Kerttusten heimo

Lahkossa varpuslinnut (Passeriformes) on heimo kerttuset (Acrocephalidae). Heimossa on 6 sukua ja niissä yhteensä 59 lajia.

Kerttuset ovat yleisväriltään ruskeita ja niillä on ohut nokka. Kerttuset ovat hämärä- ja yölintuja, jotka tosin liikkuvat päivisinkin.

Suomessa pesiviä kerttusia ovat ruokokerttunen ja rytikerttunen, erinomaiset laulajat kultarinta, luhtakerttunen ja viitakerttunen sekä suurikokoinen rastaskerttunen. Myös muutamia pikkukultarintapareja pesii maassamme. Vaaleakultarinta on tavattu Suomessa kahdesti, sarakerttunen kuudesti ja kenttäkerttunen kymmeniä kertoja. Aavikkokultarinta ja paksunokkakerttunen on tavattu maassamme kerran.

Yksi tämän heimon suvuista on kultarinnat (Hippolais). Yksi suvun lajeista on kultarinta, ja se on sukunsa ainut Suomessa pesivä ja ainut koskaan täällä tavattukaan laji.

"Kuunnellessani kultarinnan laulua se tuntuu minusta aina kaukomaiselta. Nimi Hippolais johtaa ajatuksen heti johonkin etäiseen, auringonpaisteiseen seutuun, jossa läpitunkemattoman tiheät viidakot, köynnöskasvit ja upeat fiikuskatokset rehottavat. - Näin luonnehti Ivar Hortling kultarintaa sen tieteellisen nimen lumoamana. Hippolais on peräisin sointuvasta kutsuäänestä."

Kultarinta (Hippolais icterina)

Ulkonäöltään kultarinta on varsin vaatimaton ja kooltaankin vähäinen. Se on hieman isompi, kuin pajulintu, mutta talitiaista pienempi. Sirittäjän kanssa se on samankokoinen ja nämä kaksi lintua tapaakin usein naapureina laulamassa lehdossa.

Kultarinnalla on pitkä nokka, korkea ja kulmikas päälaki sekä jyrkkä otsa, jotka yhdessä antavat sille tuikean ilmeen. Tosin, on todettava heti perään, että jonkun lintukirjailijan mielestä kultarinnan ilme onkin kiltti. Voisiko se olla siis tuikeankiltti?

Kultarinnan pituus on noin 13,5 cm, siipien kärkiväli 20,5 – 24 cm ja paino keskimäärin 13 g. Sen selkäpuoli on oliivinvihreä tai harmaanvihertävä ja koko vatsapuoli tunnusomaisesti sitruunankeltainen tai vaalean keltainen tai keltaiseen vivahtavan valkoinen eli hailakan keltainen. Keltaisuudesta löytyy siten erilaisia asteita ja muunnelmia. Keväisestä pajulinnusta poiketen, koko alapuoli on tasaisen keltainen. Joiltakin yksilöiltä nämä vihreät ja keltaiset sävyt saattavat kuitenkin puuttua lähes kokonaan.

Kultarinnan selvä silmäkulmanjuova on lyhyt ja väriltään keltainen. Kyynärsulkien vaaleat reunat muodostavat supussa olevaan siipeen tyypillisen, vaalean laikun eli paneelin. Siivet ovat pitkät, kuten myös tasapäinen pyrstökin on melko pitkä. Siivet ulottuvat silti levossa vain pyrstön tyvelle. Kultarinta muistuttaa muodoiltaan rytikerttusta, mutta on väritykseltään räikeämpi. Pään muoto ja tukeva nokka erottavat sen helposti uunilinnuista.

Kultarinnan hyvä tuntomerkki on laulavalla linnulla näkyvä oranssi kita. Koivet ovat lyijynharmaat tai sinertävät

Nuoret kultarinnat ovat syksyllä päältä ruskeampia kuin vanhat ja alta kellanvalkeita. Vanhojen lintujen siipipaneeli voi kulumisen takia olla syksyllä heikosti näkyvä.

Kultarinta liikkuu usein näkymättömissä korkealla lehvistössä, jolloin vain tunnusomaiset äänet paljastavat sen paikalla olon. Kultarinta liikuskelee yleensä varsin rauhallisesti, mutta häirittynä se nostaa päälaen höyhenensä pystyyn.

Matkivan laulutaiturin hilpeät konsertit

Kultarinta tuo mieleen monelle lintujen ystävällä valoisan loppukevään tai kesän päivän. Sillä silloin, kesän kynnyksellä alkaa kuulua kultarinnan kaunis laulu rehevien sekametsien laidoilta, rantalehdoista, puistoista, kartanonpihoilta ja hautausmailta.

Kultarinta kuuluu laulajiemme parhaimmistoon - sen laverteleva laulu pitää sisällään mestarillisia matkintoja. Se on taitava matkija, mutta jää taidoissaan kuitenkin selvästi luhtakerttusesta ja kottaraisesta. Se kamppailee kuitenkin kolmanneksi parhaan imitaattorin tittelistä muutaman muun lajin, kuten viitakerttusen, pikkulepinkäisen, vihervarpusen, kiurun, pensastaskun ja sinirinnan kanssa.

Kultarinta laulaa korkealla puussa ja aina valoisaan aikaan, ei koskaan pimeällä. Laulaessaan kultarinta istuu melko pystyssä, nokka yläviistoon sojottaen ja keltaiset kurkkuhöyhenet pörhöttäen. Linnun laulaessa oranssi kita näkyy hyvin. Pariutumaton koiras on hyvin ahkera laulaja, ollen äänessä kaiken päivää ja sen voimakkaassa esityksessä on lähes hilpeä sävy. Laulun tyypillisiä ominaisuuksia ovat kiihkeys, rytmikkyys, pingottunut sävy ja aiheiden kertaus.

Kultarinnan voimakas laulu on kestoltaan melko pitkää, 5 - 15 sekuntia. Se on vaihtelevaa ja kireää ja sisältää matkintoja, jotka toistuvat 2 - 5 kertaa. Kultarinta noukkii usein häpeilemättä lauluunsa aiheita ja teemoja muilta linnuilta ja matkii mm. haarapääskyä, kalatiiraa, kalalokkia, lehtokerttua, mustapääkerttua, kottaraista ja haarapääskyä - ja voi yllättäen vetäistä sekaan kuovinkin huudon. Aina välillä on kuultavissa lajille luonteenomainen, nenäsointinen kie kie kie.

Kultarinta toistelee samaa aihetta usein vain hetken, vaihtaa sitten yhtäkkiä äänensä voimakkuutta ja nopeutta ja siirtyy toiseen aiheeseen.

Kutsu- ja varoitusääni on nopea titlyit ja kova täk.

Ravinto

Kultarinnan ravintona ovat pääasiassa hyönteiset ja niiden toukat, mutta myöhemmin kesän syyspuolella myös marjat.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Etelä- ja Keski-Suomessa pesii noin 15 000 – 25 000 kultarintaparia ja Suomen kanta on jonkin verran runsastunut viime vuosikymmeninä. Levinneisyyden pohjoisraja on Sisä-Suomessa linjalla Jyväskylä-Joensuu, mutta länsirannikolla kultarinta esiintyy Ouluun asti.

Kultarintaa tapaa lähinnä korkeakasvuisissa ja rehevissä, valoisissa lehdoissa ja vanhoissa, tiheäkasvuisissa, puistomaisissa ja pensaikkoisissa lehti- tai sekametsissä. Sen mieluisinta ympäristöä ovat lehtomaiset puistikot, puutarhat ja rehevät rantalehdot. Suomessa se on eteläinen laji, joka ei missään ole kovin runsas. Hyviin elinympäristöihin pareja voi kertyä pesimään useita pareja lähekkäin.

Laululippaan tenhoavasti helkkyvä avaus Savonlinnassa vuonna 1918

"Vuonna 1918 vieraili kultarinta Savonlinnassa ja siitä julkaistiin Keski-Savo-lehdessä pitkä uutinen:

Jokin aika sitten oli paikkakunnan sanomalehdissä uutinen, että oikea Satakieli on asettunut kaupunkiimme laulutaitoaan näyttämään. Uutisen antaja oli kuitenkin erehtynyt. Kysymyksessä oleva lintu ei ole satakieli, vaan eräs toinen maamme parhaita laulajia, nimittäin kultarinta, sangen harvinainen sekin.

Kultarinta pesii pohjoiseen päin noin Vaasan ja Kuopion tienoilla asti, mutta on yleisempi vain Uudenmaan ja Etelä-Hämeen herraskartanoiden tuuheissa puistoissa. Tiheissä, lehvärikkaissa notkelmissa se myös mielellään asustaa, harvoin petäjiköissä. Tämä Savonlinnaan asettunut kultarinta näkyy olopaikakseen valinneen muutamien talojen pihapuistot, joissa on tiheitä sireeni-, viinimarja- kirsikka- y.m. pensastoja. Niinpä olen pari kertaa kuullut sen esittävän lauluaan poliisikamarin pihalla olevissa sireenipensaissa. Myös n.s. Engmanin mäellä on sitä kuultu, mutta parhaiten se näkyy viihtyvän Nälkälinnan mäen kaakkoispuolella olevain talojen lehviköissä. Siellä eräänä yönä sitä kuunnellessani se oikein laululippaansa avasi ja parhaat säveleensä ilmoille helkytteli hiljaiseen kesäyöhön.

Tämän jälkeen uutisessa on kolme pitkää, hurmioitunutta kappaletta kultarinnan laulusta ja uutinen päättyy näin: Kultarinnassa on meillä joka tapauksessa kaupungissamme sellainen vieras, johon kannattaa tutustua. Sen laulua kuulee melkein joka aikaan vuorokautta, mutta iltamyöhällä se on parhaassa lauluinnossa; ja kesäisen hiljaisen yön hämyssä kuultuna sen laululla on ihmeellinen tenho."

Lisääntyminen

Naaraan ilmaantuessa koiraan reviirille, se vaikenee lähes täysin. Pariutunut koiras intoutuu laulamaan vain silloin, kun jokin naapurireviirin koiraista alkaa laulaa lähellä.

Kultarinnan pesä on isokokoinen. Se on heinistä ja juurista sekä naavasta ja muista aineksista taidokkaasti punottu kulho. Se sijaitsee puun tai pensaan oksistossa, 2 - 4 metrin korkeudella maasta.

Kesäkuun puolivälissä, joskus vasta heinäkuun puolellakin, kultarinta munii 5 munaa. Niitä hautoo lähinnä vain naaras 13 vrk ajan. Pesäpoikasaika on pari viikkoa.

Muutto

Kultarinta kuuluu niihin lintuihimme, jotka viettävät maassamme vain hyvin lyhyen ajan. Keväällä ensimmäiset kultarinnat palaavat Suomeen toukokuun alkupuolella, pääosa toukokuun aikana ja kesäkuun alussa.

Kultarinta muuttaa etelään heinäkuun lopulla ja elokuussa. Sen talvehtimisalueet ovat trooppisessa Afrikassa, päiväntasaajan eteläpuolella. Vain harvoin kultarintoja tapaa meillä enää syyskuussa. Kultarinta on yömuuttaja.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös