KISSA (Felis silvestris catus)

Kissatyypit

Kissoja luokitellaan, jaotellaan ja ryhmitellään monin tavoin. Näyttelykissoja jaotellaan niiden rotujen mukaan. Perinteinen, tässä esitelty ja ehkä ensimmäistä kertaa täten täsmennetty jaottelu, jakaa kissat niiden elintapojen ja käyttäytymisen mukaan. Tässä alla olevat kissatyypit kuuluvat kaikki kotikissoihin eli maatiaiskissoihin, rotukissat on mainittu suppeasti ja muodollisesti omana ryhmänään. Mukana on myös aimo annos kansanperinnettä, kansankielistä kissojen nimeämistä, kissakansanviisautta ja ripaus huumoriakin.

Kotikissalla olisi kyllä kaikenlaista puuhailtavaa - mutta mikäpä kiire minnekään, mañana, mañana, on huomenna kyllin aikaista...

1) Kotikissa

Viihtyy hyvin kotona, on siellä oikeastaan aina. Tykkää mukavasta, rauhallisesta ja helposta elämästä. Kotikissa haluaa aina viettää kissanpäiviä, eli nautiskella kaikesta täysin turkein. Kotikissalle pitää aina olla tarjolla varalta kermaa ja muuta pientä juotavaa ja naposteltavaa. Vaatii ikioman, lämpimän nukkumispaikan - sillä nukkuu suurimman osan aikaa. Vaatii myös paljon sylissä pitoa, kyhnytystä ja silitystä ja paijaamista. Voimakas kehrääminen on kotikissalle tyypillistä, juuri silitettäessä.

Kotikissa on tavoiltaan hyvin säntillinen. Vaalii puhtautta ja suuren osan valveilla-oloajastaan nuolee ja hoitaa käpäliään. Vaatii rauhallisen asuinympäristön, juopottelevaa elämäntapaa ihmisillä vihaa. Pyytää hiiriäkin jossakin määrin, kun sattuu sille päälle ja tuulelle. Varsin itsetietoinen ja itsenäinen.

Uunikissa on joutunut uuninpuutteessa sopeutumaan epämukavalle kissakorokkeelle, ja muistelee kaihoisana menneiden aikojen tilavia ja pimeitä uuninpankoja.

2) Uunikissa

Kotikissan katoamassa oleva, vanhasuomalainen kissatyyppi. Viihtyi maaseudulla talojen ja mökkien uunin pankolla, jossa etenkin talven kipakoina pakkaspäivinä köllötteli silmät ristissä ja pökerryksissä. Vanhan, suomalaisen asumiskulttuurin ollessa katoamassa, uunikissat ovat vähentyneet uhkaavasti. On siten silmälläpidettävä, liki uhanalaisesti vaarantunut laji.

Kulkukissa huomaa, että yö lähestyy - ja jostakin pitää ihan kohta löytyä vaikkapa kunnon vanhan ajan lato heinineen lämpimäksi yösijaksi.

3) Kulkukissa

Kotikissan vastakohta. Maalainen. Aina reissussa. Kulkukissalla voi olla myös koti, jonne se retkiltään aina välillä palaa. Kulkukissa voi olla myös ammattimainen kulkija eli ihan irtolainen ja mieronmittaaja, joka majoittuu retkillään milloin minnekin, latoihin yms. piharakennuksiin. Kulkukissa arvostaa kissanelämässään vapautta enemmän, kuin kodin lämpöä ja turvaa.

Kulkukissan elämä voi joskus olla kovaa ja vaativaa ja se sopiikin vain hyvin itsenäisille ja rohkeille kissoille, jotka ovat tottuneet selviytymään vaikeista tilanteista. Kulkukissoja ei aina ymmärretä ja hyväksytä - ja ne joutuvatkin usein jopa karttelemaan ihmisiä, etenkin päiväaikaan. Uunikissan tavoin, myös kulkukissa on katoava kissatyyppi, paikoin jo äärimmäisen harvinainen.

Villikissat ja metsäkissat elävät vapaina ja villeinä vaarojen täyttämää elämäänsä, jossa niiden itse pitää selviytyä omilla taidoillaan.

4) Villikissa

Täysin villiintynyt kissa, joka ehkä jo alunalkaen on syntynytkin luonnossa. Elää hyvin salamyhkäisesti ja elintavoista tiedetään vähän. Villikissoja vihataan, niiden erityisesti linnustolle ja lintujen pesinnälle aiheuttamien vahinkojen vuoksi.

5) Metsäkissa

On itse asiassa ihan sama, kuin villikissa.

Kunnon katti on oikea katti, vaikka sen voissa paistaisi - eikä katista kissa enää parane.

6) Katti

Katti on peruskissa, peräti juntti, joka ei turhia hötkyile. Katti on useimmiten uros, sillä naaraan kutsuminen katiksi voi loukata syvästi naarasta - vaikka se olisikin kattimainen. Katti vaatii itselleen arvostusta ja tietää oman sijansa. Kunnon katti suhtautuu rotuhöpötyksiin liki halveksivasti.

Katin mielestä kaiken maailman angorat ja abessinialaiset eivät oikeita kissoja enää olekaan ja eivät ainakaan katteja! Katissa on tiettyä jylyyttä ja kovuuttakin, sillä katti tietää, että katinelämäkään ei ole aina kissankelloilla tanssimista. Katti selviytyy ja voittaa! Jos yksikin vieras kissa erehtyy tulemaan katin alueelle, niin se saa kyllä armottoman höykytyksen ja häädön - jollei satu olemaan hemaiseva tyttökissa. Katit ovat usein maatiaiskissoja, joilla on tallella kissan rehdit perusvaistot ja ominaisuudet - ja joita liian makea, kissankorielämä ei ole pilannut.

Kujakatti on kuin kotonaan kaupungin kujilla.

7) Kujakatti

Kujakatilla on hieman samoja vinkeitä, kuin sen maalaisserkulla, kulkukissalla. Kujakattikin haluaa kuljeskella ja virkailla omilla retkillään. Sille mieluisinta elinympäristöä ovat pienen maaseutukaupungin laitamat, josta se löytää itselleen sopivan piiloisia takapihoja ja kujia sekä kujanteita, missä piilotella, tarkkailla ja väijyä.

Kissanvaistot säilyneet, kulkukissan tapaan, hyvinä. Hiiret ovat hätää kärsimässä kujakatin kanssa. Kujakatti kuitenkin arvostaa myös nautinnollista kotielämää, ja palaa useimmiten pian retkiltään kodin lämpöön. Kujakatti on luonteeltaan pikkuseikkailija ja kissatyyppinä hienostuneempi, kuin kulkukissa taikka kolli. Arvostaa naarasmirrien suloutta, haluaa nämä hurmata aina - ja on siksi naaraiden seurassa aina kujeileva kujakatti.

Kollikissa nauttii hyvin tukevan aterian jälkeen kesänauringosta, haaveillen silmät kiinni kissanhaaveitaan.

8) Kolli, kollikissa, kollikatti

Kolli on uroskissa, jolla on aina mielessään vain yksi asia: naaras ja tämän suosion voittaminen. Kolleissa on sekä nuoria hurjakkoja, että vanhoja könyjä, oikeammin körmyjä. Sillä vanha kolli voi olla muodoiltaan hyvin pönäkkä ja tanakka, oikea voimanpesä. Monissa armottomissa tappeluissa koeteltu ja usein hieman arvillakin sieltä ja täältä. Kolleja on sekä maalla että kaupungeissa. Kolleista ei ihmisten parissa aina hirveästi tykätä, sillä monille kissa on mukavampi uunin pankolla nukkuvana - kuin nurkissa raivoisasti mouruavana. Kollit ovat kissojen joukossa hyvin tärkeitä - sillä ne takaavat kissojen suvun jatkumisen.

Uroksilla ei kissoissa ole varsinaista kiimakautta. Naaraan kiima-aikana kolli muuttuu kiimakolliksi, käyttäytyy järjettömästi, rymistelee verannoilla, kaadellen niiltä harjoja ja muita tuoleja ja tarpeita - ja tappelee raivoisasti toisten kollien kanssa. Tällöin kollin silmät palavat kuin tulilyhdyt, turkki on sähköinen ja pystyssä, häntä keittää ja kiehuu ja kynnet kopristelevat valmiina iskemään kiinni kaikkeen. Kasvoilla on usein ruhjelmia ja verijälkiä. Kamalinta tällaisessa kollissa on ääni, joka voi olla voimaltaan valtaisa. Etenkin öiseen aikaan ääni säikäyttää siihen tottumattomat suunniltaan, äänikirjoon kuuluvalla moureellaan ja mouruamisellaan, sekä sähähdyksillään ja räävähdyksillään.

Kollit merkkailevat tässä tilanteessa liikkumareviirinsä tiloja - myös ja aivan erityisesti naapureiden pihoja ja porraspieliä, virtsallaan - jonka haju hyvin voimakas. Virtsaa ei suinkaan piiloisesti pissailla pensaisiin, vaan sitä suihkutellaan seinille. Kolleja jopa vihataan tästä syystä, sillä kaikki eivät pidä aamutuimaan, tullessaan ulos pihalle raikasta aamuilmaa haukkaamaan - nenäänsä yllättävänä tunkevasta, pistävästä, ammoniakin hajuisesta kissankusen lemusta. Kiimakollit rauhoittuvat tietyn ajan kuluessa, naaraiden kiiman mentyä ohi - ja palautuvat muutaman viikon täydellisellä levolla normaaleiksi kolleiksi, joita suvaitaan paremmin.

Mirri on juuri sellainen kissa, jollainen kissan kuuluukin olla. Vaikka se edustaakin peruskissoja, on jokainen mirri siltikin ehdottomasti oma persoonansa.

9) Mirri, kissamirri, kisumirri, kissimirri

Kissoista ihanimpia ovat tämän tyypin edustajat. Mirri on myös peruskissoja, kotikissan eräs päätyyppi. Mirri on usein naaras - mutta myös urokset voivat olla mirrejä. Kollit eivät koskaan ole mirrejä, sillä mirrien pääominaisuuksia on tietynlainen pehmeys ja lämmin herttaisuus. Mirrit eivät kapinoi, vaan sopeutuvat ja huokuvat kehräilevää harmoniaa ja tyytyväisyyttä. Mirrit ovat mitä parhaimpia pentujen kasvattajia, kissaemojen esimerkillisiä edustajia. Kisumirrin tyyppinen kissa voi olla hoikka, mutta on usein myös pehmyen pyöräkkä ja tuuheaturkkinen.

Kisulit ja misukat viihtyvät parhaiten itsensä kaltaisten ihmisten, kisumisujen seurassa.

10) Kisuli, kisu, misuli, misu, kisumisu, kisukka, misukka, kissi

Nämä kaikki ovat myös kotikissatyyppejä. Valloittavia, suloisia sydämenmurskaajia. Kissanpennut ovat usein kisuja ja kisuleita. Nämä kissatyypit ovat usein myös narttuja ja suloisia, hentoja ja kauniita. Erityisesti kisumisu, misukka ja misuli ovat hyvin samantyyppisiä, kuin pussycat.

Killin tunnistaa hyvin kiilusilmistä - jos vain sattuu ne näkemään.

11) Killi

Killi on hyvin erikoinen kissatyyppi. Killit ovat pääosin kotikissatyyppisiä, mutta niillä on yksilöittäin vaihdellen hieman joko kollin taikka kujakatin vinkeitä. Killit ovat kuitenkin kolleja kiltimpiä ja poikamaisempia uroksia - ja kissanaaraiden erityisessä suosiossa. Killien sanotaan katsoa killittelevän kiilusilmillään.

Ken on kerran nähnyt pussycatin turkoosinhehkuiset silmät, ei voi niitä koskaan unhoittaa.

12) Pussycat

Pussycat on kissamaailman kaunotar. Usein melko nuori narttu, joka kiinnittää kaikkien kollien huomion itseensä siellä, missä liikkuukin. Pussycat on melko iloluontoinen ja jopa kevytmielinen joskus, kun tilanne on sopiva. Pussycatit ovat varsin levottomia kiimassa ollessaan. Hierovat itseään milloin minnekin, pyörittelevät itseään maassa, heittäytyvät selälleen ja välillä kyykkäilevät viettelevästi peppu pystyssä, yläruumis matalana ja häntä sivulle siirrettynä. Äänivalikoima tässä tilassa on laaja - voivat mouruta, taikka kurnuttaa sammakon tapaan. Pussycatin kiima-ajan aktiivinen vaihe kestää vain 5 - 10 päivää ja sitten levätään viikko-pari. Kiima-aikoja on usein ja vaihtelevin ajoin. Kissanaaraan kiima-aika saattaa koetella pahoin perheen hermoja ja sisäistä kotirauhaa, pahimmillaan täydellisen tuhon partaille.

Kesäkissa hautaa suruissaan päänsä piiloon, koska se pelkää, että pian hänet hylätään.

13) Kesäkissa

Tämä on surullisin kissatyyppi ja osoitus ihmisen ajattelemattomuudesta. Kissa otetaan vain kesäajaksi ja syksyn tullessa siitä tavalla taikka toisella hankkiudutaan eroon. Usein niin, että kissa vain jätetään johonkin mökin pihamaille ja metsiin.

Rotukissan tyyni katse ja olemus kertoo arvokkaasta, suorastaan aatelisesta taustasta.

14) Rotukissa

Rotukissoilla (kuvassa yllä Maine coon) ei maassamme ole yhtä laveaa perinnettä, kuin on tavallisilla maatiaisilla. Rotukissoista yleisellä tasolla voisi sanoa, että ne usein ovat jotenkin hienostuneempia, kuin maatiaiset - mutta niissä on suuria erojakin eri rotujen ja yksilöiden välillä. Vaatii asuinympäristökseen mieluiten kartanomiljöön, mutta tulee toimeen myös tavallisten ihmisten kodeissa, jos vain saa osakseen ansaitsemansa arvostuksen.

Mummo ja hänen kissansa ovat kuin samasta, tuohisesta aidanseipäästä repäistyjä - he ovat ehdoton osa vanhanajan suomalaista kesämaisemaa.

15) Mummonmirri, mummonkissa, mummonkatti, akankissa

Mummonmirrit ovat kotikissojen aatelia. Äärimmäisiä nautiskelijoita, joskus hieman ylipainoisia. Erittäin kovia kehräämään. Tätä kissatyyppiä tavataan maasta vielä, vaikka vaatii kehittyäkseen mummon, joka virkkaa taikka kutoo keinutuolissa. Mummonmirri viihtyy puolinirvanassa ja silmät sirrillään, juuri syöneenä ja juoneena, erityisesti hämärässä pirtissä taikka kamarissa, jossa raksuttaa verkkaisesti vanha kaappikello.

Akseli Gallen-Kallela: Akka ja kissa

Toki mummojen mirrit viihtyvät erityisesti kesäaikana pihamaillakin, kuten tekee kissa Akseli Gallen-Kallelan kuuluisassa ja tunnelmallisessa maalauksessa Akka ja kissa, vuodelta 1885. Öljyvärimaalauksen koko on 96.5 × 121 cm ja sitä voi käydä ihailemassa Turun taidemuseossa - tai Tunturisuden kissasivuilla.

Akseli Gallen-Kallela vannoi realismin ja naturalismin nimeen ja vihasi kaikenlaista sievistelyä. Akassa ja kissassa, jonka hän maalasi kesälomallaan Salossa, Pariisin taideopintojen lomassa, hän onkin vienyt naturalismin äärimmilleen. Tällaisia, suomalaista kansaa ja luontoa kuvaavia maalauksia hän teki alkuvuosinaan useita, toinen tunnetuimmista on Poika ja varis.

Siltikin, vaikka akka ja kissa ovat karkeudessaan kuin aidasta reväistyjä, tervaa ja tuohta, yhtä ympäristönsä kanssa, on maalauksessa ajatonta kauneutta, jonka saattoi loihtia kankaalle vain kansallistaiteilijamme kaltainen mestari. Poroporvareitten keskuudessa tämä "realistista rumuutta" esittävä maalaus kohtasi näytteille pantuna aikanaan suurta paheksuntaa ja kuohuntaa. Emmehän me suomalaiset kai voi olla näin köyhiä ja rumia. (Timo Martin - Douglas Sivén: Akseli Gallen-Kallela - Elämäkerrallinen rapsodia)