Joulunovellit
Teuvo Pakkala: Häiritty jouluilo - Pikku Jaakolle oli tulossa hauska joulu, hänellä oli äidille joululahja
Teuvo Pakkala: Syntinen joulupuuro - hienojen rouvien mielestä ylellinen riisipuuro oli syntiä
Victoria Benedictsson: "Kertomus Etelä-Ruotsista" - äidin ja pojan suudelmia rikkaan kartanon joulussa, Emmi-siskokin on soma kuin konfekti
Th. Hahnsson: "Joululahjat" - äidille pojasta pappi, pojalle sukat ja paitoja ja tyttärelle Runebergin "Hanna" korukansissa
Johannes Häyhä: "Jouluaatto" - puuhaa on riittänyt loputtomiin 1800-luvulla jouluaaton aikaan - esimerkiksi tytöt pesivät lipeällä ja maasaippualla poikien päät
Teuvo Pakkala: "Vaaralla" - veisuuta joulusaunassa ja muita joulupuuhia
Arvi Järventaus: "Satu Ruijan maa - Abraham Kellonsoittajan joulusaarna" - kuinka juopohko pappi oppi jouluna ottamaan viinaa suurella taidolla
Karl Erik Forslund: "Jouluyö" - valopolulla kulkeva ihmeellinen nainen tuo metsän eläimille ja koko maailmaan onnen ja joulurauhan
Victoria Benedictsson: "Tuvassa on joulu" - ei lahjoja eikä kuusta makeisineen, mutta runsaasti perunoita, puuroa ja lipeäkalaa
Kustaa Vilkuna: "Jouluyönä" - yövartija Jesperi turkeissaan Torkkelin kaduilla ja kujanteilla
K.J. Gummerus: "Jouluaatto" - köyhässä perheessä kaunis Ellen antaa lahjakääryt veljelleen ja isoäidilleen
Heikki Sarvela (Karl Henrik Hornborg): "Jouluenkeli" - muudan nuorukainen alkaa rutiköyhän, Esplanaadilla kerjäävän Anttu-pojan jouluenkeliksi
Heikki Sarvela (Karl Henrik Hornborg): "Meren joulu" - meren kuohupäiset aallot soittavat urkujen lailla lohtua yksinäiselle joulunviettäjälle, kirkko huolehtii loput
Selma Lagerlöf: "Jouluvieras" - mihinkään tämä juopporenttu ei jouluaattona kelvannut, kaikkialla lyötiin ovi hänen edestään kiinni ja sitten tapahtui joulun ihme: hän sai kodin ja hänestä tuli koulumestari
Emil Nervander: "Joulutervehdys sydänmaasta" - nuoren isän toisenlainen jouluaatto korjaustöissä erämaassa, pois rakkaitten luota - mielessä koti, vaimo ja pieni Elsa
Emil Nervander: "Jouluvieraita" - vanhapiikasisarukset Hedda ja Roosa ja heidän ihanat jouluvieraansa pikku Emma, kahdeksantoistavuotias Tyyra, joka tänään tavallista
enemmän ilosta hehkui, kuusitoistavuotias,
kaino Jenny sekä näiden nuoret sisaret, rakastettava, hempeä Anni ja meluava Eeva - sekä 12-vuotias Matti
Juhani Aho: "Lastut: Joulu" - joulujuhla on kaikista juhlista jykevin ja jaloin
Pentti Haanpää: "Joulun aikaan" - Kaalepin ruskea makeiskäärö - Väinö Kataja: "Lain varjolla" - talven valtaa ja myrskyn temmellystä kiveliön talvisina öinä -
Juhani Aho: "Rautatie" - harakka pakkaspäivänä kyttäämässä ruokapaloja pappilan pihalla
Joulurunot
Joulu- ja talvirunot I - Oiva Paloheimo, Julius Krohn, Katri Vala, Sakari Topelius, Kaarlo Sarkia,
Immi Hellén, Lauri Pohjanpää, L. Onerva
Joulu- ja talvirunot II - Lauri Pohjanpää, Immi Hellén, Hilda Käkikoski, Arvid Lydecken,
Katri Vala, Kaarlo Sarkia, Tyko Hagman, Severi Nyman, Alpo Noponen, Linda Kunnas
Joulurunot - joulun tunnelmissa joulurunojen äärellä
Joulua
Kauneimmat joululaulut
Muut kauneimmat laulut