Rantakanojen heimo

Lahkossa kurkilinnut (Gruiformes) on heimo rantakanat (Rallidae). Siihen kuuluu 138 lajia. Suomessa pesiviä rantakanoja ovat luhtakana, liejukana, luhtahuitti, nokikana ja ruisrääkkä.

Rantakanat ovat pieniä tai keskisuuria, kanalintumaisen pyyleviä lintuja. Niiden siivet ovat lyhyet ja pyöreäpäiset, nokka terävä ja koivet suhteellisen pitkät. Useimmat rantakanat ovat piileskeleviä. Ne juoksentelevat tiheän kasvillisuuden suojassa pyrstö terhakkaasti pystyssä tai uivat päätään nyökytellen. Lentoon ne nousevat vain vastenmielisesti ja lentävät yleensä lyhyitä matkoja. Lentoonlähtiessä kiinnittyy huomio kuperiin siipiin, lepattaviin siivenlyönteihin ja roikkuviin koipiin.

Liejukana (Gallinula chloropus)

"Keski-Euroopassa liejukana on jokapaikan laji ja se on sopeutunut elämään puistolammissa ja jätevesialtaissa meikäläisten pullasorsien tapaan. Suomessa laji on harvinainen uudistulokas. Nimettäessä ennestään tuntematonta tai vielä nimetöntä lajia sitä on voitu verrata johonkin tuttuun ja nimettävää jollain tavoin muistuttavaan lajiin. Täten liejukanaakin on verrattu kanaan ja se on saanut nimen liejukana. Lintuharrastajien ja kansan parissa liejukanaa on kutsuttu löllökanaksi, mutakanaksi ja viherjalaksi."

Liejukana sopii hyvin siihen oudonnäköisten lintujen joukkoon, minkä se muiden rantakanojen kanssa muodostaa. Se on kaislikossa piileskelevä ja kovaa ääntä pitävä lintu.

Liejukana on solakampi ja pienempi, kuin paljon yleisempi sukulaisensa nokikana. Liejukanalla on pituutta 28 – 40 cm, siipien kärkiväliä 50 – 55 cm ja painoa 170 – 490 g. Sen erottaa nokikanasta helposti punaisen otsakilven ja punaisen, keltakärkisen nokan vuoksi. Liejukanan kyljissä on valkoinen pitkittäisjuova ja sen alaperä on valkoinen ja mustakeskinen.

Yleisväriltään liejukana on nokikanan tavoin tumman siniharmaa, mutta selkäpuolella on oliivinruskehtava vivahde.

Nuori liejukana on harmaanruskea. Ensimmäisenä talvenaan nuori liejukana muistuttaa aikuista, mutta on ruskeampi.

Koivet ovat voimakkaat ja kellanvihreät, usein ylhäältä punertavat. Silmän värikalvo on aikuisella punainen, nuorella harmaanruskea.

Uidessaan liejukana nykii nokikanan lailla, mutta ui hieman korkeammalla. Liejukana ei ole yhtä sidoksissa veteen, kuin nokikana, ja usein se luhtakanan tavoin puikkelehtiikin kasvillisuuden kätköissä.

Astellessaan maalla liejukana nykii kaiken aikaa pyrstöään, jolloin valkoinen alaperä vilkkuu. Lentoon lähtiessään liejukana juoksee pitkän matkaa veden pintaa, ennen kuin nostaa koivet sojottamaan pyrstön kärjen taakse.

Äänet

Liejukanan kuulee parhaiten öisin, jolloin se pulpattaa, porisee, pulisee ja kiljuu. Liejukanalla on monia erilaisia ääniä, joista luonteenomainen on lyhyt, äkillinen korahdus kverrl. Kevätöinä kaikaa soidin krek-krek-krek.

Ravinto

Liejukana etsii ravintonsa sekä veden pinnalta, että maalta. Tärkeää ravintoa ovat limaskat, vitojen lehdet ja varret, vilja ja ruohot sekä osmankäämin, palpakkojen ja sarojen, kuten myös muiden kosteikkokasvien siemenet.

Liejukana syö myös nilviäisiä, hämähäkkejä ja kastematoja sekä lehtikirvoja ja korentoja. Myös kuolleet kalat napsii nokkaansa liejukana.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomessa liejukana on harvalukuinen pesimälintu etelän rehevillä vesillä esimerkiksi Suomenojan vedenpuhdistamolla Espoossa. Satunnaisesti sitä esiintyy Oulu-Joensuu linjalla asti. Suomessa pesii noin 100 paria.

Liejukana piilottelee nokikanaa enemmän kasvillisuuden suojassa. Se viihtyy runsaskasvustoisissa lammissa ja ravinteikkaissa pikkujärvissä, sekä rehevillä merenlahdilla, esiintyen siellä täällä maamme eteläisimmissä osissa. Joskus se elelee aivan asutuksenkin tuntumassa. Etelämpänä Euroopassa liejukana onkin yleinen puistolintu. Se viihtyy myös hyvin vähäpätöisissä rehevissä rapakoissa, kuten savikuopissa ja jätevesi- ja teollisuusaltaissa. Liejukana asettuu myös mielellään lokkikolonnioiden suojiin, joskus löyhinä yhdyskuntina.



Liejukana poikasensa kera.



Liejukanan poikanen.

Lisääntyminen

Nokikanan tavoin liejukanakin puolustaa reviiriään riitaisesti ja tapellen. Tappelut käydään useimmiten jaloilla potkien ja toisiinsa tarttuen.

Liejukanalle sopivaa pesimämaastoa riittää yllin kyllin. Liejukana rakentaa pesänsä yleensä pystyyn kasvustoon kuivalle maalle, sekä oksista että muiden kasvien kuiduista. Pesä voi joskus olla kelluvakin. Se voi pesiä myös puussa, esimerkiksi vanhassa variksen tai harakan pesässä. Molemmat emot osallistuvat rakentamiseen. Naaras munii aikaisintaan huhtikuun lopussa 5 - 9 munaa, joita molemmat emot hautovat 21 - 22 vrk. Myös poikasista huolehtimiseen ja niiden ruokkimiseen osallistuvat molemmat emot.

Viikon ikäisinä untuvikot jo osaavat etsiä osan ruoastaan itse. Poikaset varttuvat riippumattomiksi 25 päivässä, mutta emot voivat toimitella niille ruokaa vielä silloinkin, kun ne ovat 45 päivän ikäisiä. Siinä iässä ne ovat saavuttaneet lentokyvyn. Perhesiteet säilyvät kuitenkin pitkälle syksyyn.

Mahdollisen toisen pesyeen naaras hautoo yksin, koiraan huolehtiessa ensimmäisen pesyeen poikasista. Toisen poikueen poikasten ruokkimiseen saattavat osallistua myös ensimmäisen poikueen poikasetkin. Näin liejukanaparin kesä kuluu työn merkeissä, kun poikueita on kasvatettavana kaksi, joskus kolmekin kesässä. Tällaiseen urakointiin meillä pystyvät liejukanan ohella vain varpunen, pikkuvarpunen, uuttukyyhky ja kesykyyhky.

Muutto

Liejukana on karaistunut lintu ja keväällä ensimmäiset liejukanat saavuttavat Suomen rannikon huhtikuussa. Harhailijoita on joskus tavattu ja pelastettu Lapin hangiltakin.

Syys-marraskuussa liejukanat poistuvat talvehtimisalueilleen Länsi-Eurooppaan ja Välimeren maihin. Liejukanojen tiedetään muutaman kerran talvehtineen menestyksekkäästi meilläkin. Kovina pakkastalvina joukoittain liejukanoja kuolee, jos ne ovat sattuneet jäämään seudulle, missä vedet jäätyvät, sillä silloin ne eivät löydä kylliksi ravintoa.

Lähteet
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat