Pentti Haanpää: "Joulun aikaan" - Kaalepin ruskea makeiskäärö

Sitten he söivät. Juhlallinen hetki, kun köyhä saa tuoretta leipää ja lämmintä keittoa mahaansa. Myöhään illalla tuli vieraskin. Kuului suksen sihinää, ja pimeydestä työntyi Herkko, mies, josta Pilpan pojat olivat sanoneet tulevan Kaalepille isän. Hän näytti taasen juoneen sitä, jota viinaksi sanotaan, koska ei murjottanut kärsimätönnä. Hän istui lavitsalla, puheli sitä ja tätä ja läpsytteli paulakenkiensä pohjilla lattiaan.

Mutta Kaalepilla hänellä oli varattuna uusi ja iloinen yllätys. Hän työnsi pojan käteen ruskean käärön. Siinä oli makeisia ja Kaaleppi istui myöhään valveilla ja imeskeli niitä, kunnes nukahti sängyn nurkkaan.

Seinän takana valvoi kolea öinen tuuli, lennätti kuivia lumikiteitä, juoksutti niitä pitkin nevanaavaa, täytti yksinäisen hiihtäjän suksenladun ja keräsi korkean ja vankan kinoksen metsämökin harmaan ja vääntyilevän seinän viereen."

Pentti Haanpää (1905 - 1955)

Piippolalainen Pentti Haanpää, joka kutsui itseään jätkäksi, on kuulunut suomalaisen proosan mestarikertojiin. Pentti Haanpää tarkasteli novelleissaan ja jutuissaan ympärillään eläviä pohjoisen ihmisiä, näiden usein irvokastakin elämäntaistelua, käytellen raadollisen synkästikin ekspressionistisen värikästä, rytmikästä kertomatapaansa. Pentti Haanpää ei kaihtanut tuomasta esille pienimpienkin ihmisten puutteita ja rajoituksia. Instituutioita, armeijaa, kirkkoa ja uskonto hän suorastaan pilkkasi. Useinkin hän kuitenkin ryyditti ja kuin kevensi kerrontaansa ironialla ja huumorilla.

Pentti Haanpää on kirjoittanut useampiakin juttujaan myös joulunvietosta. Niistä on kuitenkin hyvin vaikeaa löytää sellaista kokonaista juttua, joka aikamme näkökulmasta sopisi joulun tunnelmaa kohottavaksi joululukemiseksi. Jossa kuitenkin tavoittelemme joulun harrasta kauneutta ja arvostamme sen uskonnollisiakin perinteitä. Jutuista löytyy kuitenkin Kaaleppi pienine, ruskeine kääröineen. Senkin hänen käteensä työntää vankasti viinasta päihtynyt, joka lahjan annettuaan joutuu mökistä ulosajetuksi yön tuiskuun ja viimaan - mutta sen jatkon sivuutamme joulun hengessä vähin äänin.

Väinö Kataja: "Lain varjolla" - talven valtaa ja myrskyn temmellystä kiveliön talvisina öinä

Talvi Pohjolassa, talvi erämaan kiveliössä!

Kuinka erilainen se onkaan kuin rantamaiden vedenvärinen, tarmoton ja sumuinen talvi, joka ei peitä pellon sänkeä eikä metsän mättäitä näkyvistä. Ei ole siellä lumikaan niin hohtavan valkoista kuin asumattoman sydänmaan sydämessä. Sillä suurilla, aukeilla kentillä se pohottaa harmahtavalta ja likaiselta ja tuuli tuo sen pinnalle kaiken maailman roskat.

Mutta kiveliön talvi on puhdas ja valkoinen ja lumen pinta kuin palttina. Eivät sinne maailman pölyt pääse likojaan tuomaan ja lumenpintaa rumentamaan. Tasaisesti tuiskuttaa talvi lumensa suurten vaarojen lai'lle ja lyömättömien metsien korpiin. Kerros kerroksen päälle liittyy tasaisesti ja limittäin, kunnes suuri, äänetön erämaa lepää haudattuna valkoisten peitteittensä alle niinkuin ikuiseen puhtauteen.

Voi tuota erämaata, äänetöntä, jylhää kiveliötä talviaamujen päivän valjetessa! Ei kuule korva mitään ääntä. Poissa ovat metsälinnutkin, jotka syksympänä, marjain kypsyessä, pitivät ilojaan vaaran kupeilla ja pajukoilla. Rantamaille ovat kaikki elävät kadonneet. Kauan, kauan saa erämaa yksinäisyydessään nauttia, kauan odottaa, ennenkuin joku ihminen sattuu eksyksissään sen hämärään pylvästöön.

Myrsky välisti temmeltää talvisina öinä, kun taivas huokailee raskaassa pilvessä - temmeltää ja ryskyy, puskien nurin lahovikahongan, taivuttelee pitkien jouhipetäjien latvoja ja korpikuusien niskoja mennessään, ja siirtyy aukeammille aloille töitään jatkamaan."

Väinö Kataja (1867 - 1914)

Lapin ja Peräpohjolan ihmisiä ja elämää kuvanneen Väinö Katajan (oik. Väinö Jurvelius) romaanit, novellit ja näytelmät saivat aikanaan suuren kansansuosion. Maanviljelijän työtä kirjailijan työnsä ohella tehneen Väinö Katajan kirjallisen tuotannon henkilöhahmot kokivat arkisen raadannan ohessa usein myös rakkautta ja lemmenseikkailujakin.

Väinö Kataja kuvasi vakavin sävyin yksinäisten raivaajien taistelua karuissa oloissa, mutta vakavuuden vastapainoksi hän kirjoitti myös suosittuja kansankomedioita. Tunnetuinta Katajan tuotantoa edustaa romaani "Koskenlaskijan morsian" (1914). Viihteellisen tuotantonsa myötä Väinö Kataja on ensimmäinen, merkittävä suomalainen viihdekirjailija.

Pienenä lisäkuriositeettina Väinö Katajasta voi mainita sen, että hän toimi myös nimismiehenä vuosina 1902 - 1906. Tähän tehtävään hän joutui siksi, että hänen isänsä, joka oli nimismies, oli sairaana. Alunalkaen nimismiehet olivat talonpoikia, jotka oli valittu pitäjän luottamushenkilöiksi. He eivät siten olleet yliopistossa lakia lukeneita poliisiviran haltijoita, jollaisina nimismiehet tunnemme omalta ajaltamme.

Juhani Aho: "Rautatie" - harakka pakkaspäivänä kyttäämässä ruokapaloja pappilan pihalla

Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin. Aurinko kultaa kirkon ja tapulin ristejä, paistaa hauskasti härmäiseen koivikkoon ja valaisee joka savupatsaan, joita kiemuroitellen kumpuilee piipuista ja lakeistorvista läheltä ja kaukaa. Tie ei juuri ihan kuolemataankaan huuda reen jalaksen alla, vaikka surullisesti ja toivottomasti se valittelee.

Kuusen latvassa kyyhöttää harakka, kaula lyhyenä ja paksuna, pää höyhenien sisässä. Se on jo päivän valetessa männiköstä yöpuultaan pellon takaa liikkeelle lähtenyt, lentänyt riihen peräitse ja navetan yli ja istuutunut pappilan puutarhaan, jossa aivan yksinään seisoo kuusi koivujen keskessä.

Ei ole harakka vielä aamiaista saanut, ei aukea kyökin ovi eikä näy ajavata pappilan pihalla. Eilen hyvä piika nakkeli tähteitä harakalle, ja eilen kun yksi hevosensa kanssa kartanolta lähti, niin toinen tuli..."

Juhani Aho (1861 - 1921)

Juhani Aho on yksi Suomen tunnetuimmista kirjailijoista. Hänen tuotantoonsa kuuluu niin realistista kansankuvasta (Rautatie) kuin psykologista realismiakin (Yksin). Juhani Aho syntyi ja kasvoi savolaisessa herännäispappilassa. Lapsena hän ei saanut lukea laisinkaan ns. "maallista" kirjallisuutta, johon tutustumiseen hänelle tarjoutui mahdollisuus vasta myöhemmin.

Juhani Ahon kirjailijanmaineeseen on selvimmin vaikuttanut hänen teostensa ehyt taiteellinen, eritoten kielellinen valmius ja tyylin varmuus. Luonnon ja luonnonläheisten ihmisten kuvaajana Aho oli Suomen kirjallisuuden ensimmäisiä impressionisteja.

Juhani Ahon tunnetuinta tuotantoa ovat hänen lastunsa eli lyhyet, novellinmuotoiset tarinansa ja tunnelmapalasensa, joista yksi on tälle sivulle kirjattu "Joulu". Tässä kauniissa joululastussaan Juhani Aho tavoittaa ne jouluumme liittyvät tunnelmat, joita pyrimme tavoittelemaan tänäkin päivänä. Jollei meillä enää nykyisin olekaan joulukirkkoon matkalla olevia hevosia rekineen ja sarkatakkista kirkkoväkeä,