Monet jouluiset perinteet ovat kehittyneet Saksassa. Vanhan uskomuksen mukaan Martti Luther keksi joulukuusen kulkiessaan
Wittenbergissä kotiin pilkkopimeän metsän halki. Taivaalla tuikkivat tähdet saivat kuusenlatvat näyttämään siltä, että ne olisivat
täynnä tähtiä. Kotiin päästyään Luther kaatoi pienen kuusen ja toi sen koristamaan kotiaan.
Eri seuduilla Saksassa joulua vietetään eri tavoin. Uskonnollisuus on Saksankin
joulussa vahvasti mukana, ja kun katolisella kirkolla on maan pohjoisissa osissa
vahvempi ote, kuin etelässä, eroavat joulunvietot alueellisesti jonkin verran toisistaan.
Jouluruoatkin vaihtelevat suuresti maakunnittain ja perheittäin. Jossakin syödään kalaa, jossakin hanhea ja kalkkunaa, jossakin possua.
Esimerkiksi erään seudun tyypillinen jouluateria koostuu punakaalista, perunoista ja hanhesta.
Myös siinä, milloin joululahjat saadaan, on eroja. Jossakin lahjat saadaan jouluaattona, jossakin
vasta joulupäivänä. Saksan protestanttinen joulupukki, Weichnachtsmann, pysyy melko piilossa, sillä
yleensä lahjat ilmestyvät kuusen juurelle kenenkään huomaamatta.
Monissa perheissä vieläkin pukin virkaa hoitavat "kristityt lapset", jotka tuovat lahjan jumalalta.
Saksalaiset lapset saavat lahjoja jo ennen jouluaattoakin, Nikolain päivänä joulukuun
kuudentena. Silloin salaperäinen katolisten joulupukki, Nikolaus käy huomaamattomasti tunkemassa
lapsosille mitä ihastuttavimpia, pieniä yllätyslahjoja joko kenkään taikka sukkaan!
Eräillä seuduilla on myös yleistä, että naapurien sedät tulevat kehuskelemaan toisten joulukuusia, jolloin on tapana antaa snapsipaukku kiitokseksi kehuista!
Uutta vuotta juhlitaan arvokkaasti - ja riehakkaasti
Saksalaiset ovat pyrkineet ottamaan uutta vuotta vastaan
arvokkaasti ja hillitysti.
Vuoden vaihtuessa keskiyöllä, nautitaan syömisen ja tanssin lomassa
berliininmunkkeja kera kuohuviinin. Nykyisin uuden vuoden juhlinta on samanlaista kuin Suomessakin,
eli viini virtaa reippaasti ja raketit paukkuvat ja sinkoilevat!
1800-luvulla, jolloin nykyisen kaltainen joulunvietto alkoi yleistyä Suomessa, melkein kaikki joulukorttimme, kiiltokuvamme ja satukirjojemme
kuvitukset oli painettu Saksassa. Pyhä Nikolaus oli näissä kuvissa puettu pitkään, tavallisesti punaiseen takkiin. Hänellä oli kädessään joulukuusi ja
lahjasäkki olallaan. Hän asui maanalaisessa luolassa yhdessä tonttujen kanssa. Pyhä Nikolaus sai enkeleiltä joululahjoja lapsille, ja tontut auttoivat häntä
jakamaan ne.
Saksassa suurikokoisia joulupyramideja on nykyisinkin lukuisilla joulutoreilla. Tällaisella rakennelmalla
on Saksassa keskiajalta alkaen pitkät perinteet, ja joulupyramidin katsotaan olleen joulukuusen edeltäjä. Pyramidia käytetään
erilaisin hahmoin myös kesäjuhlissa. Se muistuttaa henkilöhahmoineen, pyöreine muotoineen ja värikkäine toteutuksineen
kuin karusellia.
Saksassa koetaan paljon joulun tunnelmia jo ennen jouluakin, sillä maa on tunnettu
joulumarkkinoistaan ja -toreistaan, joita järjestetään ennen joulua noin 2 500 eri puolilla maata.
Joulutorit ja -markkinat käynnistyvät Saksassa ensimmäisestä adventista ja jatkuvat jouluun asti.
Joulun odottamisen aika, adventtiaika, joulumarkkinoineen koetaan Saksassa yhtä tärkeäksi, kuin itse joulukin.
Joulumarkkinoilla on Saksassa satojen vuosien perinteet.
Saksan joulumarkkinat eivät pidä sisällään vain myynnissä olevaa joulutavaraa, paikallisia käsitöitä, jouluruokia, joulukuusia ja tuikkivia valoja,
vaan ohjelmaa ja tapahtumia on joulutoripaikkakunnilla laidasta laitaan, opereteista ja konserteista näyttelyihin ja näytelmiin.
Esimerkiksi Nürnbergin Joulumarkkinat, Christkindlesmarkt, ovat kuuluisimpia Saksan joulumarkkinoista ja niillä vierailee
vuosittain satojatuhansia saksalaisia ja matkailijoita kaikkialta maailmasta.
Toreilla joulumatkailijat saavat nauttia tuikkivista jouluvaloista, kauniisti koristelluista kuusista sekä tuoksuista, joita paahdetut
mantelit, höyryävä hehkuviini Glühwein, kastanjat, vohvelit ja herkkuja tirisevät grillikojut levittävät ympärilleen.
Silmiä hivelevät kauniisti koristellut joulukuuset ja myyntikojut. Korviin kantautuu karusellin ja posetiivarin musiikki. Näistä tunnelmista on saksalainen
joulutori tehty.
Jotkin joulumarkkinoista jatkavat vielä joulunpyhienkin ajan. Toisin kuin Suomessa, myös suurin osa ravintoloista, museoista ja
muista käyntikohteista on auki myös joulunpyhinä.
Kuvissa yllä ja alla joulumarkkinoiden katusoittajia. Mukana joulutoreilla ovat tietenkin myös kuorot.
Schlitz on pieni kaupunki Saksassa. Siellä on kuvan jättikynttilä, joka on lajissaan maailman suurin.
Kynttilä on itse asiassa vanha torni, joka puetaan punaisella kankaalla jouluajaksi kynttiläksi.
Tornilla on korkeutta 42 metriä.
Rothenburg ob der Tauber - yksi Saksan joulukaupungeista
Rothenburg ob der Tauber on kaupunki Baijerin osavaltiossa, eteläisessä Saksassa. Vuoteen 1803 saakka se oli valtakunnankaupunki. Rothenburg ob der Tauberin keskiaikainen vanhakaupunki
on hyvin säilynyt ja sen ansiosta kaupunki on maailmanlaajuisesti tunnettu matkailukohde.
Käthe Wohlfahrt on suuri saksalainen yhtiö ja yritys, joka myy kaikenlaisia jouluun liittyviä tavaroita.
Rothenburg ob der Tauberissa sijaitsee Käthe Wohlfahrtin pääpaikka,
joulukylä Käthe Wohlfahrt Weihnachtsdorf, jossa on mm. ympäri vuoden aukioleva suuri joulutavaratalo.
Joulutavaratalossa on vieraillut jo miljoonia asiakkaita. Sen tavaravalikoimaan
kuuluu yli 30 000 erilaista, perinteistä saksalaista joulukoristetta ja -aihetta.
Joulukylässä on myös joulumuseo ja jatkuva joulunäyttely.
Rothenburgin lisäksi Käthe Wohlfahrtin pysyvien joulukauppojen kaupunkeja ovat mm. Berliini,
Heidelberg, Garmisch ja Nuremberg.
Ympäri vuoden auki olevia joulutavarataloja yrityksellä on myös muissakin Euroopan maissa,
kuten Belgiassa ja Ranskassa.
Tämän lisäksi Käthe Wohlfahrt on jouluaikana mukana
kymmenillä Saksan paikkakunnilla, joulutoreilla ja tavarataloissa.
Heidelberg on runsaan 140 000 asukkaan kaupunki Saksan lounaisosassa Baden-Württembergin osavaltiossa Neckarjoen varrella.
Entinen ruhtinaallinen residenssikaupunki on myös merkittävä yliopistokaupunki: Heidelbergin yliopisto eli Ruprecht-Karls-Universität on
Saksan vanhin yliopisto ja leimaa vahvasti kaupungin elämää.
"Romantiikan kaupunkina" tunnettu Heidelberg on myös suosittu matkailukohde.
Kaupungin maisemallinen kauneus jokilaaksoineen ja vuorenrinteineen, historiallinen vanhakaupunki ja maalauksellinen linnanraunio
vetävät puoleensa runsain määrin turisteja eri puolilta maailmaa. (Wikipedia)