JOULUN JA JOULUPUKIN ODOTTELU
Harvaa asiaa maailmassa odotetaan yhtä hartaasti ja jopa kuumeisen jännittyneesti,
kuten joulua ja joulupukkia. Erityisesti lapsille joulu lahjoineen on tapahtuma,
jota odotetaan ja odotetaan - ja joka joskus ei tunnu saapuvan koskaan.
Lopulta aina kuitenkin ollaankin jo jouluaatossa nopeamminkin,
kuin kukaan arvasikaan. Joulussa on monta pyhää, mutta siltikin
se usein tuntuu vilahtavan vauhdilla ohi. Siksipä
joulun odottelusta kannattaakin ottaa kaikki ilo irti, niin joululle
saa mittaa vaikka kuinka paljon - kun aloittaa odottelun
tarpeeksi varhain.
Suksilla sujakointi ja lylyillä lykkiminen
Hiihtäminen ja kelkkamäki pitävät sisällään talven iloisimpia hetkiä - myös joulupukkia odotellessa.
Nyt käyvät sukset sujumaan ja lylyt lykkimään!
Joulupukin pajalla on kuumeinen hyörinä!
Myös joulupukilla riittää joulun alla, viimeisinä päivinä ennen jouluaattoa,
kiirettä pajassaan. Lukemattomat lahjat on vielä ehdittävä naputella ja kaputella
ja viimeistellä yhdessä joulutonttujen kanssa! Ja kaiken ohessa täytyy
huhkia tallillakin, sillä pukin tallissa on myös hevosia, joille
täytyy takoa hevosenkengätkin!
Muinoin joulupukki kaputteli ja naputteli kera tonttujensa kaikki lahjat itse.
Nyt ajat ovat toiset, sillä huima tekninen kehitys on johtanut siihen, että
pukkikin joutuu käyttämään alihankkijoita. Ja kuinkapa pukinpajalla voitaisiinkaan
tehdä itse kaikki digikamerat ja MP3-soittimet - kyllä joulupukki joutuu tilaamaan
ne suoraan valmistajilta.
Iltarukouksia ja lahjatoivomuksia
Joulun odotukseen kuuluvat etenkin lapsilla pukille esitettävät lahjatoivomukset.
Lahjoja voidaan toivoa pukilta kirjeitse, mutta hyväksi koettu tapa on esittää
lahjatoiveensa vaikkapa iltarukouksen yhteydessä. Ja joulupukki kyllä kuulee
toiveet, ihan varmasti! Ja jos ei joulupukki aina osukaan olemaan kuulolla, niin äiti kuulee kuitenkin ja voi välittää toivomukset pukille.
Salamyhkäisiä lahjatouhuja
Isommat lapset tietävät, että joulupukki voi tarvita apua lahjavalmisteluissa,
ja siksi illat ennen joulua ovat täynnä salaperäisiä rapisteluja ja kurkkimisia!
Jouluvalmisteluja - kuusenhaku ja koristelu
Parhaiten jännittävä jouluaaton ja joulupukin odottelu sujuu, kun tekee
jouluvalmisteluja. Yksi tärkeimpiä puuhia joulun alla on joulukuusen haku
ja sen koristelu. Kuvassa yllä pieni tyttönen koristelee hartaana joulukuusta, eikä
luonnollisestikaan unohda koristeista sinivalkoista suomenlippua.
Suomalaisissa kodeissa perinteinen, aito ja metsässä kasvanut, metsäntuoksuinen
joulukuusi on edelleenkin tärkein kodin joulukoristuksista. Kuusi on totuttu
hakemaan jouluaattona. Jotkut voivat hakea joulukuusensa suoraan omastakin
metsästä, mutta useilla joulukuusenhakumatka suuntautuu toreille, joilla
kuusikauppa käy vilkkaana. Joulukuusen alkuperämaana pidetään Saksaa
ja ajankohtana ensimmäisille joulukuusille siellä mainitaan 1500-luku.
Kuitenkin Lennart Meri mainitsee "Hopeavalkea"-kirjassaan, että Tallinnan
joulukuusi mainitaan jo vuonna 1441 - ja sekin silloin jo ikivanhana rituaalina.
Kuusi on metsäisen maamme luonteva joulujuhlakoriste. Kun joulukuusi alkoi
yleistyä 1800-luvulla maassamme, hankittiin aluksi monin paikoin
pieni joulukuusi jokaiselle perheenjäsenelle ja usein sen koristeena roikkuivat
lahjapaketit. Alkujaan maalaistuvan kuusessa ei ollut latvakoristetta,
sillä kuusi ripustettiin roikkumaan katosta.
Pöytäkuusi
Uskonpuhdistaja Martti Lutheria pidetään joulukuusen "keksijänä" ja hänen
joulukuusensa on ollut ilmeisesti pöytäkuusi. Myös meillä pöytäkuusi
on ollut, etenkin pienemmissä tiloissa, käytetty vaihtoehto lattiakuusen
ohella.
Betlehemin tähti
Joulukuusen keskeinen koriste on sen latvaan
sijoitettava joulutähti, Betlehemin tähti. Kynttilät kuuluvat kuuseen ehdottomasti
ja enkelit ovat lennähtäneet oksille muiden koristeiden joukkoon. Kauniit
siniristilippunauhat ovat peräisin itsenäisyytemme alkuvuosilta.
Lumiukkojen pyörittelyä odotuksen lomassa
Niin kiirettä ei joulunakaan
saa olla, että ei olisi välissä aikaa pienille lumileikeille.
Näin odottaminenkin sujuu välillä helpommin, kun pyöritellään isoja
lumipalloja ja valmistetaan tuhteja lumiukkoja.
Jouluomenoita possuillekin
Joulukiireiden lomassa muistetaan myös possut.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© John Daggett