KISSA (Felis silvestris catus)

Venäjänsininen

Venäjänsinisen historian uskotaan johtavan Venäjän Arkangeliin, jossa sinisiä kissoja kerrotaan pidetyn onnentuojina ja kotien kaunistuksina. Muun muassa keisarinna Elisabetin 1700-luvulla ja tsaari Nikolai I:n 1800-luvulla uskotaan pitäneen hovissaan lemmikkeinä venäjänsinisiä kissoja. Venäjältä näitä sinisiä kissoja kerrotaan päätyneen merimiesten mukana Englantiin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Rotua kasvatettiin, mutta se ei kyennyt kilpailemaan suosiosta englantilaisten oman sinisen kissan, sinisen brittiläisen lyhytkarvan kanssa. Vähitellen kasvatus loppui kokonaan, alkaen uudelleen vasta 2. maailmansodan jälkeen.

Amerikkaan ensimmäinen venäjänsininen saapui 1900-luvun vaihteessa. Pohjoismaissa venäjänsinisen kasvatus alkoi Tanskasta ja Ruotsista 1940- ja 1950-luvuilla. Suomessa syntyi yksittäiset pentueet jo 1960- ja 1970-luvuilla, mutta varsinainen kasvatustyö on alkanut 1980-luvulla.



Eräät tahot ovat nostaneet esille, että rodun omintakeisesta alkuperästä ei ole varmuutta, eikä varsinkaan keisarinnan tai tsaarin lemmikkinä olosta ole mitään todisteita. Sen sijaan varmuudella venäjänsiniset ovat osallistuneet näyttelyihin Englannissa vuodesta 1875 lähtien. Lähteet tuovat ilmi myös, että suurin osa sen aikaisista rodun edustajista, jota kutsuttiin tuolloin monella nimellä kuten Arkangeli ja Maltalainen, tuli kuitenkin Venäjältä.

Venäjänsininen on hoikka ja siro, voimakas ja elegantti. Se on notkea ja jäntevä, sulavaliikkeinen kissa. Venäjänsinisellä on kiilamainen pää, suuret avoimet korvat sekä suuret, vihreät silmät. Turkki on siniharmaa, hopeanhohtoinen ja samettinen. Venäjänsinisen turkin rakenne on hyvin poikkeava. Turkki on niin sanotusti kaksinkertainen eli turkin aluskarva on yhtä pitkää päällyskarvojen kanssa, joten se nousee hieman koholle. Hopeisen kiillon turkki saa karvojen hopeisista kärjistä, (eng. tipping). Häntä on aavistuksen muuta ruumista tummempi, koska siinä kulkee useimmiten tumma toistuva kuvio.

Venäjänsinisiä saattaa erittäin harvoin syntyä myös valkoisena tai naamiokuvioisena (sininaamio), mitä pidetään kissanäyttelyiden arvioissa värivirheenä. Yhdysvalloissa ja Australiassa kasvatetaan sekä valkoisia että mustia ja tabbykuvioituja venäjänsinisiä kissoja. Vaikka venäjänsinisellä on sama standardi (rotumääritelmä) pienin painatuseroin sekä Euroopassa (FIFe), Englannissa (GCCF) että Yhdysvalloissa (CFA, TICA), saattavat kissat erota toisistaan ulkonäöllisesti suurestikin maasta tai maanosasta riippuen juuri standardien eri painotuseroista johtuen.

Luonteeltaan venäjänsininen on valpas ja avoin, älykäs, leikkisä ja sangen kovaääninen, vaikka usein sen väitetään olevan hiljainen. Tosin myös hiljaisia yksilöitä on. Venäjänsininen on ystävällinen ja arvokas, harkitsevainen ja utelias. Venäjänsinisellä on kissaeläimen riippumaton, itsenäinen luonne. Venäjänsininen on syvästi omaan perheeseensä ja omiin ihmisiinsä kiintyvä kissa. Luonteenpiirteiden vaihtelu on eri yksilöiden välillä luonnollisesti suurta. (Teksti: Wikipedia)