Lokkien heimo

Lahkossa rantalinnut (Charadriiformes) on heimo lokit (Laridae). Uudemman jaottelun mukaan varsinaiset lokit on yksi lokkien Laridae-heimon kolmesta alaheimosta (Larinae).

Suomessa pesiviä lokkeja ovat merilokki, selkälokki, harmaalokki, kalalokki, naurulokki ja pikkulokki.

Lokit ovat pitkäsiipisiä merenrannikoiden ja järvien lintuja. Niillä on leveämmät ja tylpemmät siivet kuin tiiroilla, ja lento on raskaampaa ja hitaampaa. Erityisesti isot lokit ovat hyviä purjelentäjiä. Lokit lentävät muuttomatkoilla usein auroissa. Useimmat lokit ovat kookkaita lintuja ja vain muutamat lajit pieniä. Näiden rakenteeltaan tukevahkojen lintujen siivet ovat pitkät ja tavallisesti teräväkärkiset.

Lokkien nokka on voimakas ja kärjestään koukkupäinen; monilla suuremmilla lajeilla on punainen täplä alanokassa. Räpyläjalkaiset koivet ovat pidemmät, kuin tiiroilla. Useimmat lajeista ovat valkeita, vain selkä ja siiven yläpuolet ovat harmaat tai mustat. Joillakin lajeilla on kesäpuvussa musta pää. Sukupuolet ovat ulkonäöltään samanlaiset.

Lokkien äänet ovat voimakkaita kaklatuksia ja huutoa sekä käheää rääkymistä. Lokit ovat lähes kaikkiruokaisia ja ne syövät usein myös jätteitä.

Kalalokki (Larus canus)

Kalalokki on helppo erottaa kaikista meikäläisistä lokkilajeista, paitsi harmaalokista. Lajit ovat samannäköisiä, mutta kalalokki on kuin miniatyyri isommasta harmaalokista. Se on kuitenkin mittaamattoman paljon sirompi, nokkakin on kuin päähän liitetty hento tikku, jos sitä vertaa harmaalokin kunnon klyyvariin. Runsaudessaan kalalokki on maamme peruslokki. Sille on tyypillistä pään pyöreä muoto ja "kiltti" ilme; suuret, tummat nappisilmät erottuvat muuten valkeasta päästä.

Kalalokin pituus on 42 cm ja siipien kärkiväli 120 cm. Se on keskikokoinen, valkea lokki, jonka siivet ovat päältä vaalean harmaat. Siiven kärjet ovat mustat, mutta aivan kärjessä on hieman valkeaa. Kalalokin pää on pyöreämpi ja kaula lyhyempi, eikä nokka ole yhtä järeä kuin harmaalokilla. Koivet ja nokka ovat keltaiset. Nokasta puuttuu isommilla lokeilla tavattava punainen täplä. Kalalokin talvipuvussa on päälaella ja kaulassa harmaanruskeita juovia. Nuori kalalokki on mustan, ruskean ja valkean kirjava.

Kiljuntaa, kaklatusta ja varoitusääniä

Kalalokilla on kimeämmät äänet, kuin harmaalokilla. Sen kutsuääni on hieman nenäsointinen "keä" tai "kvia", varoitus "ke k-kää" tai vihlova "kiu", "kiia". Yleisiä ääniä ovat myös pitkä "kaiiaa" sekä "ka-ka-ka-ka".

Varisten tai isojen lokkien ilmaantuessa näkyviin kalalokki varoittaa toistuvin "kiu"-huudoin. Varoituksen kuullessaan kannattaa suunnata katseensa taivaalle, sillä siellä saattaa kaarrella kalasääski tai joskus jopa merikotka.

Ravinto

Kalalokki on kaikkiruokainen. Se syö pikkukaloja, äyriäisiä sekä hyönteisiä, sammakoita, pikkujyrsijöitä ja joskus linnunpoikasiakin. Ravintoon kuuluvat myös kasvinosat, siemenet, marjat ja jätteet. Keväisin kalalokit syövät runsaasti matoja kynnöspelloilta. Parvet ruokailevat mielellään pelloilla ja nurmikentillä. Jotkut yksilöt erikoistuvat ryöväämään ravintoa muilta linnuilta.

Kalalokit toimivat, kuten muutkin lokit, eräänlaisina rannikoiden puhtaanapitäjinä, sillä niille kelpaavat lähes kaikki rannikoille ajautuneet jätteet.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Suomessa pesii noin 80 000 paria, joista noin 55 000 saaristossa. Kalalokki on yleisimpiä lokkejamme. Sitä tavataan koko maasta, joskin Lapin alueella kanta on melko harva ja Kuusamon suunnalla laji pesii paikoittaisesti.

Kivikkoisen järvenrannan luonteenomaisimpia lintuja on kalalokki, joka kaklattaa riemukkaasti kevätkesän päivänä, toisen kalalokin lentäessä pesän lähistöllä. Vaikka suurin osa kalalokeistamme pesiikin saaristossa, niin lintu kuuluu myös Järvi-Suomen tyyppilintuihin. Sitä tavataan myös Lapin suurilla järvillä ja aivan pohjoisimmassa Suomessa jokivarsilla sekä pienemmilläkin järvillä.

Lisääntyminen

Kalalokki pariutuu vain lisääntymisajaksi. Se pesii saaristossa ja järvillä, usein merialueilla yhdyskuntina, järvillä yksittäispareina. Jos yhdyskunta on järvialueella, on siinä enintään tusinan pareja, Saaristomerellä niitä voi olla hehtaarin alueella jopa satakin paria.

Kalalokki pesii monen suomalaisen mökkinaapurina. Varsinkin Järvi-Suomessa se rakentaa pesänsä usein aivan pienelle vesikivelle ja hautoo tässä linnassaan, juurikaan välittämättä vesiesteen takana käyskentelevistä ihmisistä. Kalalokki ja sen pesä kuuluvat monelle suomalaiselle kesän somimpiin ja kiinnostavimpiin ilmestyksiin.

Kalalokkienkaan pesiä ei kuitenkaan saa lähestyä, vaan lintujen on ehdottomasti annettava suorittaa pesintänsä rauhassa. Ken erehtyy lähestymään vaikkapa luodolla pesivää kalalokkiyhteisöä, joutuu melkoiseen piiritykseen. Ensiksi voi tavoittaa katseellaan kalalokkeja seisoskelemassa toimettoman näköisinä kivillä, kukin kääntyneenä tuuleen päin. Kun siirtyy lähemmäksi, alkaakin jo kuulua kiljuntaa, kaklatusta ja varoitusääniä. Hautovat yksilötkin kurkottavat kaulaansa maassa olevilta pesiltä, ja samassa - kuin yhteisestä sopimuksesta - kaikki yhdyskunnan lokit kohoavat siivilleen. Tulija otetaan vastaan raivokkaalla ääntelyllä, päätä hipovilla syöksyillä ja onneksi huonosti tähdätyillä ulostepommeilla. Kalalokit eivät kuitenkaan koskaan iske näissä tilanteissa kynsillään ihmiseen.

Pesä on rantaheinikossa tai kivien välissä, usein isojen kivien päällä tai mättäillä. Joskus talojen katoilla ja jopa puussa. Hautova lintu näkyy yleensä kauas, sillä laji valitsee pesäpaikakseen jonkin korkean kohdan, luodon, kallionlohkareen, merestä sojottavan laituripaalun tai kalamajan katon. Kalalokki ei sinänsä asetu näkyvälle paikalle siksi, että se nähtäisiin, vaan se haluaa hautoessaan itselleen esteettömän näköalan ympäristöönsä.

Kalalokki pyöräyttää toukokuussa tai kesäkuun alussa yleensä kolme oliivinruskeaa, tummakuvioista munaa. Molemmat emot osallistuvat haudontaan, joka kestää 22 - 27 vrk. Molemmat emot myös ruokkivat poikasia, jotka ovat lentokykyisiä 28 - 33 vrk:n ikäisinä. Kalalokilla on yksi pesye vuodessa.

Muutto

Kalalokit muuttavat yleensä muutaman yksilön parvissa, toisinaan isommissakin. Keväisin niitä kertyy sulien äärelle ja syksyllä mm. kalasatamiin ja ulkomeren luodoille jopa satojen yksilöiden parviksi.

Kalalokki saapuu pesimäpaikoilleen maalis-huhtikuussa. Muutto päättyy toukokuun alkupuolella.

Syysmuutto alkaa jo heinä-elokuussa. Talviaikaa kalalokit viettävät pääosin Itämeren eteläosissa ja Pohjanmerellä, osa etelämpänä Länsi-Euroopassa. Pieni osa kannasta talvehtii maamme rannikoilla asutuksen turvin.

Lähteet
*Lasse J. Laine: Suomen linnut - tunnistusopas - Otava
*Pertti Koskimies, Juhani Lokki: Kotimaan linnut - WSOY
*Uusi suuri eläinkirja - WSOY
*Maailman luonto, Eläimet: Linnut - Weilin+Göös
*Luonnossa: Linnut - Weilin+Göös
*Wikipedia
*Linnut laulavat - Pekka J. Nikander ja Juhani Lokki - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat