Kauneimmat italialaiset laulut ja laulelmat. Italialaista populäärimusiikkia, musica leggera, edustavat iskelmät - italoiskelmät.
Sydämeni jäi Sorrentoon - Torna a Surriento
Sävel: Ernesto de Curtis.
Ernesto de Curtis (1875 – 1937) oli italialainen säveltäjä.
Hän syntyi Napolissa Giuseppe De Curtisin ja Elisabetta Minnonin poikana. Hän oli säveltäjä Saverio Mercadanten lapsenlapsenpoika ja
runoilija Giambattista De Curtisin veli, jonka kanssa hän kirjoitti kappaleen "Torna a Surriento". Hän opiskeli pianonsoittoa ja sai diplomin
Napolin San Pietro a Maiellan konservatoriosta.
Hän kuoli Napolissa vuonna 1937.
"Kaunis kuva mieleen piirtyy,
Sorrentoon kun muistot siirtyy..."
Suomalaiset sanat: Orvokki Itä, eli Reino Helismaa. Helismaa teki elämänsä aikana kahdeksan näytelmää, kymmenen revyytä, 104 radiohupailua,
32 elokuvakäsikirjoitusta ja noin 5 000 laulutekstiä. Helismaa käytti oman nimensä lisäksi salanimiä Orvokki Itä (samaa nimeä käytti myös Toivo Kärki),
Aarne Lohimies, Rainer Kisko, Väinö Karras, Jukka Roine ja Rauni Kouta.
Suomalaisia esittäjiä: Johnny Forsell (1961), Seppo Hakala (1961), Raimo Sirkiä (1984), Carola (1988) ja Fredi (1995).
Lähteet:
*Fenno: Suomalaiset äänitteet 1901 - 1999
*Fono.fi - äänitetietokanta
*Lasse Erola: Rakkauden Sävel - Helsinki-kirjat Oy
*Ismo Loivamaa: Ihmeelliset iskelmät - Avain
*Marko Tikka: Iskusäveliä - Atena
*Peter von Bagh, Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja - Otava
*Kansalliskirjasto
*Anita Nehrenheim: Italia - kieli ja kulttuuri
*Wikipedia
*Yle, Elävä arkisto: Keskenkasvuisen Robertinon laulu lumosi myös Suomessa
*Kotimaisten kielten keskus: Hopeisen kuun määrittelyä
*Yle, Jenna Vehviläinen: Euroviisut eivät juuri kiinnosta Italiassa, mutta historiallista San Remon laulukilpailua seuraa lähes koko maa
*Noi-lehti: Evviva la musica italiana!
*Britannica: La strada
*DocPlayer.net