Rastaiden heimon suku rastaat

Lahkossa varpuslinnut (Passeriformes) on heimo rastaat (Turdidae). Rastaisiin kuuluu 20 sukua ja 156 lajia. Yksi heimon suvuista on rastaat (Turdus), jossa on 80 lajia. Suomessa Turdus-suvun rastaita tavataan säännöllisesti pesivinä 6 lajia. Nämä lajit ovat sepelrastas, mustarastas, räkättirastas, laulurastas, punakylkirastas ja kulorastas. Satunnaisia Turdus-suvun vierailijoita meillä on ollut 3 lajia: harmaakurkkurastas eli taigarastas, ruosterastas ja mustakaularastas.

Näiden Turdus-suvun rastaiden lisäksi meillä on tavattu satunnaisesti kaksi muutakin rastasta: kirjorastaiden sukuun kuuluva kirjorastas (Zoothera dauma) ja amerikanrastaiden sukuun kuuluva korpirastas (Catharus ustulatus).

Rastaat ovat "rastaan kokoisia" lintuja, joilla on solakka, mutta voimakastekoinen ruumis. Niiden nokka on pitkä ja suippo, pyrstö pitkä ja poikkipäinen. Maassa ne liikkuvat pitkillä koivillaan vaivattomasti. Äänet ovat erittäin vaihtelevia ja eräät lajit luetaan parhaimpiin laululintuihimme.

Laulurastas (Turdus philomelos)

"Laulurastaan laulu on tuttua, se on syöpynyt suomalaiseen maisemaan. Olisi korvaamatonta, jos se puuttuisi karun Suomemme suurilta saloilta. Se on ollut aina lähellä meitä. Sen ovat tajunneet jo esi-isämme kauan, kauan sitten, tajunneet sen paljon selvemmin, kuin me nyt. Monesti on sen säveleitä sanoilla tulkittu, monelle on laulurastas neuvojaan jaellut." - (L. Siivonen vuonna 1935).

Laulurastas kuuluu punakylkirastaan kanssa ns. pikkurastaisiin. Laulurastaalla on pituutta 20 – 22 cm, siipien kärkiväliä 33 – 36 cm ja painoa 60–70 g. Se on selkäpuolelta oliivinruskea ja vatsapuolelta valkea, tiheästi kolmion muotoisten, tummien nuolenpäätäplien juovittama.

Rinnassa on kellertävä sävy ja kainalot ovat kellahtavat.

Laulurastas on ollut kansalle hyvin tuttu lintu ja saanut siltä monia nimiä. Se on kyntörastas siksi, että se laulaa vilkkaimmin kevätkynnön aikana. Haukirastas se on siksi, että se ilahduttaa kalastajia haukien kutukalastuksen aikaan. Lahorastas se on siksi, että se käyttää pesänsä sisämaljan muurauksessa lahoa puuta.

Kesäöiden laulutaituri

"Muuta ei laulurastas tarvitse, tullakseen lauluintoon, auringon mentyä maille ja kullattua puiden latvat, alkaa se laulunsa. Ensin pari kakistusta, koettaakseen jos kurkku on selvä, ja sitten tulvaavat sen yksiääniset, pitkät ja kimeät sävelet niinkuin paimentorvesta, vapaina ja sointuvina. Väliin muuttuu laulu lyhyeksi viserrykseksi, toisinaan taas se toistaa säveleitä, tehden sen sellaisella hienolla tunteellisuudella, että niitä on mahdoton millään soittimella jäljitellä." - (Luonnon ystävä, Yleistajuinen luonnontieteellinen aikakauslehti vuonna 1901).

Laulurastaan lajinimessä korostuvat linnun laulutaidot. Sen vaihteleva laulu on kuuluvaa, joskus kimeähköä, täynnä teräviä ja kitiseviä ääniä ja välillä pehmeämpiä, huilumaisia lurituksia. Saman teemansa se toistaa laulussaan aina pariin kolmeen kertaan ja siirtyy sitten seuraavaan teemaan.

Keskikesällä laulurastas laulaa läpi yön, keväällä varhain aamulla ja iltahämärissä. Laulurastaalla on laajasta äänivalikoimastaan poiketen yllättävän mitätön kutsuääni - terävä tsik. Varoitus on hätäinen triks triks triks triks.

Erityisesti vanhan kansan parissa kuusen latvassa istuva ja tarinoiva laulurastas on ollut hyvin rakastettu ja tunnettu lintu ja se on ollut aiheena moniin kansansatuihin ja -hokemiin. Hiljaisessa metsässä laulurastaan laulun kuuleminen synnyttää helposti ajatuksen, että rastashan jutteleekin kulkijalle. Kansan mukaan laulurastas tarinoi näin:

"Viita-Aappo, Viita-Aappo.
Istu kivel! Istu kivel!
Paa piippuun, paa piippuun.
Pajuvars! Pajuvars!
Kopista pois! Kopista pois!"

Laiskalle halonhakkaajalle laulurastas laulaa kipakasti suurempaan ahkeruuteen kannustaen näin:

"Iso mies, iso mies,
pieni pino, pieni pino!"

Ahkera halonhakkaaja saa laulurastaalta kehotuksen pieneen piipputaukoon:

"Mikkel, Mikkel: pa piippuu, pa piippuu!"

Korven kätköissä hikipäissä uurastavalle salaviinan keittäjällekin laulurastaalta lohkeaa oma kannustava säkeensä:

"Tippuu, tippuu, tynnöristä tippuu!"

Noiden entisten aikojen suomalaisille suunnattujen laulurastaan säkeiden lisäksi, laulurastaalla on varmasti nykypäivän ihmisille paljon muutakin sanottavaa tämän päivän aiheista. Ehkäpä hän, jolla on aikaa hiljentyä kuuntelemaan, voi kuulla laulurastaan tarinoivan näin:

"Pa kännykkä pois, pa kännykkä pois, parempaa viihdettä täällä tarjolla ois!"

Ravinto

Laulurastaan ravintona ovat lierot, toukat, kotilot ja muut vastaavat makupalat. Niitä se tonkii päivät pitkät näreikköjen multavasta metsämaasta ja kuivien lehtien alta. Se etenee maassa joustavasti, tasajalkaa hyppien, pysähtyen aina välillä kuuntelemaan ja tähyilemään, tai viskelemään kariketta nokallaan. Loppukesällä ja syksyllä tärkeää ravintoa ovat marjat, kuten puolukka ja mustikka. Myös tattisienet voivat kuulua ravintoon.

Laulurastas on tunnettu "työpajoistaan", litteistä laakakivistä, joita vasten se nokallaan kiinni pitäen hakkaa kotiloiden kuoria rikki, voidakseen syödä itse nilviäiset - myös kulorastas osaa tämän saman taidon.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomessa laulurastas pesii koko maassa, Lapissa harvalukuisempana. Suomen pesimäkanta on 800 000 – 1 200 000 paria.

Laulurastaasn elinympäristönä ovat monen tyyppiset metsät, havu- ja sekametsät, mutta mieluisin metsä on kuusikko. Ainoastaan tunturipaljakoilta laulurastas puuttuu.

Lisääntyminen

Laulurastas hylkää häirittynä pesänsä hyvin herkästi. Se voi joutua pakokauhun valtaan usein aivan mitättömistäkin syistä, jolloin se esimerkiksi lintuasemilla törmäilee sinne tänne ja joutuu tapaturman uhriksi.

Laulurastaan pesä on tavallisesti melko matalalla tiheässä puussa tai pensaassa, kuusessa tai katajassa, harvemmin maassa. Pesä voi joskus sijaita myös halkopinossa, kannossa tai juurakossa. Pesä rakentuu oksista ja korsista, ruohoista, sammalesta ja naavasta ja sen vuoraus on tehty tunnusomaisesti lahosta puuaineksesta, savesta ja syljestä, joista muodostuu kova, puumainen kuppi eli malja. Se on siten tehty ihan kuin muuraamalla.

Pesämaljan pohjalle laulurastas munii 4 - 5 munaa, joita munija eli naaras hautoo 12 - 14 vrk. Poikasten ruokintaan osallistuvat molemmat emot. Poikaset jättävät pesän 14 päivän ikäisinä. Tavallisesti pesyeitä on kesässä kaksi.

Eräjärven rantamilla saniaismattojen äärillä

Vuonna 1935 kertoili L. Siivonen käynnistään laulurastaan pesällä:

"Tein joku aika sitten retken pienen savolaisen eräjärven rantamille, kauniille lehtorinteelle. Oli jo myöhäinen ilta. Vehreyttä somistivat tasaiset saniaismatot, joille lehdokki levitti lumoavaa, kesäntäyteistä tuoksuaan. Siellä pienen kuusen runkoa vasten oli pesä, jossa oli neljä avuttoman näköistä linnuntainta. Eivät ne vielä tienneet tämän elämän vaaroista. Hyvin luottavaisesti vain kaulojaan kurottelivat ja aukaisivat pientä, kellertävää kitaansa.

Ne olivat laulurastaan poikasia, tuon esi-isäimme ikivanhan pyhän linnun, joka heille on kertonut Kalevalan tarinoita ja joka heidän kanssaan on sommitellut Suomen suvulle kertosäkeitä. Tuntuu ihmeelliseltä, että tuo harmahtava, hyvin vaatimattoman näköinen lintu on pystynyt nostamaan itsensä noin korkealle lintujen joukosta. Muttei kukaan, joka tyvenenä, lämpimänä kesäiltana on hetkeksikin viivähtänyt korpiemme hämärissä kätköissä sen täyteistä laulua kuulemaan, voine sitä ihmetellä."

Muutto

Jos on laulurastas mestarilaulaja, niin kyllä siltä lentokin käyttää. Erään rengastetun yksilön todettiin lentäneen yhden vuorokauden aikana 960 kilometriä. Lähtöpaikka oli Saksan rannikon ulkopuolella sijaitseva Helgolandin saari, ja sieltä laulurastas lensi Ahvenanmaalle, jossa se joutui Lågskärin lintuasemalla, Ahvenanmerellä suomalaisten rengastajien käsiin.

Ensimmäiset laulurastaat palaavat Suomeen maaliskuun lopulla, päämuutto sijoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen. Muutto päättyy vasta kesäkuun puolella. Kevätmuuton aikana laulurastaan tapaa nurmikoilla ja pellonreunoissa, joissa se hyppien etsii ravintoa.

Syysmuuttoon valmistautuvaa liikehdintää tapahtuu jo heinä-elokuussa. Varsinainen syysmuutto on syys-lokakuussa, huipun sijoittuessa syyskuun loppuun, ja se suuntautuu laulurastaan talvehtimisalueille, Lounais-Eurooppaan ja vähemmässä määrin Pohjois-Afrikkaan, jossa laji talvehtii oliiviviljelmillä. Laulurastas on yömuuttaja. Syysöinä voi kuulla muuttavien laulurastaiden kutsuääniä, myös kaupunkien yllä, kun linnut ovat. pimeyden turvin matkalla kohti etelää. Talvehtimisyrityksiäkin on todettu silloin tällöin.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös