Kuikkien heimo

Lahkossa kuikkalinnut (Gaviiformes) on yksi heimo kuikat (Gaviidae). Heimossa on yksi suku kuikat (Gavia) ja siinä viisi lajia. Näistä maailman viidestä kuikkalajista Suomessa pesivät kaakkuri ja kuikka. Satunnaisena harhailijana Suomessa tavataan jääkuikka (Gavia adamsii), amerikanjääkuikka (Gavia immer) ja vain kerran Suomessa tavattu tundrakuikka (Gavia pacifica).

Kuikkalintujen lahkon fossiileja on löydetty noin 65 miljoonan vuoden ikäisistä, paleoseenikauden kerrostumista. Kuikkien heimo ilmestyi fossiilijäämistöön 24 - 5 miljoonaa vuotta sitten.

Kuikat ovat suhteellisen suurikokoisia vesilintuja, joilla on ruumiin takaosassa sijaitsevat räpyläjalat. Niiden kolmen eteenpäin suuntautuvan varpaan välillä on räpylä. Takavarvas on räpylätön. Kuikat ovat taitavia uimareita ja sukeltajia, mutta liikkuvat maalla kömpelösti.

Kuikat pystyvät sukeltamaan hyvin syvälle ja saattavat pysytellä pinnan alla pitkään ja uida samalla nopeasti. Ne voivat sukeltaa veden pinnalta niin huomaamattomasti, ettei vedenpinnalle jää juuri värettäkään.

Kuikkien ruumis on virtaviivainen, siivet kapeat ja teräväkärkiset. Nokka on voimakas, pitkä ja tikarimainen. Talvipuku on vaalea ja eroaa täysin voimakkaan kontrastisesta kesäpuvusta. Kesäpukuisilla kuikilla on luonteenomaiset kurkkukuviot, talvipuvussa linnut ovat päältä tummia ja alta valkeita. Sukupuolet ovat samanväriset. Äänet ovat korisevia tai kauaskantavia huutosarjoja.

Myyttinen kuikka

"Kuikat ovat asumattomien seutujen lintuja, ja siksi ne ovat joutuneet tekemisiin ihmisten kanssa vähemmän kuin monet muut linturyhmät. Eskimot ovat käyttäneet kuikkien nahkoja juhlapukujensa raaka-aineena. Jotkut intiaaniheimot pitävät näitä lintuja maailman synnyttäjinä, sekä ylpeyden ja rohkeuden vertauskuvina. Skotlannissa kuikan huuto taas yhdistyy paholaiseen. Norjalaisen kansanuskomuksen mukaan lennossa huutavat kuikat seuraavat taivaaseen matkaavia sieluja."

Kuikka (Gavia arctica)

"Upean näköinen kuikka on saanut nimensä äänestään, sehän huutaa omaa nimeään. Kuikan tunnelmallinen ja alkukantainen huuto kiirii pitkin vedenpintaa tyyninä kevätiltoina. Äänessä on valittava, kylmiä väreitä nostava, karmeaksi ja aavemaiseksi kuvattu sointi. Samalla järvellä pesivät kuikkaparit yltyvät joskus toisilleen huudellen ihan kuoro- ja vuorolaulantaan. Rannalla tarkkaileva kuikkien ihailija voi kokea olevansa kuin kuuntelemassa epätavallisen kaunista ja alkukantaista konserttia."

Lähes hanhen kokoinen ja sulavalinjainen kuikka eroaa uikuista paksumman kaulansa ja suuremman kokonsa ansiosta. Erona miltei samankokoiseen kaakkuriin ovat kesäpuvussa selän valkoiset täplät. Kuikalla on pituutta 58 – 73 cm ja painoa 2 – 3 kg. Sen siipien kärkiväli on 110 – 130 cm. Sukupuolet ovat keskenään samannäköiset, mutta koiras on naarasta hieman kookkaampi.

Kuikan tiiviissä juhla- eli kesäpuvussa pää ja niska ovat harmaat, kurkku on musta ja kaulan sivut ovat mustavalkean juovikkaat. Selkä on laajalti mustavalkoruutuinen.

Talvipuvussa kuikka on selkäpuolelta, etenkin pään etuosasta ja yläselästä yksivärisen tumman harmaanruskea. Nuori lintu muistuttaa talvipukuista aikuista, mutta selkäpuolen höyhenissä on vaaleat reunukset.

Kuikka. - Kuva Copyright © Andrey Gulivanov - Creative Commons.

Kuikan nokka on pesimäpuvussa musta, muulloin harmaa ja nuorella kuikalla joskus hyvinkin vaalea.

Kuikan ja kaakkurin erottaminen lennossa on vaikeaa, ellei pääse näkemään värejä. Kuikan siiveniskut ovat kuitenkin aavistuksen verran matalammat ja hitaammat, se liitää vain laskeutuessaan. Kuikka lentelee yleensä varsin äänettömästi, joskus harvoin se voi päästellä vaimeita kurkkuääniä. Kuikka on kestävä lentäjä, vaikka siipien pinta-ala suhteessa ruumiinpainoon on pienimpiä koko lintumaailmassa. Päästäkseen lentoon, kuikka juoksee vettä pitkin viuhtoen kiivaasti siivillään. Lentoon päästyään kuikka etenee nopeasti, sen lentonopeudeksi on todettu jopa lähes sata kilometriä tunnissa.

Uidessaan kuikka näyttää hyvin pitkänomaiselta ja matalalta. Kuikka on mestarisukeltaja. Se sukeltaa kalastaessaan taitavasti kymmenien metrien syvyyteen. Verkosta kuikka on tavattu 60 metrin syvyydessä ja se ilmeisesti, lintukirjallisuuden mukaan sukeltaa jopa 75 metrin syvyyteen. Suomen Luonto mainitsee ennätyssyvyydeksi 46 metriä.

Kuikka voi olla sukelluksissa parikin minuuttia ja siirtyä sen aikana 200 - 300 m. Sukeltaessaan se ui jaloillaan ja ohjaa kulkuaan siivillään. Kun syöksysukelluksessa linnuistamme ykköspaikan ottaa ilman muuta jokin tiira ja syvyyssukelluksessa etelänkiisla, niin pituussukelluksessa on tuskin kuikan voittanutta.

Kuikka on rauhaa rakastava laji. Se ihan näyttääkin siltä, taapertaessaan maalla, sillä sen lyhyet ja voimakkaat jalat ovat aivan kehon takaosassa ja kävely on siksi hyvin tönkköä. Jalat soveltuvat ihanteellisesti toimimaan potkureina ja peräsimenä, mutta kävely kuivalla maalla on miltei mahdotonta. Maalle vesielämään sopeutunut kuikka nousee ainoastaan pesimään, eikä silloinkaan vesirajaa edemmäksi.

Rauhallista elämää salolammella

"Rauhallisella salolammella uiskenteleva kuikka on juhlallinen näky. Sulavalinjaisena se lipuu pinnalla, kääntelee eteentyöntyvää päätään tarkkaavaisesti puolelta toiselle ja "liukuu" sukellukseen kuin saukko."

Hyytävää valitusta

Kuikan hyvin tunnettua, tunnelmallista ja hyytävää valitushuutoa käytetään tehokeinona tuomaan oma, säpsähdyttävä tunnelmansa jännityskuunnelmiin. Huuto näyttää kirjaimin kuvattuna suunnilleen tältä: kooi-ko-kooi ko-koi. Se voidaan esittää kirjoittaen myös näin: kuiik-ko kuiik-ko. Tai aivan yksinkertaisesti näin: kuiik-ka. Soitimella kuikka on äänessä eniten öisin, ja muuttoaikaan myös päivisin.

Uiva kuikka voi korahdella kuorsaavasti: kro-arr. Toisiaan kuikat tervehtivät kovalla ja reippaalla äänellä: kuarr-kuarr. Juuri ennen sukellustaan kuikka voi päästää kovan ja kimeän, yhtäkkisesti loppuvan kui -huudahduksen. Siitä tulee tunne, aivan kuin lintu olisi päättänyt jatkaa laulamistaan veden alla, mutta joutuukin kesken aloituksensa nielaisemaan kylmää vettä kurkkuunsa.

Ravinto

Kuikan pääravintona on kala, makeassa vedessä mm. ahven, kivisimppu, särki ja taimen, merellä turska, silakka ja kampela.

Kuikka monessa mukana

"Kuvassa yllä kuikannahkainen lippalakki. Kuva Copyright Suomen kansallismuseo. - Sukunimenä Kuikka on ollut 2 997 suomalaisella. Kuikka on saanut antaa nimensä moneen muuhunkin, arvokkaaseen käyttöön. Joensuusta ja Taivalkoskelta löytyy Kuikkavaara ja Sodankylästä puolestaan tunturi Kuikkapää. Useiden järvien ja paikkojen nimissä on kuikka, Kuikkajärvi, Kuikkalampi, Kuikanniemi jne. Monilla veneillä ja aluksilla on ollut nimenä Kuikka, kuuluisimpia niistä on vartioalus Kuikka, joka nykyisin on yksityisomistuksessa Tukholman vesillä. Ilmojen teillä Suomessa on ollut vuonna 1943 rakennettu Douglas DC-3 (Douglas C-47A-70-DL), jolla oli nimenä Kuikka. Myös oma erityinen ja tärkeä käyttönsä kuikalla eli sorsalla on ollut sairaalaoloissa miespotilaiden virtsapullona."

Levinneisyys ja elinympäristöt

Kuikka pesii koko Suomen alueella, Etelä-Suomesta aivan Lapin perukoille saakka ja niitä on 8 000 – 10 000 paria.

Kuikka viihtyy pienillä ja kalaisilla, kirkasvetisillä, karuilla ja vähäravinteisilla lammilla ja järvillä, myös suur- ja reittijärvillä, joissa on matalia särkkiä tai saaria pesäpaikoiksi. Jos kuulet kuikan soidinhuudon kotijärvelläsi, voit olla tyytyväinen. Kuikka näet viihtyy ja pesii vain puhdasvetisillä järvillä. Veden puhtaus ja kirkkaus on kuikalle tärkeää siksi, että se luottaa kalojen perässä sukeltaessaan näköönsä.

Pohjois-Savon maakuntalintu

"Suurikokoinen kuikka on mahtava näky, kun se lentää kalastusmatkoillaan suoraviivaisesti järveltä toiselle. Sitä tavataan melko runsaasti vielä Pohjois-Savossa, mistä syystä se on valittu järvirikkaan maakunnan nimikkolinnuksi.

Lintutieteellisten yhdistysten liitto nimesi yleisöäänestyksen perusteella maakuntalinnut vuonna 1985. Ääniä saatiin 5 532 jonka lisäksi valintaperusteina käytettiin levinneisyyttä, vanhaa kansanomaista lintuperinnettä ja esteettisiä näkökohtia. Jokaisella Suomen maakunnalla on oma maakuntalintu."

Lisääntyminen

Huviveneily ja kaikenlainen liian lähelle tunkeva rantaelämä häiritsevät kuikan pesintää pahasti. Jopa hyvin vähäiset veden korkeuden vaihtelut voivat tuhota pesän munat, koska pesä sijaitsee yleensä aivan vesirajassa. Kunnioita siis kotijärvesi kuikkaa ja vältä pesimäaikaan turhaa liikennettä järvellä ja ennen muuta, kierrä sen pesimäsaari kaukaa!

Kansa tietää kuikan munivan vasta sitten kun vesi ei enää nouse kevättulvasta”, mainitsi E. W. Suomalainen ennen vanhaan (1908), kun järvien vedenpinta noudatti luonnollista vaihtelua. Korkean veden ja varsinkin nykyisen säännöstelyn aikana kuikan pesät tuhoutuvat helposti, ovathan ne matalalla rannalla kovin lähellä veden rajaa.

Pesimättömät kuikat muodostavat kesäisin suuria, jopa kymmenienkin yksilöiden parvia.

Pienemmillä järvillä pesii ainoastaan yksi kuikkapari, mutta suuremmilla järvillä voi pesiä useitakin kuikkapareja. Pesien keskinäinen etäisyys on kuitenkin yleensä muutamia kilometrejä.

Kuikkien pariside on elinikäinen. Kuikan pesä on vain matala kuoppa ja koostuu muutamista yhteen haalituista kasvinosista ja sijaitsee usein vesirajassa. Aluksi varsin karkean pesän kuikka saa sileämmäksi, painelemalla sitä rakentamisen edistyessä rinnallaan. Kuikka voi munia ihan suoraan myös johonkin mättääseen tai ruohikkoon.

Muninnan jälkeen pesässä on 1 - 2 kellanvihreää ja tummapilkkuista munaa, joita suurimman osan ajasta hautoo naaras, mutta hautomiseen osallistuu myös koiras. Haudonta-aika on 28 - 30 vrk. Poikaset jättävät pesän muutaman päivän ikäisinä. Aluksi emot ruokkivat niitä hyönteisillä, myöhemmin kaloilla. Perhesiteet ovat aluksi hyvin vahvat, emot kuljettavat poikasia uikkujen tavoin selässään.

Toinen poikasista kuolee usein ravinnon puutteeseen tai toisen poikasen aggressiivisuuden seurauksena. Lentotaitoisia poikaset ovat 60 - 65 päivän ikäisinä, jolloin ne myös itsenäistyvät. Kuikat elävät parikymmenvuotiaiksi.

Kuikkien munia ja poikasia saalistavat ketut, minkit, saukot, varikset, isokihut ja harmaalokit.

Muutto

Jäätilanteen niin salliessa, ensimmäiset kuikat saapuvat maamme rannikoiden tuntumaan jo maalis-huhtikuussa, mutta pääjoukot seuraavat vasta toukokuun puolivälin jälkeen. Suomi sijaitsee kuikkien suurella muuttoreitillä, joka johtaa niiden talvivesiltä, Atlantilta ja Itämeren eteläosista, Venäjän pohjoisosan järville. Kuikkamuuton seuranta on tärkeä osa arktisen muuton tarkkailua.

Kuikat muuttavat varhaisina aamutunteina yksittäin tai jopa sadan yksilön parvissa, joissa yksilöiden kiinteinä pysyvät välit ovat hyvin pitkiä. Keväällä, vilkkaimpina päivinä Suomenlahdella voidaan nähdä tuhansia kuikkia, Pohjanlahdella määrät ovat vieläkin suurempia. Tuhannet näistä kuikista ovat muuttomatkalla Venäjälle.

Syysmuutto alkaa elokuussa ja kun lokakuu saapuu, ei kuikkia järvillämme enää näy. Syksyinen kuikkamuutto on Suomessa paljon vähäisempää, kuin kevätmuutto. Pohjoisimmat, Venäjällä pesivät kannat muuttavat suoraan Mustallemerelle ja itäiselle Välimerelle. Keväällä paluu tapahtuu jälleen Itämeren kautta - kuikan muutto on ns. silmukkamuutto.

Suomessa talvehtivien kuikkien määrä voi olla 50 – 200 yksilöä.

Kun kuikka muuttaa

"Toukokuun loppupuolella kuikkien pääjoukot saapuvat Itämereltä pieninä hajaparvina, jotka viilettävät määrätietoista, suoraviivaista matkalentoa Suomen- ja Pohjanlahden saaristovyöhykkeitä myötäillen. Lento tapahtuu melko matalalla tasaisin, takovin siiveniskuin, jykevä kaula hieman riipuksissa ja jalat pyrstön yli sojottaen. Silloin tällöin joku erkanee parvesta ja suuntautuu päättäväisesti mantereelle, pesimäjärveään kohden."

Lähteet

*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Wikipedia
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
*Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma - Weilin+Göös