Italian musiikki

Italialaiset laulut ja laulelmat - italoiskelmät

Kauneimmat italialaiset laulut ja laulelmat. Italialaista populäärimusiikkia, musica leggera, edustavat iskelmät - italoiskelmät.


Kuinka paljon rakkautta - Dalla strada alle stelle

Sävel: Virgilio Panzuti.

Suomessa laulun levytti ensimmäisten joukossa Brita Koivunen. Hän oli ensimmäinen 1950-luvun loppupuolta hallinneista, sirkeistä naissolisteista. Hän esiintyi vakio-orkestereidensa kanssa paljon suosituissa Iskelmäkaruselleissa, joiden juontaja oli hänen miehensä, musiikin tärkeä taustavaikuttaja Paavo Einiö.



"Kuinka paljon rakkautta mulle suotkin,
sulle kaksinverroin sen voin lahjoittaa..."


Suomalaiset sanat: Sauvo Puhtila eli sanoittajanimimerkki Saukki. Saukki sanoitti ja käänsi etupäässä iskelmiä, 1950-luvulla varsinkin italialaisia. Hänen eri nimimerkeillä kirjoittamiaan tekstejä on päätynyt äänilevyille liki 2 000. Suomen suurimpiin levy-yhtiöihin 1950- ja 1960-luvuilla kuuluneen Scandian menestys oli kolmen miehen, Saukin, sovittaja ja levytyskapellimestari Jaakko Salon ja äänittäjä Aarre Elon ansiota.

Suomalaisia esittäjiä: Brita Koivunen (1959), Matti Heinivaho (1959), Per-Erik Förars (1959), Eila Pellinen (1964), Tapani Kansa (1975), Jukka Kuoppamäki (1976), Jamppa Tuominen (1977) ja Terho Mäkinen (1994).

Kuuntele YouTubesta:
Italoiskelmät Brita Koivunen: Kuinka paljon rakkautta
Italoiskelmät Eila Pellinen: Kuinka paljon rakkautta
Italoiskelmät Jamppa Tuominen: Kuinka paljon rakkautta


Lähteet:
*Fenno: Suomalaiset äänitteet 1901 - 1999
*Fono.fi - äänitetietokanta
*Lasse Erola: Rakkauden Sävel - Helsinki-kirjat Oy
*Ismo Loivamaa: Ihmeelliset iskelmät - Avain
*Marko Tikka: Iskusäveliä - Atena
*Peter von Bagh, Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja - Otava
*Kansalliskirjasto
*Anita Nehrenheim: Italia - kieli ja kulttuuri
*Wikipedia
*Yle, Elävä arkisto: Keskenkasvuisen Robertinon laulu lumosi myös Suomessa
*Kotimaisten kielten keskus: Hopeisen kuun määrittelyä
*Yle, Jenna Vehviläinen: Euroviisut eivät juuri kiinnosta Italiassa, mutta historiallista San Remon laulukilpailua seuraa lähes koko maa
*Noi-lehti: Evviva la musica italiana!
*Britannica: La strada
*DocPlayer.net