Kauneimmat italialaiset laulut ja laulelmat. Italialaista populäärimusiikkia, musica leggera, edustavat iskelmät - italoiskelmät.
Si si si si Napoli - Mais qui
Sävel: Carlo Donida Labati.
Carlo Donida Labati (1920 – 1998) oli italialainen säveltäjä ja pianisti.
Carlo Donida Labati syntyi Milanossa 30. lokakuuta 1920. Hän valmistui pianistiksi ja säveltäjäksi Milanon Giuseppe Verdin konservatoriosta.
Hän aloitti musiikillisen uransa "The Dandies" -musiikkiryhmän pianistina.
Donida osallistui kahteentoista San Remo -musiikkifestivaaliin. Hän sävelsi uransa aikana runsaasti musiikkia, iskelmien ohella dokumentteihin, mainoksiin ja elokuviin.
Yksi hänen suurimmista menestyksistään oli "Al di là", joka nousi kuuluisuuteen 26 maassa ympäri maailmaa.
"Oi Napoli, si si si si,
näin laulaa lemmestä ei muualla voi missään..."
Suomalaiset sanat: P.L. Saarinen eli Sauvo Puhtila, eli sanoittajanimimerkki Saukki. Saukki sanoitti ja käänsi etupäässä iskelmiä, 1950-luvulla varsinkin italialaisia.
Hänen eri nimimerkeillä kirjoittamiaan tekstejä on päätynyt äänilevyille liki 2 000. Suomen suurimpiin levy-yhtiöihin 1950- ja 1960-luvuilla kuuluneen Scandian menestys oli
kolmen miehen, Saukin, sovittaja ja levytyskapellimestari Jaakko Salon ja äänittäjä Aarre Elon ansiota.
Suomalaisia esittäjiä: Four Cats (1961).
Lähteet:
*Fenno: Suomalaiset äänitteet 1901 - 1999
*Fono.fi - äänitetietokanta
*Lasse Erola: Rakkauden Sävel - Helsinki-kirjat Oy
*Ismo Loivamaa: Ihmeelliset iskelmät - Avain
*Marko Tikka: Iskusäveliä - Atena
*Peter von Bagh, Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja - Otava
*Kansalliskirjasto
*Anita Nehrenheim: Italia - kieli ja kulttuuri
*Wikipedia
*Yle, Elävä arkisto: Keskenkasvuisen Robertinon laulu lumosi myös Suomessa
*Kotimaisten kielten keskus: Hopeisen kuun määrittelyä
*Yle, Jenna Vehviläinen: Euroviisut eivät juuri kiinnosta Italiassa, mutta historiallista San Remon laulukilpailua seuraa lähes koko maa
*Noi-lehti: Evviva la musica italiana!
*Britannica: La strada
*DocPlayer.net