta ruovikosta keväisin kantautuvat
kiljuvat ja iskevät äänet ovat sitäkin kuuluvampia. Muiden rantakanojen tavoin luhtakana
on vilkkaimmin äänessä pimeän aikaan. Näitä salaperäisiä ääniäkin pääsee Suomessa silti kuulemaan
vain muutamilla kymmenillä rehevimmillä järvillä ja merenlahdilla erityisesti
Etelä-Suomessa.
Pitkäkoipinen ja -varpainen rantakana ja kosteikkolintu, luhtakana on kooltaan hieman räkättirastasta suurempi.
Luhtakanalla on pituutta 23 – 36 cm, sen siipien kärkiväli on 40 – 45 cm ja paino 70 – 190 grammaa.
Sen pyöreähkö ruumis on sivuiltaan hieman litistynyt ja lyhyt pyrstö sijottaa terhakkaasti pystyssä.
Luhtakana on savunharmaa lintu, sen kupeet ovat voimakkaasti mustavalkoisen poikkijuovittamat. Päälaki, niska, selkä, lyhyt pyrstö ja siivet ovat mustan ja ruskean täplittämät. Alaperä on kirkkaanvalkoinen. Selkä on öljynruskea.
Punainen nokka on kahlaajamaisen pitkä ja jonkin verran alaspäin taipunut. Se on luhtakanan paras tuntomerkki ja erottaa sen kaikista muista rantakanoistamme. Koivet ovat punertavanruskeat. Silmän värikalvo on punainen tai punaruskea.
Sukupuolet ovat toistensa kaltaisia. Nuoren linnun vatsapuoli on hiekan kellertävä ja kupeilta juovikas. Sillä on leveä, kellanvalkea silmäkulmajuova ja tumma silmäjuova, sekä valkea kurkku. Nokka on musta, vain tyvestä punainen.
Luhtakanan lennossa ovat nähtävissä melko pitkät ja pyöreäkärkiset, kuperat siivet sekä roikkuvat koivet. Siivillä ei ole ruisrääkälle ominaista ruosteenpunaa.
Luhtakana ei halua näyttäytyä. Se piileskelee koko kesän upottavilla osmankäämi-, järviruoko- ja saraluhdilla. Loppukesällä voi kuitenkin hämärissä nähdä ruovikon laitaan uskaltautuneita, nuoria lintuja. Ne astelevat lyhyt pyrstö pystyssä ja kipaisevat isoine jalkoineen vauhdilla piiloon, jotakin epäilyttävää huomatessaan.
Luhtakana voi äännellä joskus päivälläkin, etenkin jos sitä häiritään.
Luhtakana. - Kuva Copyright © Ignacio Ferre Pérez - Creative Commons.
Luhtakanan ravintona ovat pääasiassa hyönteiset ja niiden toukat - vesiperhoset, sudenkorennot, malluaiset ja kovakuoriaiset. Ruokalistalla ovat myös nilviäiset, äyriäiset, pienet sammakot, kalat ja kuolleet eläimet.
Syksyn ja talven aikaan ravintona ovat erilaisten suokasvien siemenet, marjat ja hedelmät.
Rantakanojen heimo
Lahkossa kurkilinnut (Gruiformes) on heimo rantakanat (Rallidae). Siihen kuuluu 138 lajia. Suomessa pesiviä rantakanoja ovat luhtakana, liejukana, luhtahuitti, nokikana ja ruisrääkkä.Rantakanat ovat pieniä tai keskisuuria, kanalintumaisen pyyleviä lintuja. Niiden siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, nokka terävä ja koivet suhteellisen pitkät. Useimmat rantakanat ovat piileskeleviä. Ne juoksentelevat tiheän kasvillisuuden suojassa pyrstö terhakkaasti pystyssä tai uivat päätään nyökytellen. Lentoon ne nousevat vain vastenmielisesti ja lentävät yleensä lyhyitä matkoja. Lentoonlähtiessä kiinnittyy huomio kuperiin siipiin, lepattaviin siivenlyönteihin ja roikkuviin koipiin.
Luhtakana (Rallus aquaticus)
"Luhtakanaa ei juuri pääse näkemään, mutta ruovikosta keväisin kantautuvat
kiljuvat ja iskevät äänet ovat sitäkin kuuluvampia. Muiden rantakanojen tavoin luhtakana
on vilkkaimmin äänessä pimeän aikaan. Näitä salaperäisiä ääniäkin pääsee Suomessa silti kuulemaan
vain muutamilla kymmenillä rehevimmillä järvillä ja merenlahdilla erityisesti
Etelä-Suomessa.
Luhtakana on vakiinnuttanut asemansa Suomen linnustossa vasta 1950-luvulla. Aikaisemmin se oli harvinainen satunnaisvieras."
Pitkäkoipinen ja -varpainen rantakana ja kosteikkolintu, luhtakana on kooltaan hieman räkättirastasta suurempi.
Luhtakanalla on pituutta 23 – 36 cm, sen siipien kärkiväli on 40 – 45 cm ja paino 70 – 190 grammaa.
Sen pyöreähkö ruumis on sivuiltaan hieman litistynyt ja lyhyt pyrstö sijottaa terhakkaasti pystyssä.
Luhtakana on savunharmaa lintu, sen kupeet ovat voimakkaasti mustavalkoisen poikkijuovittamat. Päälaki, niska, selkä, lyhyt pyrstö ja siivet ovat mustan ja ruskean täplittämät. Alaperä on kirkkaanvalkoinen. Selkä on öljynruskea.
Punainen nokka on kahlaajamaisen pitkä ja jonkin verran alaspäin taipunut. Se on luhtakanan paras tuntomerkki ja erottaa sen kaikista muista rantakanoistamme. Koivet ovat punertavanruskeat. Silmän värikalvo on punainen tai punaruskea.
Sukupuolet ovat toistensa kaltaisia. Nuoren linnun vatsapuoli on hiekan kellertävä ja kupeilta juovikas. Sillä on leveä, kellanvalkea silmäkulmajuova ja tumma silmäjuova, sekä valkea kurkku. Nokka on musta, vain tyvestä punainen.
Luhtakanan lennossa ovat nähtävissä melko pitkät ja pyöreäkärkiset, kuperat siivet sekä roikkuvat koivet. Siivillä ei ole ruisrääkälle ominaista ruosteenpunaa.
Luhtakana ei halua näyttäytyä. Se piileskelee koko kesän upottavilla osmankäämi-, järviruoko- ja saraluhdilla. Loppukesällä voi kuitenkin hämärissä nähdä ruovikon laitaan uskaltautuneita, nuoria lintuja. Ne astelevat lyhyt pyrstö pystyssä ja kipaisevat isoine jalkoineen vauhdilla piiloon, jotakin epäilyttävää huomatessaan.
Ääniä kevätyössä
Luhtakanan äänivalikoimaa kutsutaan rumaksi ja kireäksi huutosarjaksi. Luhtakanan ääniä kuuluu kevätöinä, jolloin se huutaa hakkaavasti kyp kyp kyp kyp. Välillä ääni muuttuu vihlovaksi, kuin kiusatun porsaan ääneksi: grryit grryit grryi grrui gru. "Ohjelmistossaan" luhtakanalla on runsaasti myös muita ääniä.Luhtakana voi äännellä joskus päivälläkin, etenkin jos sitä häiritään.
Luhtakana. - Kuva Copyright © Ignacio Ferre Pérez - Creative Commons.
Ravinto
Luhtakana etsii ravintoaan, kahlailemalla matalassa vedessä ja löytää sitä veden alta, veden pinnalta ja ilmaan sojottavien kasvien pinnoilta. Se myös ui ja sukeltelee näissä puuhissaan. Se myös liikkuu maalla ja pujottelee ketterästi kasvien lomassa, silloin tällöin syötävää nokkaisten ja pyrstöään nykien niin, että sen valkoinen alapuoli vilkkuu.Luhtakanan ravintona ovat pääasiassa hyönteiset ja niiden toukat - vesiperhoset, sudenkorennot, malluaiset ja kovakuoriaiset. Ruokalistalla ovat myös nilviäiset, äyriäiset, pienet sammakot, kalat ja kuolleet eläimet.
Syksyn ja talven aikaan ravintona ovat erilaisten suokasvien siemenet, marjat ja hedelmät.
Luhtakana. - Kuva Copyright © Imran Shah - Creative Commons.
Levinneisyys ja elinympäristöt
Parimäärä Suomessa on 300 – 600. Etelä-Suomessa, paikoittain Keski-Suomessakin ja rannikolla aina Oulun korkeudelle saakka.Luhtakana viihtyy kosteikkokasvillisuuden joukossa, jossa se pysyttelee lähes jatkuvasti hyvin kätkeytyneenä. Luhtakanaa tavataan erityisesti Etelä-Suomessa harvakseltaan kosteikoilla, erityisesti ruovikkojärvillä ja vetisillä soilla sekä merenlahdilla. Luhtakanan tunnettuja pesimäpaikkoja ovat Parikkalan Siikalahti, Espoon Laajalahti ja Helsingin Vanhankaupunginlahti.
Luhtakana. - Kuva Copyright © Ignacio Ferre Pérez - Creative Commons.
Lisääntyminen
Rehevillä ja laajoilla lintuvesillä luhtakanoja voi pesiä useampiakin pareja lähekkäin, löyhän yhdyskunnan tapaisesti.Luhtakanan pesä on kasa kuolleita lehtiä ja kasvinvarsia, kätkettynä hyvin tiheään ruovikkoon tai kaislikkoon.
Munia naaras pyöräyttää pesäänsä 6 - 11, joita molemmat emot, enemmän kuitenkin naaras, hautovat 19 - 22 vrk. Poikaset pysyttelevät ensimmäiset elinpäivänsä pesässä, missä niitä suojaa toinen emoista, toisen huolehtiessa ruokapuolesta. Vaaran uhatessa naaras voi kantaa poikaset, yhden kerrallaan, nokassaan turvaan. Poikaset jättävät kuoriuduttuaan pian pesän. Tämän alkuvaiheen jälkeen ne huolehtivat itse ravinnostaan.
Poikasista tulee lentokykyisiä 20 - 30 päivän iässä ja emoistaan riippumattomiksi ne kehittyvät kahden kuukauden ikäisinä.
Luhtakana. - Kuva Copyright © Imran Shah - Creative Commons.
Muutto
Luhtakanan ääniä voi joskus kuulla öiseltä muuttotaivaalta. Luhtakana saapuu maahamme keväällä huhtikuun puolivälin jälkeen, ensimmäiset joskus jo huhtikuun alussakin.Syysmuutto kestää elokuusta marraskuuhun. Joitakin yksilöitä voi myös yrittää talvehtia myös Suomessa. Yleensä nämä yritykset ovat päättyneet huonosti. Luhtakana on yömuuttaja ja se talvehtii Länsi-Euroopassa ja Välimeren ympäristössä.
Koska luhtakana nousee siivilleen pesimäpaikoillaan vasta viime hädässä, sitä luultiin aikaisemmin lentokyvyttömäksi. Linnun luultiin muuttavan jalan pitkin jokivarsia!
Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Rantakanat