Kauneimmat italialaiset laulut ja laulelmat. Italialaista populäärimusiikkia, musica leggera, edustavat iskelmät - italoiskelmät.
Tie - La Strada
Sävel: Nino Rota.
Nino Rota (1911 Milano – 1979 Rooma) oli italialainen säveltäjä, joka tunnetaan erityisesti Federico Fellinin elokuviin tekemästään musiikista
sekä Kummisetä-elokuvien musiikista. Kaikkiaan Rota sävelsi musiikin yli sataan elokuvaan, mutta myös paljon muuta musiikkia, esimerkiksi
kymmenen oopperaa ja viisi balettia.
La strada, (=tie, katu) on italialaisen säveltäjän Nino Rotan elokuvamusiikki Federico Fellinin samannimiseen elokuvaan
vuonna 1954. Rotan musiikki oli yksi suhteellisen harvoista eurooppalaisista elokuvamusiikeista, joka herätti laajaa huomiota myös Yhdysvalloissa.
Monet Rotan sukupolven eurooppalaiset säveltäjät olivat muuttaneet Hollywoodiin toisen maailmansodan puhjettua, mutta Rota ei ollut yksi heistä.
Vaikka hän oli opiskellut musiikkia Philadelphiassa ennen sotaa, hän palasi kotimaahansa Italiaan lisäopintoja varten ja vietti siellä suurimman
osan urastaan. Niistä yli 100 elokuvasta, joille hän kirjoitti musiikin, muutamia muita levitettiin laajasti Italian ulkopuolella.
"Tie mittaamaton
mun edessäin on..."
Suomalaiset sanat: Kullervo. Nimimerkin takana Tapio Kullervo Lahtinen (1922 Helsinki – 1996 Tampere), suomalainen sanoittaja ja säveltäjä.
Lahtisen koko tuotanto on tehty salanimillä, joista eniten käytetty oli Kullervo. Muita hänen käyttämiään nimiä olivat Hilma Järvi, Ilpo Kallio, Pirkko Mäki,
Pentti Rautio ja Juhani Sälö. Lahtisen tuotantoon kuuluu useita "ikivihreiksi" muotoutuneita sanoituksia.
Suomalaisia esittäjiä: Vieno Kekkonen (1956), Eino Grön, Reijo Taipale, Olavi Virta ja Harri Marstio.
Lähteet:
*Fenno: Suomalaiset äänitteet 1901 - 1999
*Fono.fi - äänitetietokanta
*Lasse Erola: Rakkauden Sävel - Helsinki-kirjat Oy
*Ismo Loivamaa: Ihmeelliset iskelmät - Avain
*Marko Tikka: Iskusäveliä - Atena
*Peter von Bagh, Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja - Otava
*Kansalliskirjasto
*Anita Nehrenheim: Italia - kieli ja kulttuuri
*Wikipedia
*Yle, Elävä arkisto: Keskenkasvuisen Robertinon laulu lumosi myös Suomessa
*Kotimaisten kielten keskus: Hopeisen kuun määrittelyä
*Yle, Jenna Vehviläinen: Euroviisut eivät juuri kiinnosta Italiassa, mutta historiallista San Remon laulukilpailua seuraa lähes koko maa
*Noi-lehti: Evviva la musica italiana!
*Britannica: La strada
*DocPlayer.net